Olen koko ikäni haaveillut äitiydestä ja olen aina ajatellut, että minusta tulisi hyvä äiti. Olen nyt 24-vuotias ja avomieheni 27-vuotias. Olemme molemmat valmistuneet, miehelläni on vakituinen työ ja itse olen työtön. Näyttäisi siltä, että minun on vielä jatkettava opintojani, jotta mahdollisuuteni työmarkkinoilla paranisivat. Olen kuitenkin varsin hämilläni tilanteemme suhteen, sillä tuntuu, että aika lapsille ei tunnu tulevan milloinkaan. Vauvakuume on ollut kova jo pitkään, mutta olemme molemmat luonteeltamme niin "rationaalisia", että emme uskalla toteuttaa haavetta lapsesta/lapsista ennen kuin molemmilla on se työpaikka ja mieluiten oma talokin vähintään rakenteilla. Onko tässä suunnittelussa loppujen lopuksi järkeä vai ei? Entä jos lasten saaminen ei olekaan itsestään selvyys ja hukkaamme kallista aikaa? Nuoriahan me vielä olemme, mutta kauanko aiomme vielä odottaa? Emmehän voi tietää, miltä tulevaisuus näyttää tai kuinka kauan menee ennen kuin pääsemme tavoitteeseemme.
Pyytäisinkin nyt teiltä kommentteja/kokemuksia aiheesta. Oikeaa tai väärää vastaustahan ei kysymykseeni varmastikaan ole, mutta kuulisin mielelläni muiden ajatuksia aiheesta. Lapsiahan ei hankita, vaan niitä saadaan...
Pyytäisinkin nyt teiltä kommentteja/kokemuksia aiheesta. Oikeaa tai väärää vastaustahan ei kysymykseeni varmastikaan ole, mutta kuulisin mielelläni muiden ajatuksia aiheesta. Lapsiahan ei hankita, vaan niitä saadaan...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minun mielestä koskaan ei ole oikeaa aikaa tehdä lasta,eli siis aina on jotain mikä "estäisi" sen,raha tilanne,asunto tai joku muu tällainen. Meillä on pari vuotias poika ja ennen kuin tulin raskaaksi mietimme kovasti samoja kysymyksiä,onko meillä varaa,no hyvinhän me ollaan tässä pärjätty,tiukkaa ehkä välillä on,mutta kyllä sitä selviää kun supistaa oikeista asioista. Nykyinen asuntomme on kaksio,ja yritämme jo toista lasta, tilaa on vähän,rahaa on vähän, mutta uskon silti että pärjäämme. Toki työpaikka olisi ihan hyvä olla valmiina kun palaa takaisin siihen elämään,mutta eihän sinulla ole nytkään, joten toisaalta voisit ihan hyvin olla vauvan kanssa kotona ja siinä sivussa sitten töitä hakea, tällähetkellä kun työn saantikaan ei ole mitään helppoa,niin voi helpostikin hujahtaa muutama vuosi ennenkuin jotain löytyy.
Lapsi on maailman ihanin asia ja jos sen onnen saa itselleen, saa kyllä muut asiat järjestettyä oikein :)
Mun mielestä lapsen hankkimiselle ei ole täydellistä aikaa. Toki siinä vaiheessa kun liian moni asia mietityttää on syytä harkita lapsen tekoa kauemmin, mutta kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla "täydellisesti". Tärkeintä on, että parisuhde on vakaa, rahaa on sen verran että pärjää (ei siis älyttömiä tarvi olla) ja tunne sanoo, että nyt on aika.
Me ollaan avomieheni kanssa saman ikäisiä kuin te. Päätimme syksyllä, että alamme yrittämään esikoista kun minä olen syönyt pillerivarastoni tyhjäksi. Siis noin kuukauden päästä. :) Mieheni on määräaikaisessa työsuhteessa (jo kolmas saman firman sisällä) ja minä valmistun maaliskuussa. Joku voisi jo tässä vaiheessa sanoa, että mitä me edes mietitään koko asiaa. Mutta emme me. Minä oon opintojen ohella käynyt tekemässä keikkaa kahessa oman alani paikassa ja tiedän, että tällä alallla töitä riittää jos ei liian nirsoksi ala. Miestäni ensin mietitytti hänen tilanteensa, mutta totesimme, että jos odotamme vakipaikkaa, voimme joutua odottamaan pitkäänkin. Positiivista kuitenkin hänen kohdallaan on, että vaikka nykyään tilanne työmarkkinoilla on mikä on eikä vakipaikkaa ole vielä kuulunut, on hän saanut saman firman sisällä tehdä samaa hommaa eri toimipisteissä = tykkäävät siis hänestä ja haluavat pitää hänet talossa jos mahdollista.
Muutimme syksyllä kolmioon. Asunto ei ole meidän omistuksessa, mutta käytännössä tilanteemme on sama ilman lainataakkaa. Asunto on nimittäin miehen sukulaisten omistama ja he halusivat meidät tähän vuokralaisiksi. Varmaa on siis se, että vuokra ei yhtäkkiä nouse tms. Ja on mahdollista, että kun työt vakiintuvat, ostamme tämän itsellemme. :)
Ainoa asia, minkä haluaisin tapahtuvan ennen lapsen saantia (kyllä, jopa ennemmin vakitöitä) on, että menisimme naimisiin. Avomieheni tietää haluni, mutta kosintaa ei ole vielä kuulunut. Uskon kuitenkin, että se tulee tapahtumaan joku kaunis päivä.
Ja niinkuin sanoit, lapsen saaminen ei ole niin yksinkertaista. Sitä voi joutua odottamaan. Hyvä ystäväni ja hänen miehensä saivat noin vuoden yrittämisen jälkeen tietää, että mies ei voi koskaan saada biologisia lapsia (siis hoidoillakaan). Toinen kaverini tuli puolestaan raskaaksi suunnittelematta ja on nyt ihanan pienen pojan äiti. Että ei kai tässä elämässä auta muuta kuin tarttua hetkeen ja ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat! :)
Olet valmis sitten kun vauvakuume on niin kova että ne esteeksi luokittelemasi asiat alkaa tulla merkityksettömiksi :) Näin minä olen sen ajatellut. Olen itse tyytyväinen, että olen saanut pidettyä kuumeeni sen verran kurissa että nyt ollaan ihan opintoja loppusuoralla ja sitten ei ole enää mitään "estettä". En haluaisi laittaa 9-kuista päivähoitoon opinto-oikeiden päättymisen painaessa päälle. Mutta kuume on jo sen verran kova, että en todellakaan ole jäämässä odottamaan jotain vakiduunia tai edes sellaisen puolikasta!
Ehkä se tosiaan on niin, että sen kyllä sitten tietää, kun on "valmis" lapsille, eivätkä esteet näytä sitten enää niin suurilta. Niin kauan kun epäröi päätköksessään, on ehkä parempi vielä odottaa varmuutta tunteistaan. Eihän sitä tiedä, jos vaikka jo muutaman kuukauden päästä asiat näyttäytyvät taas uudessa valossa. Siitä olen kuitenkin varma, että lapsien saaminen on se tärkein ja suurin asia, jota odotan elämässäni, ja juuri siksi haluankin tehdä kaiken "oikein". En halua olla itsekäs, vaan haluan ajatella myös lasteni parasta. Tuntuu siltä, että ollaan vahvasti matkalla vanhemmuuteen, mutta matkaa on vielä hiukan jäljellä.
Ei todellakaan kannata hätäillä tuossa lapsen teko asiassa. Se on kuitenkin todella suuri vastuu mikä siihen lapseen liittyy, se kun on sinun lapsesi vielä vaikka olisi jo 30 vuotias mut siitä huolimatta vanhemmilla on lapsistaan vastuu koko elämän.
Itse olen nyt kohta 30v täyttävä nainen ja ei olisi tullut kuuloonkaan ajatus että jos joku olisi mulle vaik 2 vuotta sit maininnu sanan lapsi..olisin todellakin juossut kirkuen karkuun siinä vaiheessa! Vaan nyt kun on kuitenkin nähnyt monella kaverilla pieniä lapsia ja niitä jopa saanut hoitaakin aika paljon niin on itsellekin tullut nyt kova vauvakuume. Ja nyt sit ollaan miehen kans päätetty et nyt saa lapsi sit tulla kun on tullakseen ja ollaan aloitettu yrittäminen.
Jokainenhan kypsyy eri tavalla ja aikuistuu eri tahtiin. Vaikka yleisajatus on, että 18 vuotiaana on täysi-ikäinen ei se silti tarkoita sitä, että silloin olisi valmis jo kaikkeen mitä aikuisuus tuo tullessaan. Ja se, miten vanhemmuuteen tai ylipäänsä aikuisuteen kehittyy on hyvin yksilöllistä. Joku on valmis äidiksi jo 25 vuotiaana niinkuin muutama mun kaveri ja joku vieläkin nuorempana ja sit on taas näitä niinku minä, et vasta jossain 30 hujakoilla on valmis vanhemmuuteen ja kypsä kehitykseltään.
Ja sit miten jokainen asian muutenkin ajattelee, mie en esim.ole edes ajatellu lapsia nuorempana koska olen pitänyt sitä ehdottomana edellytyksenä, et ensin pitää olla vakityö ja sellainen palkkaa et pystyy sen lapsen elättämään ja sama koskee myös miestäkin eli molemmilla pitää olla talousasiat kunnossa ja asuntoasiat kunnossa ym ym ennenku voi edes harkita ajatustakaan. Ja sit taas toiset ei tuommoisia edes ajattele vaan ajattelee sen näin, et kyllähän sossu elättää..no, totta kyllä sekin mut itse pidän tuota ajatusta, et kyl sossu elättää täysin sopimattomana kun puhutaan lapsien hankinnan järkevyydestä. Mutta toki jokainen omalla tyylillään enkä siitä ketään lähde tuomitsemaan miten kukakin asiat haluaa hoitaa.
"Vakityö" ja "sossu elättää" -skaalalla on aika paljon välimuotojakin. Esimerkiksi hoitoalalla voit joutua tekemään töitä aika perkeleen kauan, ennen kuin saat vakisopimuksen, mutta työttömyys ei ole ongelma jos on asennetta ja halua käydä töissä.
Eräs tuttavaperheen mamma sai ensimmäisen vakisopimuksensa työterveyslääkärinä 41-vuotiaana. Sitä ennen hän oli tehnyt neljä lasta ja ollut töissä aina halutessaan. Eikä ollut rahasta pulaa siinä perheessä.
Joten mm. ala ja oma koulutus vaikuttaa siihen, kannattaako vakiduunia jäädä odottamaan ja miten vaikeaa/helppoa työllistyminen äippälomailun jälkeen on jos ei ole vakituista.
Niin siis en sitä tarkoittanutkaan että nuo 2 esittämääni vaihtoehtoa olisi ne ainoat vaan laitoin ne vaan esimerkeiksi. JA itsekin olen juuri hoitoalalla, no, mulle kävi niin hyvä tuuri et sain vakityön heti koulusta valmistuttuani mut tällä alalla voi oikein hyvin esim.olla keikkalainen ja ansaita sitä kautta rahansa. Ja monethan joutuu juuri tuolla keikkailulla aloittamaan ennenku sit vast tietyn ajan keikkailtuaan saavat pidempi aikaisen työn ja mahdollisesti jopa vakityön. =)
Mut ennenkaikkea se, milloin on valmis vanhemmuteen on omasta kehityksestä kiinni..ja tietty ne aikasemmat asiat mitkä jo esitin tuossa edellä. Mut ei sitä voi kiistää,että kyllähän se hyvä olisi jos olis työpaikka mihin palata heti äippäloman jälkeen, luo se tiettyä taloudellista turvallisuutta asiaan. =) kun keikkalainen jos olet niin eipä siinä silloin voi oikein mitään suunnitella eteenpäin.. :(
Mitä kauemmin odottaa sen hankalammaksi se monesti muuttuu. samoin kuin naimisiinmenon lykkääminen. Ei vauvaa välttämättä järkevällä pohdinnalla hankita. Se saadaan lahjana, lapsi on omaan elämäänsä oikeutettu ja arvokas. ei meille vanhemmille tarkoitettu projekti.
Toki vanhemmille vastuullinen ja tärkeä kasvatustehtävä, mutta sitä se aikuisuus on tarkoitettu meille isille ja äiteille jotka ottavat/saavat lapsia lahjaksi.
Jos liikaa suunnittelee, uran, työn, talon, kaikki ensin valmiiks ja sitten lapsenhankinta.kas, voi olla että lasta ei koskaan tule, tai tulee sairas lapsi. siinä huomaa että "itse tehty" liian suunniteltu menee mönkään.
Mutta jokaisella tietty se oma elämä ja oma lähtökohta asiaan.
Itsellä taas heijastuu tässä niin läpi kaipuu vauvaan(olen kyllä kiitollinen että niitä meillä jo on) mutta elämä ei mene niinkuin itse haluaa, ja kaikkeen ei voi vaikuttaa, joutuu "tyytymään" omaan tilanteeseen sillä luottamuksella että Taivaan Isän suunnitelmat ovat viisaampia kuin omat.