Starttipistoolin piipun suussa on punainen tulppa. Se rumentaa asetta ja haluaisin sen pois mutta miten? Pitääkö se porata vai kaivaa jollain irti. Olen varmistanut, että aseen piippu on tukittu syvemmältä metalliesteellä joten muovitulpan poisto ei heikennä aseen toimintaa eikä piipusta tule avonaista.
Starttipistoolin tulppa
Berettaaaaa
555728
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
maalaa se punainen mustalla maalilla ni ei niin sitte näy punanen pää!
Ryöstöpyssyäkö meinaat kyhätä vai mummojen pelottelua vartenko värkkäät?
Starttipistooli on tarkoitettu kilpailijoiden lähettämiseen matkaan ja siihen kelpaa vaikka oranssipiilkullinen vaaleansininen pyssykkä keltaisin korkein. Itseasiassa koko starttipistooliajatus on typerä. Homma hoituisi vaikka kongilla. Starttarin piipussa oleva merkki on siksi etteivät ihmiset luulisi sitä oikeaksi pyssyksi. Silti mikäli starttari taskussa menet vaikka kouluun niin poliisit toimivat kuin kyseessä olisi oikea ase ja piirittävät koulun Karhukoplan voimin. Kaupungilla pyssykän esittelykin johtaa putkareissuun ja ehkä syytteeseen.
Pidä vain tulppa pyssyssä ja pyssy kahden villasukan sisällä lakanapinon perällä niin säästyt hankaluuksilta.
Entäs jos otan tulpan pois ja hankin starttipistooliin tavallisen aseen hallussapitoluvan. Silloin kai saan kuljettaa sitä missä huvittaa.
Millaista aktiivista ampumaharrastusta aiot harjoittaa "ampuma-aseella" josta ei edes lennä luotia ulos?
Voit nytkin kuljettaa pyssyäsi melkein missä haluat. Lentokoneeseen et sitä saa viedä etkä joihinkin muihinkaan turvatarkastuksen kautta mentäviin paikkoihin.
Laitat pyssysi reppuun ja repun selkään. Voit kävellä vaikka Suomen ristiin rastiin tai porhallat vaikka junalla tai autolla. Pääasia on että annat sen pyssyn olla siellä repussa. Osoittelemaan ja paukuttelemaan sillä ei yleisillä paikoilla saa ruveta.
Esim. setäsi kesämökillä paskahuussissa saat sillä sihtailla seinillä olevia kuvia miten haluat mutta kauppakeskuksessa et. Kannattaa kuitenkin laittaa se huussinovi säppiin sisäpuolelta ettei setäsi näe kuinka höperö olet.
ensiksikin..et sinä mitään tavallisen aseen lupaa saa starttipistooliis vaikka kullalla päällystäisit sen ja uskonpa että et saa edes hallussapitolupaa oikeaan pistooliin ja lisäksi HUOM!..vaikka saisit aseen hallussapitoluvan ja hankkisit oikean aseen niin et saa asettaa kuljettaa mukanasi missä ja milloin huvittaa!!..
on tietysti ns kylmäharjoittelua, eihän se ole pahasta.
Kiitos kaikista epäasiallisista (tälle foorumille tyypillisistä) vastauksista. Tulppa on irrotettu ja heti tuli paremman näköinen.
Unohtui sanoa että luvat on vetämässä ja lupavirkailija piti varmana läpi menoa.
Kai kerroit että haet lupaa starttipistooliin. Ja lupasivat heti luvan.
Kasvoiko pilisi operaation myötä. Mikäli kasvoi niin onneksi olkoon.
tietääköhän mikä ero on hallusssa pito luvassa ja aseenkanto luvassa?
Ja tänään sain postia lupakansliasta. Kutsu tulla keskustelemaan poliisipäällikön kanssa aseluvasta koskien starttipistoolia. Lääkärintodistuksen sain tänään ja siinä ei ollut mitään erikoista.
Laita ihmeessä se tulppa paikaleen, ennen kuin käyt esittelemässä asettasi poliisijohtajalle.
Teitä näyttää olevan helppo höynäyttää. Tämä ketjuhan on lähtenyt höynäytyksen tielle jo aikoja sitten.
Minua ei tosiaankaan kannata yrittää höynäyttää. En todellakaan aio laittaa tulppaa takaisin kun vien starttipistoolini poliisille näytile. Asehan kuuluu viedä ilman mitään lisävarusteita.
Toivottavasti lupa tulee jo ensi viikolla, näyttöpäivä olisi heti helmikuun alussa.
on täällä kaikenlaisia pölkkypäitä,kun viet sitä tussaria poliisille toivottavasti laittavat sinut putkaan pariksi päiväksi
Nyt kun tulppa on pois piippuun on helppo tehdä sisäkierre holkille ja laittaa äänenvaimennin.
siinäpä seuraava brojekti. startipistooliin äänen vaimennin :D
tämä threadi on mutta, tulipahan hymyiltyä pari kertaa. Omassa starttipistoolissa ei ollut punaista tulppaa, mutta piipussa oli kiilattuna puolikkaan luodin muotoinen kappale. Pitihän se tietenkin takoa ulos sieltä, että suuliekit saa näyttävämmiksi. Tästä rikoksesta on jo liki kolkyt vuotta, joten tuomiota tuskin tulee. Lisäksi kun piippuun junttasi pihlajanmarjan niin starttarinpaukku tarjosi sille mojovat kyydit. Jotkut huimapäät porasivat jopa rullan patruunapesät läpi asti ja ampuivat shortteja. Ihme että rullat sun muut kesti. Mahtaisko toimia, jos modais starttarin rullan sillee, että siihen kävisi kiväärin nallit? Olisi melko edullista paukuttelua. Rulla auki ja painelis uudet nallit rullaan.
No niin, tänään olin sitten haastattelussa. Yksi komisario ja toinen oli kai vanhempi konstaapeli. Ihan mukavia puhuttiin. Kerroin aloittavani ampumaharrastuksen starttipistoolilla ja he molemmat kertoivat omista nuoruuden ampumaharrasteistaan. Kai yrittivät antaa neuvoja. Keskustelu oli ihan positiivinen kokemus. Eikä siinä ollut mitään ihmettelemistä että haen lupaa starttipistoolille. Kannattaa kait heti hankkia isompi asekaappi ettei heti lopu tila kesken kun tulevaisuudessa tulee hankittua lisää aseita.
käynyt armeijankin moppi aseena, ei tuollaisia hörhöjä uskalla aseiden lähellekään päästääkään..ihan selvää käpykaartiainesta..ei muuta kun käpylehmiä askartelemaan.
Joo, löysin kuvankin tuosta sinua "haastatelleesta" komisariosta: http://mpuag.tripod.com/mile.jpg
"käynyt armeijankin moppi aseena, ei tuollaisia hörhöjä uskalla aseiden lähellekään päästääkään..ihan selvää käpykaartiainesta..ei muuta kun käpylehmiä askartelemaan."
Erehdyt kommentissasi varsin raskaasti. Siis todella raskaasti.
Ja starttipistoolilupa-asia on minun asiani, ei sinun.
Ja se on tuollainen,kuva netistä.
http://sgcusa.com/images/supporting_images_large/UTM_Conversion_Beretta92_D.jpg
hörhö kumminkin, noita juuri tuollaisia on nähty jopa ampumaradalla, leikitään niin pyssysankaria että, senhän näkee jo kaukaa että tärkeintä on kova pamaus ja rekyyliä liioitellaan, hyvä kun ei perseelleen lennetä..ihan selvää nikkilän kamaa.
tuohan on tosiaan aika mageen näkönen beretta..tuollaisen haluan, mistä itse ostit?? millaista ampumaharrastusta ajattelit harjoitella tuolla beretallasi?
paljonko maksoi ja paljonko maksaa paukut?
Ihan alkuuun pistooliammunnan perusharjoitteilla aloittelen. Mieli tekisi siirtyä SRA:n puolelle. Joku kurssi kai ensin pitää käydä.
Osaisiko joku neuvoa miten SRA-porukoihin päääsee.
Aseen hankin lievestuoreen keskusaseistamosta. Tonnilla sain aseen ja 500 patruunaa.
sovellettu reserviläisammunta..liity oman paikkakuntasi reserviläisiin ja näin pääset mukaan toimintaan, ammuntalajit ovat suosittuja res toiminnassa..
googlettamalla löydät oman paikkakuntasi reserviläiset tai tiedustelemalla reserviläisliitosta..reserviläisiin voi liittyä olipa käynyt varusmiespalveluksen tai ei..maanpuolustusyhtiö MPY myy varusteita reserviläistoimintaan, saa kai sieltä tilata vaikka ei kuuluisikaan reserviläisiin..
Maanpuolustuskoulutus järjestää ehkä sopivia kursseja
https://www.mpky.fi/Default.aspx?tabid=171
Yksi ainakin oli nimellä SRA Turvakurssi ja "KOHDERYHMÄ: Reserviläiset, ammunnan harrastajat", eli reserviläisliiton jäsenyyttä ei ehkä vaadita?
on..kyllähän res järj kouluttavat kansalaisia..sinne vaan mukaan jos mieli tekeepi.
Nyt alkoi kiinnostaa. Onko foorumilla porukkaa joka on saanut ase tai jotain muuta koulutusta tuola edellä mainitulta MP...ja jotain.
Onko koulutus ollut tasokasta vai pelkkää näpertelyä?
Kurssille voit mennä ilman reserviläisjärjestön jäsenyyttä, mutta SRA ampujan statusta et saa. Jotkut kurssit ovat myös rajattuja jonkun tietyn järjestön/järjestöjen jäsenille.
Koulutus on pääsääntöisesti tasokasta, mutta starttipistoolille ei pahemmin koulutusta ole tarjolla.
Mites on kun tota noin on myös SRA-tuomarikursseja. Niin jos sellaisesta alkaisin, tuomarointi on aina kiinnostanut. Ja starttarillahan olisi hyvä ampua esim. lähtölaukaukset.
Tuomarikurssiin on yleensä ollut vaatimuksena tuo SRA ampujan kurssi, mutta sääntöjen mukaan se ei ole pakollinen. Starttarilla et ikävä kyllä pääse lähtöjä ampumaan, ne tehdään timerin piipillä.
Katsoin tuolta lipas-sivuilta että olisi kevään aikana kolme tuomarikurssia suomessa. Voinko ilmoittautua jokaiseen vaiko vain yhteen.Edes joku saattaisi tärpätä jos kaikkiin ilmoitautuisi.
pikkuusen, hyvä kun on innostusta mut pirätähän ny jo, alakaa vaikuttamahan sille notta paree kun sun pyssystäs ei lähärekkää viel täs vaihees muuta ku savua ja ääntä..hyvä se o harijootella tuollaasel nallipyssyllä, ku tuloo järkiä enemmän nuppihin ni sitte vasta oikia kuularuisku.
Äiti toivoi pojastaan tuomaria, mutta tulikin juomari.
No niin, tänään kävin esittämässä aseen poliisille. Ja hyvin kelpasi, komeaksikin starttaria kehuivat.
Vai on tuomariksi pääsy niin vaikeaa. Pistänkin uudet luvat vetämään peacemaker starttarille ja alan sitten harrastaa cowboy shootingia. Siinäpä lajissa saa olla vaikka tuomari. Roolihahmonsa saa itse päättää.
pääset kun käyt ostamassa peacemaker starttarin suoraan ilman lupahakemuksia..kato ostaessasi että saisit sellaisen mallin jossa ei ole sitä punaista tulppaa pönöttämässä siinä piipun päässä.
Nyt hankin jo luvallisen tämmöisen. Ja on tarkka kuin mikä. Suosittelen.
Seuraavaksi hankin hevosen ja vankkurit, niin hauskaa on tämä cowboy shooting.
http://www.teraasekeskus.com/tuotteet.asp?osasto=blankguns&pageOffset=&ID=3154
Näihinhän ei kaiketi mitään aseen lupaa tarvita. Nättejä ovat kuin sika pienenä.
Minuakin kiinnostaisi lupavapaa, mutta paukkuva James Bond-pistooli
http://www.teraasekeskus.com/tuotteet.asp?osasto=blankguns&pageOffset=0&ID=2812
Itsellä ei sitä punaista tulppaa ollut. On tosi häiritsevä ulkonäön puolesta.
Sisälle oli tosin hitsattu aika tiukka kahden sentin putki. Oli jotain erikoismetallia koska poraaminen vaati aika paljon voimia ja kaksi poranterää.
Suuliekit ovat tosi näyttäviä ja tukin myös purkausaukon. Joissakin malleissa on piipun päällä pieni reikä.
Tulihan sitä kokeiltua marjoilla ja jopa metallikuulilla enkä itse menisi sen tykin eteen.
Ääni on ongelma koska korvat menee enemmän lukkoon kuin ampuisi haulikolla.
Kun aloin tarkastelemaan panoksia ja purin niistä muutaman niin ruutimäärä on aika vähäinen.
Panoshan on tukittu tiukalla vihreällä tulpalla joka luo myös sitä painetta laukaukseen.
Ruudin laatu/määrä on vähintäänkin kyseenalainen joten kokeilin mustaruutia ja se alkoi jo potkaisemaan turhan kovaa. Nämä starttarit, ainakin oma kesti kyllä hyvin. Normaalit putsit ym. ja ammuinko sillä noin 50 laukausta? Tarkkuus nyt oli vähän niin ja näin mutta kyllä sillä reiän sai seinään.
Oma mielipiteeni on että turhan helposti hyvälaatuisesta starttasista saa muunnettua jopa tappavan kapineen tosin jos vähänkään on taitoja niin aseen tekemiseen ei tarvitse kuin vähän taitoa ja rautaa.
Suosittelen että starttarit luvanvaraiseksi.
Oma on purettu ja vasaroitu paskaksi.
Mitä tarvin jos porata 8mm startti pistoolin auki ja mitä tarvin siihen ???
Poran.
Rakentelin ihan amispohjalta(putkiasentaja) tavallisesta canonin lasertulostimesta 3D-tulostimen. Siihen kun syöttää 1,5 millin teräs levyä niin kohta alkaa ulos työntyä vaikka millaista pyssyä. Nyt loppui starttareitten osto meidän taloon. Patruunoita en ole voinut vielä tehdä kun tällä ei onnistu, pitäisi olla värilasertulostin koska siihen voi syöttää helpommin useat eri materiaalit, ruudit, luodit ym.
Hyvä idea putkiEki,kokeilin omalla epsonilla ja hommahan todella TOIMII,nyt ongelmaksi muodostuu enää ruudin ja nallien ostaminen.Kävisiköhän MOCCAMASTERIN takuu todistus ostoluvaksi jos siitä modaisi latauspuristimen?
Tulitikuista ja salpietariapulannasta tulee helposti selluloosaruutia. Tehosekoittimella vaan kaikki sekaisin. Klapikoneesta saat oivan latauspuristimen isommillekin kaliibereille. Halkaisuterään vain kiinnitetään sopiva adapteri johon vaihdetaan eri latausholkit.
http://www.wa.fi/customers/raksakone/Image/klapikone(1).jpg
Viimme syksyynen hirvikoekin tuli ammutuksi starttarin paukkuja käyttävällä kiväärillä. Koe meni läpi heti toisella yrittämällä.
Jaa, itse taas ammuin starttarilla kiväärin paukkuja ja hirvi kaatui 300 metrin päästä.
Mnä puolestani ammuin starttarin tulppia hirvikiväärillä osuen muunmuassa hirvisonniin. Lihatkaan eivät menneet kovin piloille.
Kesäksi pitää hankkia lintustarttari. Mitkäs tulpat on parhaita pyylle ja teerelle?
Joo kait se pitää startterit hommailla kun kerran poliisikin on sitä mieltä että ne on muodikkaita nykyään, Kuinkas moni hirviporukassa on kateellisena katsellut teikäläisten starttereita? Minäpäs kyllä innolla odotan kun saan omani ja vetäsen sen esiin siinä porukan nenän edessä ja rupeen laukomaan ilmaan kauheeta sarjaa!
Meillä on hirvporukassa jo usseemmalla starttariri aseena. Alkuun jokanen oli hiplaamassa minun starttaria mutta nyt hankkineet jo omiakin. Veikkaan että elokuuhun mennessä kun hirvestys alkaa löytyy porukasta lähes jokaiselta starttari.
Porukalle olen saanut lisää vuokramaita kun olen maanomistajille näyttänyt starttariani ja antanut ampua kokeeksi muutaman laukauksen ampumaradalla.
Onhan taas uutinen. Tärkeimmät asiat jätetty kertomatta, oliko starttari luvallinen vai luvaton ja oliko punainen tulppa paikallaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013012416595613_uu.shtml
Hei. en jaksanut lukea kommenttejanne täältä. Enkä myöskään noita lakipykäliä starttipistoolista. Luvanvarainen/ei? Ostin tänävuonna 2013 kaksi starttaria Eakle ja Kolt 1911. Elikä 9/8mimillisen. No kävin ostamassa kasimilliseen paukkupatruunoita ja sain kuulla et ovat starttareihin ovat kaavailemas aseenkantolupaa ja luultavasti sitä kuin oikeisiin aseisiinkin ampuma-aseisiin? Paukkupatruunoita tosin kuitenkin saa ostaa ainakin vielä, mutta ei enää starttareita? Kummatkin ovat aitoja kopioita aidoista aseista joten joudunko nyt sitten hakemaan niihin asenkantolupaakin? Sellaista lupaa kaavailevat nyt lähiaikoina. Aselliikkeistä ei enää saa myydä starttareita.Pitäiskös nyt kalliit starttarit sit luovuttaa ilmasiks polisiasemil vai?