Mikä olen?

että ehkä et ole kumpainenkaan - mies tahi nainen. Ehkä oletkin sukupuoleton? Sitä kannattaa miettiä...

mennä mihinkään "sukupuolileikkaukseen" saadaksesi elää poikana tai miehenä. Leikkaus on toki mahdollinen, mutta joillekin riittää pelkkä rintojen poisto. Ja leikkaus on Suomessa halpa. Kuulostaa kyllä siltä, että olet trans. Jos et koe olevasi tyttö, sitten et ole tyttö.

"Itken, kun tajuan, ettei minusta välttämättä ikinä tule poikaa." Jos olet transpoika, sinä olet poika jo nyt.

Olen 16-vuotias poika enkä ole koskaan kunnolla tuntenut kuuluvani kumpaankaan sukupuoleen. Kuitenkin jos pitää valita niin olen mielummin tyttö kuin poika. Tuntuu, että niin saisin elämästä paljon enemmän irti ja miehille asetetut sukupuoliroolit ja muutenkin miesten kohtelu on mielestäni erittäin julmaa ja ahdistavaa enkä halua, että minun tarvitsee moisessa maailmassa elää. Poikana olemisessa on myös monia fyysisiä ja biologisia piirteitä joista en pidä lainkaan tai joita suorastaan inhoan. Tuo tuntemus, että tyttönä et löydä oikeaa rakkautta on tuttu myös minulle, päinvastoin tosin.

Suosittelen jättämään nuo ajatukset "ettei minusta välttämättä ikinä tule poikaa" ja keskittymään siihen, että miten aiot elää poikana, jos päätät hoitoa hakea. Ainakin itselläni meinasi pää hajota totaalisesti kun aloin miettimään, että minulta evättäisiin hoito enkä koskaan saisi elää tyttönä. Kannattaa vaan elää päivä kerrallaan, hakea ehkä tietoa ja miettiä vielä eri vaihtoehtoja ja hakeutua hoitoihin mahdollisimman nopeasti jos siltä tuntuu. Sukupuolileikkauksesta ei tule Suomessa käsittääkseni kuin perus sairaalaalamaksu, itse leikkausta ei tarvitse itse maksaa. Tuohon mitä olet et osaa vastata kuin sinä itse. Voit olla sukupuolineutraali kuten minä, tai voit olla poika. Jokatapauksessa sillä ei pitäisi olla hirveästi merkitystä jos tyttönä eläminen tuntuu aivan kamalalta. Loppujenlopuksihan on vain kyse siitä kumman roolissa ja/tai ruumiissa eläminen on miellyttävämpää.

kiinnostutko miehistä, naisista, molemmista, et kummastakaan... Eikä sinun ole pakko olla mikään stereotyyppinen supermies saadaksesi kokea itsesi mieheksi tai pojaksi. Jos joku ei koe itseään mieheksi eikä naiseksi, sekin on ok, ja itse asiassa aika tavallista, mutta kyse on siitä kumman roolissa tunnet olosi paremmaksi. Tai kummassa roolissa viihdyt vähemmän. Ei tavalliset pojatkaan yleensä "koe" olevansa poikia vaan enemmänkin "ei-tyttöjä".

Kiitos vastauksista :) Olen enemmän kuin kiitollinen tuesta.
Mutta sitten on vielä ongelma/ongelmia. Vanhemmat nimittäin. Jos päädyn siihen tulokseen, että minusta tulee fyysisestikin poika, en usko että vanhenpani hyväksyisivät asiaa. Eivät todellakaan. Olen niin monta kertaa kuullut heidän haukkuvan trans-ihmisiä, homoja yms. Se olisi heille liikaa, jos oma tytär olisi trans.
Ja olen myös ajatellut että jos eivät asiaa hyväksy niin sitten ei voi mitään. Eivät he voi estää minua enää aikuisena. Muuta sitten vaikka muualle. Mutta tiedän että he rakastavat minua ja minä heitä eikä heidän jättämisensä tulisi olemaan helppoa. Se olisi julmaa heitä kohtaan, joten mitä ihmettä teen?

Itselläni oli samantapaisia ajatuksia tutkimusteni alussa, ennen kuin pääsi hoitoihin. Mulla ne ajatukset johtuivat kuitenkin siitä, että en 'uskaltanut' määrittää itseäni suoraan miespuoliseksi, koska ajattelin että niin tehdäkseen täytyy olla kaikin tavoin stereotyyppinen mies, ja koska väärässä sukupuoliroolissa oli itsetunto muutenkin aika nollassa, niin ainoa miksikä kehtasi itsensä ajatella oli jokin määrittelemätön, minkä ei näin ollen tarvitse täyttää mitään 'kriteerejä'.

Mutta nyt kun olen saanut hormonihoitoja ja päässyt piireihin joissa mut oikeasti nähdään normaalina jätkänä, asia on ihan eri. Olen tajunnut että mun ei tarvitse olla mikään macho ollakseni mies. Kasvatus jättää jäljen kaikkiin joten on väistämätöntä että varsinkin nuorena jotain väärään sukupuoleen miellettäviä tapoja, ajatusmalleja, harrastuksia tms jää jäljelle, mutta kannattaa muistaa että sukupuolistereotypiat ovat eri asia kuin sukupuoli-identiteetti, eivätkä Barbie ja Ken saa määrittää kuka saa tuntea itsensä miksikäkin. Nyt olen löytänyt oman näköiseni tavan olla poika, eikä se mitään erityisen ihmeellistä ole, mutta mulle juuri sopiva. Samanhenkisiä jätkiä tuntuu olevan opiskelupaikkani täynnä eli ehkä mä olen loppuviimeksi aika tavallinen.

En väitä että tilanne olisi välttämättä sulle sama mutta kuitenkin rivien välistä kuulostaa siltä että taivut aika vahvasti miessukupuolen kannalle mutta et vain viitsi sanoa sitä. Ei tietenkään tarvitse määrittää itselleen väkisin jompaakumpaa identiteettiä, mutta se on täysin sallittua, jos oikeasti siltä tuntuu :) Multa kysysttiin tutkimusten alussa mihin sijoittaisin itseni janalle 'miehen' ja 'naisen' välillä, ja mä pistin sen ehkä noin 75% miehen puolelle. Olisin halunnut pistää sen lähemmäs sitä miespuolta, mutta jätin sen siihen ikään kuin oikeutuksena sille että mussa oli 'tyttömäiseksikin' miellettyjä piirteitä.

Prosessi tuo kyllä mukanaan myös omat uudet identiteettikriisinsä ja niihin kannattaa varautua. Itsellä nimenomaan pituus on sellainen, kun tietysti sitä ei ole siunaantunut edes sen vertaa kuin tytöillä keskimäärin, saati sitten miehillä. Tämä vaikeuttaa huomattavasti itsevarmuutta ja varsinkin seurustelusuhteen löytymistä, mihin tarvittaisiin muutenkin hitonmoista luonteenlujuutta koska pitäisi osata olla seksuaalisesti itsevarma toimimattomasta peniksestä huolimatta. Ei siis kannata laskea sen varaan että välttämättä onnistuisi siinä rakkauselämässä prosessin jälkeenkään, vaikka ei se tietenkään mahdotonta ole eikä välttämättä edes vaikeaa sosiaalisemmalle ja itsevarmemmalle tapaukselle. Ehkä ei minullekaan sitten kun olen vähän pidemmällä korjaushoidoissa ja muutenkin vanhempi.
Nämä haitat ovat luonnollisesti pieniä siihen verrattuna että ei tarvitse olla enää ahdistunut väärästä fyysisestä ja sosiaalisesta sukupuolesta.

'Sukupuolileikkaus' eli sukupuolenkorjaushoidot on ihan mahdollinen operaatio, kotimaassa ja ulkomailla, miten vain haluaa. Itsellä takana vasta rintojenpoisto. Suhteellisesti ajateltuna halpaa, koska vain sairaalassaolo maksaa, mutta rutiköyhän opiskelijan budjettiin teki kyllä ison loven koska jouduin olemaan siellä vähän odotettua kauemmin. Mutta joitain asioita ei raha voi korvata, joten loppupeleissä samantekevää. Hormonit ovat kalliita jos alat käyttää niitä jo ennen virallista sukupuolen vahvistamista, koska silloin maksat ne itse (about 100e 3kk välein), mutta hetun korjauksen jälkeen hyvinkin halpoja.

Ja sä elät itseäsi varten kuten jokainen järkevä ihminen. Jos vanhemmat eivät ajattele sun hyvinvointiasi sen vertaa että tukisivat prosessissa, ei sunkaan tarvitse ajatella heitä. Itse olen tehnyt selväksi että en käy edes vierailemassa kotona ellei mua kutsuta uudella nimellä ja suhtaudua kuin poikaan, ei tyttäreen. Mutta tietääkseni kaikki sukulaiseni joille on kerrottu ovat ainakin sopeutuneet ja tärkeimmät hyväksyneetkin.

Niin, tietyt jutut ovat sukupolvellasi helpommat kuin esim. itselläni.
En ollut ikäisenäsi kuullutkaan transsukupuolisuudesta saati hoitomahdollisuuksista. Olin kyllä koko pienen ikäni (ja sen jälkeenkin kolmikymppiseksi asti) tuntenut, ettei kaikki ole sitä miltä se ulospäin muille ihmisille näyttää ja kuitenkin toisaalta sitten taas yrittänyt sopeutua sterotyyppiseen naisenrooliin, kun en muutakaan tiennyt olevan olemassa.
Jossain vaiheessa oli silmiini osunut isän pornolehtikätköstä löytämästäni lehdestä juttu homoseksuaalisuudesta, mutta sävyä en nyt muista, että sellainen "poikkeama normaaliudesta" oli tiedossani. Mutta tämä ei koskenut itseäni, kun en tavoittanut itseäni!
Vaikka toisaalta pakenin sairaalloiseen liikkumiseen ja lukemiseen, en löytänyt maailmasta mitään/ketään kaltaistani.

Tuo sisäinen yksilöllinen kasvamisen, kehittymisen ja itsenäistymisen (hyväksyvätkö vanhemmat ja mitä muut ihmiset ajattelevat) tuska on kunkin yksilön koettava kohdallaan omalla tavallaan. Ihan kuin yksilöllisesti muovautuu kunkin seksuaalinen suuntautuminen.
Uskoakseni oman sukupuolen kokemus on pysyvä. Siinä tapahtuu muutos, miten tietoinen kukin on omastaan.
Käsitykseni mukaan paitsi oma tietämys niin myös oma kokemus omasta seksuaalisesta suuntauksesta voi muuttua ja kehittyä, etenkin murrosiässä "kaikki ajelehtivat". Se saattaakin tuntua sekoittavalta,kun jokin aika sitten on kokenut ihastumisen, rakastumisen tai kiihottumisen tunteita jotakuta kohtaan ja ajan päästä vallan toiseen sukupuoleen. Oma suuntautuneisuus saattaa löytyä hyvinkin myöhään, keski-iässäkin vielä.

Sinun ei 15-vuotiaana tarvitse vielä päättää, jos olet trans-ihminen, että mitkä hoidot Suomessa tarjolla olevista otat ja mitkä jätät.
Ihankuin sinun ei tarvitse vielä tietää, mihin tunnet vetoa / kiihottumista.

Oletko ollut yhteydessä transtukipisteeseen? www.transtukipiste.fi siellä on ainakin ollut ryhmätapaamisia ja soittoaikoja.
Oletko itse jo lukutoukka?

Jeffrey Eugenides: Middlesex, tai:
Voisit kerrata viisikko-sarjaa, jos jaksat / viitsit ;-).

Tuolta aikaisemmista keskusteluosioista löytyi tietokirjasiakin:
---------
Pienen pieni pala historiaa löytyy esim. Stakesin julkaisuista;
Rastas, Merja: Oikeus oman identiteetin mukaiseen elämään? Tutkimus transseksuaalien elämästä ja asemasta Suomessa, STH raportteja 55, Valtion Painatuskeskus 1992 ja
Hannuksela, Outi et Tölli, Nina: Sukupuoleen selviytyminen - Seitsemän suomalaista transseksuaalia, Stakes raportteja 224, Gummerus 1998.

Myös Tiia Aarnipuun kirjassa 'Trans, sukupuolen muunnelmia' (Like, 2008) on kokemuksia, mutta ennemminkin yleismaailmallisesti. Lähdeluettelo on mainio.
----------

Tsemppiä

Useimmiten on niin, että identiteetti vahvistuu vielä korjauksessa ulkonäön alkaessa vastata omaa kokemusta.

itse olen 17-vuotias fyysisesti tyttö mutta henkisesti sukupuolineutraali. olisin mielummin poika, mutta en kuitenkaan halua sukupuolenkorjaukseen. Haluaisin vain näyttää androgyynimmältä kuin nyt näytän, siksi meinasin leikata hiukset. En halua että ihmiset voivat ulkonäköni perusteella päätellä sukupuoltani. Itse pitäisin itseäni transgenderinä, ei mies eikä nainen, molempia muttei kuitenkaan kumpaakaan. Pidän sekä tytöistä että pojista, mutta pojista enemmän. Vanhempani eivät tiedä näistä tuntemuksista, eivätkä saakaan tietää, koska he eivät hyväksyisi sitä, pari ystävääni tietävät tästä ja osaavat hyväksyä sen ja olen siitä kiitollinen. pitää vain osaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, itse haluaisin olla poika ja kun en ole, se masentaa minua, mutta pystyn elämään tyttönäkin, mutta vain poikamaisena tyttönä. voimia

Sitä kun vaivaudut katsomaan sinne haarojesi väliin varmistuu kumpaa sukupuolta olet. Sitä on joko tyttö tai poika. Kaikki välimuodot ovat kiini vain korvien välistä.

Olet homo.

MYÖSKÄÄN SHKUPOLLI LEIKKAUKSISTA EMME LASKUTA , EI MAKSUA EIKÄ LASKUA SE ON PERJAATTEEMME ! JA 3% IHMISIstä TE-hköön töitä...

Jaa... joku keksinyt heittäytyä älykkääksi. Luuletko parodioivasi minua hyvinkin?

Tälle keskustelupalstalle tarvittaisiin luotsi, että saataisiin nämä sonnansuoltajat siivottua nopeasti pois. Vuosia sitten yksi yritti mutta savustettiin äkkiä ulos.

Itsellani on samoja tunteita