Kun aloin rakentaa reilut pari vuotta sitten mulle sanottiin että et voi teettää pimeenä paljon mitään, koska verottaja puuttuu siihen. No minähän tein niinkuin neuvottiin ja iso osa töistä tehtiin kuitilla, vain jotain pikku juttuja "talkoilla" tai pimeesti.
Nyt taloni on ollut valmis reilun vuoden, melkein puolitoista ja ihmettelenkin että milloinkas se verottaja tulee multa niitä kuitteja ja laskuja kyselemään. Mihinkään kun ei ole tarvinnut talon rakentamisesta kertyneitä kustannuksia toistaiseksi ilmoittaa.
Nyt taloni on ollut valmis reilun vuoden, melkein puolitoista ja ihmettelenkin että milloinkas se verottaja tulee multa niitä kuitteja ja laskuja kyselemään. Mihinkään kun ei ole tarvinnut talon rakentamisesta kertyneitä kustannuksia toistaiseksi ilmoittaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei ne rakentajan maksuja kysele muulloin kun sitten kun yrittävät jäjittää jonku yrityksen maksuliikennettä.
ilmoittaa verottajalle veroilmoituksessa, siellä kysytään rakentamiskustannukst ja ne ilmoitetaan kuiteista laskemalla eli tarvittaessa pitää pystyä todistamaan.
Talon arvo voidaan selvittää kuiteista myös perunkirjoituksessa eli on se ainakin sen arvoinen miinus kuluminen.
Taitaa mennä aika arvioimiseksi, koska eihän niitä kuitteja monikaan säilytä vaan ne jäävät kaupan tiskille tai lentävät auton ikkunasta pihalle.
No ei verottajaa kiinnosta kuin valmiusaste ja neliöt, joiden mukaan lasketaan kiinteistövero.
halvat hinnatkin.
vieraista töistä sai yks tyyppi vähentää 1150 josta oli muistaakseni omavastuu 100e.jos puolisos laittaa omaan verotukseen toisen samanlaisen summan niin sama juttu.mutta kuitit pitää toimittaa verovirastoon ja siinä pitää olla työn hinta erikseen ei materiaaleja.ite sain viime vuonna sähkötöistä sen 1150-100e.kannattaa jakaa työt eri vuosille jos pystyy niinhyötyy eniten.ite suosin ilman kuittia taktiikkaa.saa säästön suoraan käteen.
takuu ja vastuut kestävät kunnes takavalot häviävät pihalta - siis myös takuu lakkaa heti. Toisaalta jos "säästää" pimeänä maksaessa, esim. normaalissa laskutuksessa saisi työn 35,-/h + alv 22 % = 42,70,- tai maksaa ilman kuittia käteen 40,-/h jolloin ei myöskään takuuta ole, ja tekijän maksamatta jäävä osuus jää sitten muiden verojen korotuksiin tms. Siis säästöä 2,70,-/h todella mahtava säästö. Varsinkin kun ajattelee mitä tulee teettäjälle maksamaan jos tuollainen "pimeä gubbe" kuolee tai vammautuu pimeissä hommissa.
Verottajalle ilmoitetaan ne kulut tosiaan kuiteista laskemalla silloin kun ilmoitetaan rakennus verottajan kiinteistörekisteriin.
Huomioitavaa on esim. jos asuntolainaa on otettu enemmän kuin talon rakentaminen on tuon ilmoituksen perusteella maksanut eli silloin ei voida korkovähennystä hyväksyä koko määrältä lainaa.
Toiseksi, jos olet alle 2 v. asumisen jälkeen myymässä taloa, nämä menot ilmoitetaan hankintamenona, joka vähennetään myyntihinnasta ja tästä netosta menee sitten luovutusvoittovero.
Perintöverotuksessa muuten käytetään käypää arvoa!