Mitä luet,mistä pidät?

Pienten lasten äitinä en ehtinyt lainkaan lukea useaan vuoteen ja nyt vihdoinkin olen saanut hieman aikaa itselleni ja lukuharrastukselleni!Olen parissa kuukaudessa hotkaissut muutaman klassikon ja nälkäni tuntuu kyltymättömältä!Siksi tämä kyssäri;jotta saisin hyviä vinkkejä!

Juuri eilen sain päätökseen Sholohovin "Hiljaa virtaa Don" (jonka aloitin joskus 80-luvulla) ja hain kirjastosta saman kirjailijan "Aron raivaajat" (tiedä sitten saanko tavata sitäkin pari-kolmekymmentä vuotta...).Ehdottomiin kirjailijasuosikkeihini kuuluu John Steinbeck,tosin olen suht kaikkiruokainen.Niitä teoksia,jotka ovat jääneet erityisesti mieleeni ovat Laxnessin "Salka Valka",Steinbeckin "Hiiriä ja ihmisiä" ja "Hyvien ihmisten juhla",Brontën "Humiseva harju",Harmaa Pöllön "Erämaan pyhiinvaeltajat" ja Brownin "Bury my heart at Wounded Knee".Kaikkea lukemaani en voi muistaa ja monasti olen lukenut kirjan pariinkin otteeseen,vain huomatakseni loppumetreillä että olenkin lukenut joskus kirjan.

Olen jostain syystä mieltynyt "raskaampaan" kirjallisuuteen ja klassikoihin,tai aiheeltaan raskaaseen kirjallisuuteen.Paljoa en ole lukenut kotimaista kirjallisuutta,ts "Täällä Pohjantähden alla" on edelleen lukematta ;-).

Mitä te luette?Onko teoksia,joiden pariin palaatte toistamiseen?
8355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Voisit tykätä kanadalaisen Margaret Laurencen kirjoista, esim. The Diviners (1974) on ollut mulle tärkeä kirja, luen sen silloin tällöin tai ainakin osia. Kirjasta A Jest of God (1966) tehtiin 1968 elokuva Rachel, Rachel, pääosassa Joanne Woodward.

http://en.wikipedia.org/wiki/Margaret_Laurence

Äänestä
  • Vaikuttaapa mielenkiintoiselta persoonalta tämä kirjailija;taisi ehtiä kokea kaikenlaista.En ole paljoakaan (lainkaan?) lukenut kanadalaista kirjallisuutta.Merkkasin heti muistiin kirjailijan nimen :-).

    Luin yhteen aikaan paljon afrikkalaista ja etelä-amerikkalaista kirjallisuutta,pidin hyvin paljon.Olisi mukava saada lisää kirjavinkkejä,sillä en juurikaan ehdi viettää aikaa kirjaston hyllyjen välissä vaan aikani kuluu lähinnä lapsiani paimentaessa ;-).

    Äänestä

Alistair MacLeanin kirjoista pidän kovasti, hän keskittyy kiemuroisiin juoniin ja toimintaan joten romantiikka jää onneksi vähälle.

Kotimaisista tykkään Heikki Turusen ja Arto Paasilinnan kirjoista.

Äänestä
  • mikä on mielestäsi paras MacLean?Itse en muista lukeneeni kuin Karhusaaren,mitä suosittelisit?Kaikki ei tosiaan välitä siirappisesta romantiikasta ;-).Paasilinnan vanhempi tuotanto on tuttua ja varsin mieluisaa minullekin (eniten pidin ehkä Ukkosen jumalanpojasta ja Isoisää etsimässä teoksista,kaikkia en ole lukenut edes).Noin viiden vuoden välein luen Linnan Tuntemattoman.Se puhuttelee aina.Kuten Jylhän Kiirastuli.Kiirastulta tulee luettua lähinnä kun on joku omainen tai tuttava kuollut.Lukemistani dekkareista ehkä Mankellin Wallander-sarja on eniten mieluinen.

    Äänestä

Olen intohimoinen lukija. Ja kuten moni muu suomalainen, osaan Sinuhesta pitkiä pätkiä uilkoa, siihen kirjaan on pakko palata aina uudelleen ja uudelleen, samoin vanhus ja meri on kirja jonka olen lukenut ehkä 20 kertaa. Nyt olen aivan ihastunut suomalaiseen kirjailijaan, Hannu Pitkäseen. Sain joululahjaksi hänen uutuusteoksensa Holokota Hotzo. Se oli luettu jouluaamuna kokonaan, yli 250 sivua. En vain voinut lopettaa kesken. Tarina oli niin epäuskottava ja niin tosi yhtä aikaa ja kerronta jotenkin hyvin erilaista kuin mihin nykyään on tottunut. Tuntuu, että tarina jätti minuun pysyvän jäljen. Tarinan henkilöt tupsahtelevat mieleeni tuon tuosta ja odotan jo vesi kielellä josko tältä väkevän kerronnan mestarilta tulisi pian jatkoa tarinalle. En tiedä onko tulossa. Tietääkö joku enemmän?

Äänestä

Ken Follet'n Taivaan pilarit ja Maailma ilman loppua kertovat englannin keskiajasta, jos historiasta pidät. Ne on kirjoitettu tosin vähän nykylukijaa mielistellen, mutta antavat mahtavan kuvan keskiajasta.

Äänestä

Jos kerran pidit Steinbeckin hyvien ihmisten juhla kirjasta, niin lue myös kirjan "jatko-osa", torstai on toivoa täynnä. Siinä on paljon samoja henkilöitä ja on aivan yhtä hauska.

Äänestä

luen laidasta laitaan. Viimeisin (uudestaan) luettu on Lesley Ann Rulen kirja "Jos todella rakastat minua". Olen lukenut sen useita kertoja, ehkä sen takia kun olen itse elämässäni kokenut sellaista että tiedän etteivät kaikki ihmiset usko pahuuteen. Se on tositapahtumista kertova kirja, suosittelen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oo-ba-baa kirjoitti:

Pienten lasten äitinä en ehtinyt lainkaan lukea useaan vuoteen ja nyt vihdoinkin olen saanut hieman aikaa itselleni ja lukuharrastukselleni!Olen parissa kuukaudessa hotkaissut muutaman klassikon ja nälkäni tuntuu kyltymättömältä!Siksi tämä kyssäri;jotta saisin hyviä vinkkejä!

Juuri eilen sain päätökseen Sholohovin "Hiljaa virtaa Don" (jonka aloitin joskus 80-luvulla) ja hain kirjastosta saman kirjailijan "Aron raivaajat" (tiedä sitten saanko tavata sitäkin pari-kolmekymmentä vuotta...).Ehdottomiin kirjailijasuosikkeihini kuuluu John Steinbeck,tosin olen suht kaikkiruokainen.Niitä teoksia,jotka ovat jääneet erityisesti mieleeni ovat Laxnessin "Salka Valka",Steinbeckin "Hiiriä ja ihmisiä" ja "Hyvien ihmisten juhla",Brontën "Humiseva harju",Harmaa Pöllön "Erämaan pyhiinvaeltajat" ja Brownin "Bury my heart at Wounded Knee".Kaikkea lukemaani en voi muistaa ja monasti olen lukenut kirjan pariinkin otteeseen,vain huomatakseni loppumetreillä että olenkin lukenut joskus kirjan.

Olen jostain syystä mieltynyt "raskaampaan" kirjallisuuteen ja klassikoihin,tai aiheeltaan raskaaseen kirjallisuuteen.Paljoa en ole lukenut kotimaista kirjallisuutta,ts "Täällä Pohjantähden alla" on edelleen lukematta ;-).

Mitä te luette?Onko teoksia,joiden pariin palaatte toistamiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu