arpia osa 2/2

ihminenkö? kirjoitti:

JATKOA....Mutta ongelmana se, että en luota siihen, että kukaan voisi minua rakastaa. Pelkään avautua. Pelkään läheisyyyttä ja pelkään päästää ketään liian lähelle, vaikka sitä kaipaankin. Tiedän, että minun on ensin rakastettava itseäni ennen kuin kukaan muu voi minua rakastaa..olenkin yrittäny, mutta en tiedä miten siinä onnistun. Pelkään alastomuutta ja sitä, jos en kelpaa. En usko, että minua kehuvat ihmiset ovat tosissaan. Ajattelen, ettei kukaan voi minusta ajatella mitään hyvää. Tunnen itseni vieläkin aina silloin tällöin rumaksi, lihavaksi roskasäkiksi, josta kukaan ei voi koskaan välittää, jota kukaan ei tule koskaan rakastamaan, eikä kukaan koskaan sano minua ihanaksi. Syvälle sydämeen sattuu..Huonoista kokemuksista huolimatta, tunnen itseni melko onnekkaaksi, sillä vaikka en tule koskaan unohtamaan noita kauheita ja painajaismaisia vuosia, olen asian ja itseni kanssa sen verran sinut, että en ole katkeroitunut..en todellakaan haluaisi alentua kiusaajieni tasolle, enkä voi todellakaan ymmärtää, kun jotkut kertovat näiden kouluammuskelijoiden tehneen oikein...tulen kohtaamaan kiusaajiani varmasti läpi elämän ja pilaan vain oman elämäni, jos olisin heille katkera.Pystyn heille juttelemaan aivan normaalisti, enkä todellakaan käyttäydy katkerasti heitä kohtaan, enkä varsinkaan kiusaa heitä.Toivonkin heille vain pelkkää hyvää elämässään. Haluaisin kuitenkin heidän tietävän, kuinka he ovat viiltäneet sydämeeni pysyviä arpia..heidän pahoittelunsa ovat ihanasti tehty, mutta se ei muuta menneisyyttä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Anteeksi voin antaa (ehkä), mutta koskaan en unohda. Pystyn elämään menneisyyteni kanssa. Vielä kun saisi itseni tajuamaan, että minä olen ainutlaatuinen ja arvokas ja rakastamisen arvoinen, niin hyvä olisi..toivon että vielä joskus uskaltaisin avautua, paljastaa, päästää jonkun lähelleni ja murtaa muurini niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kiusaamisella on ollut todella ikäviä vaikutuksia, mutta pystyn löytämään myös jotain hyvää. Ja vaikka en tunne katkeruutta kiusaajia kohtaan, en todellakaan ole tunnekylmä ihminen. Kiusaaminen on luultavasti tuonut minulle taidon tuntea ja kohdata ihminen, empatiakykyä, lämpöä, pohtimisen taitoa, todellisia ystäviä, taidon näyttää tunteita jne..tulipahan pitkä kirjoitus, toivottavssti joku jaksoi lukea..vieläkin oisin voinut kirjoittaa, mutta nyt toivotan voimia ja rohkeutta kaikille niin kiusatuille, kiusaajille, lapsille ja aikuisille...Olkaa tyytyväisiä, etsikää pienistäkin asioista jotain hyvää, rakastakaa itseänne sellaisina kuin olette, olkaa ylpeitä ja itsevarmoja ja antakaa sen näkyä..

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä