Mitä mieltä olette tästä unilelusta, miten olisi järkevintä tehdä. Säilyttää päiväkodissa, kuljettaa välillä kotiin. Voiko lapsella olla sama unilelu sekä kotona että päiväkodissa?
Unilelusta
Hemulius
322339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Voihan se olla samakin, mutta ehkä paras olisi jos hoidossa ja kotona olisi eri unilelu (ehkä samanlainen), näin säästyttäisiin ikäviltä asioilta, esim illalla nukkumaanmennessä huomaa, että se ainoa rakas on siellä p-kodin lukkojen takana.
Me ostettiin tytölle päiväkodin alkaessa toinen samanlainen lelu kuin entinen unilelu on, mutta eipä huolinut sitä! Lapselle kun monesti on tärkeää, että unilelussa on omat tuoksut ja hajut, kulunut ja nukkainen lelu kelpaa paremmin kuin uutuuttaan kiiltävä. Nyt olemme kohta kaksi vuotta kuljettaneet sitä vanhaa lelua päivittäin päiväkodin ja kodin väliä -kerran on unohtunut päiväkotiin yöksi ja uni tuli sinä iltana vasta parin tunnin huudon jälkeen. Itse olen myös laittanut tuulikaappimme seinälle muistilapun, että tarkistan heti kotia tultuamme lelun olevan matkassa (toki tarkistan repusta jo päiväkodissakin)...Helpommalla varmaan pääsis, jos olis päiväkodissa eri unilelu!
Lapsella on tavallisesti vain yksi todella merkitsevä unilelu jonka avulla hän pystyy itseään lohduttamaan ja rauhoittamaan kun äiti ei ole paikalla. Päiväkoti on monella tavalla stressaava paikka ja siellä unilelua saattaa lapsi myös tarvita muutoinkin kuin päikkäreillä. Tavallisesti lapsi on tottunut siihen että unilelu on saatavilla silloin kun sitä tarvitaan Eli jos haluat lapsellesi suoda mahdollisimman hyvän olon anna hänen pitää unilelua mukanaan kulkemaan kodin ja päiväkodin väliä. Kyllä me kaikki äidit varmasti pienokaisillemme suomme että heillä olisi mahdollisimman turvallinen olo, ja unilelu tuo turvaa. Jostain kummallisesta syystä kuitenkin sekä äidit että hoitajat pyrkivät pihtailemaan ja usein riistämään unilelun lapselta "koska hankalaa" syystä tai toisesta. Eiköhän tämä hankaluus kuitenkin ole sen väärtti jos se lapsemme turvallisuutta ja hyvää oloa unilelun myötä pystytään lisäämään?
lokerossa unien jälkeen, niin vanhemmat saavat sen mukaansa jos haluavat, eli hakevat itse lokerosta.
hoitohenkilökunnalla ei ole aikaa juosta joka unilelun perään.
perhepäivähoidossa se ei käy että vanhemmat hakee leluja tai muutakaan enää itsenäisesti hoitajan kotoa hakutilanteessa. hoitajalle jää ehkä 1-3 lasta vielä siihen pihalle(hoitaja ei hae ainakaan) ja sisällä on hoitajan oma perhe, mies/isot lapset juuri tullut suihkusta, vaihtamassa vaatteitaan tms.
ikävä yllätys jos siihen vieraita tupsahtaa yht. äkkiä.
minulla oli hoidossa semmoisen perheen lapsi, että lapsi halusi milloin mitäkin hakea sisältä repusta/lokerosta, unileluja, pusero, toiset kintaat, toinen pipo, eri housut jne.
ikinä ei tiennyt/osannut varautua mitä haluaa.
siksi otin heidän koko ison kassin ja laitoin kaikki siihen ja otin mukaan ulos.
sanoin että viekää vaan koko reppu kotiin ja tuokaa sitten aamulla takas.
että en voi aina joka tavaran perässä juosta, kun ikinä ei tiedä mitä se "pekka/liisa" nyt haluaa kotiin viedä.
viikon jaksoivat, sitten tajusivat että ei sille lapselle tarvitse kaikkea antaa mitä haluaa.
Meillä päiväkodissa on toiveena ja käytäntönä että sielä on omansa ja kotona omansa. Samoin tutit ovat erikseen. Välttyy siltä että se lelu onkin väärässäpaikkaa. Ryhmässä jokaisella toimii tuo tarhalelusysteemi.Omani on pph:lla ja mukana on toiseksi rakkain nalle, ei tule illlalla parku vaikka se ois jääny hoitopaikkaan. Kun se tärkein on kotona aina. Itse poika juuri sen tietyn mukaan on pakannut kotoa.
Haloo hoitajat! Onko niin että keskustelu lapsen tarpeista ja turvallisuudesta ei teitä enää mitenkään kosketa? Onko nämä pienet, lapselle niin suuret ja tärkeät asiat niin yhdentekeviä teille? Onko työtilanteenne niin stressaava että empaattisuus ja tarve antaa paras mahdollinen tuki avuttomille pienille lapsille tuntuu liian rasittavalta ja työläältä? Äidit jotka ylläolevia tekstejä luette älkää ihmeessä pitäkö sitä mitenkään asiallisena!
täällä nyt on suhtautunut epäempaattisesti tai asiattomasti asiaan?? Meillä saa toimia miten haluaa, mutta ihan sen kotielämän kannalta on yleensä helpompi jos lapsella on oma turvaunilelu päikyssä ja oma kotona. Ihan vain siksi, että sitten se vasta lapsen turvallisuudentunnetta heikentääkin, jos se sama unohtuukin joko kotiin tai päiväkotiin. Ja sellaisen käymistä ei valitettavasti yleensä voida täysin absoluuttisesti estääkään. Ja sanomattakin lienee selvää, että vanhempien vastuulla se muistaminen pitää olla.
Kerropas nyt ihan kunnolla että miten tässä ketjussa on ilmennyt asiattomuutta tai epäempaattisuutta hoitajien puolelta? Eikö nyt sanomattakin ole selvää, että hoitaja ei voi kaikkia muita lapsia jättää valvomatta siksi aikaa kun juoksee yhden lapsukaisen toiveita täyttämässä sisään ja ulos? Ja jos kyseessä on pph niin ei kai vanhemmillakaan voi olla oikeutta mennä omin päin toisen ihmisen kotiin paikkoja penkomaan ja käyskentelemään? Tuossahan pph teki just sen, mikä tilanteessa oli realistisesti ottaen kaikkein eniten lapsen toiveiden mukaista, eli antoi vanhemmille mukaan kaikki lapsen tavarat valmiiksi reppuun pakattuna! Mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja kuinka se realistisesti olisi ollut mahdollista?
Olisi todellakin helpompaa jos turvaleluja voisi olla siellä ja täällä mutta kun lapsen näkökulmasta on vain se yksi ja ainoa joka on tärkeä. Tämä on sitä empaattisuutta että myös hoitaja ymmärtää että lapsi haluaa juuri jonkun tietyn lelun ja koska se niin tärkeä on on se yksi tärkeimmistä asioista myös huomioida päivähoidossa. Niin kuin mainitsit että jos lapsella on reppu voi se siinä reissata edestakaisin kodin ja hoitopaikan väliä, eikä luulisi että siitä hirveästi vaivaa hoitajalle olisi. Eikä kyllä myöskään ihan ole niin että turvalelusta huolehtiminen on ainoastaan vanhempien asia, kun lapsi on päivät hoidossa, sen tulisi olla yhtälailla tärkeä asia hoitajalle, jolle tulisi olla keskeinen ja tärkeä asia lapsen hyvinvoinnin vaaliminen. En ole myöskään missään vaiheessa edellyttänyt että vanhemmat juoksevat edestakaisin ppn kodissa. Kyse on järjestelystä ja tärkeiden asioiden näkemisestä lapsen näkökulmasta.
onkohan se sit kuitenkin helpompi vanhemmille muistaa yhden lapsen unilelun, kuin hoitajille muistaa 30 lapsen unileluja päivän päätteeksi?
Ihan hygienian ja tautien tartunnankin takia parasta että tarhassa ja kotona eri unilelut.
On aivan turha puhua turvalelujen pöpövaarasta. Lapset ovat niin lähekkäin ja päällekkäin päiväkodeissa että limatkin ovat yhteisiä. Päiväkodeissa ollaan niin taitavia organisoimaan että uskon kyllä että jos nähtäisiin turvalelujen tärkeys niin asiaan kiinnitettäisiin aivan toisella tavalla ihan positiivista huomiota ja ajatusta. Ylläolevasta keskustelusta saa enemmän tunteen että on kyse jostain riesasta jonka kanssa mieluiten ei oltaisi tekemisissä.
Meillä on ainakin ohjesäännöissä, että unilelua käytetään vain nukkuessa ja se säilytetään lapsen sängyssä (joka ei ole kenenkään leikkipaikka) tai lokerossa/kassissa. Samoin tutti, sitä säilytetään lokerossa ja sen puhdistus kuuluu kodille.
mutta pidän täysin kohtuuttomina syytöksiäsi epäempaattisuudesta tai asiattomuudesta! Kukaan ei tässä keskustelussa ole ollut kumpaakaan, mutta realismikin on joskus toki paikallaan.
"Olisi todellakin helpompaa jos turvaleluja voisi olla siellä ja täällä mutta kun lapsen näkökulmasta on vain se yksi ja ainoa joka on tärkeä."
Tämän ymmärrän oikein hyvin, kuitenkin realistisesti monessa paikoin ollaan huomattu, että tämä ei valitettavasti toimi. Realistista ei ole olettaa, että henkilökunnan resurssit riittäisivät kymmenien lasten unilelujen edes takas kuskaamisesta huolehtimiseen, joten vastuu jää vanhemmille.
"Tämä on sitä empaattisuutta että myös hoitaja ymmärtää että lapsi haluaa juuri jonkun tietyn lelun ja koska se niin tärkeä on on se yksi tärkeimmistä asioista myös huomioida päivähoidossa."
ja tämä asia huomioidaan päivähoidossa!! Vielä pari vuosikymmentä sitten kukaan lapsi ei saanut tuoda yhtään omaa lelua päivähoitoon, ei edes uni/turvalelua, kuin kerran viikossa lelupäivänä! Tästä, kuten monesta muustakin typerästä ja vanhentuneesta käytännöstä on nykyään päivähoidossa päästy irti. Työmäärää se on hieman lisännyt, mutta se halutaan lisätä, koska se on lapsille parempi! Minä olen tämän lisäksi nähnyt omalla yli 20 vuoden työurallani monta muutakin vastaavaa muutosta, jossa oman työn kustannuksella on tehty parannuksia nimenomaan lasten parasta ajatelleen ja minusta jokainen niistä on hyvä asia! Siksi pidän täysin kohtuuttomina ja perusteettomina sinun syytöksiäsi asiattomuudesta ja epäempaattisuudesta.
"Niin kuin mainitsit että jos lapsella on reppu voi se siinä reissata edestakaisin kodin ja hoitopaikan väliä, eikä luulisi että siitä hirveästi vaivaa hoitajalle olisi."
Ja kuten itse huomasit, sekään ei lopulta VANHEMPIEN itsensä mielestä ollut kivaa raahata kaikkea edes takas päivittäin! Se epäempaattinen ja asiaton hoitaja tosiaan teki kaikkensa, vanhemmat kyllästyivät viikossa repun kuljettamiseen! ja silti sinulta riittää kritiikkiä vain hoitajille.
"Eikä kyllä myöskään ihan ole niin että turvalelusta huolehtiminen on ainoastaan vanhempien asia, kun lapsi on päivät hoidossa, sen tulisi olla yhtälailla tärkeä asia hoitajalle, jolle tulisi olla keskeinen ja tärkeä asia lapsen hyvinvoinnin vaaliminen."
Mutta otetaanpas taas realismia peliin; muistahan nyt että niitä lapsia on huomattavat määrät enemmän kuin hoitajia. Kumpi sinusta on hoitajille tärkeämpi tehtävä, huolehtia jokaisen lapsen konkreettisesta turvallisuudesta ja hyvinvoinnista, kuin huolehtia jokaisen lapsen turvaleluista? Arkipäivää ryhmässä on se, että iltapäivällä kun vanhemmat tulevat lapsiaan hakemaan, ei hoitajia ole paikalla enää kuin kaksi ja kaitsettavia lapsia voi olla melkein täysi ryhmä vielä! Sinäkö tosiaan toivoisit, että toinen näistä hoitajista käyttäisi aikaansa mieluummin usean kymmenen turvalelun paikallistamiseen ja reppuun laittamiseen, kuin ihan lapsien hoitamiseen? Eiköhän realistisesti ajatellen ole parempi, että vanhemmat huolehtivat kukin oman lapsensa varusteista, hehän ne kuitenkin tietävät mitä kotiin haluavat kuskata ja mitä eivät. Aika moni vanhempikaan kun ei oikeasti halua kuljetella kaikkia lapsen tavaroita alinomaan ees taas.
Ja meillä siis tosiaan uni/turvalelu saa olla sama sekä kotona että päivähoidossa ja kulkea edestakaisin, mutta se on vanhempien vastuulla. Me vain realismin vuoksi yleensä suosittelemme, että päikyssä olisi oma lelu ja kotona oma. ja tämä suositus on nimenomaan sen lapsen parasta ajatelleen. Viikottain kun ainakin yhdellä lapsella menee joko kotona ilta/viikonloppu itkuksi tai hoitopäivä päikyssä itkuksi, kun mukana ei olekaan mitään omaa lelua. Yleensä lapselle on pahempi paikka se, että se oma lelu puuttuu kokonaan kuin se, että sekä päikyssä että kotona on jotain omaa.
Kirjoituksestasi saa vaikutelman että unilelun merkityksen huomioiminen oikealla tavalla ei ole realistista päivähoidossa. Että se merkitsisi luopumista jostain vielä tärkeämmästä lapsen hyvinvointiin liittyvistä asioista.Onko se nyt ihan niin. Mitä turvallisemmaksi lapsi itsensä päiväkodissa tuntee sitä "helpompi" lapsi on myös hoitajalle, eli vähentää hoitajan työtä. Unileluista huolehtimisesta taas, niin pienten ryhmässä jossa on 12 lasta ja ainakin kolme hoitajaa ei ole laisinkaan mahdotonta miettiä yhdessä lasten ja vanhempien kanssa miten unileluasia yhdessä hoidetaan.Tästä minulla on henkilökohtaista kokemusta useasta päiväkodin ryhmästä, jossa turvalelua ei koeta mitenkään ongelmallisena vaan apuna.
Kyse ei siis ole siitä että hoitajat ryntäilisivät ympäriinsä unileluja keräämässä, vaan se on asia jonka merkityksen ja tärkeyden näkeminen yhdessä vanhempien kanssa on juuri osa päivähoidon ammattilaisen osaamista.
Kaikki vanhemmat eivät välttämättä ymmärrä että juuri tietty unilelu on se joka lasta auttaa. Kun päiväkodissa suositellaan eri leluja kotiin ja pk:iin ei vanhempia eikä lasta auteta. Uskotaan että se on helpompaa ja kätevämpää, "realistisempaa". Tosiasia on kuitenkin että yhtä hyvää turvaa tämä systeemi ei anna ja se taas vuorostaan usein lisää lapsen turvattomuutta ja rauhattomuutta ei vaan nukkarissa vaan usein koko päivän aikana. Tämä merkitsee hoitajien työtaakan lisääntymistä.
Isompien lasten ryhmässä on taas aivan erilainen tilanne. Lapset ovat isompia eikä ollenkaan niin avuttomia kun taaperot. Heidän kanssaan vanhemmat ja hoitajat pystyvät aivan varmasti yhdessä löytämään turvaleluille systeemin joka toimii niin että lasten tarpeet tulevat parhaalla mahdollisella tavalla kohdatuiksi ja hoitajien työtaakka ei siitä lisäänny. Vastuuta kannetaan siis yhdessä, pääpainon ollessa tämänikäisten kohdalla lapsella itsellään.
unikavereita, mutta vanhempien kuuluu huolehtia niistä. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun tullaan kyselemään missä on Siruliinan kultapolle...ja mulkataan kunn en tiedä. Mulla on muutakin tietämistä kuin s ehelekutin polle.
Ja mun mielestä...vanhemmat ITSE ovat opettaneet näihin turvatavaroihin! " Ota ota" ihana nallekalle tästä...voi kun se niiiiiiin haluaa sun mukaan... osalla ihan joutavaa lässytystä koko nallekultaponi..ymmärrän hyvin hoitajien närkästyksen, kun niitä leluja saa etysioä kissojwenkoirien kanssa!
Turvallisesti kiintyneen ei tartte raahata mitään romua kotoa!
Lapselleni oma "oikea" unilelu on tärkeä päiväkodissa. Varaunilelua ei edes huoli. Olen miettinyt vain, millainen riski unilelu on tautien, etenkin kihomatojen kantamiseen kotiin?
Sääli lapselta turvalelua riistää, mutta... ei kai se auta... jos hintana turvalelusta on kihomatoja=/
turvalelusta kannattaa luopua kihomatojen vuoksi.
Turvalelu on yleensä vain sinun lapsesi käytössä kun taas hoitopaikan lelut ovat yhteisessä käytössä. Ennemmin madot leviävät jotain muuta kautta.
Kihomatojen, niin kuin muidenkin tartuntojen leviäminen ehkäistään parhaiten käsien pesulla. Ja siltikin kaikilta tartunnoilta on ihan mahdotonta välttyä.
yleensä onkin vanhemmille tärkeämpää tietää että lapsella on jtn kodista muistuttavaa mukana tarhassa, mikä lohduttaa kun on paha mieli tai juuri esim päikkäreillä.
Meillä ei ole yksikään lapsi itkenyt lohduttomasti jos unilelu jäänytkin kotiin, jos jotain haluavat halia ovat valinneet tarhan leluista jonkun.
Minun mielestäni kuitenkin mikään unilelu ei korvaa sitä että lapsella on oikeasti turvallinen olo, ja uskaltaisin väittää että meillä lapset ei kaipaakaan unileluja kun saavat nukahtaa siihen että täti silittää hiuksia, rapsuttaa selkää ja laulaa/hyräilee kehtolauluja kunnes lapsi nukahtaa.
Ja tämä toimii todella hyvin, lapset odottavat nätisti "vuoroaan" niin julmalta kun kuulostaa, kun kaikki tietävät että saa hetken hoitajan jakaamatonta huomiota.. Ei ongelmia yksin nukuttaa 12 lasta, vaikka useimmilla ei mitään unilelua edes ole.
Turvalelu ei ole mikään romu. Se on vain yksi ja ainutkertainen turvallisuuden lähde ei sitä voi verrata erilaisiin muihin leluihin. Turvalelu ei myöskään ole mikään vanhempiem keksimä juttu, sillä on lapsen kehityksen kannalta tärkeä merkitys. Lapsella jolla turvalelu pystyy itseään rauhoittamaan ja lohduttamaan kun äiti ei ole paikalla, lapsella jolla ei tällaista ole on turvattomampi kun äiti ei ole paikalla. Turvalelun merkityksen väheksyminen lisää vaan lapsen stressiä, en usko että hoitajat tai vanhemmat sitä haluavat tehdä mutta ilmeisestä on ettei riittävää ymmärrystä ole.
"Kirjoituksestasi saa vaikutelman että unilelun merkityksen huomioiminen oikealla tavalla ei ole realistista päivähoidossa."
Oikealla tavalla? Vai tarkoitatko että sinun haluamallasi tavalla? Eiväthän kaikki lapsetkaan tarvitse yhtä ja samaa unilelua joka paikkaan, jotkut jopa haluavat päivittäin valita uuden unilelun päikkyyn mukaan. Joten mikä on se lapselle "oikea" tapa, vai voisiko se jopa vaihdella lapsikohtaisesti? Ja kuten olen jo moneen kertaan sanonut, meillä tosiaan saa tehdä kuten haluaa, ottaa vaikka joka päivä uuden lelun mukaan, mutta vanhemmat ovat päävastuussa siitä, että nuo kaikki tulevat kuljetetuksi kuten lapsi haluaa. Pidän edelleenkin täysin kohtuuttomina sinun syytöksiäsi asiattomuudesta ja epäempaattisuudesta! Kerropas nyt, että mitä ihmeen asiatonta ja epäempaattista on siibnä, jos asettaa vanhemmille päävastuun omien lastensa henkilökohtaisista tavaroista???
"Että se merkitsisi luopumista jostain vielä tärkeämmästä lapsen hyvinvointiin liittyvistä asioista.Onko se nyt ihan niin."
Etkö todella osaa kuvitella, mistä se on pois, jos ennästään jo ylityöllistetystä henkilökunnasta yhden aika menee lasten turvallisuuden vahtimisen asemesta heidän leluistaan huolehtimiseen?? Etkö muka tosian toivo, että päivähoidossa vahdittaisiin jopa niitä lapsia, eikä valjastettaisi yhtä ihmistä lelujen vahtijaksi?? Tiedätkö sinä ylipäätään mitään siitä, mitä kaikkea hoit- ja kasvatusvastuullisten työnkuvaan kuuluu ilman sitäkin? Henkilökohtaisesti takaan ja alleviivaan, että jos vanhemmilta kysytään vaikka näin: "Haluatko että päivähoidon henkilöstöstä mahdollisimman moni hoitaa lapsia, vai haluatko että yksi etsii jokaisen henkilökohtaisia leluja ja pakkaa lasten reppuja sen asemesta", niin suurin osa valitsee ensimmäisen vaihtoehdon. Mutta sinä siis tosiaan haluat, että esim. iltapäivällä ulkona sinun lastasi ja kaiketi jopa yli kymmentä muuta valvoo kahden aikuisen asemesta vain yksi aikuinen, koska sen toisen kaikki aika menee muiden töiden ohella lasten tavaroiden etsimiseen ja reppujen pakkaamiseen??
"Unileluista huolehtimisesta taas, niin pienten ryhmässä jossa on 12 lasta ja ainakin kolme hoitajaa ei ole laisinkaan mahdotonta miettiä yhdessä lasten ja vanhempien kanssa miten unileluasia yhdessä hoidetaan."
Ja juuri näinhän ny7kyään suurimmaksi osaksi tehdäänkin! Tosiaan halutaan YHDESSÄ hoitaa, joten jokainen vanhempi on tämän yhteistyön merkiksi päävastuussa oman lapsensa lelujen muistamisista! Mutta tämäkään ei siis sinulle kelvannut...
"Tosiasia on kuitenkin että yhtä hyvää turvaa tämä systeemi ei anna ja se taas vuorostaan usein lisää lapsen turvattomuutta ja rauhattomuutta ei vaan nukkarissa vaan usein koko päivän aikana. Tämä merkitsee hoitajien työtaakan lisääntymistä."
Ja tosiasia on sekin, että sekä vanhempia että lapsia on erilaisia. ja ainakin meillä tätä erilaisuutta pyritään kunnioittamaan, vaikka luonnollisestikin suosittelemme sellaista tpaqa, jonka itse vuosien työn kokemuksella olemme kokenet yleisesti mieleikkäämmäksi. Jotkut lapset eivät tarvitse unilelua ollenkaan, joillekin riittää päikyn varastoista joku, jotkut taas kaipaavat omaa ja heille riittää se että päikyssä on aina se sama oma ja kotona omat. Jotkut haluavat että päikyssä ja kotona on aina sama lelu ja jotkut haluavat vain vaihtaa lelua joka päivä. Ja sitten on niitä, jotka tarvitsevat enemmän kuin unilelun, sellaisen turvalelun. Ja se turvalelu sitten lukee päivän toimissa mukana; se odottaa ikkunalaudalla kun lapsi syö, se on mukana leikeissä ja tulee unikaveriksikin. Ulos se ei mukaan tule, elleivät sitten vanhemmat halua sitä pestä joka ilta. Nämä ovat ne realiteetit meidän päiväkodissamme ja monissa kymmenissä muissa joista minulta työkokemusta on. Mikähän tässä nyt onkaan asiatonta ja epäempaattista????
Totta on että lapset ovat erilaisia. Kaikilla ei omaa tärkeää turvalelua ole. Kyse onkin niistä lapsista joilla tämä erityinen tuki on, ja miten sen tärkeys nähdään ja huomioidaan päiväkodin käytännöissä.Enkä myös missään vaihessa ole ollut sitä mieltä että vastuu turvaleluista olisi yksinomaan hoitajilla, mutta hoitajilla on vastuu toteuttaa mahdollisimman hyvin lapsen kasvua ja kehitystä tukevaa hoitoa. Hoitajalla on myös suuri merkitys vanhempien tukijoina kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä. Nyt ilmeisesti turvalelun merkitys on asia josta närkästynyt hoitaja ei ole opinnoissaan kuullut. Ehdotan "transitionaalinen objekti" googlaamista ja asiaan paremmin perehtymistä.
nimimerkki "ehkä apua": kuinka SINÄ haluaisit, että hoitajat päiväkodissa toimisivat turvalelujen suhteen, siis ihan konkreettisesti? Onko sinulla ollut henkilökohtaisesti huonoja kokemuksia päiväkotien säännöistä ja henkilökunnan toiminnasta oman lapsesi kohdalla? Vaikutat suhtautuvan asiaan niin tunteella, ettet huomaa, kuinka sinulle on yritetty kertoa, että valtaosassa päiväkodeista lasten turvaleluihin suhtaudutaan lapsen yksilölliset tarpeet huomioiden, eikä tosiaankaan missään "riistohengessä". :)
Yleensä päiväkodeissa ei ole ongelmana unikaverista huolehtiminen, sillä kun lapsi lähtee sängystä pukemaan, laittaa hän unikaverin koriinsa tai lokeroon joka on omalla vaatepaikalla. Kun tulee lähdön aika kotiin, hakija ottaa sen mukaan sieltä lokerosta tai korista ja unikaveri kulkeutuu kotiin. Mitä tässä on niin vaikeata ja hankalaa henkilökunnanan kannalta? -Annas kun vastaan, -ei mitään, sillä henkilökunta ei hae unikaveria eteisestä, vaan se joka tulee hakemaan lasta.
Aamulla tullessa unikaveri jätetään koriin tai lokeroon odottamaan; ensin lapsi riisuu itsensä niin etä jää kunkin päiväkodin käytännön mukainen vaatemäärä päälle, sen jälkeen hän käy vessassa, pestyään kädet ottaa säilytyspaikasta unikaverin ja menee sänkyynä.
Joissakin päiväkodeissa on laitettu kaikken kotoa tuodut unikaverit samaan koriin nukkariin, josta oma löytyy. Voi olla myös käytäntö, että unohtajille tai sellaisille jotka eivät halua kotoa tuoda mitään, löytyy kori nukkarista jossa on pk:n unikavereita, lapsi voi valita minkä ottaa.
Kotoa mukana tuotu riepu tai unilelu ei ole mikä tahansa "romu", huodhaoid, vaan se on side kodin ja päivähoidon välillä. Sen avulla lapsella on "yhteys" kotiin, lapsi kokee ns. peusturvaa pidelessään tuttua riepua tai muuta.
Näin pakkasilla voi jättää unikaverin muutamaksi tunniksi ulos pakkaseen jos kihomatohuolia. Muutenkin muina aikoina voi laittaa vaikka muovipussissa pakastearkkuun jos on tilaa, saunan lauteille kun ei enää heitetä löylyä jne. Sama homma pölypunkien häätöön esim. tyynyille.
Niin tunteella sitä turvaleluun tuleekin suhtautua! Turvaleluun liittyy niin vahvoja ja täreitä tunteita siksi juuri onkin niin tärkeä että päivähoidon kasvattajat ymmärtävät ja kunnioittavat lapsen siihen liittyviä tunteita. Tämä ymmärrys, ja eläytyminen lapsen kokemukseen ja tarpeeseen, siis pitäisi olla käytäntöjä ohjaava asia.
Totta on, eikä kysymys ole vaan omista kokemuksistani lapsieni kohdalla vaan ihan oikeasta tiedosta. Turvaleluun kuten tuttiin suhtautuminen päivähoidossa varsin laajasti, kuvastaa suurta ristiriita juuri tästä näkökulmasta. Riittävää ymmärrystä ja kunnioitusta lapsen tarpeille tässä kohtaa tulisi lisätä.
Että mikä käytäntö konkreettisesti? Se että hoitja ja äiti yhdessä miettisivät juuri kyseisen lapsen kohdalla mitkä lapsen tarpeet turvalelun suhteen ovat ja sitten näistä lähtöohdista mahdollistaa lapsen näkökulmasta paras mahdollinen ratkaisu.
on kerrottu, tosiaan yhteistyössä vanhempien kanssa pohditaan kunkin lapsen yksilölliset tarpeet turvalelujen suhteen... Eli miksi syyttelit ammattitaidottomuudesta ja epäempaattisuudesta???
mutta närkästynyt hoitaja on kyllä perehtynyt turvalelun tärkeyteen ja myöskin sinulle moneen kertaan selvittänyt, kuinka monipuolisesti se meidän päiväkodissamme on jo huomioitu. Mutta sinulle ei näemmä mikään huomioiminen riitä, kun intät asiasta...
Närkästys johtuu nyt täydellisen asiattomista syyttelyistäsi, joita et edes ole vaivautunut asiallisesti perustelemaan. Haluaisin tosiaan tietää, että mitä ihmeen epäempaattista on siinä, että vanhemmille ehdotetaan sellaista käytäntöä, joka arjen toimivuuden kannalta on hyväksi havaittu? Mitä epäammatillista on siinä, että tosiaankin kuitenkin lopullinen päätös kunkin perheen yksilöllisistä käytännöistä jätetään vanhemmille, mutta heille myöskin päävastuu lastensa henkilökohtaisten tavaroiden muistamisesta lasta palvelevalla tavalla. Ikävä fakta kun on se, että ne turvalelut tuppaavat jäämään lattialle tai tipahtamaan päiväkodin lelujen sekaan kun lapsi kiinnostuukin jostain muusta. Ja aina ei henkilökunta huomaa sitä, jotta voisi heti kiikuttaa lelun lokeroon tai reppuun. Kun sitten iltapäivällä lasta tullaan hakemaan, pitää sitä lelua etsiä ison itkun ja hädän kanssa pitkäänkin, jos kotiin ei voi mennä ilman sitä. Tuolloin iltapäivällä ei mitenkään voi vaatia henkilökuntaa repeytymään yhden lelun etsintään, kun paikalla on jopa lapsiakin joita vahtia ja hoitaa. Tähän me emme sentään ryhdy, valitettavasti. Tällaiseen olemme päätyneet kokemuksen sanelemana, kun pari vuotta sitten melkein jokainen välivuoro venähti puoli tuntia ylitöiksi joidenkin lasten henkilökohtaisten tavaroiden etsimisessä. Tällaisten tilanteiden välttämiseksi olemmekin suositelleet vanhemmille sitä, että sama lelu ei ainakaan kovin pitkään reissaisi päivittäin edestakaisin, sillä stressi on aikamoinen sekä lapsille, vanhemmille kuin henkilöstöllekin, jos joku ilta ei sitä lelua tunnukaan löytyvän, tai jos se joku aamu jääkin lähtöhälinöissä kotiin. Mutta koska joillekin lapsille turvalelun merkitys on kuitenkin hyvin oleellinen, ei meillä sitä kielletä. Mutta henkilökunta ei ota vastuukseen sitä, että se varmasti muistetaan kuljettaa päiväkodin ja kodin välillä kuten perhe haluaa.
unilelut on olleet erikseen kotona ja hoidossa heti hoidon alkamisen alusta. Ei ole tullut ongelmia :)
Joillekkin lapsille unilelu on hyvinkin tärkeä ja meinaa itku tulla jos ei sitä tiettyä kaveria olekkaan vieressä. Päiväkodin ja kodin välillä on tämän tärkeän unilelun edestakaisin kantaminen hyvin hankalaa hygienisistä syistä. Ns. kotipöpöt menevät päiväkotiin ja päiväkodin pöpöt menevät tämän kaverin mukana kotiin. Parastahan olisi tuoda päiväkotiin unikaveri joka saisi olla siellä koko viikon ja perjantaina esimerkiksi viedä kotiin pesuun. Mutta jos tämä tietty unikaveri todella tärkeä ja muut lelut eivät viereen kelpaa niin parasta olisi ostaa kaksi samanlaista, toinen kotona ja toinen kokoajan päiväkodissa ja välillä kotiin pestäväksi.
Ja jos lapsi on kipeänä niin tämä unikaveri olisi hyvä pestä koska siihen on nenää hangattu monet monet kerrat.
Lapsi se niitä kodin pöpöjä päiväkotiin tuo! Miksi ihmeessä niin vaikea sallia lapselle edes tätä turvaa? Palstalla luetellaan erilaisia tärkeitä "käytännön" syitä siihen miksi juuri se kaikkein tärkein ja turvallisin turvalelu pitäisi lapselta joko poistaa tai sen käyttöä tulisi eri keinoin rajoittaa. Ei lapset niin tyhmiä ole etteivät ymmärtäisi että se oikea turva on joko kotona tai sitten päiväkodissa. Miksiei lapsen hädän lievittäminen ole asia joka keskustelussa tärkein?
Julmintahan tässä ei ole se että huolehditaanko lapsen unilelutarpeesta tarpeeksi hyvin, julmita on se että lapsi joka on niin epävarma ja hätää tuntevaa viedään väkisin päiväkotiin. Eikö tälle lapselle kaiken parasta olisi olla kotona turvallisessa ympäristössä?
Tärkeintä on että lapsella on turvallinen olo päivähoidossa. Tärkeintä on luoda luottamussuhde lapsen ja aikuisen välillä. Turvallisessa ympäristössä ei ole tarvetta unilelulle lievittämään hätää, kun hätää ei olisi.
Vanhemmat ja henkilökunta pääsee helpolla kun antavat lapsen lohduttaa itseään unilelulla, sen sijaan että olisivat itse läsnä.
Unilelu ei korvaa turvallista aikuista. Turvalelua lapsi tarvitsee myös kotona äidin kanssa. Turvalelu kuuluu osana lapsen itsenäistymiskehitykseen. Kun ei vielä pärjää omillaan ja äiti ei aina ole paikalla kun tätä tarvitaan silloin lapsi "sijoittaa" turvaleluun hyvän äidin ominaisuudet. Lelua lapsi hallitsee ja pystyy kokoajan pitämään lähellään kun äidin tarve tulee, äitiä kun ei voi samalla tavalla hallita.Kun lapsen omat taidot kehittyvät silloin turvalelua ei enää samalla tavalla tarvita mutta tavallisesti lelu kyllä jää mieleemme usein aikuisikään saakka. Ei siis ole kyse mistään aivan yhdentekevästä lelusta.
että ajattelitko kenties lapsen pitävän turvalelua pitkin päivää, kun äitiä tulee ikävä?
Kerrot - Lelua lapsi hallitsee ja pystyy koko ajan pitämään lähellään kun äidin tarve tulee, äitiä kun ei voi samalla tavalla hallita.
Mitä tarkoittaa? Olet lasta ajatteleva ja lapsen tarpeita kunioittava, mutta käytäntö. Jos usealla lapsella on kainalossaan esim. nalle jonkin aikaa kun on haikeata, nalle saattaa jäädä jonnekin puupalikoiden tai nukkeleikkien sekaan, samoin toinen lapsi huomaa ikävän häipyneen ja alkaa toujuta leikkien - ja mihin nalle? Kohta voi tarvitakin, joten nalle on lapsen mielestä hyvä olla vierellä, vaikka ei sylissä. Moniko ohikulkija haluaa ainakin lattialta potkaiosta nallea eteenpäin, joskus kiusallaankin jne.
Aika rumbaa on jos joillakin lapsilla kulkee turvalelu mukanaan. Monet "nenäkkäät" lapset huutelevat ettei nyt ole lelupäivä!
Olen ollut vuosia päivähoidossa vastuullisena työntekijänä, ja joissain on kielletty esim. unirievun hakeminen lokerosta kun hoitoon totutellessa on ainakin pienillä monesti ikävä äitiä. Se ei vaan kuulema käy, eikä muutkan lelut kotoa, vaikka itkettäisi. Lelupäivänä sitten.
Unikaveri on asia erikseen, sen päivähoito on hyväksynyt.
Mitä voisi olla ensimmäisiä päiviään päivähoidossa olevalle lapselle lohduksi ja turvaksi jos riepua tai nallea ei saa kun itkettää, ja itkettää vielä sittenkin kun saa?
En tiedä mitä tai miten olen tehnyt, mutta minulla on kokemusta omasta läheisyydestäni, lähestymällä ikävöivää lasta voi useinkin auttaa, ei vain sanomalla, kyllä se äiti sitten tulee, tuu vaan muiden joukkoon...
Olen ottanut lapsen, jos syliin mahtuva, ja esim. menty ikkunaan vilkuttamaan. Rankkaa sekin.
Lapsen huomioon ottaminen oikealla tavalla, siinäpä se. Ei aina helppo juttu, mutta jotain olen tehnyt oikein. Eräs äiti sanoi kerran itkevästä lapsestaan, jonka olin ottanut "helmoihini" aamuisin, joka oli aikanaan sopeutunut kuten mutkin lapset lopulta, että hän oli kysynyt lähes kolmivuotiaalta lapselta, mikä oli kivointa päivähoidossa. Äiti oli ajatellut vastauksen olevan jotain mukavaa leikkiä kivalla lelulla, tai kun saivat olla monistamassa värityskuvia jne. Lapsen vastaus oli ollut äidin kysymykseen -No se on ollut kivointa kun tulen aamulla ja M sanoo "kivaa kun Pauli tulit". Katsoimme toisiamme äidin kanssa, ei ole paljosta kiinni saada lapsi tuntemaan perusturvallisuutta ja halua jäädä hoitoon.
Ei ollut riepua tai nallea, minä vain aidosti hieman päätä silittäen sanoin nuo sanat, katsoin lasta enkä kiirehtínyt minnekään. Lasta ei tarvinnut ottaa monta aamua syliin lohduttakseni häntä, hän uskoi olevansa tärkeä, olihan hän kuullut sanani. Lapselle arkikieltä jota hän ymmärtää.
Usein ei päiväkodeissa ole aikaa lapsen tarpeita vastaavaan vastaanottoon, on muitakin lapsia, mutta satsaaminen kannattaa.
Toimikausien alkaessa syksyisin olisi mukavaa jos voisi porrastaa uusien lasten tulemista, ettei liian moni aloittaisi samana päivänä. Näin lapsi saisi tuntea aikuisen turvan ja muutenkin, - onhan se muutos lapselle kodista vieraiden aikuisten pariin, lasten joukkoon.
Olen kerran aloittanut aivan uudessa ensimmäistä toimikauttaan aloitavasa kerhossa ohjaajana. Silloin porrastimme lasten tulon, saimme "sisään ajettua" lapsia helpommin kuin jos parikymmentä 3-6vuotiasta olisi ollut osan itkiessä samaan aikaan paikalla. No, kerhotoiminnassa pystyykin porrastamaan, vanhemmat eivät ole välttämättä työssä käyviä.
Pehmeämpi alku porrastettuna ja olla sittten vaikka apuna ja turvana uusille lapsille, itse jo tottuneena kerholaisena...
Hyvältä tuntuu lukea ajatuksiasi. Pyrit selvästi ymmärtämään ja olemaan lasta lähellä.Tämä onkin varmasti ainoa oikea tapa lähestyä päivähoidon toimintatapojen kehittämistä. Lapsen tarpeiden pitäisi aina ohjata kehitystä päivähoidossa.
Tässä joitakin kommenteja:
- Kyllä, tarkoitan juuri sitä että lapsella tulisi olla mahdollisuus hakea lohtua turvalelusta koska tahansa päivän aikana. Jos kyse todellakin on turvalelusta ( kaikilla tätä ei laisinkaan ole) ovat lapset hyvinkin tarkkoja sen suhteen. Totta on että päiväkodin isossa ryhmässä ja sekavissa tilanteissa tarvitaan enemmän aikuisten apua turvalelusta yhdessä huolehtimisesta. Tärkeä on myös ottaa äiti mukaan tähän keskusteluun jossa taaperon kanssa pohditaan missä esim. lelua pidetään.
Isompien lasten kohdalla ei niissä päiväkodeissa joissa olemme asiaa työstäneet ole ollut ongelmia turvalelujen huolehtimisesta, kun on kyse lapselle tärkeästä asiasta pystyy yli kolmevuotias useimmiten kantaa itse tästä vastuuta.
- Lelut jotka tuodaan lelupäivänä ovat asia erikseen. Kun aikuiset ymmärtävät turvalelun merkityksen ja kunnioittavat lapsen tarpeita tämän suhteen, tuntuu tämä myös muista lapsista hyvältä asialta. Vaikka heillä ei turvalelua olekkaan pystyvät aikuiset heille kertomaan että joillekin lapsille tämä on niin tärkeä asia. Kyllä lapsetkin eron näkevät ja heistäkin tuntuu loppujenlopuksi hyvältä että hoitavat aikuiset ymmärtävät turvalelulasten tarpeet ja niitä kunnioittavat.Kun aikuiset auttavat hyvällä tavalla tuntuu kaikista lapsista hyvältä.
- Surullista on kuulla että on päiväkoteja jotka kieltävät turvalelun lohdun kun hätä on suuri.
- Unilelu ei siis välttämättä ole turvalelu, silloin sen käytttäminen ainoastaan nukkarissa on lapsenkin näkökulmasta ihan hyvä juttu.
- Päivähoidon aloitus on kaikille lapsille, etenkin taaperoille vaikea ja tuskallinen juttu kun ovat vielä niin avun tarpeessa. Kestää pitkään ennenkuin tutustutaan hoitajiin riittävästi että tunuvat turvallisilta. Alun tuskaa pystytään kuitenkin hyvien toimintatapojen avulla huomattavasti lieventämään.Omahoitajakäytäntö Auta lasta kasvamaan työtavan lähtökohdista on antanut paljon eväitä ja apua tähän tilanteeseen.Googlaa jos haluat asiasta enemmän tietoa.