Lapsuudenkodin murheet aikuisen unen viejänä

Tervehdys.
Lapsuudenkodin ongelmat ennakoivat huonoa unta aikuisena, kertoo suomalaistutkimus.

Unen laadun kannalta on haitallisinta jatkuva pelko jotain perheenjäsentä kohtaan. Myös sellaiset lapsuuden ajan tapahtumat kuin vanhempien avioero, pitkäaikaiset taloudelliset vaikeudet, läheisen vakava sairaus tai alkoholiongelmat perheessä heikentävät unen laatua aikuisenakin.
Erityisen suuri riski kehnoon uneen on niillä , joilla lapsuudenkodin vaikeuksiin on liittynyt huono suhde vanhempaan. Esimerkiksi huono äitisuhde yhdistettynä kuormittaviin tapahtumiin yli kymmenkertaisti riskin huonoon unen laatuun aikuisiässä.

Tutkimus on osa Helsingin yliopistossa yhteistyössä, Työterveyslaitoksen, Turun ja Tampereen yliopistojen sekä Kelan kanssa tehtävää tutkimusta. Tutkimusaineisto käsitti noin 26 000 suomalaista. Suomalaistutkimuksen tulokset julkaistiin arvostetussa Sleep Medicine -tiedelehdessä.

Onko lukijoilla kokemuksia siitä , miten lapsuudenkodin murheet vievät unen vielä aikuisenakin?
Kertokaahan. ter. R.R.
8434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Väkivaltainen isä, jota piti pelätä. Huono äitisuhde. Aiheuttaa painajaisia vielä näin aikuisenakin. Tosin varsinainen unettomuuteni johtuu masennuksesta.

Äänestä

Rakkaudeton koti, koulukiusaaminen. Podin nukahtamisvaikeuksia ja yöheräilyä jo silloin, hyvinkin mahdollista että se jäi päälle. Olen varsin stressiherkkä, ja muutekin mielessä pyörivat asiat, hyvätkin, valvottavat.

Äänestä
  • juttu, jo vuosia jatkunut ihan pikku jätkästä lähtien! myös adhd on vaikuttanut omansa siihen :(

    Äänestä

Tämä Rane & Rane on varmaan sitten lukenut mies!

Olen kärsinyt kroonisesta unettomuudesta lapsuudesta saakka. Eniten pelkäsin viikonloppuja, että kuoleeko nyt joku väkivaltaisesti (itsemurha tai tappo). Kusin myös pitkälle ala-asteikään saakka yöllä housuun (yökastelu). Olen suorittanut nuoruuden aikaiset opintoni max. 5 tunnin yöunilla, yleensä ei sitäkään ollut.

Olen lopettelemassa mirtatsapiinin käyttöä kun se turvottaa. Harmi kun muuten hyvin toimivan nukahduslääkkeen joutuu jättämään. Mitenkähän sitä kolmiolääkettä osaa ottaa sitten määrätyn määrän, eikä yritä ikiunta.

Äänestä
  • Sulla on tainnu olla kauhee lapsuus etkä varmaan saanu sillon mitään apua. Vai saitko nuhteluja?

    Äänestä

  • 11+3 kirjoitti:

    Sulla on tainnu olla kauhee lapsuus etkä varmaan saanu sillon mitään apua. Vai saitko nuhteluja?

    En saanut apua kun en pystynyt hakemaan. Muutuin näkymättömäksi lapseksi, luulin sen olevan paras keino selviytyä. Siitä irtautuminen vaan tuottaa ongelmia aikuisena. On vaikeaa tulla näkyväksi ja ottaa mitään positiivista vastaan.

    Äänestä

Elin perhehelvetissä 20 vuotta. Isä narsistinen, hyvin väkivaltainen äitiäni ja veljiäni kohtaan. Sairaalloisen mustasukkainen vaikka itsellään oli naisia joka sormelle, koko ajan. Äiti ei jaksanut enää pitää hyvänä, ottaa syliin rauhoitella. Äiti oli siis jo luultavasti masentunut kun minä synnyin.

Nyt 25-vuotiaana uniongelmani sitten alkoivat. Unettomuutta on kestänyt vuoden. Olen syönyt siihen vaikka mitä lääkkeitä mutta niidenkin syöminen ahdistaa. oOen onnekas koska pääsin terapiaan... suosittelen muillekin. En edes tajunnut miten sekaisin olisin saattanut olla vaikka 10 vuoden kuluttua...

Äänestä
  • Mitä sinulle kuuluu tänään. Kertomuksesi kuulosti omaltani ja olen sinua paljon vanhempi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rane-R kirjoitti:

Tervehdys.
Lapsuudenkodin ongelmat ennakoivat huonoa unta aikuisena, kertoo suomalaistutkimus.

Unen laadun kannalta on haitallisinta jatkuva pelko jotain perheenjäsentä kohtaan. Myös sellaiset lapsuuden ajan tapahtumat kuin vanhempien avioero, pitkäaikaiset taloudelliset vaikeudet, läheisen vakava sairaus tai alkoholiongelmat perheessä heikentävät unen laatua aikuisenakin.
Erityisen suuri riski kehnoon uneen on niillä , joilla lapsuudenkodin vaikeuksiin on liittynyt huono suhde vanhempaan. Esimerkiksi huono äitisuhde yhdistettynä kuormittaviin tapahtumiin yli kymmenkertaisti riskin huonoon unen laatuun aikuisiässä.

Tutkimus on osa Helsingin yliopistossa yhteistyössä, Työterveyslaitoksen, Turun ja Tampereen yliopistojen sekä Kelan kanssa tehtävää tutkimusta. Tutkimusaineisto käsitti noin 26 000 suomalaista. Suomalaistutkimuksen tulokset julkaistiin arvostetussa Sleep Medicine -tiedelehdessä.

Onko lukijoilla kokemuksia siitä , miten lapsuudenkodin murheet vievät unen vielä aikuisenakin?
Kertokaahan. ter. R.R.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu