Neuvoa vailla

Paikkakuntien nimet ovat keksittyjä. En halua laittaa oikeita. Olemme olleet avovaimoni kanssa yhdessä 5,5 vuotta. Asumme eri paikkakunnilla. Hänen lapsensa on 6-vuotias ja esikoulussa. Parin viikon päästä on eskarissa joku palaveri johon minuakin pyydettiin mukaan. Lastentarhanopettaja alkoi puhumaan huostaanotosta kun kerroin etten pääse. Avovaimoni asuu Riihimäellä ja minä Seinäjoella. Palaveriin osallistumisen estää kyseisenä ajankohtana työt Seinäjoella. Työni on vaikeaaja en näin nopesati pysty saamaan itselleni tuuraajaa. No, mikäli työnantajan kanssa pystyn sopimaan jonkun järjestelyn niin hyvä olisi. Siinä tapauksessa annan tapaamisessa matkalaskun tälle kukkahattutädille. Meinaan sanoa että jos suoritus ei tililläni tule niin huostaanottopuheet sitten loppuivat tähän.

Miten muuten voisin toimia?
12282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jos palaveri koskee lapsen huostaanottoa kannattaa olla paikalla ja vieläpä juristin tai ainakin tukihenkilön kanssa. Mitä enemmän tuttuja ihmisiä paikalla, sitä paremmat mahikset, että lapsi sijoitetaan jollekin teistä eikä johonkin valvomattomaan laitokseen perämetsään.

Äänestä

lastentarhaopettaja on yhtään sanomaan mitään lastensuojelutoimenpiteistä tai huostaanotosta,
kun ei mitkään lastensuojelun viranomaiselle lain mukaan kuuluvat asiat eikä tilanteet
hänelle lastentarhaopettajana minkään valtakunnan lain mukaan
edes kuulu.

Pyydätte kirjallisena kutsun tähän palaveriin
ja pyydätte että laittavat siihen kutsuun mukaan myös sen mistä asiasta
ja kenen viranomaisen kutsumana tämä palaverissa järjestetään.
Vastaat sitten omalta kohdaltasi kirjallisesti, mikä esimerkiksi sinun tilanteesi ajankohdan suhteen on,
kun saatte, siis molemmat, tämän kutsun ja näette sen lastentarhan järjestämän palaverin sisällön.

(teidän tilanteessanne tai siis avokkisi tilanteessa ottaisin jo yhteyttä vähintäänkin sosiaaliasiamieheen tai asianajajaan,
ei lastentarhalla, päivähoidolla
ole minkään lain mukaan mitään oikeutta edes puhua viranomaisen suulla
että lapsi otetaan huostaan mikäli ette tule palaveriin
/ei ju...a ole näillä virkaheitoilla näkäjään tässä maassa enää mitään tajua mistään viranomaisena toimimisen lain mukaisista rajoista/!)

!!!!!!!!!!!!!!!!

On tässä maassa todellakin VIRANOMAISTEN
huostahulluus jo saanut sellaiset mittasuhteet ,
että peli pitäisi viheltää nyt joko ministerin tai eduskunnan oikeusasiamiehen kautta todellakin poikki.

Äänestä

Aikanaan kun lapseni vielä olivat tarhassa, siellä järjestettiin vanhempien tapaaminen 1-2 kertaa vuodessa, kai sitä palaveriksikin voi sanoa. Siellä sitten puhuttiin kaikki mahdolliset lapseen liittyvät asiat.

Mikä tarkoitus tuolla palaverilla siis on?

Ei eskarin palaverilla pitäisi olla lastensuojelun kanssa mitään tekemistä, saati huostaanoton.
Ethän sinä ole edes lapsen huoltaja, joten tärkeintä kai on, että lapsen äiti on paikalla palaverissa.

Vai onko lastensuojelu kuvassa mukana jo ennestään ja onko sossun tarkoitus olla paikalla myös eskarin järjestämässä palaverissa. En silti ymmärrä, mikä ihmeen hinku heillä on pakottaa sinut paikalle, jos et kuitenkaan ihan joka päiväisesti ole lapsen elämässä mukana. Kyllä tuollaiset palaverit yleensä pyritään järjestämään niin, että löydetään päivämäärä, joka sopii kaikille osanottajille.

Äänestä
  • virkamies pelkää työpaikallaan.

    No jos tämän kaltaista "poikkitieteellistä" yli hallinnonrajojen olevaan huostahulluuttta tässä maassa on enemmänkin, niin
    ei ole todellakaan mikään ihme,
    jos virkaheitoilla pelottaa......

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    virkamies pelkää työpaikallaan.

    No jos tämän kaltaista "poikkitieteellistä" yli hallinnonrajojen olevaan huostahulluuttta tässä maassa on enemmänkin, niin
    ei ole todellakaan mikään ihme,
    jos virkaheitoilla pelottaa......

    ...nythän ei tiedetä muuta kuin aloittajan kertomus puhelusta.

    Lastentarhanopettaja aloi puhumaan huostaanotosta kun kerroin etten pääse... puhumaan millä tavoin?! Eihän lapsi ole ilmeisesti aloittajan, joten ihmettelen miten huostaanottopuheet voi tulla päiväkotipalaveriin liittyen henkilölle, joka ei elä lapsen kanssa eikä ole lapsen vanhempi.

    Äänestä

  • hgghoir kirjoitti:

    ...nythän ei tiedetä muuta kuin aloittajan kertomus puhelusta.

    Lastentarhanopettaja aloi puhumaan huostaanotosta kun kerroin etten pääse... puhumaan millä tavoin?! Eihän lapsi ole ilmeisesti aloittajan, joten ihmettelen miten huostaanottopuheet voi tulla päiväkotipalaveriin liittyen henkilölle, joka ei elä lapsen kanssa eikä ole lapsen vanhempi.

    kun ei ole mitään rajaa,
    siis tällä lastensuojelun riivaamalla "huostataan, huostaataan..." asenteella ja sen asenteen leviämisellä
    päivähoitoon, kouluihin, terveydenhuoltoon jne,
    kun ei ole mitään rajaa
    kuka huostaamisesta ja missäkin viranomaisissa ja kenenkin viranomaisen suulla milloinkin lasten ja nuorten asioissa puhuu
    niin jopa lastentarhan opettajakin voi olla yksi (laittomasti!)
    näistä tämän maan "huostamaakareista".

    Sellaistaha se on viranomaistenkin toiminta
    kun kukaan ei valvo, seuraa, eikä välitä
    mitä lapsille, nuorille ja heidän perheilleen eri viranomaisten taholta ja toimesta tehdään.

    Vahingossahan (?) saattaa jopa lastentarhan opettajakin
    innostua päivähoidossa olevia lapsia huostaamaan .....

    Äänestä

Jos on kyse aavovaimosi lapsen mahdollisesta huostaanotosta niin asiaa hoitaa sosiaalityöntekijä, ei päiväkodin henkilökunta. Huostaanottoasioita ei hoideta päiväkodissa. Jos et asu yhdessä lapsen äidin kanssa etkä ole ko. lapsen huoltaja niin et ole virallisesti asianosainen asiassa. Toki sinua voidaan kuulla äidin suostumuksella. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta osallistua neuvotteluun. Matkakuluja kukaan ei ole velvollinen korvaamaan sinulle.

Oletkohan nyt ymmärtänyt oikein koko asian, tuntuu hyvin kummalliselta.

Äänestä
  • Ymmärtänyt oikein. Mikäli nyt sitten saan kirjallisen kutsun palaveriin niin silloin menen jos pääsen ja tarhatäti saa palaverin päätteeksi kirjekuoren jossa matkalasku. Tahallaan järjestävät tämän keskustelutuokion keskellä viikkoa. Näin en pysty samalla viettämään viikonloppua lapsen ja äidin kanssa.

    Äänestä

Kaupasta saat SANSA 2g 39e . Äänitä kaikki ,myös puhelut !!!
Usko minua. Älä mene yksin palaveriin ota asianajaja mukaan .
Älä usko mitään ,sillä he eivät ole auttamassa,vaan kidnappaamassa lapsia VERUKKEILLA!
Laki velvoittaa tuen antamiseen kotona .He kiertävät lain ja ottavat lapset TUTKINTAVANKEUTEEN!! (huostaan!!!)

Vielä kerran äänitä!
==================

Äänestä

lapsi sinun? jos on niin ihmetellä täytyy sinun huolen aiheesi. sulla on lapsi uhattu huostaanottaa ja sä saatanan idiootti kitiset jostain vitun matkakorvauksista tms. joo ei kannata mennä ennen ku tulee virallinen kutsu, seuraava virallinen kutsu tulee sossulaan kertomaan että vastustatko tätä tehtyä kiireellistä huostaanottoa, tottakai vastustatte, ja sit sen takia se menee hallinto-oikeuden vahvistettavaksi,millä aikaa sossut sitten värkkää asiat paperille niin että oikeuden päätös on huostaan otto. pistähän nyt ne asiat tärkeysjärjestykseen, eli matka korvaukset tilille vai lapsi sijoitukseen.

Äänestä
  • Lapsi ei ole minun. Tarhatäti kun minua silloin tällöin tavannut kun olen tarhassa käynyt lasta viemässä tai hakemassa. Näin hän taitaa olettaa minun asuvan samalla paikkakunnalla. Ainoastaan töiden takia asun eri paikkakunnalla. Eli en kuitenkaan peilistä näe idioottia.

    Tätähän em. seikkaa tässä ihmettelen. Kaverille tehtiin aiheeton huosta äskettäin joten tiedän kyllä mitä tehdä tarpeen tullen.

    Kirjallisena ja tapaamiset äänittäen nyt täytyy sitten toimia jatkossa. Ilmeisesti jossakin lapsikennelissä on nyt paikka vapaana kun näin aletaan toimia?..

    Äänestä

  • Antti L. kirjoitti:

    Lapsi ei ole minun. Tarhatäti kun minua silloin tällöin tavannut kun olen tarhassa käynyt lasta viemässä tai hakemassa. Näin hän taitaa olettaa minun asuvan samalla paikkakunnalla. Ainoastaan töiden takia asun eri paikkakunnalla. Eli en kuitenkaan peilistä näe idioottia.

    Tätähän em. seikkaa tässä ihmettelen. Kaverille tehtiin aiheeton huosta äskettäin joten tiedän kyllä mitä tehdä tarpeen tullen.

    Kirjallisena ja tapaamiset äänittäen nyt täytyy sitten toimia jatkossa. Ilmeisesti jossakin lapsikennelissä on nyt paikka vapaana kun näin aletaan toimia?..

    Jollakulla lastensuojeluviranomaisena esiintyvän henkilön sukulaisella
    on varmaankin yhden lapsen paikka vapaana
    joka siis pitäis saada pikimmiten täytettyä
    ettei vaan elanto
    lapsi-bisnesyrittäjältä lopu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antti L. kirjoitti:

Paikkakuntien nimet ovat keksittyjä. En halua laittaa oikeita. Olemme olleet avovaimoni kanssa yhdessä 5,5 vuotta. Asumme eri paikkakunnilla. Hänen lapsensa on 6-vuotias ja esikoulussa. Parin viikon päästä on eskarissa joku palaveri johon minuakin pyydettiin mukaan. Lastentarhanopettaja alkoi puhumaan huostaanotosta kun kerroin etten pääse. Avovaimoni asuu Riihimäellä ja minä Seinäjoella. Palaveriin osallistumisen estää kyseisenä ajankohtana työt Seinäjoella. Työni on vaikeaaja en näin nopesati pysty saamaan itselleni tuuraajaa. No, mikäli työnantajan kanssa pystyn sopimaan jonkun järjestelyn niin hyvä olisi. Siinä tapauksessa annan tapaamisessa matkalaskun tälle kukkahattutädille. Meinaan sanoa että jos suoritus ei tililläni tule niin huostaanottopuheet sitten loppuivat tähän.

Miten muuten voisin toimia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu