Huomenta!

Kävin parvekkeella haistelemassa ulkoilmaa, pakkasta -10, ihana aamu.
Piti tovi seistä ja kuunneella puiden sanomaa, kuin miljoonat pienet kellot soittaisi säveltään puissa.
Ihan hiljainen kilinä kuuluu kun ilmavirta käy puihin ja jäiset hileet soittaa keijumaisilla äänillään.
Satumaista ihanaa kilinää.
Käykää ihmeessä kuuntelemassa kaunista soittoa.
16266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

kauniisti koivut soi meidänki pihalla.

Äänestä

harvinaista herkkua tänä talvena. Minua ei ainakaan pakkaset pelota, käyn lenkillä säällä kuin säällä. Sehän on lopulta pukeutumiskysymys, kuinka missäkin säässä pärjää. Sen lisäksi käyn avannossa kaksi kertaa viikossa. Tänä talvena oli ensimmäinen kerta kun osui kerran yli 20 asteen pakkanen kohdalle. Oli se kiva kävellä alasti laituria pitkin siinä pakkasessa ja pulahtaa puoleksitoista minuutiksi nolla asteiseen veteen ja sitten takaisin saunaan. HRRRRRRRRR. :-D))) Tunne jälkeen päin on taivaallinen.

Äänestä
  • Lähden tästä kyllä, katson tuleeko aurinkoa vai ei, täällä on -15 ja kaikki ihan valkoista, puhdasta.
    Tuossa ihan vieressä on avantouintipaikka ja tästä ihmiset käyvät siinä kylpytakissaan. En ole minä tuohon vielä mennyt vaikka avannossa olenkin eräässä elämänvaiheessa ahkerastikin käynyt.
    Minusta se vaatii saunan ja tuossa on vain lämmin pukeutumiskoppi.

    Toki silti tällainen luminen talvi on kivempi. Tuo lasten pukeutuminen vain joskus ihmetyttää. Vaatteet ei juuri lisäänny vaikka pakkanen vaihtelee. Tänäänkin taas lähdettiin käsineittä, avopäin ja -kauloin. Ei kuulemma palele!

    Äänestä

  • jassumarketta kirjoitti:

    Lähden tästä kyllä, katson tuleeko aurinkoa vai ei, täällä on -15 ja kaikki ihan valkoista, puhdasta.
    Tuossa ihan vieressä on avantouintipaikka ja tästä ihmiset käyvät siinä kylpytakissaan. En ole minä tuohon vielä mennyt vaikka avannossa olenkin eräässä elämänvaiheessa ahkerastikin käynyt.
    Minusta se vaatii saunan ja tuossa on vain lämmin pukeutumiskoppi.

    Toki silti tällainen luminen talvi on kivempi. Tuo lasten pukeutuminen vain joskus ihmetyttää. Vaatteet ei juuri lisäänny vaikka pakkanen vaihtelee. Tänäänkin taas lähdettiin käsineittä, avopäin ja -kauloin. Ei kuulemma palele!

    mutta väittävät, että eivät palele. Tämä on hassu juttu tämä nuorison pukeutuminen. He luulevat ulos lähtiessään, että se prinssi tulle juuri tänään valkoisella ratsulla vastaan kadulla ja ottaa minut ikuiseen syleilyynsä. Mitä siitä tulee, jos mulla on pipo päässä, eihän se huomaa, että mulla on ihanat hiukset.:-D))))))

    Äänestä

Voih, miten kauniisti kirjoitit luonnon äänistä. "...jäiset hileet soittaa keijumaisilla äänillään."
Voin kuvitella nuo kuulemasi puiden sanomat.

Täällä Vaasassa on vähän erilaisempi ilma. Menin aamulla ulos juomaan kahvia. Hämmästyin, kun tuntui Niin lämpöseltä. Lämpöasteita en ollut katsonut mittarista, mutta olisin arvuutellut, että plusasteissa mennään.

Melkein talon vieressä on Valtava kuusi. Se on mun oravapuuni. Kuusessa on pitkät oksat ja alimmaiset oksat muodostavat kuusen juurelle vihreän "piilomajan", siellä on oravan syöttöastia ja pikkulinnutkin ovat löytäneet tämän arvokkaan ravintolan. Kumarassa täytyy mennä lisäilemään pähkinöitä ja auringonkukansiemeniä.

Lunta on tullut niin paljon, että kuusen oksiin on kasaantunut niin korkeat kasat lunta, että voisin kutsua niitä kinoksiksi. Kuin taidolla kasattuja kermavaahtokasoja.
Kun menin tänään ulos tähän "kesäiseen" ilmaan, istahdin omalle kahvikuppipaikalleni, niin samassa plätkähti nämä kermavaahtokasat oksiltaan alas. Kuin ketjureaktio. Todella KOVA, valtaisa ääni. Olen onnellinen, kun nyt tässä kirjoitan, sillä olisi voinut myös olla se mahdollisuus, että olisin saanut sydänhalvauksen tuosta äkkinäiseltä ja odottamattomalta säikähdykseltä.

Kävin mittaria kurkkaamassa, plussaa ei ole, mutta lämmintä kuitenkin. -2 astetta. Pitkien pakkasten jälkeen lämpötila tuntuu tosi lämpöiseltä.
Kohta lähden kävelylenkille ja nuuhkimaan ilmaa.
Hyvä päivä tulossa :)

Äänestä
  • se ääni mikä sieltä syntyi oli korville ihanaa.......melkein silmissäni näin keijujen hyppelehtivän tähtisädetikun kanssa oksilla..... se oli kaunista.

    No nyt joku luulee et höperö hä on mut ei, ihan hyvissä sielun ja ruumiinvoimissa. :))
    Luonto on ihmeellinen asia.

    Äänestä

  • viivi-amaldiina kirjoitti:

    se ääni mikä sieltä syntyi oli korville ihanaa.......melkein silmissäni näin keijujen hyppelehtivän tähtisädetikun kanssa oksilla..... se oli kaunista.

    No nyt joku luulee et höperö hä on mut ei, ihan hyvissä sielun ja ruumiinvoimissa. :))
    Luonto on ihmeellinen asia.

    Ei, et sinä mikään höperö ole. Sinä osaat kattella tätä meidän ympärillä olevaa luontoa, silmillä ja nuuhkien ja korvat höröllään, että meikäläinen ainaskin on sitä mieltä, että se on kaukana höperyydestä. :)

    Kyllä, luonto on Niin ihmeellinen asia, että en kirjaimia pysty asettelemaan semmoseen järjestykseen, joka kuvastaisi edes lähellekään niitä tuntemuksia ja hämmästyksiä, mitä luonto meille antaa.

    Nytkin täällä Vaasassa on todella ihana ilma, vain -3 astetta pakkasta. Hyvä, kun lämpes, kävi niin kovasti surku kaikkia lintuja ja "mun" oravaani, jotka päivästä toiseen taisteli pakkasta vastaan. Miten ihmeessa nuo ohutjalkaiset linnut eivät palelluta kinttujaan.
    Toitotan aina tuosta keväästä, mutta tunnen NIIN suurta intoa kevättä kohtaan, että ei täs oikein tiedä, kuin päin hykertelisi. Tää on yhtä kehräämistä koko kevätlukukausi.

    Kivaa päivää viivi-amaldiinalle ja samalla nakkaan teille muillekin lukijoille mukavata päivää. :)

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    sillä linnuilla ei ole mitään hätää niin kauan, kun ravintoa riittää. Siinä ihminen on vaikuttanut monen lajin menestykseen ratkaisevasti. Esimerkiksi viherpeippo oli ennen lautaruokinnan aloittamista kovin harvinainen lintu, mutta on yleistynyt viime vuosina voimakkaasti. Linnut ovat tasalämpöisiä eläimiä, kuten nisäkkäätkin, joten mitä kylmempi, sitä enemmän rasvaa palaa lämmön ylläpitämiseksi. Tästä syystä rasvapitoinen ape olisi niille parasta, mitä voi tarjota. Tali, auringonkukan siemenet ja pähkinät, niillä linnut pärjäävät vaikka olisi 30 astetta pakkasta.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    Toki, toki linnut pärjäävät, koska muutenhan olisivat pakkasten takia hävinneet. Kirjoitit, että linnuilla ei ole mitään hätää. Siinä mielessä ei ole hätää, kun selviävät kuitenkin elossa. Surku niitä kuitenkin käy, koska vaikka heillä ei ole Hätää, niin heevetin inho-olotila niillä on, jos pakkaset jatkuvat ja jatkuvat. Ja näkeehän sen jo siitäkin, että talvipakkasilla linnut eivät näytä niin iloisen pirteiltä.

    Olen ripustanut jo joulun aikoina talipalloja puuhun. Ainoaankaan talipalloon ei ole koskettu. Syövät pähkinöitä ja auringonkukansiemeniä. Ennen tehtiin itse talipalloja ja ne kyllä kelpas. Pitäisikin täs joku päivä tehdä niitä talipalloja piiiiiitkästä aikaa.

    näyttävät iloisilta? :-D))))) Hyvä, että olet tehnyt asialle jotain. Onko lähistöllä muuten muita lintujen ruokkijoita? Saattaa olla, että jollain on maukkaampaa talia tarjolla. Kyllä ne talit siitä häviävät, kunhan tikat huomaavat ne. Meillä ainakin tikoilla on tapana pistellä talit viimeistään keväällä poskeensa. Mutta sitten on tämä linnunruokinnan kilpavarustelu. Jos naapuri pistää pelkkää maapähkinärouhetta, niin siinä jää auringonkukan tarjoaja auttamatta kakkoseksi.

    No kuulepas, linnut näyttävät iloisilta, kun niiden nokkien yhtymäkohdat nousevat ylähä :)))))
    Sunkin huultes sivuosat käyttäytyvät eri tavalla, jos itkeä tuhrutat tai nauraa kräkötät tai olet torvensoittaja, nimenomaan Totinen torvensoittaja.

    Iloiset linnut päästelevät ti-ti-ty-ty-ti-trrrrsty-tyyy-tsrrr-rrr-tytytyty-sirp-tsirp...... juttuja nokan sisältä ja lentelevät pirtsakkoina oksalta oksalle ihan muutenkin vaan, eikä alvariinsa vaan hakemaan ruokaa.
    Kyllä se vaan on niin, että iloosen aina tunnistaa, oli se sitten lintu tai joku muu elävä.

    Naapurit ovat varmaan luopuneet lintujen ruokinnoista, koska ovat huomanneet, että niiden lintulaudoille ei tule ainuttakaan lintua. Kaikki linnut ovat minun pihassani. Sen verran hyvää murkinaa niille pistän, että kyllä niiden kelepaa mun naaman edes lennellä, kun niitä meen pihaan kattelemaan.

    Nimenomaan pähkinärouhe on heidän herkkuaan, tokana sitten auringonkukansiemenet.

    Tikkoja on täs ympärillä aika paljon. Kova kopina kuuluu, kun hakkaavat puuta.

    Oottelen punatulkkuja. Ne ovat lemppareita. Niin, niin kauniita. Pienenä tyttönä piirtelin aina punatulkkuja. Niin ja myös kurkeja. Taitavat olla mun sielunveljiä, äh eiku sielunlintuja.
    Paitsi, että tahdon vielä lisätä joukkoon Lokin. Mutta ne on sitten kesäisiä saarilintuja, joita kattelen.

    ovat ylös päin suunnilleen aina kun luen viestejäsi. Aloitin lintupäiväkirjan pitämisen 15 vuotta sitten, kun asuimme metsän laidassa maaseudulla jota kuinkin itseksemme. Ainoa lintuja haittaava tekijä olivat kissamme, jotka usein päivystivät ruokintapaikan läheisyydessä, ellei peräti puun alla.:-)

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    No kuulepas, linnut näyttävät iloisilta, kun niiden nokkien yhtymäkohdat nousevat ylähä :)))))
    Sunkin huultes sivuosat käyttäytyvät eri tavalla, jos itkeä tuhrutat tai nauraa kräkötät tai olet torvensoittaja, nimenomaan Totinen torvensoittaja.

    Iloiset linnut päästelevät ti-ti-ty-ty-ti-trrrrsty-tyyy-tsrrr-rrr-tytytyty-sirp-tsirp...... juttuja nokan sisältä ja lentelevät pirtsakkoina oksalta oksalle ihan muutenkin vaan, eikä alvariinsa vaan hakemaan ruokaa.
    Kyllä se vaan on niin, että iloosen aina tunnistaa, oli se sitten lintu tai joku muu elävä.

    Naapurit ovat varmaan luopuneet lintujen ruokinnoista, koska ovat huomanneet, että niiden lintulaudoille ei tule ainuttakaan lintua. Kaikki linnut ovat minun pihassani. Sen verran hyvää murkinaa niille pistän, että kyllä niiden kelepaa mun naaman edes lennellä, kun niitä meen pihaan kattelemaan.

    Nimenomaan pähkinärouhe on heidän herkkuaan, tokana sitten auringonkukansiemenet.

    Tikkoja on täs ympärillä aika paljon. Kova kopina kuuluu, kun hakkaavat puuta.

    Oottelen punatulkkuja. Ne ovat lemppareita. Niin, niin kauniita. Pienenä tyttönä piirtelin aina punatulkkuja. Niin ja myös kurkeja. Taitavat olla mun sielunveljiä, äh eiku sielunlintuja.
    Paitsi, että tahdon vielä lisätä joukkoon Lokin. Mutta ne on sitten kesäisiä saarilintuja, joita kattelen.

    Tässä kun valkoisten suloisten piparkakkureunaisten pitsiverhojeni välistä katselen korkeita riippakoivuja,joitten oksat heilimöi kristallinkiteitä,näky on huokauksen arvoinen.

    Täällä taas kurvailee palokärki joka on "kaatanut" monta koivua hakkuutöillään,myöskin mustarastas värjöttelee parvekkeeni reunalla,se lintu on mulle - sanoisinko -koirani mennyt henki,joka tulee tervehtimään aina vähän väliä.
    Silloin kun koirani henki vilahti tuonpuoleiseen jättäen häntämäisen harson puhtaalle kesäiselle sinitaivaalle,ilmestyi mustarastas jalkojeni juureen,pää kallellaan se kujersi mulle jotain.
    Koko kesän se seuraili,oli ikäänkuin mukanani,aina lähellä ja missä tahansa kuljenkin-kumma kyllä,se lintu on aina lähellä.(nyt meni mystiikan puolelle)
    Meillä vaan oli niin vahva side tän hauvelin kans,se oli niinä vuosina "ainoani".
    Tuttavani Padasjoelta kertoi saaneensa lintulaudalleen pyrstötiaisia ison joukon,hauskan näköisiä,kun etsin kuvat.
    Täällä miinuksia tollaset 3,ei päässy mökille ei - flunssa kaatoi sänkyyn,äänikin jossain bassona..

    Kauniit valkoiset viikonloput kirjoittajille!

    Äänestä

  • Marlyn kirjoitti:

    Taidokkaasti kirjoitettua tekstiä pätkäsit näytölle.
    Siinä missä sinä tiirailet lintuja valkoisten suloisten piparkakkureunaisten pitsiverhojen välistä, niin minä
    tiirailen valtsua kuusta oranssisten tai mustan verhon välistä. Oravaa on tosi mukava seurata, kun se oksilla hyörii ja pyörii. Välillä se hypähtää viereiseen mäntyyn ja alkaa leikkimään, ryntäämällä ylös-alas täydessä vauhdissa ja välillä se saa kaverikseen toisen oravan ja sitten alkaa piilosilla leikki. Monen monituiset naurut oon saanut, kun niitä oon seurannut.

    Mielenkiintoisen ja todellakin mystisen kirjoituksen kirjoitit mustarastaasta.

    Minullakin oli (toisessa asunnossa) "oma" Varis. "Hänestä" tuli ystäväni. Monia kivoja juttuja on tallennettuna mun pääknuppiini, kun touhusin tämän variksen kanssa takapihalla. Myös oman mausteen toi variksen suunnaton halu kiusailla kissojani. Taidokasta ja suorastaan pirullista härnäämistä. Kissat oppivat toki äkkiä tunnistamaan tämän "paholaisen" ja oli joskus naurussa pitelemistä, kun ylpeinä olentoina suorastaan näyttelivät välinpitämätöntä ja osasivat pujahtaa piiloon tätä kiusaajaa, hyvin Hyvin arvokkaasti, menettämättä kasvojaan.

    Flunssa on ikävä olotila. Toivon pikaista paranemista. Minä valmistaudun töihin lähtöä varten. Ei ole pitkä päivä. Töiden jälkeen menen vaateostoksille.

    Kauniit valkoiset viikonloput myös sinulle toivotan.

    Mulla olis monia hauskoja juttuja eläimistä yleensäkkin,kertoilen niitä aina "satuina" lapsille.Oravasta sen verran että meillä lapsena oli elättinä orava,sen temput ja tihutyöt oli vertaansa vailla,lempipaikka oli vaatekomero ja verhot,myöskin se valitsi pehmustetun istuinpaikan itselleen,kiiveten koiran korvien väliin.
    Saanet arvata koiran ilmeen,ylähuuli nyki pahaenteisesti,tarinasta tulisi liian pitkä jos kertoisin kaiken riiviöstä.
    Täällä asuntoni parvekkeelta seurailen oravaa joka osaa tehdä kiinankärhöntupsuista salamannopeasti pallon,pyörittelee kuin sämpylää leipoisi,sitten suuhun ja menoks,pesään lämmikkeeksi luulisin.
    Hauskoja ovat eläimet :-)))

    Työniloa sulle!

    ...kyllä minäkin sitten. :)
    Meillä oli lapsuudenkodissa myös orava lemmikkinä. Siis sisäorava. Oli meidän kaverina yli 6 vuotta.
    Orava jos mikä on mitä huvittavin otus. Se osaa leikkiä erilaisia leikkejä ja on NIIN utelias, että melekeen hävettää sen puolesta. Tapasin leikkiä sen kanssa piilosta. Lempileikki sille.
    Tämä orava tuli meidän kanssa myös saareen. Isäni olkapäällä kökötti koko venematkan.
    Kivoja juttuja tosiaankin tästä oravasta vois kertoa, mutta ehkä joskus ripotellen niitä joihinkin kirjotuksiin tällään, jos sopivasti puhetta tulee.

    Heh, kiinankärhöntupsuista pallon. Uskonpa hyvinkin, taitavat hyppyset oravalla. Näillä kätösillä osaa tehdä melkein vaikka mitä. Myös taputtelu menee heleposti. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

viivi-amaldiina kirjoitti:

Kävin parvekkeella haistelemassa ulkoilmaa, pakkasta -10, ihana aamu.
Piti tovi seistä ja kuunneella puiden sanomaa, kuin miljoonat pienet kellot soittaisi säveltään puissa.
Ihan hiljainen kilinä kuuluu kun ilmavirta käy puihin ja jäiset hileet soittaa keijumaisilla äänillään.
Satumaista ihanaa kilinää.
Käykää ihmeessä kuuntelemassa kaunista soittoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu