Porto

Kerro matkakokemuksistasi Portossa?
93674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olen käynyt Portossa muutamia kertoja päiväseltään. Minusta se on kaikkein kaunein kaupunki Portugalissa. Kekustan arkkitehtuuri on hienoa. Kannattaa käydä tsekkaamassa mm. rautatieasema (vai pääpostiko se oli, en enää muista), sen kaakelikatot ovat upeat. Samoin jokin kaupungin virasto (en muista sitäkään mikä) oli tosi komea sisältä. Ja vessakin ilmainen :-)

Toispuol jokkee pitää tietysti myös käydä eli siis Vila Nova de Gaian portviinitaloissa. Eiffelin piirustelema silta on komea ilmestys ja tärisee niin pirusti liikenteen voimasta kun sitä itse jalkaisin taapertelee. Me käytiin aikanaan mm. Ferreiralla. Oli ihan kiva paikka, kaunis opastyttö kertoi että sillä hetkellä heillä oli kolme miljoonaa litraa tavaraa kypsymässä. Oli vielä niin ystävällinen että kertoi "voittehan toki myymälästämme ostaa portviiniä mutta se on itse asiassa kalliimpaa kuin hinnat kaupungilla".

Joen rannalla kaupungin puolella on sitten ravintoloita, joista valita. Koko kaupunkia pääsee tähyilemmään kun kipuaa näköalatorniin. Se on aika keskustassa, muistaakseni sellaisen uudemman kauppakeskuksen liepeillä.

Äänestä

Porton vanha keskusta Douro-joen rannalla on ollut UNESCOn maailmanperintölistalla vuodesta 1996. Yleisnäkymä joentörmällä kohoavasta vanhasta kaupunkiasutuksesta on viehättävä. Kaupungin vanha sydän ja ihmisten kokoontumispaikka on Ribeira eli Douro-joen ranta lähellä mainittua Gustave Eiffelin yrityksen suunnittelemaa siltaa. Alueella on runsaasti perinteisiä ravintoloita. Moderneja ravintoloita löytyy mm. Douro-joen toiselta puolelta läheltä portviinitaloja.

Porto on erottamaton osa Portugalin valtion historiaa. Siitä voi lukea lyhyesti mm. Wikipediasta http://en.wikipedia.org/wiki/Porto. Parhain on todennäköisesti portugalinkielinen versio, suomenkielinen on tynkä.

Useimmissa matkaoppaissa kerrotaan kaikista oleellisimmista nähtävyyksistä Portossa, Vila Nova de Gaiassa ja lähialueilla. São Benton rautatieaseman kaakelitaidetyöt ovat upeat.

Portugali on maa, jossa on historiallista nähtävää runsaasti. Vanha ja uusi elävät rinnakkain, Porton keskustan suurin ongelma on autioituminen asukkaista ja rakennusten rapistuminen. Ongelma on vanha ja tilannetta yritetään korjata erilaisin kannustimin. On ilmeisesti kuitenkin niin, että keskusta-asumista ei tänä päivänä koeta houkuttelevaksi mm. runsaan liikenteen, meluisuuden ja ahtauden vuoksi. Myös monet yritykset toimivat mieluimmin väljemmillä alueilla.

Matkailijan on Porton alueella helppo liikkua metrolla ja junilla. Lentokentän terminaali on avara ja moderni.

Douro joen yläjuoksu (Alto Douro) hyväksyttiin UNESCOn maailmanperintölistalle vuonna 2001. Joen rannat ovat pengerrettyjä ja niillä kasvatetaan viinirypäleitä, joista osasta tehdään portviiniä. Douron alueen puna- ja valkoviinejä on perinteisesti pidetty Portugalin parhaimpina.

Portosta tehdään jokiristeilyjä Douron yläjuoksulle. Matkailija voi valita usean vuorokauden ja yhden päivän risteilyn väliltä.

Portugali on maa, jossa tapahtuu, etenkin kesäaikaan, jolloin aiheiltaan erilaisia juhlia on jotakuinkin joka kunnassa.

Äänestä

Itse ihastuin Portoon.
Keskustan Batalha-aukion Igreja do Santo Ildefonso on upea kaakelikirkko. http://pt.wikipedia.org/wiki/Igreja_de_Santo_Ildefonso

Samoin Igreja do Carmossa on hieno kaakeliseinä.
http://pt.wikipedia.org/wiki/Igreja_do_Carmo_(Porto)

Douro-joen ranta on kiva kävellä ja käydä drinksulla.
Metro maksaa huimat 2 euroa lentokentältä keskustaan Bolhão-pysäkille. Sieltä ulos tullessa nenän edessä on hieno Capela de Santa Caterina (tai Capela da Almas). Sekin täysin sinisistä azulejo-kaakeleista tehty.
http://pt.wikipedia.org/wiki/Capela_de_Santa_Catarina_(Santo_Ildefonso)

Shoppailla voi Via Santa Catarina ostoskeskuksessa Santa Catarina-kadulla. Itse kävin metromatkan päässä olevassa Norteshopping-kauppakeskuksessa (Sete Bicas metropysäkki. Kaikilla linjoilla pääsee!), jossa oli paljon kivoja kauppoja ja iso supermarketti.

Matosintos-rannalla voi käydä uimassa.

Äänestä

Minä pidin Porton keskustaa rumana ja ränsistyneenä, pimeitä kujia, joilla päälle kaatuvia rakennuksia. Joen rannassa keskusta oli paremmassa kunnossa.
Eniten pidin Foz -alueesta, vierailuni aikana sattui olemaan mahtavat aallot, joita Portolaisetkin olivat tulleet joukolla katsomaan.

Minulle ei jäänyt sellaista oloa, että haluaisin palata Portoon

Äänestä

Tällä palstalla ei näy Porton kävijöitä olleen vuosiin. Siksi lyhyesti suositukseni ostaa kahden päivän hop on -hop off, jonka avulla voi tutustua kaikkiin tärkeimpiin kohteisiin rauhassa, omaan tahtiin ja edullisesti. se sisältää myös kuuden sillan ristelyn, port-viininmaistajaiset ja ilmaisen kaupunkibussiliikenteen. Metro on sujuva, mutta keskustan taksimatkatkin todella edullisia.

Kulttuurikohteista suosittelen nykytaiteenmuseota puistoineen, valokuvakeskusta ja musiikkitaloa, jonka konserttiohjelma matkan aikana myös kannattaa tarkistaa.

Asuminenkin on edullista ja hyvänä tukikohtana voi olla esim. Aliados-avenue, miksei samanniminen hotellikin, jonka alakerrassa on mainio ravintola - vain yksi monista kaupungissa.

Äänestä

Säät nyt ainakin ovat oikukkaat. Vettä sataa joka päivä. Ei hyvä.

Äänestä

Käytiin alkukesällä kun oli jalkapallomatsit meneillään, paikka oli täynnä mölyäviä brittejä jotka kittasivat kaljaa ja roskasivat kaupunkia tölkeillä. Muita ei sitten terasseilla palveltukaan, lähdettiin neljästä ravintolan terasseilta käveleen kun runsaan odottelun jälkeen ei edes edellisen asiakkaan tyhjät lasit ja ruokajämät tultu poistamaan tai tuotu ruokalistaa. Briteille vaan kannettiin kaljaa pöytiin. Ei kovin ystävällinen asiakaspalvelukaan monessa paikassa. Mutta en ihmettele, kaupunki on tosi alimitoiteltu tuommonen turistimäärään katsottuna, ja paikalliset olivat kypsän kyllästyneet turisteihin jo kesäkuun ekalla viikolla! Kivaa oli silti. En tiedä suosittelenko, mutta kokeile iheessä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haaveena Porto kirjoitti:

Kerro matkakokemuksistasi Portossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu