Kani ei juo...

Niin, elikkäs mitä mieltä olette siitä, että kanini ei juo ollenkaan? Se saa joka päivä lautasellisen tuoreruokaa (kurkkua, porkkanaa, omenaa, salaattia, persiljaa). Eikai se ole kanille vaarallista? Se kuitenkin saa paljon nestettä tuoreruoasta, mutta riittääkö se? Vaikka sanotaan, että kanilla tulisi aina olla vettä tarjolla, onko tuoreruoka vaihtoehto? (Ja tietysti kanini saa myös kuivamuonaa ja pellettejä). Kommentoikaa!
12843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Oletko varma ettei se juo? Onko kanilla vesi juomapullossa josta olet huomannut ettei se juo?
Kuulostaa kummalliselta mutta kai se runsaasta tuoreruuastakin voi saada paljon nestettä. Tosin paha mennä sanomaan kun en ole alan lekuri.

Äänestä
  • Mä pidin sillä aluksi juomapulloa (noin vuoden) ja olen antanut tuoreruokaa sille pienestä asti. Kun huomasin, ettei se edes koske juomapulloonsa, laitoin sen kaappiin, ja hyvin näyttää pärjäävän ilman vettä. Silloin tällöin se kävi vain tökkimässä sitä kuonollaan. Se kyllä osaa juoda pullosta, mutta ilmeisesti sillä ei ollut jano, kun se söi tuoreruokaa. (seurasin sen juomista monta viikkoa, joten totesin että se voisi pärjätä tuoreruoasta saamalla nesteellä).

    Äänestä

  • Cactus kirjoitti:

    Mä pidin sillä aluksi juomapulloa (noin vuoden) ja olen antanut tuoreruokaa sille pienestä asti. Kun huomasin, ettei se edes koske juomapulloonsa, laitoin sen kaappiin, ja hyvin näyttää pärjäävän ilman vettä. Silloin tällöin se kävi vain tökkimässä sitä kuonollaan. Se kyllä osaa juoda pullosta, mutta ilmeisesti sillä ei ollut jano, kun se söi tuoreruokaa. (seurasin sen juomista monta viikkoa, joten totesin että se voisi pärjätä tuoreruoasta saamalla nesteellä).

    Minkäs ikäinen se sun kani on? Onko se hyvin syötetty (liikapainoinen) vai aliravittu? Periaatteessa kani pärjää tietynlaisesta ruoasta saamalla vedellä, mutta jokaisen eläimen tulisi saada paljon vettä, että se ei kuivetu, ja sitä kautta kuole vedenpuutteeseen. Mutta sekin helpottaa asiaa huomattavasti, jos kastelet vaikka salaatinlehdet runsaalla vedellä, etkä kuivaa nitä vaan annat niiden olla läpikotaisin märkiä... Ja sama muissa hedelmissä ja vihanneksissa... Onko kanisi ollut koko sinullaoloajan tuollainen, että ei juo vettä? Toivotaan, että saat sen jotenkin juomaan edes vähän jonkin kautta vettä! =)

    Oma kanini ei osannut juoda juomapullosta, joka sillä oli. Sillä eläinkaupassa oli ollut erilainen juomapullo.

    Eläinkaupassa oli ollut häkin katosta kiinnitettävä juomapullo, ja minulla oli häkin reunasta kiinnitettävä.

    Kun kanini oli ollut useamman päivän juomatta,
    kysyin eläinkaupan myyjältä neuvoa. Hän sanoi sen johtuvan siitä, että kani on saanut nestettä riittävästi tuoreruuan joukossa.

    Päätin kuitenkin kokeilla vielä samanlaista juomapulloa, kuin eläinkaupassa oli....., ja kun olin saanut juomapullon kiinni häkkiin, nii kanini rupesi juomaan....ja se joi ja joi......taukoamatta...sillä oli kauhea jano!!!

    Se vaan ei ollut osannut juoda siitä toisesta juomapullosta.

    Millainen juomapullo sinulla on? onko se häkin katosta roikkuva? vai häkin reunasta? Kannaattaa varmuuden vuoksi kokeilla myös sitä toista.

    Jos kanin nesteen saanti on kauan liian vähäistä, se rupeaa kuivumaan sisältäpäin ja menee heikkoon kuntoon.

    Minusta sun kannattais käydä näyttämässä sitä eläinlääkärillä, se osais sanoa onko kanisi kuivuneen oloinen, vai riittääkö sille tosiaan pelkkä tuoreruoka.

    Ihmettelen kyllä, jos se pärjää noin vähällä nesteen määrällä. Itselläni on pieni hermuliini kani ja se juo melkein puoli pulloa päivässä, vaika se saakin tuoreruokaa joka päivä.

    Äänestä

  • *PupujenOmistaja* kirjoitti:

    Mun kani on vähän yli kaks vuotta, eikä se oo oikeen koskaan juonu. Paitsi sillon pienenä, ku mä en antanu sille säännöllisesti tuoreruokaa. Eikä se sillonkaan tehny muuta ku tökki sitä pulloo. Pari kertaa se siitä joi ja sitten ei ollenkaan. Oon kokeillu juomakuppia, mutta se on niin hömppä, että se kaataa sen, eikä oikein tajua mitä varten se on siinä. Kanini on vähän puska ja oikein hyvin syötetty :) Kesäksi laitan sille juomapullon, kun on muutenkin niin kuuma.

    Äänestä

  • anu kirjoitti:

    Oma kanini ei osannut juoda juomapullosta, joka sillä oli. Sillä eläinkaupassa oli ollut erilainen juomapullo.

    Eläinkaupassa oli ollut häkin katosta kiinnitettävä juomapullo, ja minulla oli häkin reunasta kiinnitettävä.

    Kun kanini oli ollut useamman päivän juomatta,
    kysyin eläinkaupan myyjältä neuvoa. Hän sanoi sen johtuvan siitä, että kani on saanut nestettä riittävästi tuoreruuan joukossa.

    Päätin kuitenkin kokeilla vielä samanlaista juomapulloa, kuin eläinkaupassa oli....., ja kun olin saanut juomapullon kiinni häkkiin, nii kanini rupesi juomaan....ja se joi ja joi......taukoamatta...sillä oli kauhea jano!!!

    Se vaan ei ollut osannut juoda siitä toisesta juomapullosta.

    Millainen juomapullo sinulla on? onko se häkin katosta roikkuva? vai häkin reunasta? Kannaattaa varmuuden vuoksi kokeilla myös sitä toista.

    Jos kanin nesteen saanti on kauan liian vähäistä, se rupeaa kuivumaan sisältäpäin ja menee heikkoon kuntoon.

    Minusta sun kannattais käydä näyttämässä sitä eläinlääkärillä, se osais sanoa onko kanisi kuivuneen oloinen, vai riittääkö sille tosiaan pelkkä tuoreruoka.

    Ihmettelen kyllä, jos se pärjää noin vähällä nesteen määrällä. Itselläni on pieni hermuliini kani ja se juo melkein puoli pulloa päivässä, vaika se saakin tuoreruokaa joka päivä.

    Mun juomapullo on sellanen häkin reunasta roikkuva, mutta häkki on nyt autotallissa, kun se ei tarvii sitä, kun se on aina vapaana. Juomapullon saa kuitenkin kiinni johonkin jos sitä tarvitaan. Mielestäni Nöpö on pärjännyt ihan hyvin ilman vettä, ja se on pirteä, ja ulkona se syö myös kaikkea. (Joskus lunta se syö) :)

    Äänestä

Muista koittaa kanille myös juomakuppia. Voi olla että se tykkää siitä enemmän.

Äänestä

Vaikka kani ei joiskaan vettä, on sitä koko ajan oltava tarjolla!!! Todella! Ei pulloa saa missään nimessä ottaa pois! Mun kani ei myöskään juo pahemmin, mutta ei mieleenkään tulis pulloa pois ottaa! Vikkelästi pullot takasin!

Äänestä
  • Mulla on 10kk ikäinen kani ja se ei myöskään juo kovin paljon...aina on kuitenkin vettä tarjolla. Mutta oma kanini ei juonu Ollenkaan juomapullosta, vaan maalaisjärki kotikeinot keksii=) Tyhjä ja pesty margariinirasia on kaikkein paras juomaastia mun kanille..siitä se juo, jos juo. Paljon se saa nestettä kuitenkin esim.kurkusta ja omenasta jotka on herkkua=) ja kesällä tietty tuoreruohosta..
    Aika pitkälle eläin pärjää kuulkaas tuoreruoalla..
    Ja vanha sääntö: Sitten ku on hätä, niin kyllähän se syö ja juo mitä vaan=) ei hätää siis,..

    Äänestä

  • mimmu kirjoitti:

    Mulla on 10kk ikäinen kani ja se ei myöskään juo kovin paljon...aina on kuitenkin vettä tarjolla. Mutta oma kanini ei juonu Ollenkaan juomapullosta, vaan maalaisjärki kotikeinot keksii=) Tyhjä ja pesty margariinirasia on kaikkein paras juomaastia mun kanille..siitä se juo, jos juo. Paljon se saa nestettä kuitenkin esim.kurkusta ja omenasta jotka on herkkua=) ja kesällä tietty tuoreruohosta..
    Aika pitkälle eläin pärjää kuulkaas tuoreruoalla..
    Ja vanha sääntö: Sitten ku on hätä, niin kyllähän se syö ja juo mitä vaan=) ei hätää siis,..

    Itse en suosittelisi tyhjää margariinirasiaa juomakuppi tarkoitukseen. Osat kanit voivat alkaa puremaan sitä ja mahdollisesti syömään irronneita osia. Sitten ei olekkaan enää ongelmana kanin juominen vaan miten se selviää huomiseen hengissä. Suosittelen juomakupiksi savista kuppia vai kissojen/koirien ruokakuppeja

    Äänestä

Juotin alussa omaa kaniani juomakupista kunne skani lopulta oppi juomaan juomapullosta... yritä juomapullon sitä suu osaa sormella naputella jos saat kanin kiinnostuksen siihen kani saattaa alkaa juoda...
Mun kani oppi tollein juomaan =)

Äänestä

Mulla on nyt 4 vuotias kani, joka ei osannu juoda
pullosta, koska se ei nähny sitä. Sitte kun se näki sen niin se rupes juomaan. Ja se on muutenki fiksu kun se ilmottaa lutkuttamalla tyhjää pulloa kun meen häkin ohi, kun vesi on joskus päässy loppumaan. Ja sit sen ruokakuppi on kalterissa kiinni niin se nostaa sitä ilmaan ja tipauttaa niin se saa itte sekotettua ruuan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Cactus kirjoitti:

Niin, elikkäs mitä mieltä olette siitä, että kanini ei juo ollenkaan? Se saa joka päivä lautasellisen tuoreruokaa (kurkkua, porkkanaa, omenaa, salaattia, persiljaa). Eikai se ole kanille vaarallista? Se kuitenkin saa paljon nestettä tuoreruoasta, mutta riittääkö se? Vaikka sanotaan, että kanilla tulisi aina olla vettä tarjolla, onko tuoreruoka vaihtoehto? (Ja tietysti kanini saa myös kuivamuonaa ja pellettejä). Kommentoikaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu