Tinnitus

Korvien tinnitus alkoi minulla ensikerran -87 kesällä.
Olin telttailemassa ja herätessäni ihmettelin, mikä piru nyt on?
En nukkunut tuona yönä ja en oikein lähiaikoinakaan.
Korvien tinnitus ei tainnut olla ihan niin tuttujuttu kuin nykyään, koska lukemattomien lääkärikäyntien jälkeen sain lähetteen aivosähkökäyrä testiin.
Tulokset olivat normaalit ja juttu jäi siihen.
Korvien soiminen senkuin voimistui!
Kävelin välillä pitkiäkinmatkoja maanteitä ja ihmettelin miksi olin tulossa hulluksi, mutta en kuitenkaan...?
Opiskelin ja suoritin koko ajan.
Lopulta sain lähetteen TYKS:n (Turku) korvapolille, jossa todettiin minulla olleen korvan ilmastus tukossa jo pitkään.
Sain siihen antihistamiinia ja monien kokeiluiden jälkeen löytyi lääke (antihistamiini), joka auttoi...jotenkin.
Itsekin kokeilin tiesmitä luontaistuotteita, mutta niistä ei ollut apua, kuin lompakon tyhjentämisessä!
Mutta ei vaiva sinänsä mihinkään kadonnut.
TYKS:n professori selitti parhaan tietämyksensä mukaan mitä tapahtui ja sanoi minun kuulevan lopunelämäni mm. sisäkorvan verenkierron.
Hain ja sain rauhoittavia lääkkeitä.
Ne auttoivat minua selviämään alkuajan paniikista ja vieläkin, jos oikein ahdistaa.
Älkää niitä pelätkö tai karsastako.
Nyt elän siinä suhteessa ihan hyvää elämää, että olen tottunut (aivoni eivät enää jaksa kuunnella) tuohon tinnitukseen.
Sen kuulee, kun keskittyy kuulemaan, mutta ei ainakaan nyt vaivaa enää minua mitenkään.
Aika on tässä vaivassa se paras parantava voima!!!
Tokihan se vaikuttaa ihmiseen silti.
Sitä joutuu kysymään monesti; "onko ihan kaikki mahdollista"?
Mutta en lopulta ole ihan varma, onko kokemus kasvattanut vai pienentänyt minua?
Lippu korkealle ja kyllä siihen tottuu!!!!
3892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä kaiken muun pystyisi, mutta kun ei saa unta ja kun herää ääneen.
Minun tinnitus on aika samanlaista kuin sinun, pahenee kylmässä ja kun poskiontelot on tukossa. Korvassa sykkii koko ajan vaikka aina ei ole ääntä.
Onko sinun tinnitus pahempaa päivällä vai yöllä?

Äänestä
  • Tuo on siitä ihmeellinen vaiva, että sitä milloin se on pahempi tai ei, ei oikein osaa sanoa!
    Tarkoitin siis, että mikä sen milloinkin pahentaa?
    Joskus voi ajatella melua tai kylmää tms.
    Toisinaan se vain pahentuu, vaikka ei mitään syytä tuntuisi olevan.
    Yöllähän se eniten häiritsee, kun muuten on hiljaista ja taustan hälyä ei ole.
    Mulla homma eteni crye-hoidon kautta 9 kertaan onteloiden punkteeraukseen jne.
    Mutta pyydä rauhoittavia lääkäriltäsi.
    Et sinä miksikään narkiksi silti tule:)
    Saat niillä "taukoa" vaivaasi, koska ääni ihan selvästi vaimenee ja hetkeen ei asia hermostuta.

    Äänestä

  • Misip kirjoitti:

    Tuo on siitä ihmeellinen vaiva, että sitä milloin se on pahempi tai ei, ei oikein osaa sanoa!
    Tarkoitin siis, että mikä sen milloinkin pahentaa?
    Joskus voi ajatella melua tai kylmää tms.
    Toisinaan se vain pahentuu, vaikka ei mitään syytä tuntuisi olevan.
    Yöllähän se eniten häiritsee, kun muuten on hiljaista ja taustan hälyä ei ole.
    Mulla homma eteni crye-hoidon kautta 9 kertaan onteloiden punkteeraukseen jne.
    Mutta pyydä rauhoittavia lääkäriltäsi.
    Et sinä miksikään narkiksi silti tule:)
    Saat niillä "taukoa" vaivaasi, koska ääni ihan selvästi vaimenee ja hetkeen ei asia hermostuta.

    Itse syön taas pientä kuuria kevyttä mielialalääkettä. Se auttaa nukahtamaan (vaikka minulla ei ole nukahtamisvaikeuksia), mutta ennen kaikkea tasaa mielialaa. Eli vinkuminen ei suututa, ahdista tai masenna niin paljoa. Tästä taas on seurauksena se, että pääsee kiinni normaaliin elämään, eikä tinnitukseen kiinnitä niin paljoa huomiota ja sen häiritsevyys pienenee. Itse ääntä se ei suoraan vaimenna.

    Tähänkään lääkkeeseen ei jää koukkuun, eikä se aiheuta sen ihmeempiä negatiivisia sivuoireita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Misip kirjoitti:

Korvien tinnitus alkoi minulla ensikerran -87 kesällä.
Olin telttailemassa ja herätessäni ihmettelin, mikä piru nyt on?
En nukkunut tuona yönä ja en oikein lähiaikoinakaan.
Korvien tinnitus ei tainnut olla ihan niin tuttujuttu kuin nykyään, koska lukemattomien lääkärikäyntien jälkeen sain lähetteen aivosähkökäyrä testiin.
Tulokset olivat normaalit ja juttu jäi siihen.
Korvien soiminen senkuin voimistui!
Kävelin välillä pitkiäkinmatkoja maanteitä ja ihmettelin miksi olin tulossa hulluksi, mutta en kuitenkaan...?
Opiskelin ja suoritin koko ajan.
Lopulta sain lähetteen TYKS:n (Turku) korvapolille, jossa todettiin minulla olleen korvan ilmastus tukossa jo pitkään.
Sain siihen antihistamiinia ja monien kokeiluiden jälkeen löytyi lääke (antihistamiini), joka auttoi...jotenkin.
Itsekin kokeilin tiesmitä luontaistuotteita, mutta niistä ei ollut apua, kuin lompakon tyhjentämisessä!
Mutta ei vaiva sinänsä mihinkään kadonnut.
TYKS:n professori selitti parhaan tietämyksensä mukaan mitä tapahtui ja sanoi minun kuulevan lopunelämäni mm. sisäkorvan verenkierron.
Hain ja sain rauhoittavia lääkkeitä.
Ne auttoivat minua selviämään alkuajan paniikista ja vieläkin, jos oikein ahdistaa.
Älkää niitä pelätkö tai karsastako.
Nyt elän siinä suhteessa ihan hyvää elämää, että olen tottunut (aivoni eivät enää jaksa kuunnella) tuohon tinnitukseen.
Sen kuulee, kun keskittyy kuulemaan, mutta ei ainakaan nyt vaivaa enää minua mitenkään.
Aika on tässä vaivassa se paras parantava voima!!!
Tokihan se vaikuttaa ihmiseen silti.
Sitä joutuu kysymään monesti; "onko ihan kaikki mahdollista"?
Mutta en lopulta ole ihan varma, onko kokemus kasvattanut vai pienentänyt minua?
Lippu korkealle ja kyllä siihen tottuu!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu