Piiriajoa

Tuntuu siltä, että työtahti kiristyy kiristymistään. Uutta kohdetta tungetaan piiriin vaikka entistenkin hoitamisessa alkaa olla tekemistä. Tällä menolla ollaan pian siinä tilanteessa, että osa töistä jää jatkuvasti suorittamatta ajanpuutteen takia. Miten yleistä tämä mahtaa olla muualla päin? Ei vaikuta kovin kestävältä kehitykseltä monessakaan mielessä, että vuoron joutuu juoksemaan pää kolmantena jalkana eikä välttämättä silti ehdi joka paikkaan. Kannattavuuttahan tällä tietysti haetaan, mutta mistähän se kannattavuus sitten kasvaa esim. vuoden päästä ja niin edespäin tällaisella menolla.
72126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ehkä joku sitten herää kun konttorille alkaa porukka ryömiä puhelinlinjoja pitkin, että "Miksi meidän tiloissa ei kukaan ole käynyt kahteen viikkoon? Mistä me maksetaan?". Tai saadaan muuten huonoa palautetta kun kohteet juostaan läpi miten sattuu ja rikkinäistä ikkunaa ei kiireessä huomata, vaikka siitä ollaan ajan säästämiseksi ryömitty itse sisään. Tai porukka alkaa yksinkertaisesti palaa loppuun, kun ei vaan ehdi ja joku marisee että miksei ehdi?

Äänestä

että tämä on sitten sallittua keskustelua verrattuna tuohon tuotesuojaan..

Äänestä

tämä sitä tanskalaista tai ruotsalaista työkulttuuria mitä nämä muutama iso lafka mainostaa=)? Asiakas tilaa 20min kierroksen niin kyllä sen 7min juoksee=)!

Äänestä
  • ... onkin.
    Itse en piiriä tee, mutta kyllä olen vierestä katsonut, kun piiri juoksee hälyt, tekee kierrokset, pitää ruokatauon, tupakoi ja juo kahvin.. Ja kaiken tämän yhtäaikaa!!

    Kyllä enemmän kun yhden kerran on ottanut nuppiin ja sääliksi käynyt, ihan vaan sympatiasta.

    Ja jos ei MILLÄÄn kykene kaikkea tekemään, luovutaan vain tauoista.. Kyllä sitä reipas nuori MUKA jaksaa sen parhaimmillaan 16h työvuoron, ei se ravinto ole tärkeintä.
    KAI.
    Joskus nuo ajolistat näyttävät aikas rankoilta, mutta valittaa ei pitäisi.
    KAI.
    Mutta olen joskus jollekkin tuumannutkin, että riittää, kun tekee parhaansa.
    Jos ei paras riitä, niin mikä sitten?
    Ei vartijat (edes piiri) mitään yli-ihmisiä ole!!

    Siihen vain pitää luottaa, että päälliköt tietävät, mitä tekevät, kun kenttää suunnittelevat.
    Vaikkei siltä tunnu, niin joku idea siinä on, että homma näin menee.
    Sitä voisi kysyä niiltä päälliköiltä!! =)

    *MurrMurrr*
    Pikku-Myy
    =)

    Äänestä

Tuo on piirissä ihan normaalia. Kun piiri sitten alkaa "kusemaan" joka yö kohteiden lisääntymisen myötä, perustetaan uusi piiri jolloin ne on taas löysiä. Ja taas tulee uusia kohteita jolloin piiri alkaa tiukkenemaan ja kusemaan jne. jne...

Ei pidä valittaa pikkuasioista. Tai sitten täytyy olla piirikuskina ensin sen aikaa, että ymmärtää toimintamallin ja valittaa vasta sitten!

T: Ei piirikuski

Äänestä

Nykyään ei ole, kuin lököpiirejä ja hikipiirejä.
Ensin ne ovat lököpiirejä, kunnes niihin läästitään aivan umpimähkään lisää töitä. Sitten ulkoinen todellisuus pakottaa jakamaan kohteita, mahdollisesti ompelukoneen kokoisten ja ominaisuuksisten pikkukotteroiden määrä kasvaa konttorin pihassa. Ja joka maanantaiaamu, kun käyt rättivarastolla näät lattialla kymmenen muovisäkkiä nimellä ja vakanssinumerolla varustettuna. Joka kerta, kun tartut meidän Pravdaan eli Turvallisuus -lehteen tai katsot maallikkojen tyynnytteä varten tehtävän PoliisiTv:n missä Engelin vemmi vetää rättisulkeista ja on ajavinaan piiriä ne horisee siellä kasvusta ja luottamuksesta. Piirivartioinnilla ja turvallisuustyöllä ei minusta ole ollut mitään yhteistä enää sen jälkeen, kun autopiirit keksittiin. Nyt tämä on pelkkää laskuttamista.

Mutta Ylivalvojan konttori nukkuu, paikallispoliisi toivoo, ettei näkisi mitään ja me muut vain nykäisemme hikisen poolopaidan päältämme yön päätteeksi. Älkää menkö ajamalla kuromaan suunnittelun puutetta kiinni, pitäkää taukoja, jotta vireys säilyy, siellä Meikun neurolla aivokuolleena ei meinaan natsoja jaella.
Kuka tietää, joku kerta täytät sen muovisäkin omilla kamoillasi ja maailma muuttuu sittenkin.

Äänestä
  • Mitä nopeemmin hoidat, sitä varmemmin tulee kohteita lisää---->Sitä varmemmin palat loppuun.
    Hyppäsin itse pois ennen loppuunpalamista. Nyt pyörii lomat ja vapaat aika hyvin. Ylitöitä voi tehdä silloin kun haluaa ja palkka on parempi. Työnkuva on kuitenkin melkein sama. Firma ja ilmapiiri vain vaihtui.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Monikiireinen kirjoitti:

Tuntuu siltä, että työtahti kiristyy kiristymistään. Uutta kohdetta tungetaan piiriin vaikka entistenkin hoitamisessa alkaa olla tekemistä. Tällä menolla ollaan pian siinä tilanteessa, että osa töistä jää jatkuvasti suorittamatta ajanpuutteen takia. Miten yleistä tämä mahtaa olla muualla päin? Ei vaikuta kovin kestävältä kehitykseltä monessakaan mielessä, että vuoron joutuu juoksemaan pää kolmantena jalkana eikä välttämättä silti ehdi joka paikkaan. Kannattavuuttahan tällä tietysti haetaan, mutta mistähän se kannattavuus sitten kasvaa esim. vuoden päästä ja niin edespäin tällaisella menolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu