Negatiivisuus

En tiedä minne tämän kirjoittaisin, toivottavasti joku täällä tajuaa näistä hommista jotakin. Olen harrastanut meditaatiota ja perehtynyt näihin juttuihin enemmänkin, mutta en ollut uskonut että näin kävisi ainakaan minulle.

Olen ollut yksinäinen jo monia vuosia ja tunnen eräänlaista henkistä kipua kokoajan (ei kuitenkaan masennusta, on sitäkin tullut sairastettua) ja tämä on näinä päivinä mennyt erittäin pahaan suuntaan. Tunnen vaan vihaa kaikkia iloisia ihmisiä kohtaan, mietin että mitä pahaa minä olen tehnyt että minä saan kärsiä ja he saavat iloita. Vihaa lisää se että kukaan ei ikinä auta minua... No näistä asioista on erittäin vaikea puhua... mennään pääasiaan.

Olin kokopäivän erittäin "sekaisin" toivoin vain että pääsisin tästä helvetistä jotenkin pois ja että voisin vaan nukkua ikuisesti. Menin aikaisin nukkumaan ja tuntui kuin aivoni räjähtäisi tästä "tuskasta". Hetken päästä tuli ihmeen tyyni olo ja en enää tuntenut mitään hämmennystä ja hulluutta mitä aiemmin. Rupesin miettimään että mistä tämä johtuu, ja tajusin etten enää tunne mitään muita ihmisiä kohtaan, olin vain kylmä ja analyyttinen sekä iloinen siitä että kaikki on rauhallista ja että minulla on hyvä olla. Yritin sanoa itselleni että en halua olla tälläinen vaan haluan välittää muista ihmisistä niinkuin ennenkin, mutta se oli turhaa, en vain pystynyt siihen eikä se loppujenlopuksi tuntunut huonolta vaan äärimmäisen helpottavalta.

Tavallaan en halunnut tuosta tilasta pois, mutta tavallaan taas halusin. Rupesinkin sitten meditoimaan ja kuvittelin vihreän sydänchakran hakkaavan oman sydämmeni tahtiin voimakkaasti. Hetken päästä tunsin (yllätyksekseni kyllä) solar plexuksessa voimakkaan tunteen ja sitten palasin taas "normaaliin". Koin heti suuren liikutuksen tunteen ja aloin itkemään, se itku tuli voimakkaina sykäyksinä ja se tuntui erittäin helpottavalta.

Uskon oikeasti että "vaihdoin polaariteettiä" eli muutuin ainakin hetkellisesti positiivisesta negatiiviseksi. Loppujenlopuksi en usko että se oli mikään suurikaan ihme, olin niin täynnä (ja olen vieläkin) surua, katkeruutta, jopa vihaa ja välinpitämättömyyttä. Muutenkin minulle on sattunut monesti erittäin pahoja "yliluonnollisia" kokemuksia joista en kuitenkaan nyt mieluusti puhuisi. Olen kuitenkin yleensä hyvin kriittinen enkä heitä tälläisiä arvailuja tyhjästä, mutta en halua nyt selittää tarkemmin.

Lähinnä miksi tämän kirjoitin on se että pelkään että sama toistuu ja mikään osa minusta ei enää haluaisikaan päästä pois. Se on menoa sitten.