Pelkkänä ihmiseläimenä oleminen on hirvitys (mikäli jättäytyy vain kitkuttamaan päivästä toiseen tavoittelematta täyden potentiaalinsa äärirajoja), mutta eläimet kuitenkin edustavat mielestäni puhtaampaa elämänenergiaa kuin ihminen. Ihmisellä on kyky mitä monimutkaisimpaan ajatteluun, ja se juuri voi hämätä unohtamaan suurimman mahdollisen maagisen asian mitä on olemassa: ELÄMÄ ON. Menkää vaikka muille planeetoille katsomaan että pyöriikö siellä sellainen luomakunnan hässäkkä kuin täällä! Ja mistäs sen tietää mikä voima elämisen takana on? Minusta se on hyvin maaginen asia...
Ei tarvitse olla tylsistynyt lehmä, jos aikoo ottaa oppia eläimistä. Lehmä on ihmisen pilaama irvikuva itsestään. (Vaikka toki niissäkin voi olla salattua viisautta.) Eläinten luonnollisuus on kuitenkin jotain, mitä sietäisi tavoitella. Koira lupsuttelee muniaan kyselemättä siihen muilta lupaa. Kasvissyöjä jolle ottajia riittää pinkaisee pakoon jos pelottaa. Ei tarvitse jäädä teeskentelemään tai märehtimään monimutkaisin aivoituksin että mitähän tässä nyt tarttis tehrä, ja mitä minusta ajatellaan kun tässä nyt pinkaisen!
Joskus kun oikein jää pohtimaan asiaa, niin ihmiset tuntuvat oikein pyrkivät tekemään itsensä ja toisensa umpihulluiksi. Mieli kahlitaan sensuurilla, kehoa pakotetaan sinne ja tänne ja tekemään mitä se ei halua tehdä (kuten vaikkapa pukeutumaan vaatteisiin, vaikka tarkenisi muutenkin). Jatkuva painostus ja pakotus ja... Hyi helvetti!
ELÄ-in villinä ja vapaana välttyy kaikesta keinotekoisesta ja teeskentelystä... Minkähän vuoksi egyptiläiset kuvasivat jumalansa mielellään eläinpäisinä? Senkö takia, että ihmisten naurettava "moraali" ei enää koske jumalia?
Ei tarvitse olla tylsistynyt lehmä, jos aikoo ottaa oppia eläimistä. Lehmä on ihmisen pilaama irvikuva itsestään. (Vaikka toki niissäkin voi olla salattua viisautta.) Eläinten luonnollisuus on kuitenkin jotain, mitä sietäisi tavoitella. Koira lupsuttelee muniaan kyselemättä siihen muilta lupaa. Kasvissyöjä jolle ottajia riittää pinkaisee pakoon jos pelottaa. Ei tarvitse jäädä teeskentelemään tai märehtimään monimutkaisin aivoituksin että mitähän tässä nyt tarttis tehrä, ja mitä minusta ajatellaan kun tässä nyt pinkaisen!
Joskus kun oikein jää pohtimaan asiaa, niin ihmiset tuntuvat oikein pyrkivät tekemään itsensä ja toisensa umpihulluiksi. Mieli kahlitaan sensuurilla, kehoa pakotetaan sinne ja tänne ja tekemään mitä se ei halua tehdä (kuten vaikkapa pukeutumaan vaatteisiin, vaikka tarkenisi muutenkin). Jatkuva painostus ja pakotus ja... Hyi helvetti!
ELÄ-in villinä ja vapaana välttyy kaikesta keinotekoisesta ja teeskentelystä... Minkähän vuoksi egyptiläiset kuvasivat jumalansa mielellään eläinpäisinä? Senkö takia, että ihmisten naurettava "moraali" ei enää koske jumalia?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Inhimillinen kulttuuri tosiaan on suurelta osin ihan pervoa ihmis(eläin)luonnon tukahduttamista. No mikä siihen johtaa? Sosiaalinen ohjelmointi. Ihmisten älyllinen sosiaalinen elämä on aivan eri luokkaa kuin eläinten. Ihmiset haluavat tulla hyväkysyiksi ja pyrkivät siihen mitä omituisimmilla tavoilla. Harmi vain tämä saattaa estää heidän todellista luontoaan pääsemästä oikeuksiinsa. Jokainen meistä on myös apina, eikä sitä apinaa pidä unohtaa. Minäkin kiipeilen vielä välillä puihin (ja bussipysäkkien päälle yms) koska olen aina rakastanut kiipeilemistä. Toisaalta rakastan myös pohdiskelua, mutta yleensä sellaista joka perustuu jonkinlaiseen kokemukseen, enkä tyhjään sanojen/ideoiden pyörittelyyn. Tätäkin enemmän rakastan järjettömyyttä.
Eläimellisyydessä tosiaan on raakaa voimaa, ja se on ikävä kyllä varastoitunut sosiaalisiin rakenteisiin ja normeihin. Mutta kuten mikä tahansa rakenne, rikkouduttuaan se vapauttaa koossa pitävän energian.
Pari vuotta sitten kun vielä olin lukiossa, kaverini sanoi minusta loistavasti ruokalassa kun joku huomautti hänen eläimellisestä syömistavastaan: "Se joka ei syö kuin eläin, teeskentelee." :)
"ELÄ-in villinä ja vapaana välttyy kaikesta keinotekoisesta ja teeskentelystä... Minkähän vuoksi egyptiläiset kuvasivat jumalansa mielellään eläinpäisinä? Senkö takia, että ihmisten naurettava "moraali" ei enää koske jumalia?"
Olihan niillä myös ihmispäisiä jumalia. Tuskinpa toiset jumalat olivat näitä vapaampia moraalista.
Noh, mut elämä on leikki. Sitten kun ymmärtää mitkä ne säännöt on, ja ettei ole välttämättä sidottu niihin, sitten siitä tulee hauskaa. Mieti nyt: Aika moni diggaa pelata Doomia ja räiskiä zombeja haulikolla, mutta mitä jos sinä olisit itse oikeasti siellä paikan päällä, olisiko se enää hauskaa?
Tulee mieleen että kovastihan sitä on tyyppejä jotka oikein läähättävät nykyisen (ihmis-) elämänmenon loppumista... Jotta pääsisivät apinana tappelemaan itseään lauman johtajaksi. Huh huh.
Henk.koht. minua tietysti viehättää jonkin epälaumautuvan eläimen touhut. Mutta ihminen ei ole kehittynyt esim. tiikeristä, ja jos tulee jokin paluu luontoon -vaihe, niin turha kuvitellakaan että saisi itse päättää asioistaan... Edelleenkään...!
Tuohan olisi ihanteellista mutta juuri nuo säännöt erottavat ihmiseläimen eläineläimestä.
Yksilöt muodostavat yhteisöjä, ja jokaisella yhteisöllä on omat kirjoittamattomat ja kirjoitetut säännöt. Yhteiskunta vaan ei toimi ellei käyttäytymissääntöjä ole.
Ajatellaanpa vaikka ihmisryhmää, joka haluaa pois yhteiskunnasta. Tuo ryhmä erakoituu, mutta kas, hyvin pian alkavat ryhmän sisäiset säännöt ja käyttäytymismallit muotoutua. Joku on eittämättä johtaja, joku juoksupoika, jonkun vastuulla on ruuanhankinta, jonkun siivous jne. Samalla on ääneenlausumattomia sääntöjä, kuten vaikkapa se, että jokaisen pitää raapia muniaan koska se on luonnollista. ;-)
Tietysti eri juttu on jos tietoisesti yrittää hakeutua eroon kaikista säännöistä, mutta onko sekin sitten kahlitsevaa jos elämän sääntönä on säännöttömyys?
Joskus vaan tuntuu että niitä on ihan turhia. Niinkuin että pitäisi työskennellä betonimöhkäleen sisällä klo 8 - 16 ilman että alkaa kirkua saatuaan tarpeekseen siitä sosiaalisesta pelleruletista mikä siellä pyörii...
Ihmiset. Ei niiden kanssa voi elää, mutta ei niiltä voi välttyäkään...
Ja jos alkaa kirkua ja lähtee juosten ja käsiään heiluttaen pois, saa vähintäänkin kehotuksen käväistä työterveyslääkärillä.
Minulle riittäisi, jos saisi valita millaisten ihmisten kanssa päivänsä viettää.
Pitääpä kipaista apteekkiin hakemaan lisää närästyslääkettä....
Sen takia onkin herätettävä itse Alkuperäinen Eläin, mahtava peto kaikessa voimassaan, joka syö inhimilliset typeryydet, markkinatalouden muulit ja aasit.
Jaguaarin Jalanjäljissä,
:A:
Herää Se huutamattakin.
Mielenkiintoista miten tuo agagur osuu tänä vuonna juuri pääsiäislauantaille jolloin kristittyjenkin noidat parveilevat. Liekö merkki jostain suuremmasta?
Eikö olekin mielenkiintoista miten hyvin se, että Caipora ratsastaa mahtavalla Jaguaarilla, sopii yhteen Ilmestyskirjan kanssa... Unohtaa ei tule myöskään Crowleyn Thoth-tarotkortteja, joissa tämä aihe on kuvattuna Suuren Arkanan korttiin Intohimo (XI).
(Tietenkään näitä vähemmän tunnettuja seikkoja ei saisi huudella netissä kaikelle kansalle, mutta eiköhän tämä foorumi ole kuitenkin melkolailla harvojen ja valittujen kiinnostuksenkohde.)
Tottakai kaikenlaisia ennustuksia on nastaa iskee samaan nippuun, mutta kyllä Ilmestyskirjalla ei mielestäni ole mitään hevonhumpan yhteyttä Caiporan tulemisiin ja menemisiin.
Pikemminkin Alkueläin Sumu-Jaguaareineen viittaa Amazonin Guahibo-shamaaneihin, jossa transformaatio jaguaariksi toteutettiin nimenomaan hallusinogeeneillä ja iho-ornamenteilla. Mielestäni rituaaliperinne ammennettiin juuri täältä, koskapa traditio esiintyy lähes puhtaana edelleen.
Taitaa olla muuten ensimmäinen kerta jolloin shamanistinen rituaaliperinne olisi tullut noinkin vahvasti osaksi liikettä, joka kuitenkin pohjimmiltaan perustuu pyhiin teksteihin.
Unohtaa ei tule myöskään rituaalista kastraatiota sekä toimenpiteessä vuodatetun veren jakamista eräänlaisella ehtoollisella koko yhteisön kesken Hagìndira-heimon keskuudessa... Muistaakseni heikäläiset ripustavat irrotetut jäsenet puun oksille nimenomaan meikäläisten pääsiäisen tahi keväpäiväntasauksen aikoihin, uhriksi Jaguaarille.
En tosin ole aivan varma liittyykö tämä Caipora-kulttiin, mutta tässähän varsinaisesti nyt puhummekin Sisäisestä Eläimestä, emme ihmisestä tai jumalasta joka on valjastanut eläinvoimat itselleen.
>>Unohtaa ei tule myöskään rituaalista kastraatiota...>>>
Miten niin "rituaalista"?
>>Muistaakseni heikäläiset ripustavat irrotetut jäsenet puun oksille nimenomaan meikäläisten pääsiäisen tahi keväpäiväntasauksen aikoihin, uhriksi Jaguaarille.>>
Onko Caipora papitar siis "yhtä" jaguaarin kanssa, toteuttaessaan transaformaation seurakunnan edessä? Mun on vaikea kuvitella tota jonnekin Pirkanmaalle. Helsvetti, Ruoveden metsiin...
Hänellä muistaakseni on näistä omakohtaisia kokemuksia?
Mutta käsittääkseeni tuo kastraatio tapahtuu jaguaarin häntäluusta näperrellyllä veitsellä, joten kyllä voi varmaankin puhua rituaalisesta. Ei niille mitkä tahansa Fiskarsin sakset kelpaa.
Kas kun tuli nyt tuo Ruovesi puheeksi, niin eihän se oikeastaan kovin kaukana ole Ähtäri, jossa huhujen mukaan Jaguaari-kultin Suomeen perustettu alaryhmä Sateenkaari-Ilveksen sisarkunta harjoittaa omia riittejään. Tietenkään Suomen oloissa ihan lakiakin ajatellen ei lähdetä mihinkään voimalliseen kehon osien typistämiseen.
Itsekin olen hieman harkinnut siirtymistä sisarkuntaan, kun ei tämä teoreettinen jaguarismi oikein tarjoa enää kunnon kiksejä.
Juu, no idea on alunperinkin se, että jokaisen initiaatioasteen mukana tulee siihen kuuluva symbolista merkitystä kantava kehonmuutos, joka myös initiaatiorituaalissa palvelee käytännön tarkoitusta tajunnan ovien avaajan kommunikaatioon Agagurin kanssa. Käytännössä Suomessa en tiedä kenenkään saaneen niin korkean asteen initiaatiota, että olisi alettu rajumpia pätkimisiä toimittamaan, vaikka toisaalta kuka tietää, kun toiminta on modernisti hajautettua.
Käytännössä, nykyaikaisen vertailevan uskontotieteen ja kulttuurien sekoittumisen johdosta on tullut tähänkin perinteeseen lisäyksiä muualta varsinkin täällä länsimaissa, ja sitä kautta tehnyt mahdolliseksi ylipäänsä jotenkin harjoittaa tätäkin juttua länsimaisen yhteiskunnan lakien ja käytännön olosuhteiden puitteissa.
:a:
Mielenkiintoinen kirjoitus, tämäkin on aihe jota olen miettunyt kerran jos toisenkin.
Ihminen on eläin, ihminen on osa luontoa. Kaikki mikä on ihmiselle ominaista on luonnollista. Ihminen on luonnostaan moraalinen olento. Moraalilla en tarkoita moraalia niin kuin kristitty maailma antaa sen ymmärtää vaan tunnustan kaikki moraalin muodot.
Eläinkin on osa luontoa, ihminen vain projisoi eläimeen kaikki omat nk "Viattomat ja hyveelliset" ominaisuutensa, kohottaen eläimen jumal-statukseen, aivan kuten muinaiset ihmiset kauan sitten.
Kasvissyöjät murehtivat eläimen kärsimyksiä, vaikka kärsimys on osa luontoa. Täten he siirtävät kivun itseensä. On se mukava nähdä miten moraalista itseruoskintaa harjoitetaan nykypäivänä.
Miksi ihminen haluaa olla vapaa maailmasta ?. Vapaa moraalista, vapaa järjestä. Ehkä siksi, että käsitämme alitajuisesti olemassaolomme keinotekoisessa vankilassa nimeltä yhteiskunta, pakotettuna palvelemaan niitä jotka julistavat olevansa ylempiämme.
Eläimilläkin on hierarkioita, miten eläimet ovat vapaampia ?. Eläimissä on lauma-eläimiä, aivan kuten ihminen.
Yhteiskuntamme vuoksi, emme ymmärrä, että olemme jo vapaita. Lait ovat keinotekoisia, tahtomme voi murtaa minkä tahansa asetuksen. Eri asia sitten onkin kannataako niin tehdä ja voimmeko välttyä seuraamuksilta.
Kaikki luotu syntyy vapaana, joidenkin tahto vain on alistaa ja toisten on olla alistettuna.
Mutta kysymys onkin....Olisitko tyytyväinen elämääsi eläimenä, jos et voisi nauttia siitä moraalisesta tyydytyksestä, että olet vapaa yleisestä moraalista ?.
Tässä taas hieman pohdittavaa.
BF.
Niin, emme todellakaan tiedä *mitä on olla eläin*, voimme vain projisoida siihen omia käsityksiämme. Alkeellisimmalla tasolla tämä johtaa siihen että luonto-ohjelmassa soi kauhun tunteita esiin houkuttava musiikki, kun "julma" petoeläin jahtaa "viatonta" kasvissyöjää. - Luulisi toki ettei sellaista skeidaa enää nykypäivänä tehdä, mutta ei siitä niin kauan ole kun näin tuollaisen naurettavan tekeleen. Kuitenkin omat sympatiani saattavat aivan mainiosti olla saalistajan puolella, onhan senkin lajinsa ja itsensä säilyttämiseen osallistuttava.
Itseäni ei ehkä niinkään kiinnosta heijastaa ihmisen ominaisuuksia eläimeen, niin että alkaisin pohtia pelolla kuolemaa ja kipua mikäli haluan haukata lämmintä, tirisevää lihaa... (Tai pitäisin lemmikkiä lapsena, hyi että!) Enemmän kiinnostaa nähdä mitä voi tietää eläimestä ihmisessä. Varsinkin maagisesta eläimestä... Onko olemassa jonkinlainen kaikki elävät olennot kattava ja "lävistävä" voima, joka aivan oikeasti tekee kaikki olennot kaikkeuden ja elämän/kuoleman edessä tasavertaisiksi, antaen mahdollisuuden jonkinlaiseen yhteyden kokemiseen... Vai elääkö jokainen laji väistämättä toisistaan eristettynä omaa juttuaan läpi, ja ihmisisten keskuudessa voidaan sanoa jopa että jokainen yksilö on oma lajinsa (kuten olen joskus jostakin lukenut)? Miten paljon ihminen todella eroaa muista elävistä olennoista, vai eroaako vain mitättömän vähän... Liioittelemmeko eroa koska pystymme tiedostamaan itsemme?
Miten minusta tuntuu, että eläin on aina luonnollinen, teki se mitä hyvänsä; ja ihminen on aina luonnoton, koska ihminen luonnostaan on luonnoton...