...oletkos tv:n äärellä ihailemassa Suomalaista kauneutta miss.Suomi kisojen merkeissä
ja mitä muuta kuuluu näin sunnuntai iltaasi?
ja mitä muuta kuuluu näin sunnuntai iltaasi?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Juu, tuli oltua monen vuoden jälkeen kun unohduin sohvalle istuskelemaan. Minä en oikein perusta noista missikisoista. Miksi pitäisi panna johonkin järjestykseen tyttölapsia jotka kaikki ovat nätteja, terveitä ja nuoria. Misseys ei taida enää nykyisin olla mikään ponnahduslauta tähtiin joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Kohta pitäisi soitella neuvolaan ja varata aika b-vitamiinipiikille. Minulle määrättiin yhdeksän piikin sarja noiden jalkojen takia jos vähän edes voimistuisivat (ja kädet tietysti myös). Pari viikkoa sitten oli ultra ja nyt pitää mennä neuvolaan. Kuvitteleekohan ne että minä olen raskaana ? (Vartalon muoto tukisi kyllä väitettä )
tiennyt että b-vitamiinia käytetään jalkojen lihaksia voimistamaan,miten lienee,voimistuisivatko iäkkään mummoni jalat samoin?
Hän on lähes liikuntakyvytön vahus lonkkaleikkauksien jälkeen.Kävelemään haluaa,mutta jalat ei kestä.
Ja viikkojen sairaalassa makaaminen heikensi ennestään jalkojen lihakisa.
Sinä Raspi olet erinomainen vakavaa syöpää sairastava henkilö,jaksat repiä kaikesta huumoria etkä jää marisemaan ja valittamaan vaivojasi!
Ehkä se on siten,että kun on todella vakava sairaus jossa toipumis ennuste on huono.Niin silloin oivaltaa,että ne viimeiset vuodet eletään - eihän se vaivojen valittaminen edistä paranemista yhtään,eikä ainakaan lisää elinaikaa.
Päin vastoin meidän kaikkien on syytä ajatella,että positiivinen asenne saattaa jopa antaa lisävuosia ja että eläisimme ne lisävuodet kiitollisina ottaen päivän kerrallaan:)
Huomaan täällä,ettet koskaan ole hakenut itsellesi sääliä ja se vapauttaa meitäkin,voimme kirjoittaa sinulle kevein mielin,vailla itsensäkin syyllistämistä.
Olen ottanut sinun asenteestasi mallia - sairastan syöpää,mutta ennusteeni on suht.hyvä ja pyrin siihen,etten ainakaan ylettömällä valittamisella lisää läheisteni taakkaa.Heillä on omat surut,murheet ja lisäksi että joutuisivat minusta ylenmäärin huolehtimaan ja olemaan huolissaan.
Positiivisuutta kaikesta huolimatta jokaiselle syöpäläiselle:)
josko auttaisi mummosi tapauksessa. Oma äitini, joka ei ihan nuori enää ole, on saanut samoja b12-vitamiinipiikkejä polvileikkausten jälkeen. Ne on melko halpoja, kolmen sarja maksaa n. 8 euroa.
tätytyy ottaa yhteys mummoni omaishoitajaan,mummonikin on jo pälle 80.ikäinen vaikkakin ennen näitä lonkkaleikkauksia ikäisekseen reipas ja liikunnallinen mummo.
Kiitos ja hyvää maanantain jatkoa niin sinulle
Raspis kuin myös toisille joitten elämään syöpä vaikuttaa,joko omalla kohdalle tai läheisen:)
piikeistä ollut apua iäkkäälle äidillesi?
hermovitamiini. Lähinnä neuropatiassa auttaa, ei niinkään lihasten heikkoudessa, oli syy sitten mikä tahansa
mutta nämähän ovat monasti asioita joissa luja usko auttaa enemmän kuin itse lääke :-)
muuta kuin mitä lääkäri sanoi. Tässä on netistä löytynyt kuvaus:
B12-vitamiinin puutos voi aiheuttaa peruuttamattomia neurologisia
ja psyykkisiä oireita kuten tuntohäiriöitä ja lihasheikkoutta sekä muistihäiriöitä ja dementiaa.
B12-vitamiinia saa varmaankin myös ravinnosta - ? Mitä kannattaa syödä että saa tarpeellisen määrän kyseistä vitamiinia?
että normaalisti tavallinen ruokavalio riittää:
http://fi.wikipedia.org/wiki/B12-vitamiini