Asuimme aiemmin 4-kerroksisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Samalla seudulla on useita 80-luvun kerrostaloja, jotka on rakennettu saman kaavan mukaan ja eräs kaverini asui siinä naapurissa. Hän puolestaan asui kolmannessa kerroksessa ja tuolloin siinä talossa asusteli hiljaisia eläkeläisiä. No me muutimme myöhemmin seudulta pois ja tässä kerran siinä kaverin luona käydessä huomasin, että taloissahan onkin astetta ohuemmat rakennusmateriaalit. Nimittäin yläkerrasta kuului selvät askelelten äänet, kun siellä kuulemma yläkertaan muuttaneen perheen pieni poika juoksenteli. Tästä minä sitten säikähdin ja nolostuin, kun varmasti meidän makuukamaripuuhat kuuluivat alakerran naapureiden makuuhuoneeseen, kun pistettiin emännän kanssa koreasti. Eipä meitä siitä sängyn natinasta kukaan huomauttanut, mutta aivan varmasti kuului alakertaan. Siellä asui tuolloin keski-ikäinen pariskunta. Minulla oli stereot myös makuuhuoneessa ja joskus musiikkia kuunnellessani olin kuulevinani koputusta alakerrasta. Eli musiikki ainakin kuului, ilmeisesti oli sitten liian kovalla.
Että mites tuota, oliko epäsoveliasta käytöstä meiltä naapureina?
Että mites tuota, oliko epäsoveliasta käytöstä meiltä naapureina?
Vastaukset 5
Vanhimmat
kaikki kuuluu LÄPI. Puhuminen, aivastus, valokatkaisijan napsautus, vessaäänet, tuntuu kuin joku kävisi omassa vessassa. Aivan raivoistuttaa, kun joutuu maksamaan tällaisesta monta sataa euroa kuussa ja joutuu sietämään tällaista. Ei mitään äänieristystä, mitään ei saa tehdä, ei kuunnella stereoita, ei pitää ääntä, ei puhua, ei mitään. Kaikki kuuluu läpi. Tulen varmaan kohta hulluksi. Tämähän on kuin vankilassa olisi, kaikki täytyy kieltää, eläminenkin. Tuo kavereita kylään, ei saisi edes puhua kännykkään, siitäkin hermostutaan. VOI HELVETTI NÄITÄ SAATANAN PASKATALOJA!
mutta ei sellaista asiaa saisi naapureilleen kostaa kuten monet nykyisin tekee. Samassa veneessä ovat ja maksavat aivan samaa paskakallista vuokraa ja saavat kuunnella sitä samaa päivästä toiseen. Pelkkä puheäänikin kuuluu asunnoista toiseen, saati sitten kovemmat mekkaloinnit kuten musiikin jumputus. Bassoäänet menee talosta toiseen jos ovat kiinni jotenkin toisissaan kuten täällä. Kyllä on raha tärkein rakennettaessa ihmisille paskataloja joissa sitten käyvät toinen toisensa hermoille ja menettävät niitä hermojaan. Ei ole ihme että masennuslääkkeitä tässä maassa kuluu ja itsemurhia tehdään tiuhaan tahtiin. Ei kerrostalot ole todellakaan heikkohermoisille tarkoitettu asumiseen.
Mielestäni joka ikinen kerrostalo saisi laittaa maan tasalle ja yhteiskunta saisi kustantaa vähävaraisille jokaiselle oma asuintalo että pääsisi kerrostalohelveteistä eroon. Ainakin niin kauan kun rakennuttajat vetää vain rahat ihmisiltä mitään vastuuta kantamatta siitä millaista niissä on asua.
Muuttaisin itse vaikka korpeen jos siihen olisi edes jonkinlainen mahdollisuus. Vihaan tätä kerrostaloasumista niin paljon että tunnen itseni aivan sairaaksi. Ehkäpä jo olenkin, mistä tietää? Eihän sitä kuulema itse huomaa, sanovat viisaat.
Ei ole epä soveliasta, ihan normaalia elämäähän tuo. Kyllä ihmiset saavat asunnossaan normaalisti elää, elämiseen kuuluu lapsen juoksenteleminen, aikuisten nussiminen, ym. Ei siinä mitään hävettävää ole.
paremmat säännökset rakennuttajille, hehän eivät ole asukkaiden vaan omalla asiallaan.
Yöaikaan ei muuten kuulu. Varmasti häiriintyivät naapurit, mutta eivät kehdanneet mitään sanoa.