Haluaisin kertoa oman kokemukseni kiusaamisesta. En kuitenkaan pysty aivan koko tarinaani kirjoittamaan, sillä sen verran pitkä siitä tulisi. Päätin nyt kuitenkin kirjoittaa jotain. Eli olen 18-vuotias nuori nainen ja entinen koulukiusattu. En edes muista tarkalleen, milloin kiusaamiseni alkoi...Luultavasti ensimmäinen kouluvuosi meni ilman kiusaamista, mutta jo toiselta luokalta lähtien ensimmäiset kiusaamiset alkoivat. Ja kiusaaminen jatkui aivan yläasteen loppuun asti, eli se siis kesti noin 8 vuotta.
Olen pohtinut, mistä syistä minua kiusattiin. Ensimmäiset pari vuotta, en edes ajatellut koko asiaa, se ei voinut minua vähempää kiinnostaa. Mutta pikku hiljaa eristäydyin, kaverini katosivat elämästäni, kaverit ja sukulaiset osallistuivat kiusaamiseeni, kukaan ei ollut näkevinään sitä. Voin kertoa, että kiusaamiseni oli lähes ainoastaan henkistä, mutta se sattui ja sattuu edelleen. Kiusaamisen ansiosta itsetuntoni romahti, olin masentunut ja vielä kaiken kukkuraksi aloin lähes pelätä ihmisiä. Minua kiusattiin ylipainoni takia ja sen takia, että olin hiljainen. Mutta en tiedä olisiko minusta tullut toisenlainen, jos minua ei olisi kiusattu..luultavasti...Minua ei kohdeltu ihmisen lailla. Olin kuin roskasäkki, jota saa heitellä suuntaan tai toiseen. Minähän en ole ihminen, minulla ei ole tunteita, eikä ihmisarvoa...Monesti itkin itseni uneen, katsoin itseäni peilistä, vihasin itseäni...joka paikassa kohtasin kiusaamista koulussa, koulumatkalla, koulun retkillä...koulusta tuli pelottava paikka..joskus toivoin, että en enää heräisi uuteen aamuun..Yhä edelleen mietin niitä vuosia, sillä ne todellakin jättivät pysyvät arvet.
Olen miettinyt paljon ja olen pyrkinyt paikkaamaan niitä arpia, joita kiusaaminen jätti. Hyvällä matkalla ollaan, mutta täysin niitä arpia ei koskaan pysty paikkaamaan. Olen nyt kuunnellut kappaletta syvälle sydämeen sattuu ja aina kyyneleet nousevat pintaan. Se on todella koskettava kappale...Mitä minusta on tullut kiusaamisen myötä?Ja miten olen selvinnyt.
Haluan kiittää äitiäni, joka on ollut minulle todella läheinen ja luultavasti ilman häntä en olisi enää hengissä. Nyt olen käynyt psykologilla, sillä syksyllä tuntui että en jaksa enää, minulla oli vaikeaa ja kaikki tuntui ylitsepääsemättömältä...kiusaaminen luultavasti aiheutti sen, että perfektionismi sai minusta vallan ja pyrin täydellisyyteen ja kun huomasin etten voi missään saavuttaa täydellisyyttä, romahdin..nyt olen hellittänyt ja huomannut, ettei minun tarvitsekaan olla täydellinen. Itsetuntoni on noussut huimasti, vaikka silloin tällöin sisälläni jokin ääni sanoo, että en kelpaa jne. Tämä onkin se ongelma yhä. En pysty rakastamaan itseäni ja minun on vaikea päästää ketään lähelleni, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Minulle on nyt tuhansia kertoja sanottu että vau mikä missi ja voi kuinka kaunis olet..ja taivasteltu minun kaunettani...jopa kiusaajat ovat näin todenneet, eivätkä he enää minua tunnista.. Syynä luultavsti se, että itsetuntoni on kohonnut, en välitä paljoakaan siitä mitä minusta ajatellaan (jos välittäisin, niin pääni hajoaisi), käyttäydyn itsevarmasti ja olen laihtunut yli 30 kg..mutta sitä en vaan tajua, että miten minä olen muuttunut laihtuessani niin, että silloin minua ei voinut kohdella ihmisenä ja nyt voi?Jokaisella on ihmisarvo:lihavana, laihana, lyhyenä, pitkänä...en ole pystynyt itselleni myöntämään, mutta luulen että kiusaaminen johti lähes anoreksiaan (nyt sen myönnän). JATKUU....
Olen pohtinut, mistä syistä minua kiusattiin. Ensimmäiset pari vuotta, en edes ajatellut koko asiaa, se ei voinut minua vähempää kiinnostaa. Mutta pikku hiljaa eristäydyin, kaverini katosivat elämästäni, kaverit ja sukulaiset osallistuivat kiusaamiseeni, kukaan ei ollut näkevinään sitä. Voin kertoa, että kiusaamiseni oli lähes ainoastaan henkistä, mutta se sattui ja sattuu edelleen. Kiusaamisen ansiosta itsetuntoni romahti, olin masentunut ja vielä kaiken kukkuraksi aloin lähes pelätä ihmisiä. Minua kiusattiin ylipainoni takia ja sen takia, että olin hiljainen. Mutta en tiedä olisiko minusta tullut toisenlainen, jos minua ei olisi kiusattu..luultavasti...Minua ei kohdeltu ihmisen lailla. Olin kuin roskasäkki, jota saa heitellä suuntaan tai toiseen. Minähän en ole ihminen, minulla ei ole tunteita, eikä ihmisarvoa...Monesti itkin itseni uneen, katsoin itseäni peilistä, vihasin itseäni...joka paikassa kohtasin kiusaamista koulussa, koulumatkalla, koulun retkillä...koulusta tuli pelottava paikka..joskus toivoin, että en enää heräisi uuteen aamuun..Yhä edelleen mietin niitä vuosia, sillä ne todellakin jättivät pysyvät arvet.
Olen miettinyt paljon ja olen pyrkinyt paikkaamaan niitä arpia, joita kiusaaminen jätti. Hyvällä matkalla ollaan, mutta täysin niitä arpia ei koskaan pysty paikkaamaan. Olen nyt kuunnellut kappaletta syvälle sydämeen sattuu ja aina kyyneleet nousevat pintaan. Se on todella koskettava kappale...Mitä minusta on tullut kiusaamisen myötä?Ja miten olen selvinnyt.
Haluan kiittää äitiäni, joka on ollut minulle todella läheinen ja luultavasti ilman häntä en olisi enää hengissä. Nyt olen käynyt psykologilla, sillä syksyllä tuntui että en jaksa enää, minulla oli vaikeaa ja kaikki tuntui ylitsepääsemättömältä...kiusaaminen luultavasti aiheutti sen, että perfektionismi sai minusta vallan ja pyrin täydellisyyteen ja kun huomasin etten voi missään saavuttaa täydellisyyttä, romahdin..nyt olen hellittänyt ja huomannut, ettei minun tarvitsekaan olla täydellinen. Itsetuntoni on noussut huimasti, vaikka silloin tällöin sisälläni jokin ääni sanoo, että en kelpaa jne. Tämä onkin se ongelma yhä. En pysty rakastamaan itseäni ja minun on vaikea päästää ketään lähelleni, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Minulle on nyt tuhansia kertoja sanottu että vau mikä missi ja voi kuinka kaunis olet..ja taivasteltu minun kaunettani...jopa kiusaajat ovat näin todenneet, eivätkä he enää minua tunnista.. Syynä luultavsti se, että itsetuntoni on kohonnut, en välitä paljoakaan siitä mitä minusta ajatellaan (jos välittäisin, niin pääni hajoaisi), käyttäydyn itsevarmasti ja olen laihtunut yli 30 kg..mutta sitä en vaan tajua, että miten minä olen muuttunut laihtuessani niin, että silloin minua ei voinut kohdella ihmisenä ja nyt voi?Jokaisella on ihmisarvo:lihavana, laihana, lyhyenä, pitkänä...en ole pystynyt itselleni myöntämään, mutta luulen että kiusaaminen johti lähes anoreksiaan (nyt sen myönnän). JATKUU....
Vastaukset 1
Vanhimmat
...Kiusaajat saapuvat / sodomia voi alkaa / syvälle anukseen sattuu /
Oi kuinka koskee / kelle sen kertoisin / syvälle an...
Joo-o..