älykkäitä ?
Ovatko ufot
Alive.
17372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Otapa ensin selvää, mikä on UFO : ))
hyvin perillä siitä, ja tuossa käytin sanaa sinällään väärin, mutta pitkältihän sillä niitä vieraita aluksia tarkoitetaan ja niiden mahdollisesta älykkyydestä siis kyselen.
Alienit on toiselta planeetalta eli ihan eri maailmasta joten evoluution kautta älykkyys on voinut rakentua aivan eri reittejä kuin täällä telluksella verrattuna homosapienssiin joka on älykkäin rotu.
Teknistä osaamista varmasti on joten mensaan pääsisivät vaikka vasemmalla silmällä. Loogisuus ja matematiikka eli universaalinen kieli hoituu mutta sellaiset tehtävät kuten mikä ei kuulu joukkoon:
Kana, lehmä, krotiili, sika? Tuottaisivat ongelmia johtuen maapallon kontekstista.
Esimerkiksi moraalinen puoli voi olla hakusessa varsinkin harmailla. Isot on aivot mutta tunneälyä ei lainkaan.
Kulttuuri on myös toiselta planeetalta, saattanut jäädä jopa siirtomaa ja ristiretket päälle. Joten kannatta varauksella ottaa "rauhaa ja rakkautta kanavoinnit". Sen verran ovat kuitenkin älykkäitä että eivät ole vielä valloittaneet planeettaamme eli rauhanomaista sakkia toisin kuin nämä ihmisapinat.
Ihmisen älykkyys on tullut luonnonvalinnan (eräs evoluutioteorian prinsiipeistä) joka ei enää kosketa ihmispopulaatiotakaan kiitos lääketieteen ja humanismin.
Älykkyyttä laskea päässä piin arvoa tuhanteen desimaaliin mutta mitä sitten kun sen tietää vain paria nappia painamalla laskimesta. Tuskinpa suoranaista devoluutiota on tapahtunut kun kerta ovat oman aurinkokuntansa jättäneet.
Eihän sekään ole kovin järkevää vilkutella valoja taivaalla ja liikkua miten sattuu siellä täällä tai sitten silläkin on jokin suuremman skaalan merkitys "välähdellä".
kun ei ole, niin sitten spekuloidaan.
Kun nuo harmaat monesti mainitaan alieneista puhuttaessa, siitä kuinka tunteettomilta vaikuttavat...
voisko olla siten että ne ovat vain ufon eräänlaisia "jatkeita", taikka työkaluja toisin sanoen. Koneita kaikki vaan tänne saapuneet ?
olla myöskin niin, että heitä ei enää edes ole...laitteet laitettu lainehille silloin kun olivat saavuttaneet kukoistuksensa huipun., miljoonia vuosia sitten kenties.
Onhan niitä.
Kotiplaneetta on voinut tuhoutua jo miljoona vuotta sitten.
Puhummeko nyt alieneista vai UFO:ista? Itse puhun UFO:illa matkustajista.
Harmaat on sörkkinyt omaa geenikarttaansa ja sotkeneet homman perusteellisesti. Nyt ne etsii keinoa tuntea esimerkiksi rakkautta. Spekulaatiota vain....
turhan löysää tekstiä itseltäni...siis osa noista täällä nähdyistä ufoista voivat olla jo "orpoja" kenties. Elämää ja vieläpä älykästä maailmankaikkeudessa lienee ihan riittämiin, nyt ja "ikuisesti". Totta, hekin jotka kotiplaneettansa ovat menettäneet voivat voida vallan mainiosti edelleen, samalla tavalla mekin todennäköisesti porskutetaan elossa kun tämä mesta menee nurin.
Silti, ufojen älykkyydestä...jo tällä vuosisadalla saattaa käydä niin että meitä kuskaavista laitteista tulee meitä älykkäämpiä, ja näitä älykkäitä laitteita laitetaan sitten täältä ensinnä matkaan, näin olettaisin, mutta järkevää taikka ei, niin myöskin ihminen ihan tässä lihallisessa muodossaan tulee leviämään ihan toisaalle.
>>niin myöskin ihminen ihan tässä lihallisessa muodossaan tulee leviämään ihan toisaalle.
Rakkautta, sitä meissä onneksi riittää.
"Puhummeko nyt alieneista vai UFO:ista?"
En oikein tiedä, sillä kait ufokin voi olla alieni ihan hyvin ?
Mutta palataan nyt noihin myös jalan kulkeviin. Tämä että joutuisivat käyttämään ihmisiä löytääkseen itsensä uudelleen kait osaltaan kielii siihen etteivät pääse omiin juuriin enää käsiksi.
Hukanneet sen joko aikojen saatossa taikka sitten rakkauden kaipuu iski matkalla yllättäen jostain syystä, ehkä juuri ihmisiä tutkailessa.
Kyllä kyllä, ei epäillystäkään, sinne mennään, mutta mitä jos se on jo asuttu siinä vaiheessa kun perille saapuvat. Sehän voi olla tyhjillään matkaan lähtiessä, mutta toiset saattavat sen silti aiemmin asuttaa,
taikka sitten siellä voi olla asutusta jo löydettäessä, silti sinne taitaa matka taittua.
Kait jonkinlaista kilpa-asuttamista tulee muiden kanssa aikanaan käytyä, se tapahtuuko se rauhanomaisesti jäänee nähtäväksi.
UFO on lyhenne Unidentified Flying Object eli suomeksi Tunnistamaton Lentävä Esine. Esimerkiksi joku nakkaa sitruunan sun ikkunaan niin se oli tunnismatamaton lentävä esine. Sitten kun löydät sitruunan niin se on tunnistettu ja onkin IFO.
SItten on USO eli vissiin tunnistamaton submarine object eli osaa ne sukeltaakin. Ei mikään yllätys koska telluksen pintaalasta suurin osa on vettä.
http://www.youtube.com/watch?v=4UuKqAHPBm8&NR=1
Jalankulkijat, kuskit ja pienetvihreät miehet ovat humanoideja tai extaterrestiaaleja (ET) ja alienit on muukalaisia meksikon rajallakin.
Toivottavasti siirtomaa ajat on jo ohi. Mitä järkeä tapella rajattomista resursseista mitä avaruudesta löytyy. Tässä suhteessa jonkinlainen galaktinen liitto (YK) olisi mahdollinen.
"tolpalle" saattaa kuitenkin olla matkaa sen verran että siihen kuluu aikaa, vaikkapa sellaiset 100 000 vuotta
ja se ei ole milloinkaan helppo pala. Toivottavasti elo rinta rinnan luonnistuu.
Galaktinen lliito, joo, saattaahan sellainenkin jo olla, ehkä syy siihen miksi yleensä olemme edelleen "valtiaita" näillä nurkilla.
saattaa silti olla myös ET.
Milloin esim. jaakko laakkaa olemasta jaakko?
sillä nekin laitteet joita jotkut erehtyvät pitämään ufoina ovat ihan ihmisten tekemiä, joten se siitä älykkyydestä.