Olin viime vuonna työharjoittelussa 6kk, koska olen alle 25-v en saanut kyseistä ylläpitokorvausta. Eikö työlainsäädännössä ole että jos päivä kestää yli 4h on saatava ruokaraha. Mietin että olisikohan sossun tai jonkin muun tahon pitänyt maksaa tämä 8€ minulle? Kellään kokemusta?
ylläpitokorvauksesta
uteliasvili
2216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vastaus asiaan tulikin jo omassa viestissä. On nimittäin kaksi eri asiaa olla TYÖsuhteessa, jolloin on tehtynä TYÖsopimus, sekä siitä saadaan lain mukaista palkkaa.
Sitten on semmoinen asia kuin työharjoittelu, joka ei ole työsuhde etkä ole allekirjoittanut minkäänlaista työsopimusta, vaan harjoittelusopimuksen. Siinä oli allekirjoittajana sinä, työnantanjan edustaja ja työkkärin täti, joka maksoi sulle rahat.
Joissakin kunnissa sossu tukee nuoria työharjoitteluun menijöitä maksamalla bussikortin niille harjoittelukuukausille, kannusteeksi että voi kulkea harjoittelupaikkaan. En tiedä, miten teilläpäin. Sossusta kannattaa kyllä kysyä, sillä nykyisllä nuorisotyöttömyyden aikona niilläkin on varmasti ohjeena "tukea ja kannustaa" nuoria kaikin keinoin. Jälkikäteen niitä bussilippuja tai rahoja on kyllä turha lähteä hakemaan, ei tulla maksamaan.
Jos menet työkkärin kurssille niin saat ylläpitokorvauksen vaikka oletkin alle 25-v.
'''On nimittäin kaksi eri asiaa olla TYÖsuhteessa, jolloin on tehtynä TYÖsopimus, sekä siitä saadaan lain mukaista palkkaa.''''
Näinhän tuo on. Työvoimaviranomaiset käyttävät vain työttömiä härskisti hyväksi sanoilla kikkailemalla. Kuvottavaa.
http://www.tvy.fi/forum/viewtopic.php?t=16&sid=251bf51f57ae93c87b87e70c247b3195
Ilmaistyö pitäisi kieltää, olipa ilmaistyö naamioitu sitten minkä nimikkeen alle tahansa. Sillä on monenlaisia haitallisia seurauksia työelämään. Kyllä jokaisella pitäisi olla oikeus saada palkkaa työstä. Työttömälläkin.
1980-luvulla tai edes 1990-luvun puoliväliin asti jos joku olisi ehdottanut ilmaistyötä minkä nimikkeen alla tahansa, siitä olisi noussut sellainen haloo, että homma olisi päättynyt ajatuksen tasolle.
Tai taisihan Esko Aho 1990-luvun alkupuolella julkistaa Vanhasen suunnitteleman työreformin ja se sai silloin tylyn suhtautumisen - ettei olisi ollut peräti niitti Ahon poliittiselle uralle. Nyt työreformi on todellisuutta ja Vanhanen pääministerinä.
Ilmaistyö tehtiin laajasti mahdolliseksi vuoden 2006 tehdyllä lainmuutoksella. Kyllä ilmaistyötä on työmarkkinatuen alusta (muistaakseni vuoden 1995 tai 1996 alusta) ja kuntouttavaa työtoimintaa koskevan lain voimaantulosta (2002) alusta lukien ollut jossain määrin, mutta se oli hyvin rajattua ja nykyiseen nähden vähäistä. Tuossa nähdään se, että kun annetaan pahalle pikkusormi, niin ennen pitkää se vie koko käden.
Jos stoppia ei ilmaistyölle tehdä, niin ties, mihin se vielä johtaa. Siinä käy ennen pitkää nyt työssäolevillekin huonosti, sillä miksi työantaja ottaisi palkattua työvoimaa, jos ilmaiseksikin ja vielä tuen kera on saatavissa. Ilmaistyö myös alentaa yleistä palkkatasoa. Olisi siis kaikkien yhteinen etu vastustaa ilmaistyötä.
Kyllä ennenkin oli harjoittelijoita. Harjoittelu oli mainittu jopa TES:issä. Mutta silloin myös harjoittelusta maksettiin palkka. Vähemmän kuin itse ammattilaiselle, mutta kohtuullinen palkka kuitenkin, olisiko ollut jotain 10 - 15 %;lla alennettu alan TES-palkka tai jotain sellaista.
Toistan: KENENKÄÄN ei pitäisi suostua ilmaistyöhön, jos vain suinkin pystyy sellaisesta kieltäytymään. Ilmaistyöt loppuvat sinä päivänä, kun ei ole enää niihin suostuvia.