Olen kohta 35 vuotias mies ja vailla minkäänlaista urasuunnitelmaa. Onko kenelläkään neuvoa, miten tulisi menetellä? En ole varma, millainen ammatti olisi minulle sopiva. Koulujakaan ei ole tullut käytyä peruskoulun jälkeen. Mistä saisi apua? Ei edes ammatinvalintaohjaaja osannut neuvoa. Työkkärissä järjestettävät kurssit ovat väliaikaista ajanvietettä, enkä nää niissä mitään hyötyä tai muutakaan kiinnostavaa.
Vailla työuraa
työtön.
2243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletko selaillut eri oppilaitosten opintotarjontaa? Entä esim. työkkärin sivuilla avoinna olevia työpaikkoja, joiden työnkuva kuulostaisi mielenkiintoiselta? Minkälaista aiempaa työkokemusta sinulla on, entä kiinnostusta (oletko esimerkiksi taitava käsistäsi, viihdytkö luonnossa, entä eläinten tai lasten parissa...)? Onko sinulla jotain erityistä harrastuneisuutta tai lahjakkuutta, jota kenties haluaisit jakaa muulle maailmalle? :) Myös asuinpaikkasi ja siihen liittyvät intressisi vaikuttavat luonnollisesti työ- ja koulutusmahdollisuuksiisi. Nykymaailmassa tuntuu, että olemme aika yksin näiden valintojen ja suunnitelmien edessä, mikä edellyttää suurta itseohjautuvuutta. Oman kokemukseni mukaan ammatinvalinnanohjaajatkin pystyvät auttamaan vain lähinnä silloin, kun itse jo tiedät, mitä elämälläsi haluat tehdä. Kannustaisinkin sinua nyt miettimään omia tavoitteitasi, ja ammattia/työtä koskevia toiveitasi, joiden kautta olisi helpompi suunnitella elämääsi eteenpäin. :)
Olen kyllä tietoinen näistä asioista, mutta en ole löytänyt vielä sellaista alaa tai oppilaitosta,
jolla olisi minulle jotakin annettavaa.