Hei.
Olen tässä seuraillut tämän palstan ilmoituksia, koska olen jo jonkin aikaa suunnitellut muuttavani kimppakämppään. Syy miksi rustaan oman ilmoituksen, on se, etten halua muuttaa saman katon alle asumaan täysin vieraan ihmisen/ihmisten kanssa. Eli tarkoitus olisi etsiskellä semmoisia henkilöitä, joilla ei ole vielä kiire asunnolle. Olen asunut jo muutamaan kertaan kimppakämpässä, eivätkä kokemukset ole olleet mitään loisteliaita. Kämppikset ovat olleet baarihiiriä ja juoppoja sekä muuten erittäin epäluotettavia yksilöitä. Muutaman vuokran jouduin maksamaan toisen kämppiksen kanssa puoliksi, kun ei kolmas saanut rahoja kasaan. En ole niuhottaja, mutta mielestäni sen verran kuuluisi kämppiksiä kunnioittaa, ettei baarista raahata porukkaa jatkoille, jos kämppis esim. tekee aamuvuoroissa työtä. Tai vastaavasti tulla kotiin sellaisella metelillä, että koko talo herää. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, vaikka tykkäätkin käydä viihteellä tai pitää bileitä, kunhan kämppä ei ole bileluola ja osaat tulla baarista kotiin niin, etteivät saman katon alla asujat siihen herää. Pelisäännöt siis tulee sopia. Vaikka nyt ehkä tiukkapipolta vaikutan, en sitä olen, mutten kaipaa elämäntapahippejä tai vastaavia enää saman katon alle, anteeksi vaan. Itse käyn baareissa kerran-pari kuukaudessa, joten olisi ihan mukavaakin jos mahdollisesti kämppiksestä saisi seuraa ainakin silloin tällöin =). Olen muutenkin mieheksi melkoisen siisti yksilö. Huolehdin jälkeni, osaan tiskata omat astiani jne. Osaan olla koskematta ja lainailematta muiden tavaroita, enkä sitä pahemmin harrasta, koskien niin henkilökohtaisuuksia kuin esmes jääkaappia. Teen vuorotyötä, yleensä pitkissä vuoroissa, joten työpäivinä olen liikkeellä melkosen aikaisin ja kotiudun suhteellisen myöhään. Olen 21-vuotias, melkoisen sosiaalinen, mutta osaan kyllä antaa oman rauhan muille. Elämänasenteeltani olen positiivinen, omaan huumorintajun sekä mukavan ja rennon asenteen =). Vaikka suhtaudun elämään suhteellisen rennosti, en ole mikään elämäntapahippi. Ulkoinen olemukseni on semmoinen rennon asiallinen =D (farkut, kauluspaidat, pikeet jne.)
Alue mistä olisin kiinnostunut, on Helsingin keskusta ja välitön läheisyys. Toki esim. Itä-helsinki menee helposti, koska kulkeminen onnistuu. Asunnon koolla ei ole suurtakaan merkitystä, pääasia että jokaiselle asukkaalle on oma huone. (Minua siis ei haittaa, vaikka neljäkin ihmistä on tässä mukana, kunhan jostain löytyy sopivan hintainen asunto =)). Maksimivuokra huitelee mielellään 400 euron hujakoilla, mutta joustovaraa toki on tilanteesta riippuen.
Tässä siis alustavaa tietoa. Miksi tein esittelystä itseni suhteen näinkin tarkan?
Tarkoitus on siis ensinnä löytää vähintään se yksi ihminen jonka kanssa ensin tutustutaan paremmin, ettei tarvitse sitten asumaan muuttaa täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Tarkoitus on siis tosiaan löytää sopivimmat yksilöt saman katon alle. Mitään selkeitä rajoja en aseta, olen ennakkoluuloton sekä joustava yksilö, joten jokainen otetaan huomioon omana lukunaan =). Kuitenkin toivon, että olisit sosiaalista sorttia.
Mutta, jos tuli semmoinen fiilis, että voisit mahdollisesti kanssani saman katon alla asua, oli kyseessä sitten valmiiksi huone, tai vastaavan sorttisessa tilanteessa oleva immeinen, heittele mailia osoitteeseen [email protected] niin katsotaan miten käy =).

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen eräs mummeli,joka haluan vaihtaa maisemaa ja osoitetta. olen siis ollu saman miehen huushollissa jo tarpeeksi kauan liki 45 v. Kerro missä oot?