Monille seuraava "opetuskertomus" Buddhasta ja kerjäläisestä, heidän kohtaamisestaan, on varmastikin tuttu. Ajankohtainen tarina kuitenkin on aina, ja saattaapa se puhutella niitäkin, jotka sen jo tuntevat :0).
>>>>Oli varhainen aamu. Buddha oli kerjuukierroksellaan, ympärillään lukuisa joukko kerjäläisiä. Eräs heistä, yksi heikkokuntoisimmista, tiedusteli voisiko Buddha antaa hänen syödä omasta kerjuumaljastaan. Buddha vastasi kerjäläiselle kysyen: "Voisitko sanoa, edes kerran, että sinulla on tarpeeksi?"
Buddhaa ympäröivät joukot, hänen kuulijansa, olivat kaikki kovin hämmentyneitä. Kerjäläisellähän ei ollut mitään, kuinka kummassa hän olisi saattanut sanoa : "Kiitos, minulla on jo tarpeeksi?"
Buddhaa ympäröivät eivät nähneet mitä hän, valaistunut, näki; kerjäläinen ei ollut viidensadan edellisen elämänsä aikana kyennyt sanomaan kertaakaan:"Kiitos, minulla on riittävästi, minulla on tarpeeksi".
Hän oli aina pelännyt antaa, luopua omastaan muiden hyväksi. Tämän seurauksena hänestä oli tullut lopulta se, mikä hän oli nyt: köyhistä köyhin. Tässä elämässä hänellä ei ollut mitä syödä, mitä juoda.
Buddha antoi kerjäläiselle kaiken, mitä hänellä oli omassa kerjuumaljassaan. Mutta tätä ennen hän antoi kerjäläiselle suuremman lahjan: tilaisuuden harjoittaa tyytyväisyyttä ja sanoa ensimmäistä kertaa:"Kiitos, minulla on jo tarpeeksi."
Jos meillä on ulkoisista tekijöistä riippumaton luottamus, olemme tyytyväisiä ja voimme elää yksinkertaisesti ja onnellisina. Jos meillä ei ole tällaista mistään riippumatonta horjumatonta sisäistä luottamusta, tyytyväisyyden aarretta, tapahtuu, että mitä enemmän meillä on, sitä enemmän haluamme ja silti tunnemme itsemme onnettomiksi.>>>>
(vapaa suomennokseni)
Vapaudumme, kun vapaudumme haluttomuudestamme luopua, Buddha opettaa. Vasta sitten pystymme harjoittamaan anteliaisuutta oikealla, spontaanilla tavalla.
>>>>Oli varhainen aamu. Buddha oli kerjuukierroksellaan, ympärillään lukuisa joukko kerjäläisiä. Eräs heistä, yksi heikkokuntoisimmista, tiedusteli voisiko Buddha antaa hänen syödä omasta kerjuumaljastaan. Buddha vastasi kerjäläiselle kysyen: "Voisitko sanoa, edes kerran, että sinulla on tarpeeksi?"
Buddhaa ympäröivät joukot, hänen kuulijansa, olivat kaikki kovin hämmentyneitä. Kerjäläisellähän ei ollut mitään, kuinka kummassa hän olisi saattanut sanoa : "Kiitos, minulla on jo tarpeeksi?"
Buddhaa ympäröivät eivät nähneet mitä hän, valaistunut, näki; kerjäläinen ei ollut viidensadan edellisen elämänsä aikana kyennyt sanomaan kertaakaan:"Kiitos, minulla on riittävästi, minulla on tarpeeksi".
Hän oli aina pelännyt antaa, luopua omastaan muiden hyväksi. Tämän seurauksena hänestä oli tullut lopulta se, mikä hän oli nyt: köyhistä köyhin. Tässä elämässä hänellä ei ollut mitä syödä, mitä juoda.
Buddha antoi kerjäläiselle kaiken, mitä hänellä oli omassa kerjuumaljassaan. Mutta tätä ennen hän antoi kerjäläiselle suuremman lahjan: tilaisuuden harjoittaa tyytyväisyyttä ja sanoa ensimmäistä kertaa:"Kiitos, minulla on jo tarpeeksi."
Jos meillä on ulkoisista tekijöistä riippumaton luottamus, olemme tyytyväisiä ja voimme elää yksinkertaisesti ja onnellisina. Jos meillä ei ole tällaista mistään riippumatonta horjumatonta sisäistä luottamusta, tyytyväisyyden aarretta, tapahtuu, että mitä enemmän meillä on, sitä enemmän haluamme ja silti tunnemme itsemme onnettomiksi.>>>>
(vapaa suomennokseni)
Vapaudumme, kun vapaudumme haluttomuudestamme luopua, Buddha opettaa. Vasta sitten pystymme harjoittamaan anteliaisuutta oikealla, spontaanilla tavalla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
se on. Voisin kirjoittaa pidemmänkin tunteenpurkauksen, mutta juuri noin se on.