olen huomannut, että toimistotöistä maksetaan todella vaihtelevia palkkoja. jopa silloin, kun työtehtävät vaikuttavat olevan lähes identtisiä, palkassa saattaa olla melkein tonnin ero!
palkoissa on suuria eroja
1
396
Vastaukset
- LM
Työnantaja maksaa vain sen, mitä on pakko maksaa. Moni myy itsensä halvalla - tietysti parempi olla töissä kuin työtön. Ja kun firmassa on jo yksi halpatyöläinen, miksi maksaa toiselle enemmän. Merkonomeja ja tradenomeja koulutetaan liikaa, joten ylitarjontatilanteessa on ostajan (työnantajan) markkinat.
Teollisuus maksaa enemmän kuin julkinen työnantaja. Teollisuuden sisälläkin palkoissa on suuria eroja. Siis ihan työehtosopimuspalkoissa periaatteessa samanlaisista tehtävistä. Sihteeri kaupan tai vaikkapa rättiteollisuuden palveluksessa saa varmasti huonompaa palkkaa kuin kanssasisar paperi- tai kemian teollisuudessa. Hesassa saa keskimäärin parampaa palkkaa kuin jossakin pikkukunnassa. Ja sitten on tietysti pärstäkerroin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2222952Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell101665Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.51347- 1031216
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231171- 751107
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531032Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581025Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717937- 135922