Ihan ensimmäiseksi;anteeksi jos vahingossa tallaan jonkun varpaalle.En ole oikein sinut vielä tämän keskustelupalstan sääntöjen sun muiden hienouksien kanssa :-).
Mutta miten te ikätoverit oikeasti voitte?
Olen pitänyt itseäni henkisesti nelikymppisenä jo pidempään,vaikka vuosia täytin viime keväänä vasta.Nyt olen alkanut näyttämäänkin 40 naiselta...hyvässä ja pahassa.Tunnustan,minua sekä hämmentää,että vähän nolottaa nämä muutokset kehossa.Noh,ei sentään samalla lailla kun teininä,mutta kumminkin.Psyyke voi hyvin,mieliala on ollut suht hyvä jo pidempään,elämä on aika tasaista ja seesteistä.Voisin jopa väittää olevani onnellinen :-).Elämä on aika kivaa siis.Mitä nyt sitten muutamasta ylimääräisestä kilosta,pienestä polvisärystä,rypystä tai orastavasta heltasta...
Maistuuko kahvi vai punaviini?Vieläkö uni tulee helposti illalla?Kolottaako selkää työpäivän jälkeen?Kaipaatko vanhoja harrastuksia joskus?Mitä näet peilissäsi?
Lapseni lukevat keittiön pöydän äärellä,mies vetelee hirsiä sohvalla,takassa tuli ja villasukat jalassa,teetä mukissa...eli minulla on aikaa ihmetellä ikääni :-)
Mutta miten te ikätoverit oikeasti voitte?
Olen pitänyt itseäni henkisesti nelikymppisenä jo pidempään,vaikka vuosia täytin viime keväänä vasta.Nyt olen alkanut näyttämäänkin 40 naiselta...hyvässä ja pahassa.Tunnustan,minua sekä hämmentää,että vähän nolottaa nämä muutokset kehossa.Noh,ei sentään samalla lailla kun teininä,mutta kumminkin.Psyyke voi hyvin,mieliala on ollut suht hyvä jo pidempään,elämä on aika tasaista ja seesteistä.Voisin jopa väittää olevani onnellinen :-).Elämä on aika kivaa siis.Mitä nyt sitten muutamasta ylimääräisestä kilosta,pienestä polvisärystä,rypystä tai orastavasta heltasta...
Maistuuko kahvi vai punaviini?Vieläkö uni tulee helposti illalla?Kolottaako selkää työpäivän jälkeen?Kaipaatko vanhoja harrastuksia joskus?Mitä näet peilissäsi?
Lapseni lukevat keittiön pöydän äärellä,mies vetelee hirsiä sohvalla,takassa tuli ja villasukat jalassa,teetä mukissa...eli minulla on aikaa ihmetellä ikääni :-)
Vastaukset 24
Vanhimmat
Nauti elämäsi tämän hetken parhaista puolista.
Kyllähän sitä jo tarvitsee lukulasit lehden lukuun ja naama ei ole kakskymppisen. Jos ei laita lukulaseja silmille, ei omia ryppyjään näe niin hyvin ;)
Kahvi maistuu edelleen, ja uni tulee vaikka joisi illalla pari kuppia.
Kaipuuta nuoruuteen en tunne, teen edelleen joitain juttuja, joita tein nuorenakin, ja joita nuoret tekee nykypäivänä.
Kunnosta olen pitänyt huolta, kolotuksia ei ole vielä kummemmn ilmaantunut. Älyä on tullut sen verran, ettei ole huhkimassa itseään kipeäksi turhan takia - esim töissä miettii ennenkuin ryhtyy touhuamaan. Lopputulos voi olla sitenkin vallan mainio - jopa parempi kuin ajattelematta aikaansaatu.
Kohta alkaa viiskymppinen lähestymään. Saas nähdä tuleeko muutoksia enemmän sen rajapyykin jälkeen. Ei pelota, kun tähänkin asti olen selvinnyt.
Minusta on tullut sellainen,että mikään ei enää kiinnosta.Olen ollut yksin jo 9 vuotta avioeron jälkeen.En ole vuosiin enää käynyt missään.En omista yhtäkään ystävää,en mies-enkä naispuolista.Olen aina yksin.Töiden jälkeen katson vain telkkaria,olen netissä tai lenkkeilen koirani kanssa.Työn ulkopuolella ei ole yhtä ainutta ihmistä,jolle puhua.Kukaan ei puhu minulle,eikä tekstaile.Tätä yksinäisyyttä on kestänyt jo niin kauan,että odotan vain,että koska se sikaflunssa tulee ja tappaisi minut pois.
Vuosia sitten vielä kävin festareilla ja tanssipaikoilla,mutta koska sielläkään kukaan ei koskaan kiinnittänyt minuun huomiota,kyllästyin.Kyllä tämä vanhuus on todella kamalaa.Silloin kun olin 20v,sain jatkuvasti uusia ystäviä ja miehetkin olivat kiinnostuneita.Nyt 40v yksikään mies ei enää tule edes juttelemaan,vaan katsoo halveksien.No,tulisi nyt se flunssa....
Ouh :-(.Olen kauhean pahoillani.Yksinäisyys on aika kauheaa myrkkyä.Se masentaa nuoriakin.Mutta ei kuitenkaan kannata toivoa sika-influenssaa!Jos saat tartunnan,sinua ei huolita edes terveyskeskukseen (missä saattaisi ehkä tavata jonkin mukava ihmisen ;-D )!Eikö vaikka liikavarvas olisi hyvä tekosyy hakeutua hoitoon?Tosin,jos sinulla ei semmoisia ole,niin ehkä olisi syytä käydä pari kierrosta humppaamassa liian pienissä korkkareissa ;-).Ei kun ilmoitus lehteen tai nettiin: "tarvitsisin liikavarpaita,voisiko joku ystävällinen,tanssiva 40 köriläs auttaa?".
Toivottavasti et pahastunut vastauksestani,minulla vähän omituinen huumorintaju...
Tarkoitin sillä sairastumista sillä,että se tauti tappaisi ja päästäisi tästä kurjasta elämästä pois ilman itsemurhaa.
Olen aika lailla samassa tilanteessa oleva nainen. En kylläkään ihan suoranaisesti kuolemaa toivo, kun on vastuu jälkikasvusta, mutta elämässä ei ole mitään sisältöä. Aikani (usean vuoden ajan) juoksin kaikissa mahd. kissanristiäisissä ja yritin mm. netin kautta etsiä ystäviä/miestä, mutta ei ole löytynyt. Kaikilla muilla on kumppani jonka kanssa kyhnätään vapaa-aikana ja jos ei ole, niin on niin tiivis ystäväpiiri ympärillä ettei siihen kaivata uusia. Enää ei huvita käydä missään yksin. On aivan sama kököttää kotona, saa edes fyysisesti levättyä kun ei ole koko ajan lentäen menossa jonnekin, että tulisi huomatuksi ja löytäisi seuraa.
Jos satut asumaan suurin piirtein Keski-Suomessa, minusta saat kaverin. Laitan mailiosoitteen, jos näin on.
En ole sisimmältäni ikäiseni, mutta kroppa varmaan on näyttänyt siltä jo vuosia. Täytän loppuvuodesta 42. Erosin vuosia sitten omasta tahdostani ja opettelen vieläkin elämään ihan vapaasti. Nuorena tehdyt lapset ovat vähän enää kotona, joskus tuntuu silti että liiankin paljon... Kahvia juon pari kuppia aamulla, päivällä en jos kukaan ei käy, ja yleensä ei käy. Punkusta en pidä, valkkari on minun juttuni. Joskus ostan valkkaripullon ja vuokraan filmin, saatan saada murkkuikäisen tytönkin kaveriksi filmiä katsomaan.
Nautin kipeistä lihaksista rankan työpäivän jälkeen silloin kun töitä oli, nyt tahtoo olla kankeana jo elokuvan katsomisen jälkeen. Lukeminen on maistunut aina, nykyään luen enemmän kuin vuosiin.
Peilistä näen tumman, ennen kauniinkin naisen jolta vuosien vastoinkäymiset ovat vieneet hehkun mutta luonne on vain parantunut vuosien aikana...
En ihmettele ikääni. Lähinnä huvittaa kun joku kysyy että miten minulla voi olla jo aikuisiakin lapsia. Parhaimman kommentin olen saanut muutama vuosi sitten kun 18-v poikani kanssa kaupassa käynnin jälkeen oli lukiokaveri kysynyt pojaltani että oliko se nainen siinä kassalla sun isosisko...
Vau :-).Sinun salaisuus on varmaan nuorena tehdyt lapset ja elämänasenne.Tosin lohdutan usein itseäni sillä,että minulla on heikko perimä ;-).
Minulla on rypyt silmien ympärillä yhtä syvät kuin pyllyvako =D.No,ehkä atopiallakin on osuutta asiaan.Minullekin on alkanut taas lukeminen maittaa.Kauheasti kaipaan kahta vanhaa harrastusta: tanssia ja jousiammuntaa.Vedettiin miehen kanssa oikein pitkän kaavan mukaan lattareita viikonloppuna ja jestas,että oli ihanaa!Se elämänilo vaan ryöppyää jostain,kun saa vähän salsata =D.Jousiammunta jäi minulta köyhänä opiskelijana kokonaan 90-luvun alussa,kun ei ollut varaa kunnolliseen jouseen.Se on hieno harrastus.Monta vuotta olen jo suunnitellut,että kun muksut tarpeeksi isoja,niin aloitan.Ehkä jo ensi kesänä,jos vaan ehdin kaikilta pihatöiltäni.
kuvainnollisesti jotenkin näin. Jos olisin rakennustyömies niin rakennus olisi valmis ja uusi projekti ehkä edessä. Jos olisin lintuemo niin tai keinoemo, vaikka ankka, niin katselisin kuinka linnun pojat olisivat löytäneet saman sävelen ja oppineet lentämään ja katselisin kuinka ne muuttavat etelään. olisin tyytyväinen ja niin olisivat nekin ja tietäisivät minunkin on etsiä ankkoja tai uiskennella lammikossa puissa hyppimisen ja sirkutuksen sijaan. Mä oon eriytynyt ja vähän vapautunut. vaikee selittää.
se meneekin näin. Sitten se ankka luulisi, että on joutsen. Kauempana on joutsenia. mutta ankan seurassa on vanha pöllö ja peippo. Molemmat luulis olevansa ankkoja. Ainoo puhelias on peippo. Ankka on aika hyvä, koska sillä ei oo kylmä, se on sellanen vahattu. Se pärjää ja löytää aina ruokaa kunnes kuolee ja siks se on hyvä, että se on olemassa ja rakentaa semmosen pesän missä on mukavaa.
joutsenet on hyviä lentäjiä ja lentää etelään. Ne on yleensä yksavioisia. niitten heikkous on se, että ne ei kestä kylmää eikä ne viihdy liian pienessä lammessa. mutta sorsat taas ei paljon piittaa siitä minkälaiset ne ympyrät on. ne vaan elää arkea joskus kuuluu sellanen vaakkuminen.
EÄÄÄ N kunnossa. jatkakaa sanaan malliin. elämä on parhaillaan vähän tylsää.
...kuin nuorempana. Mulla on rahaa ja intoa harrastaa, kuntoa enemmän kuin kolmikymppisenä pätkätyöläisenä ja uusi rakkauskin. Aikaa vain tuntuu olevan liian vähän.
Pientä terveysongelmaa on, mutta muuten en edes muista ikääni. Minulla on tunne että olen kaunis ja haluttava.
Luulen että ongelmat on enemmän elämäntilanne - kuin ikäkysymys. Ja asenne tietty. Paljon on kauheassa keski-iän kriisissä kamppailevia nelikymppisiä.
Elämä hymyilee ja hymyilen takaisin... Kivaa on juu...
Ei kolota, eikä jomota, eikä...
Uni maistuu makealta...
Aikaa ja intoa taas harrastaa.
Peilistä näen ihan tyytyväisen naisen. Ikäiseni. Naisen, joka nyt viikonloppuna pistää korkkarit jalkaansa ja pitsit ja pikkumustan päälle sekä punaa huulensa ja puuteroi nenänpäänsä... ja antaa mennä...
On se hienoa,että jollain menee hyvin ja on varaa käyttää rahaa omiinkin tarpeisiin.Itse olen yksinhuoltajana taistellut rahavaikeuksissa jo vuosia.Isäntä kun aikanaan lähti yhtäkkiä nuoren tytönhupakon perään ja kaikki lapset jäivät minulle hoidettavaksi yksin.Elatusapua hän ei ole suostunut koskaan maksamaan.Asuntovelkaakin pitää maksaa vielä vuosia.Jouduimme muuttamaan pois yhteisestä kodistamme.
Kyllä minäkin mielelläni edes kerran vuodessa ostaisin jotain uutta vaatetta itselleni,tai kävisin jossain.
Mutta kuukauden lopussa rahat on aina niin vähissä,että viimeinen viikko ennen pientä palkkaani,en voi käydä enää kaupassakaan ostamassa ruokaa.Lapset eivät ole koskaan päässeet mihinkään harrastuksiin,kun ei ole varaa mihinkään.
Vielä kestää monta vuotta,ennen kuin lapset ovat täysi-ikäisiä.Minkäänlaista asuntotukea en saa,koska en asu vuokralla.Maksan vain lainan lyhennyksiä loputtomiin.
No,mitäpä nämä murheet ovat isompien rinnalla.
Ehkä minäkin sitten 10v päästä voin kirjoittaa yhtä iloisia juttuja,kuin muutkin.Jos elinpäiviä riittää...
Tiesitkö, että asumistukea voi saada asuntolainan korkoihin?
puolestasi ja kaikkien muidenkin puolesta,jotka venyvät äärimmilleen joka suuntaan ja kaikin tavoin.Minullakaan ei tämä "onnellinen" olotila ole kovin pitkäaikaista ollut.Viimeiset kymmen vuotta olen kamppaillut sairauskierteessä,varsin köyhänä ja loppuun rääkättynä.Nyt vasta viimeisen vuoden ajan on ollut selkeästi helpompaa ja se heijastuu kyllä kaikilla elämänaloilla ja ehkä siksi sitä arvostaakin sitä tylsää ja kodikasta kotielämää niin paljon.En voi edes sanoin kuvalla sitä uupumusta mikä on varjostanut elämääni niin pitkään.Nyt en sitä enään halua ajatella,vaan haluan vihdoin nauttia niistä elämän pienistä,oikeasti tärkeistä hetkistä.
Lähipiirissäni elää usea ihminen köyhyysrajan alapuolella ja se kieltämättä ahdistaa itseänikin.Jos voisinkin auttaa enemmän.Itselleen harva oikeasti pyytää paljoa,mutta varsinkin lasten ja nuorten köyhyys on ahdistavaa.Kyllähän varmaan kaikki vanhemmat soisivat lapsilleen harrastuksia,kunnolliset harrastusvälineet,leluja ja vaatteita ym.Jo tarhaikäisissä näkee sen eriarvoisuuden;kenellä ne kalleimmat vermeet ja kenellä kirpparilta ostetut,monasti paikatut.Aika pienetkin lapset jo ymmärtävät,että joillain on aina enemmän sitä aineellista hyvää.Se on aika surullista.
Kovasti myötätuntoa ja voimia sinulle.
Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa ja lentää siivin valkein niikuin joutsen.
En tunne itseäni yli nelikymppiseks, eikä ne vuodet oikeastaan edes näy (onneks). Muksut tuli tehtyä 20 molemmin puolin, joten vauvakin kohta kirjautuu armeijan harmaisiin ja lentää pois kotoa (outo poju, ei hermostu vaikka vauvaks välillä nimittelen --- äitinsä kieroutunut huumorintaju ja suvaitsevaisuus tainnu periytyä). Vaan lainassahan ne lapset vaan on ... aikansa. Ja elämä jatkuu...
Kahvi ja viini ei ole koskaan kuuluneet suosikkeihin, saunaolut joskus (1), tujaus kunnon scottiwhiskyä harvakseltaan (1/2 l puteli riittää vuoden) ... siis minusta ei holistia saa tekemälläkään :) Minä liikun, näpertelen ja touhuan ihan kuten ennekin (duracel kuulema), vaan minkäs teet, minä turhaudun jos ei ole tekemistä --- jos varsinainen homma loppuu, niin sitten kiillotetaan työpiste :)
Vaan kyllä se 40 rajapyykki joitain ajatuksia herätti ... pysähdytti katsomaan omaa elämää ja omaa onnellisuutta ... mitä MINÄ olen ja mitä elämältä haluan. No joo, käytännössä kehoitin sitten lopultakin itseään hitaasti mutta varmasti hengiltä juovan holisti-puolisoni poistumaan maisemista ja hukkumaan viimeseen tuoppiinsa jossain muualla.
Mutta vaikka maaginen 40 jo ohitettuna, niin nunnaks en alkanut, vaan löysin uuden uroon, jonka kainaloon on mukava käpertyä :)
Täällä ei olla kuin kerran, joten nauttikaa elämästä, vaikka se ei aina niin ruusuista olisikaan.
voin todella huonosti jatkuvaa särkyä ja tätä on ollut n ; 35 vuotta
on muutamia jaksoja täysin terveenä kuitenkin täysin työ elämässä
yrittäjänä .
Siksi jäin täysin yksin .
Kuulostaa tuo niin kovin tutulta; meillä vielä niin, että ukon kuorsauksen takia nukkuu eri huoneessa. Miltä 40 pitäisi näyttää? Itse näytän hyvin väsyneeltä, liikakiloja tullut, eikä kaikkeen enää riitä intoa; johtunee tuosta omasta olotilasta. Hei, en oikeasti ole näin masentunut, vaan näillä mennään..
niin,että vielä "voin" kirjoitella tälle palstalle. Elämä aikalailla mallissaan tällä hetkellä, sain vihdoinkin riuhtaistua itseni pois huonosta parisuhteesta. Päivä päivälta tuntuu tämä yksinolo aikuisena, kotona vielä pari lasta,vaan paremmalta ja paremmalta.
Toki vaikeita päiviä ollut eron jälkeenkin tosi paljon, mutta elämäniloni olen saanut takaisin ja sen kuulema myös minusta huomaa. Opiskeltuani uuden ammatin, pääsin kiinni työelämään ja sekin tuntuu hyvältä, vaikka fyysisesti raskasta työtä teenkin.
Terveys ok, pyrin elämään terveellisesti. Peilistä minua katsoo ihan kivan ja kauniiksikin sanotun näk. nainen, vaikka iän merkit jo kasvoilta näkyy, mikä kieltämättä harmittaa; olisihan se mukavaa olla vielä sileä- ja kiinteäihoinen, mutta ei ole tainnut ryppyv. apua olla:))
No elämä on ja tässä mennään päivä kerrallaan ja olisi ihanaa vielä kokea rakastuminen jos löytyisi sopiva mies jonain päivänä, mutta tällä hetkellä ei ole vielä mitään kiirettä ja tulevaisuus näyttää, mitä sillä saralla tulee tapahtumaan.
olipas mukavasti kirjoitettu. Elämäsi varmaan mallillaan 40 kymppisenä, kun aikaa mietiskellä. Onnittelen. Itse nautin olostani yli nelikymppisenä; lapset jo aika isoja, vakkari työ, kultainen mies; mitäpä tässä minullakaan muuta kuin aikaa kirjoitella tänne. Peilistä näen parikymmentä kiloa isomman naisen, kuin silloin joskus, mutta ei se menoa haittaa, muutama ryppykin varmaan tullut ja tukkakin harmaantuu joistain kohdin jne..
Oliko itsemurhasta puhuminen liikaa, kun tästä ketjusta poistettiin mielipiteitä?
kehoittavat kuuntelemaan ja keskustelemaan ihmisen kanssa, joka pohtii itsemurhaa. Missään nimessä sellaisia viestejä ei saisi poistaa.