Miten lohduttaa surevaa?

Olet varmasti kuullut tämän aikaisemmin sanottunakin, mutta voit vain olla läsnä ja kuunnella. Kuulostaa vähältä, mutta nuissa tilanteissa se on vaikeaa, joillekin mahdotonta. Ei ole helppo olla lähellä ihmistä, jolla on paha olla, ihmistä, joka kärsii.

Riittämättömyys ja syyllisyys valtaavat mielen. Jokainen auttaja kokee kyseisiä tunteita, ihmisyytemme alistaa meidät. Haluamme auttaa toista, tehdä paljon enemmän kuin kykenemme. Kärsimystä kohdettaessa vihaamme ihmisyyttämme kaikista eniten. Kuitenkaan emme pääse karkuun ihmisyyttämme, kuten tiikerikään ei pääse raidoistaan eroon .

Ystäväni kotona oli tappouhkaus, hänen veljensä on ollut sairas pitkään. Ystäväni tuli hädissään luokseni, halusi yösijaa. Otin hänet luokseni, olin vain läsnä, annoin mahdollisuuden puhua. Aito kuuntelija ei turhaan kysele ja on ennen kaikkea nöyrä. Pelko epäonnistumisesta valtaa mielen. Äitini sanoi, että oikea auttaja kamppailee näiden tunteiden kanssa, pelko epäonnistumisesta asuu sisällä aina. Riittämättömyys ja syyllisyys ovat osa meitä aina, mutta voimme oppia elämään tunteidemme kanssa. Meidän on opittava elämään ihmisyytemme kanssa.

Toivottavasti nuista sanoista oli sinulle lohtua. Nämä olivat omia tuntemuksiani kun olen joutunut kohtamaan kärsineitä ihmisiä. Oman suruni kautta olen saanut voimaa ja viisautta kohdata muita kärsineitä. Koskaan se ei ole helppoa, eikä sen pidäkkään olla sitä. Voimia sinulle rakkaidesi tukemiseen. Muista, että sinäkin tarvitset tukea. Et jaksa tukea loputtomiin yksin...

Yritä puhua tai vaikka vain kuunnella hiljaa niin kuin tuntuu oikealta ja aidolta, se on tärkeintä...

Lyhyttä osanottoa esittäessä sen voi muotoilla ehkä jotenkin niinkin, että pyytää toista ottamaan vastaan osanoton. Mutta tärkeämpää kuin sanat on se, että välittäisi jonkin aidon viestin. Vaikka sitten olemalla vain hiljaa.

Hei! Pidin otan osaa -sanontaa falskina ennen. Kun sitten itse jouduin vastaanottamaan tuon sanonnan ei siinä ollut enää mitään falskia. Tuntui hyvältä kun vieraammatkin ihmiset huomioivat läheisen poismenon noilla sanoilla.

on sinulla ideaa...

Minä ainakin halusin, että ystäväni ovat vaan kanssani ja kuuntelevat. En mitään pakollisia otan osaa kliseitä.
Ehdottelivat myös kaikenlaista tekemistä, siinä saa hetkeksi rauhan ajatuksiltaan, vaikka mikään ei oikein huvittanutkaan.

Mielestäni taas osanotto sopii myös tilanteisiin, jossa vainajaa ei tunneta tai omainen ei ole kovin läheinen. Se on kohtelias tapa osoittaa, että tuntee myötätuntoa.
Teennäiseltä se tuntuu, jos omaiset/omainen on hyvin läheinen. Silloin myötä tunnon voi osoittaa muutenkin.

kunnon annoksella broilerinnahkalihapullia! tiedän kokemuksesta. menetin hamsterini vuosi sitten, jolloin äitini tuli tekemään minulle broilerinnahkalihapullia. sain tästä herkusta suunnattomasti apua ja lisäkiloja.

MInua on eniten lohduttanut itkevät ihmiset tai se kun näkee, että ihmisten silmät kostuvat kyynelíin., jopa miesten, joita en edes ole tuntenut. Ihmiset jotka ovat itkeneet niin, että melkein olen itse ruvennut heitä lohduttamaan. Turhaan ei raamatussa kehoteta itkemään itekvien kanssa ja myös iloitsemaan iloitsevien kanssa.

Kun joku sanoo ottavansa osaa, voisin kysyä, minkä osan otat? Ei, kyllä sekin on ihan hyvä tapa lohduttaa, varsikin, jos ei niin tuneta, parempi kuin ei mitään.

-sanat: otan osaa on perinteinen, lämmin ja lohduttaa omalla tavallaan.
-ei kannata syöksyä käteen kiinní ja aloittaa oman surun kaatamista surevalle, hänellä on jo käsiteltävää. Muiden lohduttaminen siinä voi tuntua raskaalta.
-kuuntele ja juttele ihan tavallisia. Elämä jatkuu ja anna hänen aloittaa keskustelu surusta sitten kun hän on valmis. En kannustais kyselemään siitä. Mutta ihan tavallisten juttelu ja olemalla läsnä auttaa paljon.

Tapoja on monia, noi tuli ensin mieleen.

Miksi tehdä asioista turhan vaikeita? Voi hyvinkin olla, että sanojasta itsestään saattaa "osanottoni" tai "otan osaa suruusi/suruunne" tuntua kliseiseltä, vaikealta ja ehkä jopa kornilta - etenkin jos hän ei lainkaan tunne kuollutta henkilöä.

Mieheni kuoli 3 vuotta sitten ja minusta tuntui hyvältä, kun naapurit, työtoverit, ystävät, mieheni ystävät ja tuttavat - minulle tuntemattomatkin - tulivat esittämään surunvalittelunsa ja osoittamaan myötätuntoa suruani kohtaan.

On kyse myös hyvästä käytöksestä, kauniista tavasta huomioida toisen suru. Tuntui tosipahalta kokea, että jotkut suorastaan karttelivat, jopa vaihtoivat kadun toiselle puolelle ollakseen kohtaamatta. Jälkeenpäin olen ajatellut tuollaisen tilanteen selittyvän kenties sillä, ettei karttelija tiennyt, mitä sanoa. Ehkä kotona saatu tapakasvatus oli siltä osin puutteellinen.

Haluaisin sanoa jotain kaunista kuolleen läheisille, mutta tuo "Otan osaa" tai "Osanottoni" ei vain istu suuhuni eikä luonteeseeni, sillä en voi sanoa sellaista, mikä ei ole kirjaimellisesti totta, eli kun en tiedä, miten otan osaa hänen suruunsa, tuskaansa ja menetykseensä, kuinka voisin niin sanoa.

Sanoisin mieluummin: "Olen tosi pahoillani, että hän on kuollut.

Ja riippuen siitä, kuinka hyvin tunnen tämän henkilön, joka on menettänyt läheisensä, voin sanoa lisäksi: "Toivon sinulle paljon voimia, ja jos tarvitset apua tai kuuntelijaa, niin mielelläni autan.

Jos kyseessä on jo vanha ihminen, joka on elänyt suht hyvän elämän, en ole pahoillani siitä, että hän on päässyt pois täältä, mutta siinäkin tilanteessa haluan sanoa jotain lohduttavaa heille, jotka vanhusta ikävöivät.

Amerikkalaiset käyttävät sanontaa "I'm sorry for your loss - olen pahoillani menetyksesi vuoksi. Voi suomentaa toisinkin. Minusta tuo on hyvä tapa.

Juuri leskeytyneenä ns. nuorena leskenä sanon, että 'otan osaa' tai 'osanottoni' ovat ne parhaat tavat ilmaista tukensa leskelle. En halua kuulla mitään olen pahoillani tai muutakaan kiertoilmaisua. Myös se on ihan ok, jos toinen sanoo, ettei tiedä mitä sanoa tai ei osaa sanoa mitään, mutta perinteinen osanotto on kuitenkin parasta ja lohduttavinta, joita tässä tilanteessa voi kuulla.

Omasta mielestänikin ennen otan osaa kuulosti jotenkin omituiselta, enkä osannut kohdata surevaa omaista. Nyt omakohtaisen kokemuksen kautta tiedän, että ne sanat kannattaa kuitenkin sanoa surevalle ihmiselle.