Satu radiosta
Olipa kerran G.Marconi, joka keksi radion. Sen jälkeen monet ryhtyivät leikkimään hänen keksinnöllään ja alkoivat nimittää itseään radioamatööreiksi. Suomessakin heitä oli eräänä päivänä niin paljon, että he perustivat Suomen Radioamatööriliiton. Se olikin tärkeä yhdistys ja siihen kuuluminen oli ehdoton edellytys radioilla leikkimiselle.
Tulipa sitten kerran EU. EU:n tärkeät sedät Brysselissä huomasivat, että syrjäisessä Suomi -nimisessä maassa oli sellainen liitto, johon kuuluminen oli pakollista jos halusi leikkiä radioilla. Ei sellainen peli vetele, sanoivat sedät. Ja niinpä ei sitten enää ollut kenenkään pakko kuulua Suomen Radioamatööriliittoon.
Monet siitä heti erosivatkin, mutta enemmistö jäi jäseneksi. Olihan kysymyksessä vanha ja perinteikäs yhdistys, jossa ryypättiin Ham Spirit -nimistä juomaa. Vuosituhatkin sitten vaihtui ja kaikki jatkui kuten ennenkin. Vai jatkuiko? Ham Spiritiin oli jostain ilmaantunut karvas sivumaku! Epäilemättä joku oli nyt päässyt kusaisemaan yhteiseen pulloon. Mutta kuka kumma se oikein mahtoi olla? Kiukkuiset jäsenet ja muutkin radioamatöörit kirjoittelivat tulikiven katkuisia kirjoituksia ja riitelivät keskenään kaikenlaisista aiheista. Yksi väitti sähkötystä Ainoaksi Oikeaksi tavaksi pitää radioyhteyksiä, olihan G.Marconikin sitä käyttänyt. Toinen taas vastusti sitä kaikin voimin ja vaati moista vaatimusta pikaisesti poistettavaksi.
Lopulta radioasioista päättävä Valtakunnan Ylin Auktoriteetti ilmoitti aviisissaan, että sähkötys poistetaan päiväjärjestyksestä tuota pikaa. Tämä uutinen sai raavaatkin miehet nielemään kyyneleitään ja päästelemään kynästään sellaisia vuodatuksia, että aivan lukijoitakin tuppasi itkettämään. Alkoipa joku etsiä jo hautapaikkaakin itselleen. Onhan se niin väärin, että tämä perinteikäs kantoaallon katkominen tehdään vapaaehtoiseksi. Sittenhän kuka tahansa höyrypää pääsee leikkimään radioilla, eikö millään ole mitään väliä?
Nyt oli harrastaminen muuttunut lähes sotaan verrattavaksi toiminnaksi. Radioamatöörien kokouksessakin osanottajat kieltäytyivät antamasta johtajilleen puhtaita papereita ensimmäisen kerran maailmanhistorian aikana. Eipä varmaan osaa kukaan sanoa mitä tästä seuraa. Mutta sen verran totiseksi on radiolla leikkiminen mennyt, että ei sitä enää uskalla harrastaa ainakaan Ham Spiritin vaikutuksen alaisena!
Onneksi sentään Suomessa on toimiva ja oikeudenmukainen Oikeuslaitos. Sinne näitä vakavia asioita lopulta sitten vietiin puitavaksi ja mm. asianajajasedät saivat taas paljon rahaa. Joka tietysti kerätään Radioamatööriliiton uskollisilta jäseniltä. Myös niiltä, jotka eivät sähkötä eivätkä halua riidellä muiden jäsenten kanssa.
Sen pituinen se. Vai onko?
Satu radiosta
Zatuzetä
0
601
Luetuimmat keskustelut
- 1651434
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58705Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.87667Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203558- 48516
- 37506
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15480- 112473
- 25473
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus46460