Kysymys..

mutta kyllä se hyvin harvinaista on. Sijotusprosessissa sijoittataho yllensä ennakoi, tuleeko kyseinen lapsi olemaan sijaisperheessään lyhyen aikaa (muutamista kuukausista kenties vuoteen pariin) vain pitkään (todennäköisesti aikuisikään asti). Aina nämä ennustukset eivät pidä paikkaansa, sillä sijoitus tehdään aina vain toistaiseksi ja jos vanhemmat saavat asiansa kuntoon, sijoitusta ryhdytään purkamaan. Toki muutaman päivän selvillä oleminen ei ole vielä merkki raitistumisesta, usein raitistumista seurataan parikin vuotta.

Toisin kuin adoptiossa nykyisin, sijoitettun lapsen piirteisiin voi vaikuttaa paljonkin. Voi esittää hyvinkin täsmällisiä toiveita lapsen sukupuolesta, iästä, terveydentilasta ja käyttäytymisestä. Ei sijaisperheenä toimiminen mikään "helppo tie" ole, mutta ei sitä ole mielestäni biovanhempanakaan toimiminen. Sijoitetun lapsen saa kyllä melko nopeasti (yleensä alle vuoden odotuksella), mutta prosessissa raskautta lisää mahdolliset hankalat biovanhemmat. Osa vanhemmista eivät edes tapaa lapsiaaan, mutta usein tapaamiset ovat noin kerran kuussa. Osa vanhemmista ovat miellyttäviä tavata, osa taas ei niin miellyttäviä... Paljon on kiinnin siitä, miten hyvin kemiat toimivat sos.työntekijöiden kanssa, eli siis kuinka hyvä ammattitaito heillä on tukea sijaiserhettä, lasta ja biovanhempia, kaikkia tasapuolisesti.

Tuosta sijoitusten purkamisesta vielä; moni pitkäaikaiseen sijoitukseen lähtenyt lapsi on perheessä tosiaan aikuisuuteensa asti. Tätä ei kuitenkaan milloinkaan voida luvata, mutta lapsen etua (yleensä) ajatellaan myös purkuprosessissa. Jos lapsi on tullut perheeseen pienenä ja kiinnittynyt sinne todella syvästi, on epätodennäköistä että häntä enää biokotiin palautettaisiin.

me saimme sijaislapsen adoptoitua tai siis lapsen biovanhemmat kuolivat ja onneksemme sosiaalitoimisto kysyi halukkuuttamme adoptioon ja vastausta ei tarvinnut miettiä. Lapsi oli meille tullessaan 1v. ja nyt 10v. joten otimme ilolla uutisen vastaan, tietysti teimme lapsen kanssa ensin surutyötä,jonka vanhempien menetys aiheutti ja keskustelimme asioista(mm.me hänen vanhempinaan). Mutta tietääkseni harvat sijoitukset päätyvät adoptioon???????

Jokainen lapsi kuuluu omaan kotiinsa! Eikö se jo mahdu kalloonne. Te olette halpa-arvoisin ihmisryhmä joita kohti ei voi tuntea kuin säälin sekaista inhoa!

Jos omilla vehkeillä ei tehdä kakaroita - jättäkää edes muiden perheet rauhaan!!