Muistatko milloin kuulit

loooops

Elvistä ensimmäisen kerran?

Minulla on siitä selvä muistikuva.
Oli jotain 7-8 vuotias pikkutyttö.
Enkä vielä kuunnellut minkäänlaista musiikkia,
jos disneyn elokuvien rallatuksia ei lasketa.
Ja tietysti kaikille piti sanoa, että Spice Girls
on lempi bändi, kun se oli silloin muotia (90- luvun tuotos
kun olen) Yhtään heidän kappaleitaan en ollut kuullut,
mutta se oli sivuseikka.
Yhtenä päivänä sitten näin telkkarista Elviksen 68-compack special
tv-ohjelman. Reaktio oli vaan, että wow. Hiljaa istuin
paikallani koko ohjelman ajan ja siitä asti on suosikki aina
ollut Elvis.

6

587

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jon burrows

      hyvä hyvä , se on hienoa että myöskin nuorempi sukupolvi
      innostuu 50´s luvun tyylisestä musiikista etenkin Elviksestä.

      itse pidän paljon Elviksen musiikista ja jokunen levykin on hyllyssä.
      Elviksen eri kappaleita taitaapi olla arviolta kokoelmassani noin 600-650 , eli jotain puuttuu vielä.
      Elvis esitti monenlaista musiikkia ja ehkäpä siksi on monen suosikki.
      itse tykkään erityisesti 70´s luvun las vegas tyylistä .

      jos olet kuunnellut vain 50´s luvun tuotantoa tai 60´s luvun tuotantoa ,
      suosittelen etsimään vaikkapa koekuuntelun muodossa you tubesta sellaisa kappaleita kuin

      It´s Olnly Love
      If you dont come back
      burning love
      polk salad annie
      walk a mile in my shoes
      help me make it through the night
      if you talk in your sleep

      http://www.youtube.com/results?search_query=if you talk when your sleep&search=Search&sa=X&oi=spell&resnum=

      tässä vain pieni osa niin monista hyvistä kappaleista joita hän esitti.

      mitenkäs muuten 50´s luvun rock´n roll ja esim rockabilly iskee

      hyvänä esimerkkinä vaikkapa john lindberg trio

      http://www.youtube.com/results?search_query=john lindberg trio&search_type=&aq=0&oq=john lindb

      • loooops

        Kuullut tuota 70-luvunkin tuotantoa, mutta
        jotenkin ne 50's luvun nopeat rock kappaleet
        vaan sopii minulle.

        Toisaalta pidän kyllä paljon hänen 60-luvun lopun
        ja 70 luvun laulutyylistään. Se on jotenkin karheampi
        ja kehittyneenpi kuin 50-luvulla.


      • laaate

        kyllä juuri eilen kun junassa istuin ja näin, että
        nuori tyttö katsoi kännykästään Elvis-videota,
        että tekniikka ja ajat muuttuu, mutta Elvis pysyy.


      • PolkAnnie
        laaate kirjoitti:

        kyllä juuri eilen kun junassa istuin ja näin, että
        nuori tyttö katsoi kännykästään Elvis-videota,
        että tekniikka ja ajat muuttuu, mutta Elvis pysyy.

        Minulle ensimmäinen kosketus pienenä poikana oli sellainen kun kuulin äitini ihastelevan tv:ssä tulevaa ohjelmaa,"se saa naiset ihan sekaisin,"naisethan ihan pyörtyy,"on se kyllä komea mies jne... isälleni.
        Oli pakko mennä katsomaan mitä sieltä tulee,tv:ssä pyöri mustavalkoinen pätkä 50-luvun elviksestä joka lauloi pikkulavalla naisten kirkuessa hound dogia,kyseessä oli joku dokumentti joka sivusi ilmiötä Elvis.
        Tämä asia jäi mieleeni,vasta murrosiässä sitten kuulin Elvistä sitten radiossa ja nopeat rock klassikot iskivät kybällä.
        Sanottaanko että siihen aikaan pidin Elvistä rock laulajana ja ajattelin hänen seonneen kun alkoi esittämään hitaita veisuja.
        Vasta vanhempana osaan entistä enemmän arvostaa Elviksen monipuolisuutta,erittäin taitavia levytykisiä useilla tyylilajeilla,tällä hetkellä diggaan Elviksen Vegas tyyliä eniten,ja iän karttuessa uskon että gospel vaihekkin vielä löytyy...,suosittelen viva las vegas liveä tähän nälkään,siitä löytyy rokista rhytm`n bluesiin.


    • elvispelvisselvis

      muista..

      Mutta isäni on AINA kuunnellut Elvistä - autossa ja kotona.

      Pienestä pitäen olen siis Elvarin musiikkia kuullut. 15- vuotiaana se sitten kolahti, kun aloin ymmärtää kappaleiden sanoja. Ja olen suuri Elvis-fani, minäkin 90 -luvun tuotos. :)

    • Selvis

      Enpä aivan tarkasti muista, mutta kerrostalossa yläkerrassa asuneella ystävälläni oli levysoitin vuonna 1958, ja minulla ei ollut. Hänen kotonaan kuulin Elvistä ehkä ensimmäistä kertaa, ja levyt olivat tietysti Elviksen vuosien 56-58 RCA:lle tekemiä singlejä ja EP-levyjä. Älppäreitä en muista hänellä olleen.

      Voi olla, että olin kuullut Elvistä jo aikaisemminkin radiosta, mutta minulla ei ole asiasta tarkkaa muistikuvaa. Koska kaupallisia radioasemia ei tuohon aikaan ollut, Elvis soi radiossa hyvin harvoin. Yleisradio kun keskittyi soittamaan lähinnä "taiteellista" musiikkia! :o) Nykynuoren voi olla vaikea ymmärtää, että levy saattoi joutua mustalle listalle Yleisradiossa esimerkiksi siksi, että suomenkielinen laulaja äänsi ranskankielisen sanan väärin jossakin laulussa - mahdollisesti jopa tahallaan!

      Kun Elviksen laulujen sanoista eivät aina saa selvää edes natiivit englannin puhujat ja niiden meno oli muutenkin kaikin puolin pöyristyttävää ajan mittapuun mukaan, ei ole suuri ihme, että Yleiradio ei niitä juurikaan soittanut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      54
      1718
    2. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      17
      1623
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1403
    4. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      174
      1386
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      306
      1332
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      20
      1268
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      985
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      61
      958
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      933
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      854
    Aihe