Eikös tämä alue ole pelkästään roolipeleille, eikä PC-/Konsolipeleille? Eli täällä pitäisi jutella esimerkiksi Dungeons & Dragonista, eikä Morrowindistä.
Täällä pitäisi olla juttua peliporukoista, skenaarioista, johtamisesta ja House-Ruleista, mutta niissäkin tapauksisssa joku perkeleen Runescape-kaaho tulee kailottamaan.
Oikeat Roolipelaajat ovat sitä paitsi herkkiä äänestämään jaloillaan.
0Äänestä
Serpentum
Eipä sitä kauaa jaksa kuunnella pc rooliseikkailuista tällaisella palstalla vaikkakin itsekin melko usein syyllistyn vaikkapa Diabloon. Mutta niille kun on omatkin fooruminsa niin miksi suotta täällä kyselemään.. Toisaalta taas, tämä saattaisi olla melko autio palsta...
0Äänestä
tarrasque
Ei se ainakaan minua haittaa. Mä kun pelaan sekä tietokoneroolipelejä että tavallisia paperi/lautaroolipelejä. Itse asiassa se on hyvä ettei tarvitse edestakasin seilata kahdella eri palstalla. Ja totta puhuen mua ärsyttää enemmän ne ihmiset jotka mussuttaa tuosta paperiroolipelien paremmuudesta, kuin ne jotka tänne eksyy tietokoneroolipeli aiheisten kysymystensä kanssa. Kyllä ihminen, joka osaa vähänkin lukea, pystyy tunnistamaan 90%:sti jo otsikon perusteella onko kyse "oikeesta" ropestä vaiko tietokoneropestä.
0Äänestä
Habba
Sittenhän voitaisiin kaikki keskustelut laittaa samaa pötköön, niin ei tarvitse surffailla eri alueille.
Itseäni kyllä ärsyttää suuresti henkilöt, jotka väittävät että tietokoneroolipelit ovat roolipelejä. Aivan sama kuin sekottaisi jalkapallon ja Fifa-pelit keskenään.
0Äänestä
haahaa
Habba kirjoitti:

Kaverii vaan vituttaa, ku ei oo varaa ostaa pelejä ja joutuu pomppii mettässä buahahahahaaaaaa
0Äänestä
Habba
haahaa kirjoitti:

Pompin metsässä? Mitähän mies meinaa tuolla? Pelaan sekä tietokone, että PnP-roolipelejä. Molemmilla on puolensa, mutta silti ne ovat kaksi eri asiaa, jotka tulisi pitää erillään.
Myös jalkapallon ja jalkapallo-videopelin pelaaminen on kaksi eri asiaa.

Ilmeisesti sekoitit larppaamisen ropettamiseen? Larppaaminen on sitä "mettässä pomppimista" ja se on oikeasti hölmöläisten touhua. Ropettaminen on hahmolomakkeiden, noppien ja mielikuvituksen kanssa pelaamista...

Tietokoneroolipeleissä on se etu, että niitä voit pelata yksinkin... tavallisissa roolipeleissä täytyy koota aina vähintään neljän henkilön porukka ennenkuin niitä viitsii edes pelata...
Ja luulenpa että tuo "tietokoneroolipelit ei ole roolipelejä"-mussutus taitaa olla pelkästään semmosta old school-uhoamista... tuommoisille henkilöille suosittelen nethack roolipeliä (netistä voit imuttaa ilmaiseksi). http://www.nethack.org/
0Äänestä
Habba
tarrasque kirjoitti:

Pidän sekä PC- että PnP-roolipeleistä. Ei niitä tule kuitenkaan sekoittaa.
0Äänestä
haahaa
tarrasque kirjoitti:
Ilmeisesti sekoitit larppaamisen ropettamiseen? Larppaaminen on sitä "mettässä pomppimista" ja se on oikeasti hölmöläisten touhua. Ropettaminen on hahmolomakkeiden, noppien ja mielikuvituksen kanssa pelaamista...
Sorge en tiedä, ku en oo ikinä sotkeentunu kyseisiin noppa bileisiin tai larppaukseen(oliko oikeen) enkä pahemmin pelaile edes tietokoneella, kunhan heitin vaan ajankuluks. Jees mut sori jos joku otti herneen syvälle luulin, että nää keskustelut olis enemmänki huumorilla varustettuja niinku muista viesteistä voi päätellä.
0Äänestä
Wayfarer
Habba kirjoitti:
Pidän sekä PC- että PnP-roolipeleistä. Ei niitä tule kuitenkaan sekoittaa.
Kyllä ne PnP pelit on parempia, mutta kuka tykkää mistäki... Mutta oon sun kanssa samaa mieltä, ettei PC- ja PnP-roolipelejä pidä sekoittaa keskenään... eri asioitahan ne on.
0Äänestä
Tomahawk
Totta se on ettei ropet ja tietokoneroolipelit ole sama asia mutta molemmilla on omat hyvät puolensa.Esimerkiksi itsekin pelaan morrowindii mutta en tiedä sopisko joku muu sitte tietokoneropeille kun tää.Tämäkin saattais näyttää aika tyhjältä.
0Äänestä
Phoenix
Itse en ole koskaan ajatellutkaan PnP- ja PC-roolipelejä samaksi kokonaisuudeksi, mielestäni vertaus oikeasta jalkapallosta ja FIFA-peleistä oli harvinaisen osuva. Tässäpä muutamia puolia molemmista:
PnP-pelit:
-suurempi vapaus, pelaajahahmot saavat päättää muutakin kuin mitä nappia painetaan -Tunnelmallisempia, ainakin yleensä. Toisaalta on myös monia PC-roolipelejä, joista tunnelmaa ajoittain löytyy roppakaupalla, kuten FF-sarja ja Neverwinter Nights. -Sosiaalinen kontakti. tähän en voi lisätä oikeastaan mitään, toisten ihmisten kanssa yhdessä olo on aivan eri asia kuin koneen edessä nyhjääminen.
PC-roolipelit:
-Yksinpeli. Tämä on yksi suurimmista PC-pelien eduista, voit pelata ilman suurta porukkaa mutta silti muiden ihmisten kanssa netissä. -Sitoutumattomuus. PC-pelejä voi pelata milloin aikaa sattuu liikenemään, mutta PnP-roolipelit vaativat hieman sitoutumista ja aikaa. -Grafiikka. Vaikka myös PnP-peleissä mieleen hahmottuu ihmeellisiä kuvia hahmojen teoista, on myös välillä hauskaa seurata muiden keksimiä maailmoja. Erityisesti hyvin tehdyt videopätkät nostattavat tunnelmaa.
On olemassa lukemattomia muita asioita, mutta niihin voin palata myöhemmin jos tämä herättää kiinnostusta. Jos kiinnostuit itse tai sinulla on jotain lisättävää, ota yhteyttä tai anna mielipiteesi kaikkien nähtäväksi. --Phoenix
0Äänestä
Phoenix
Phoenix kirjoitti:

Unohdin ensimmäisessä postissani mainita myös sen, että tämän takia PC-ja PnP-palstoille tosiaan kannattaisi hommata erilliset palstat niiden erilaisuuden takia. Tyhjyyshän olisi vain etu, sillä tavalla pysyisi hyvin perillä foorumin asioista ja surffaus olisi helppoa. Ja ainakin kaikki asiat olisivat sitä mitä tuli hakemaan.

Jep, PC-peleissä (varsinkin 1st person peleissä) grafiikka vauhdittaa maailmaan sisälle pääsyä todella voimakkaasti. On aivan erilaista kuulla voimakkaan taian vaikutukset kuin nähdä ja kokea se itse pelaajahahmon silmin (1st person).
Tietokoneilla taasen tekemiset ovat niin rajoittuneet, että välillä harmittaa. Siispä kehoitan kokeilemaan ja harrastamaan molempia. Molempi parempi :)
0Äänestä
Jarkko Niemi
nyt hierarkia menee: Suomi24-etusivu > Keskustelu > Pelit > Roolipelit
Ja kun Pelien alla iso kasa alueita mitkä kaikki (paitsi Liveroolipelit) viittaavat elektronisiin peleihin (Joista Roolipelit ovat rajatapaus) - niin pienten ihmisten pienet päät menevät sekaisin - ja he luulevat että sana "Peli" tarkoittaa aina, jokapaikassa, ja kaikkialla, vain ja ainoastaan PC, Kännykkä tai Konsolipeliä.
Joko pitäisi tehdä "Muut Pelit" hierarkia, ja laittaa Liveroorlipelit ja Roolipelit sinne, ja vaikka tehden muitakin ryhmiä "Ulkopelit", "Seurapelit/leikit", "Pallopelit", "Lautapelit" ja vaikka "Shakki".
Tai, tosi radikaalia olisi tehdä "Tietokonepelit" ja heivata asianmukaiset ryhmät sinne.
0Äänestä
Serpentum
Ollaanpa sitä julmalla tuulella. Kaikkien muiden pelien pelaajat on älyrajoitteisia idiootteja jotka eivät osaa muita kuin naksuttelupelejä pelata..
Huh.. Onhan se silkka mahdottomuus ajatella, että sama henkilö nauttii vaikkapa Rune Questista Call of Cthulhuun ja joinain päivinä ottaa pari rentouttavaa erää Diablossa tai Baldurissa. Eihän tuollaista voi tapahtua, eihän...
Totta kyllä, että nuo asiat olisi hyvä pitää erillään palstoilla, mutta useimmille tietokoneropeille ei omaa palstaa ole ja tämä lienee "lähimpänä" ollen silti kaukana.
Aivan eri asioita nuo tietokone "ropet" ja oikeat ropet ovat, mutta tuskin se maailmaa kaataa mikäli asiasta muutama kysymys esitetään, kukaanhan ei pakota niitä lukemaan, vai pakottaako...?
0Äänestä
Jarkko Niemi
Serpentum kirjoitti:

Vai olisikohan parempi mennä Seikkailupelihin, Toimintapeleihin, vaiko Urheilupeleihin
Tai hei, ehkä pelityypin mukaan. Hack'n Slash rolaajat Toimintaan. Juoni/Rooli-pelaajat Seikkailuun. Sitten tietenkin Figupelaajat Strategiaan tai Urheiluun.
0Äänestä
Tomahawk
Jarkko Niemi kirjoitti:
Vai olisikohan parempi mennä Seikkailupelihin, Toimintapeleihin, vaiko Urheilupeleihin
Tai hei, ehkä pelityypin mukaan. Hack'n Slash rolaajat Toimintaan. Juoni/Rooli-pelaajat Seikkailuun. Sitten tietenkin Figupelaajat Strategiaan tai Urheiluun.
Joo RoPeille sais olla oma palsta jossa puhuttais vaikka Dungeons and Dragonsista(hyvä peli) ja larppaaminen kuuluis samaan mutta se on niin että tämä on "lähin" paikka tietokoneroolipeleille vaikka sais olla oma!!
Ja tää on myös sinänsä hyvä että jos joku pelaa molempii nii täällä voi jutella molemmista. Molempia kannattaa harrastaa tai edes kokeilla paitsi jos on joku Diablo peelo ja p***a kunto nii ei larppaamista. Molempi Parempi=)
Hyvä että on otettu puheeksi, koska asia on aivan totta!!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Täällä pitäisi olla juttua peliporukoista, skenaarioista, johtamisesta ja House-Ruleista, mutta niissäkin tapauksisssa joku perkeleen Runescape-kaaho tulee kailottamaan.
Oikeat Roolipelaajat ovat sitä paitsi herkkiä äänestämään jaloillaan.
Eipä sitä kauaa jaksa kuunnella pc rooliseikkailuista tällaisella palstalla vaikkakin itsekin melko usein syyllistyn vaikkapa Diabloon. Mutta niille kun on omatkin fooruminsa niin miksi suotta täällä kyselemään.. Toisaalta taas, tämä saattaisi olla melko autio palsta...
Ei se ainakaan minua haittaa. Mä kun pelaan sekä tietokoneroolipelejä että tavallisia paperi/lautaroolipelejä. Itse asiassa se on hyvä ettei tarvitse edestakasin seilata kahdella eri palstalla.
Ja totta puhuen mua ärsyttää enemmän ne ihmiset jotka mussuttaa tuosta paperiroolipelien paremmuudesta, kuin ne jotka tänne eksyy tietokoneroolipeli aiheisten kysymystensä kanssa. Kyllä ihminen, joka osaa vähänkin lukea, pystyy tunnistamaan 90%:sti jo otsikon perusteella onko kyse "oikeesta" ropestä vaiko tietokoneropestä.
Sittenhän voitaisiin kaikki keskustelut laittaa samaa pötköön, niin ei tarvitse surffailla eri alueille.
Itseäni kyllä ärsyttää suuresti henkilöt, jotka väittävät että tietokoneroolipelit ovat roolipelejä. Aivan sama kuin sekottaisi jalkapallon ja Fifa-pelit keskenään.
Kaverii vaan vituttaa, ku ei oo varaa ostaa pelejä ja joutuu pomppii mettässä buahahahahaaaaaa
Pompin metsässä? Mitähän mies meinaa tuolla? Pelaan sekä tietokone, että PnP-roolipelejä. Molemmilla on puolensa, mutta silti ne ovat kaksi eri asiaa, jotka tulisi pitää erillään.
Myös jalkapallon ja jalkapallo-videopelin pelaaminen on kaksi eri asiaa.
Ilmeisesti sekoitit larppaamisen ropettamiseen?
Larppaaminen on sitä "mettässä pomppimista" ja se on oikeasti hölmöläisten touhua. Ropettaminen on hahmolomakkeiden, noppien ja mielikuvituksen kanssa pelaamista...
Tietokoneroolipeleissä on se etu, että niitä voit pelata yksinkin... tavallisissa roolipeleissä täytyy koota aina vähintään neljän henkilön porukka ennenkuin niitä viitsii edes pelata...
Ja luulenpa että tuo "tietokoneroolipelit ei ole roolipelejä"-mussutus taitaa olla pelkästään semmosta old school-uhoamista... tuommoisille henkilöille suosittelen nethack roolipeliä (netistä voit imuttaa ilmaiseksi).
http://www.nethack.org/
Pidän sekä PC- että PnP-roolipeleistä. Ei niitä tule kuitenkaan sekoittaa.
Sorge en tiedä, ku en oo ikinä sotkeentunu kyseisiin noppa bileisiin tai larppaukseen(oliko oikeen) enkä pahemmin pelaile edes tietokoneella, kunhan heitin vaan ajankuluks. Jees mut sori jos joku otti herneen syvälle luulin, että nää keskustelut olis enemmänki huumorilla varustettuja niinku muista viesteistä voi päätellä.
Kyllä ne PnP pelit on parempia, mutta kuka tykkää mistäki... Mutta oon sun kanssa samaa mieltä, ettei PC- ja PnP-roolipelejä pidä sekoittaa keskenään... eri asioitahan ne on.
Totta se on ettei ropet ja tietokoneroolipelit ole sama asia mutta molemmilla on omat hyvät puolensa.Esimerkiksi itsekin pelaan morrowindii mutta en tiedä sopisko joku muu sitte tietokoneropeille kun tää.Tämäkin saattais näyttää aika tyhjältä.
Itse en ole koskaan ajatellutkaan PnP- ja PC-roolipelejä samaksi kokonaisuudeksi, mielestäni vertaus oikeasta jalkapallosta ja FIFA-peleistä oli harvinaisen osuva. Tässäpä muutamia puolia molemmista:
PnP-pelit:
-suurempi vapaus, pelaajahahmot saavat päättää muutakin kuin mitä nappia painetaan
-Tunnelmallisempia, ainakin yleensä. Toisaalta on myös monia PC-roolipelejä, joista tunnelmaa ajoittain löytyy roppakaupalla, kuten FF-sarja ja Neverwinter Nights.
-Sosiaalinen kontakti. tähän en voi lisätä oikeastaan mitään, toisten ihmisten kanssa yhdessä olo on aivan eri asia kuin koneen edessä nyhjääminen.
PC-roolipelit:
-Yksinpeli. Tämä on yksi suurimmista PC-pelien eduista, voit pelata ilman suurta porukkaa mutta silti muiden ihmisten kanssa netissä.
-Sitoutumattomuus. PC-pelejä voi pelata milloin aikaa sattuu liikenemään, mutta PnP-roolipelit vaativat hieman sitoutumista ja aikaa.
-Grafiikka. Vaikka myös PnP-peleissä mieleen hahmottuu ihmeellisiä kuvia hahmojen teoista, on myös välillä hauskaa seurata muiden keksimiä maailmoja. Erityisesti hyvin tehdyt videopätkät nostattavat tunnelmaa.
On olemassa lukemattomia muita asioita, mutta niihin voin palata myöhemmin jos tämä herättää kiinnostusta. Jos kiinnostuit itse tai sinulla on jotain lisättävää, ota yhteyttä tai anna mielipiteesi kaikkien nähtäväksi.
--Phoenix
Unohdin ensimmäisessä postissani mainita myös sen, että tämän takia PC-ja PnP-palstoille tosiaan kannattaisi hommata erilliset palstat niiden erilaisuuden takia. Tyhjyyshän olisi vain etu, sillä tavalla pysyisi hyvin perillä foorumin asioista ja surffaus olisi helppoa. Ja ainakin kaikki asiat olisivat sitä mitä tuli hakemaan.
Jep, PC-peleissä (varsinkin 1st person peleissä) grafiikka vauhdittaa maailmaan sisälle pääsyä todella voimakkaasti. On aivan erilaista kuulla voimakkaan taian vaikutukset kuin nähdä ja kokea se itse pelaajahahmon silmin (1st person).
Tietokoneilla taasen tekemiset ovat niin rajoittuneet, että välillä harmittaa. Siispä kehoitan kokeilemaan ja harrastamaan molempia. Molempi parempi :)
nyt hierarkia menee:
Suomi24-etusivu > Keskustelu > Pelit > Roolipelit
Ja kun Pelien alla iso kasa alueita mitkä kaikki (paitsi Liveroolipelit) viittaavat elektronisiin peleihin (Joista Roolipelit ovat rajatapaus) - niin pienten ihmisten pienet päät menevät sekaisin - ja he luulevat että sana "Peli" tarkoittaa aina, jokapaikassa, ja kaikkialla, vain ja ainoastaan PC, Kännykkä tai Konsolipeliä.
Joko pitäisi tehdä "Muut Pelit" hierarkia, ja laittaa Liveroorlipelit ja Roolipelit sinne, ja vaikka tehden muitakin ryhmiä "Ulkopelit", "Seurapelit/leikit", "Pallopelit", "Lautapelit" ja vaikka "Shakki".
Tai, tosi radikaalia olisi tehdä "Tietokonepelit" ja heivata asianmukaiset ryhmät sinne.
Ollaanpa sitä julmalla tuulella. Kaikkien muiden pelien pelaajat on älyrajoitteisia idiootteja jotka eivät osaa muita kuin naksuttelupelejä pelata..
Huh.. Onhan se silkka mahdottomuus ajatella, että sama henkilö nauttii vaikkapa Rune Questista Call of Cthulhuun ja joinain päivinä ottaa pari rentouttavaa erää Diablossa tai Baldurissa. Eihän tuollaista voi tapahtua, eihän...
Totta kyllä, että nuo asiat olisi hyvä pitää erillään palstoilla, mutta useimmille tietokoneropeille ei omaa palstaa ole ja tämä lienee "lähimpänä" ollen silti kaukana.
Aivan eri asioita nuo tietokone "ropet" ja oikeat ropet ovat, mutta tuskin se maailmaa kaataa mikäli asiasta muutama kysymys esitetään, kukaanhan ei pakota niitä lukemaan, vai pakottaako...?
Vai olisikohan parempi mennä Seikkailupelihin, Toimintapeleihin, vaiko Urheilupeleihin
Tai hei, ehkä pelityypin mukaan.
Hack'n Slash rolaajat Toimintaan.
Juoni/Rooli-pelaajat Seikkailuun.
Sitten tietenkin Figupelaajat Strategiaan tai Urheiluun.
Joo RoPeille sais olla oma palsta jossa puhuttais vaikka Dungeons and Dragonsista(hyvä peli) ja larppaaminen kuuluis samaan mutta se on niin että tämä on "lähin" paikka tietokoneroolipeleille vaikka sais olla oma!!
Ja tää on myös sinänsä hyvä että jos joku pelaa molempii nii täällä voi jutella molemmista.
Molempia kannattaa harrastaa tai edes kokeilla paitsi jos on joku Diablo peelo ja p***a kunto nii ei larppaamista.
Molempi Parempi=)