Mä olen elämäni aikana asunut todella vähän kerrostaloissa, nyt sitten lokakuussa tällaisessa ehkä 70-80-luvulla rakennetussa. Tottahan ymmärrän että kilinää, porinaa, vesiääniä, porraskäytäväkolinoita ja satunnaisia ääniä kuuluu kun rakenteet vain kantavat niitä vähän naapureiden puolellekin. Tähän mennessä olen suhtautunut enemmänkin huumorilla kun ulkomaalaispariskunnan oven takaa kuuluu AINA mahdoton kälätys (pitävät ehkä väliovea auki) ja ilmeisesti televisio tai muu on mahdottoman kovalla.
Nyt olen ollut vähemmän töissä kuin tavallisesti ja siis kotosalla enemmän - nyt alkaa hermo kiristyä. Olen tähän mennessä laittanut oman taustamelun - radion tai television aavistuksen kovemmalle ettei "yksityiskohtia" kuulu. Eilen kuitenkin hirveä väittely KOKO PÄIVÄN ja illalla jatkuen niin, ettei enää raatsinut omien naapureideni takia lisätä voluumia. Siellä kaiken päällimmäisenä miehen ääni KOKO AJAN usein lapsen huutoa ja itkua ja rouvakin kalatti ja huusi. En kyllä takuulla uskalla pirauttaa ovikelloa ystävällisesti ja tuoda omaa näkökantaani esiin. Pari kertaa otin jo puhelimen esille ja ajattelin soittaa poliisille, mutta tyydyin paukuttamaan ensin muutaman paukautuksen kengällä lattiaan, sitten kun mitään reaktiota ei ollut - vielä kerran.
Kohta äänet vaimenivatkin ja alkoi hirveä kolistus patteriin - onneksi ei pitkään. Silti nyt täytyy myöntää, että pitäisikö sittenkin sietää ja tyytyä etsimään uutta asuntoa vai käydä asiaan rohkeasti käsiksi. - Vuodenvaihteen tapahtumat kyllä hiukan hermostuttivat kun en todella tiedä tuosta kulttuurista muuta kuin että rouvalla on huivi ja lapsi käyttäytyy tavallisen lapsen lailla - ei mua ne lapsen äänet häiritse, on mulla omaa kokemusta lapset ei vaan ole hiljaa ja niin pitää ollakin.
Mutta voiko ihmiset kalattaa koko päivän koko ajan ja saanko mä sanoa jos mua häiritsee ja miksi ihmeessä muista asunnoista ei kuulu mitään, onko yleensä niin että korkeussuunnassa äänet kantautuu paremmin....

Vastaukset 6
Vanhimmat
mulle kävi niin, että aikani valitettuani jatkuvasta metelistä ystävällinen naapurin rouva otti porakoneen ja alkoi isku päällä ilman terää poraamaan kynnystä, voin sanoa että kuuluu. vuokranantaja uskoi sanottuani soittavani hänelle joka kerta kotiin jos keskus ei muuten yhdistä, puuttui asiaan ja sai sen loppumaan.
Olen asunut tuollaisessa talossa 5 ja puoli vuotta. Ainoa syy tänne jäämiseen on ollut hinta. Pidän myös aamusta iltaan musiikkia päällä, aina kun olen kotona, ettei naapurin metelöinnit välity. Usein jätän yöksikin hiljaiselle, etten herää niihin askelääniin. Yksin asuessa kiinnittää vaan niin helposti ulkopuolisiin ääniin. Unirytmi tahtoo pakosti mennä yön puolelle kun se on ainoata rauhallista aikaa.
Sun on parasta itse lähteä metsästämään sitä onnea. Näissä taloissa vaan masennut ja mikään ei tule muuttumaan. Naapurit eivät ole tehneet mitään väärää. Koko juttu lähtee siitä, että se asunto on vaan rakennettu päin helvettiä.
Kun käyt vaan yöt siellä nukkumassa niin kaikki on hyvin. Mitä pidempää siellä aikaa viettää sitä ahdistavammaksi olo muuttuu.
Mulla mieli parani huomattavasti kun tajusin, ettei tällästä ole pakko kestää. Saan normaalin kerrostalo asunnon jossa naapurin normaalit puheet ei kuulu läpi.
Kyllä naapurin pitää olla kuulolla jos huomaa että lapsi itkee epätavallisen paljon (koliikkivauva tietenkin on eri asia). Lakikin velvoittaa ilmoittamaan lastensuojeluun lasten epäillytkin kaltoinkohtelut. Ei se ole kivaa mutta se on jokaisen velvollisuus, kenen kohdalle tämmöinen sattuu.
Ole ilmeisesti omakotitalossa asustellut koko elämäsi? Minä taas kerrostalossa olosuhteiden pakosta koko ikäni. Mikäs näissä on asuessa, mukavaahan täällä on asua. Naapurit ovat yleensä mukavia, eikä meteliä pahemmin kuulu. Olen itse koneen ääressä viihtyvä "nörtti", joka katselee tv:täkin koneen kautta. En ainakaan häiritse naapureita, kun käytän kuulokkeita musiikin ja tv:n katselussa. Hiljainen "poika" minä olen. Pesukonetta ja imuria käytän kerran viikossa kun pesen ja siivoan. Elämä on mallillansa kun saa asua mukavasti kerrostalossa.
Itse sen osaan sanoa kun olen asunut niin monessa eri kerrostalossa. Kaikkein paras oli Turun keskustassa joskus 60-70 luvun vaihteessa, siellä ei kuulunut risaustakaan naapureista, eikä aina ulkoakaan vaikka ihan keskustaa oli ja kortteliralli oli siihen aikaan muotia ja ajettiin juuri siitä ohi missä asuimme. Seinät olikin varmaan puoli metriä paksua, en tiedä mitä. Ääntäkään eivät lävitse päästäneet, mutta tämä missä asun nyt täällä kuuluu aivan kaikki, tavallinen puhekin kuuluu läpi ja sanat erottaa täysin ellei ole itsellä jokin laite kovalla. Pakko ollakin välillä jos katselee teeveetä tai jotain mistä haluaa erottaa sanat, sillä kovalla se on melkein jokaisella täällä se oma laite.
Sitten on vielä nämä jotka huudattaa sitä musiikkia että muidenkin on pakko sitä kuunnella, omaa laitetta on turhaa silloin edes laittaa päälle ei kuuluisi kuitenkaan, kun itse ei viitsi sitäkään täysillä pitää.
Lisäksi täällä on turhaa mennä valittamaan näille hyväkkäille, ne rythtyy senpäiväiseen mustamaalaamiseen ja mollaamiseen sekä kostamiseen ettei mikään riitä. Parempi vaan että laittaa sitten sille isännöitsijälle suoraan menemään valitusta, saavat sitä kautta sitten paremmin asian menemään perille näille itsekkäille apinoille. Yleensä nämä ovat niitä viinan suurkuluttajia jotka käyvät töissäkin satunnaisesti, että aikaa naapurin kiusaamiseen näillä löytyy ja kapasiteettia keksiä kaikkea millä kostaa naapureilleen jotka valittavat jostain heille.
Poliisikin on hyvä soittaa paikalle jos meno yltyy sellaiseksi ettei jaksa kuunnella, heillä on vaitiolo velvollisuus eivätkä saa paljastaa kuka on heidät paikalle kutsunut.
Nykyisin jos valittaa jostain, niin katsovat nämä häiriköt että tässä valittajassa on se vika, ei koskaan heissä itsessään. Turhaa odottaa että korjaavat häiriötekijää hiljaisemmaksi tai vastaavaa, aivan turhaa.
Itse katselen asuntoa muualta ja lähden heti kun se vaan on mahdollista en jaksa näitä pellejä täällä katsella, niillä ei kyllä ole kaikki siellä kotona. Voisi ihan tosissaan kysellä että "mistä näitä paukapäitä aina vaan oikein sikiää"?
Antaisivat toisten elää sitä omaa elämää, eivätkä olisi tyrkkäämässä sitä omaansa muille elettäväksi.
yli kolmekymmentävuotta kerrostalossa (70-luvulla rakennetussa) asuneena ja monenlaista koheltajaa nähneenä ja kuulleena voin vaan todeta että miksi jokainen ei voi elää omassa asunnossaan, vaan pitää tunkeutua toisten huoneistoon meteliensä kanssa, itse maksamme vuokramme. Meillä varsinainen ongelma on yläkerran kantapääastuja, yöllä yhden aikaan alkaa liikenne ja sitä riittää aamuun asti. Päiväksi hiukan hiljenee (nukkuu varmaan), sillä aikaa rakit räkyttää. Illalla sitten kakarat hyppii niin että kristallit kaapissa kilisee. Ja rakit mukana juoksemassa, en ymmärrä miksi kerrostaloasuntoon pitää rakkeja hommata.