Seuraa pitkä ja sekava sepustus, mutta aihe on vaivannut minua jo pitkään.
Sanotaan, että kun ihminen tekee jotain väärää, se johtuu siitä, että hänellä on paha olo. Näin onkin osassa tapauksia, eihän kukaan pelkkää pahuuttaan ole ilkeä. Mutta ihmiset tekevät ikäviä juttuja myös aivan omaa itsekkyyttään, ahneuttaan ja ajattelemattomuuttaan. Kuinka pitkälle tällaisia sitten täytyy sietää? Nykyään tuntuu olevan vallalla uusvastuuttomuuden ilmapiiri, jossa jokainen ihmisen negatiivinen tunne ja pimeä puoli nähdään ”sairautena”. Tällöin tehdessään ikäviä juttuja ihminen ei itse ikinä ole vastuussa tekemisistään, vaan syy on ”sairaudessa”. Mustasukkaisuus on sairaus, pettäminen on sairaus jne. Kuitenkin loppupeleissä aika harva ihminen on oikeasti syyntakeeton.Toki on hyvä nähdä taustoja kullekin tilanteelle, mutta jos yhdelle annetaan lupa tehdä mitä mieleen pälkähtää ja ulkoistaa vastuunsa ympäristölle, niin silloinhan ympäristö kärsii ja syntyy noidankehä, jossa lopulta jokainen tekee mitä lystää, aiheuttaa pahaa oloa ympäristölle ja syyttää ympäristöä.
Olen tosissani alkanut kypsymään vastuuttomuuteen. Ihmiset haluavat omistusasunnon, auton ja kesämökin viimeistään 30-vuotiaina ja jos eivät saa, syyttävät sairasta yhteiskuntaa, jossa eläminen on kallista.
Yksi kesä tienasin enemmän kuin kaverini, koska siivosin koko kesän ja he eivät halunneet tehdä p***atyötä, joten elelivät sossun tuilla. Kesän jälkeen uusia huonekalujani katsellessa nämä tyypit kertoivat, miten epäreilua on, ettei heillä ole varaa samanlaisiin hienoihin huonekaluihin. Nämä samat ihmiset viettävät railakasta opiskelijaelämää. Itse en biletä rahojani, vaan säästään ja ostan joskus esmes mieleisen vaatekappaleen. No, siitä seuraa lisää syyttelyä miten jotkut vaan shoppaa ja toisilla ei ole varaa tuollaisiin hienoihin vaatteisiin.
Olen joskus saanut sossun toimeentulotukea ja on todella hyvä, että pulassa olevia ihmisiä autetaan. Ihminen ei aina voi itse tilanteelleen mitään. Arvostan ilmaista koulutusta, halpaa terveydenhuoltoa ym. sitä, että ihmisille pyritään antamaan tasa-arvoiset mahdollisuudet hyvään elämään. Mutta sellaiset ihmiset ärsyttävät, ketkä ehdoin tahdoin jäävät roikkumaan tukiverkkoon ilman halua edes yrittää ottaa vastuuta mistään. Yksikin sanoi, ettei haluaisi koskaan joutua tilanteeseen, jossa joutuisi töihin.
Valitetaan, miten rutiköyhät ihmiset elelevät lähiöissä ja rikkaat omakotitaloalueilla. Ensinnäkin mielestäni suomessa kukaan ei ole rutiköyhä. Toiseksi, jos ihminen saa ilmaiseksi perustoimeentulon (mikä onkin hyvä), niin eikö ole aika ahnetta valittaa ja vaatia vielä lisää ilmaiseksi ilman että itse tarvitsee tehdä mitään? Tämä tietysti naamioidaan ”tasa-arvon” hakemiseen, vaikka monesti kyse on kateudesta, kukaan ei muka saisi olla toista menestyneempi. Mielestäni tasa-arvoa on se, että erilaisiakin suvaitaan. Mitäs sitten, jos jonkun tavoitteena onkin saada esmes fiini auto, jos hän on valmis myös tekemään sen puolesta töitä? Pitäisikö hänen jättää tekemättä töitä unelmansa eteen ollakseen solidaarinen, ettei jollekulle sellaiselle, joka ei omista fiiniä autoa, tule paha mieli? (Itselleni ylenmääräinen materia tosin ei ole tärkeää). Vaikka materian kahmimisen sanotaan olevan ahnetta, niin eikös vielä ahneempaa ole vaatia sitä materiaa (siis perustoimeentulon ylittävältä osalta) ilmaiseksi?
Oma isäni (vaikka välitänkin hänestä hyvin paljon) vaatii minulta rahaa alituiseen elämiseensä, kun on itse ensin rellestänyt omat rahansa. Jokainen tarvitsee apua joskus, mutta entäs jos mokailemisesta tulee itseisarvo ja elämäntapa, jolloin ihminen ei itse yritäkään ottaa vastuuta elämästään koska tietää että lähellä on aina joku kilttis, jolle voi sopivasti sysätä sen ikävän vastuun. Ajattelin, että kun valmistun, niin lähden pitkälle matkalle. Mutta hetkinen, iski taas syyllisyydentunne, milläs oikeudella minä lähden matkalle kun oma isä on rahaa vailla?
Kaltaisiani kilttiksiä on yltiöymmärtäväisinä vaimoina sietämässä hakkaavaa miestään, veronmaksajina, kilttinä tyttärinä jne. Ymmärtäväisyyttä ja kiltteyttä peräänkuulutetaan. Mutta toisaalta kuinka pitkään sitä vastuuta voi lykätä vain toisten niskaan? Pidätte minua varmaan karseana oikeistolaisen propagandan uhrina, mutta olen alkanut olla pikkuhiljaa sitä mieltä, että sellaista ei voi pitää pinnalla, joka on päättänyt olla uimatta. Tarvitseeko minun oikeastaan poteakaan huonoa omaatuntoa, jos joskus en annakaan rahaa isälleni vaan käytänkin sen vaikka matkaan?
Mielestäni ihmisillä voisi olla parempi olla, jos jokainen ottaisi vastuuta OMISTA tekemisistään, eikä aina sormi ojossa syyttelisi ympäristöä.
Sanotaan, että kun ihminen tekee jotain väärää, se johtuu siitä, että hänellä on paha olo. Näin onkin osassa tapauksia, eihän kukaan pelkkää pahuuttaan ole ilkeä. Mutta ihmiset tekevät ikäviä juttuja myös aivan omaa itsekkyyttään, ahneuttaan ja ajattelemattomuuttaan. Kuinka pitkälle tällaisia sitten täytyy sietää? Nykyään tuntuu olevan vallalla uusvastuuttomuuden ilmapiiri, jossa jokainen ihmisen negatiivinen tunne ja pimeä puoli nähdään ”sairautena”. Tällöin tehdessään ikäviä juttuja ihminen ei itse ikinä ole vastuussa tekemisistään, vaan syy on ”sairaudessa”. Mustasukkaisuus on sairaus, pettäminen on sairaus jne. Kuitenkin loppupeleissä aika harva ihminen on oikeasti syyntakeeton.Toki on hyvä nähdä taustoja kullekin tilanteelle, mutta jos yhdelle annetaan lupa tehdä mitä mieleen pälkähtää ja ulkoistaa vastuunsa ympäristölle, niin silloinhan ympäristö kärsii ja syntyy noidankehä, jossa lopulta jokainen tekee mitä lystää, aiheuttaa pahaa oloa ympäristölle ja syyttää ympäristöä.
Olen tosissani alkanut kypsymään vastuuttomuuteen. Ihmiset haluavat omistusasunnon, auton ja kesämökin viimeistään 30-vuotiaina ja jos eivät saa, syyttävät sairasta yhteiskuntaa, jossa eläminen on kallista.
Yksi kesä tienasin enemmän kuin kaverini, koska siivosin koko kesän ja he eivät halunneet tehdä p***atyötä, joten elelivät sossun tuilla. Kesän jälkeen uusia huonekalujani katsellessa nämä tyypit kertoivat, miten epäreilua on, ettei heillä ole varaa samanlaisiin hienoihin huonekaluihin. Nämä samat ihmiset viettävät railakasta opiskelijaelämää. Itse en biletä rahojani, vaan säästään ja ostan joskus esmes mieleisen vaatekappaleen. No, siitä seuraa lisää syyttelyä miten jotkut vaan shoppaa ja toisilla ei ole varaa tuollaisiin hienoihin vaatteisiin.
Olen joskus saanut sossun toimeentulotukea ja on todella hyvä, että pulassa olevia ihmisiä autetaan. Ihminen ei aina voi itse tilanteelleen mitään. Arvostan ilmaista koulutusta, halpaa terveydenhuoltoa ym. sitä, että ihmisille pyritään antamaan tasa-arvoiset mahdollisuudet hyvään elämään. Mutta sellaiset ihmiset ärsyttävät, ketkä ehdoin tahdoin jäävät roikkumaan tukiverkkoon ilman halua edes yrittää ottaa vastuuta mistään. Yksikin sanoi, ettei haluaisi koskaan joutua tilanteeseen, jossa joutuisi töihin.
Valitetaan, miten rutiköyhät ihmiset elelevät lähiöissä ja rikkaat omakotitaloalueilla. Ensinnäkin mielestäni suomessa kukaan ei ole rutiköyhä. Toiseksi, jos ihminen saa ilmaiseksi perustoimeentulon (mikä onkin hyvä), niin eikö ole aika ahnetta valittaa ja vaatia vielä lisää ilmaiseksi ilman että itse tarvitsee tehdä mitään? Tämä tietysti naamioidaan ”tasa-arvon” hakemiseen, vaikka monesti kyse on kateudesta, kukaan ei muka saisi olla toista menestyneempi. Mielestäni tasa-arvoa on se, että erilaisiakin suvaitaan. Mitäs sitten, jos jonkun tavoitteena onkin saada esmes fiini auto, jos hän on valmis myös tekemään sen puolesta töitä? Pitäisikö hänen jättää tekemättä töitä unelmansa eteen ollakseen solidaarinen, ettei jollekulle sellaiselle, joka ei omista fiiniä autoa, tule paha mieli? (Itselleni ylenmääräinen materia tosin ei ole tärkeää). Vaikka materian kahmimisen sanotaan olevan ahnetta, niin eikös vielä ahneempaa ole vaatia sitä materiaa (siis perustoimeentulon ylittävältä osalta) ilmaiseksi?
Oma isäni (vaikka välitänkin hänestä hyvin paljon) vaatii minulta rahaa alituiseen elämiseensä, kun on itse ensin rellestänyt omat rahansa. Jokainen tarvitsee apua joskus, mutta entäs jos mokailemisesta tulee itseisarvo ja elämäntapa, jolloin ihminen ei itse yritäkään ottaa vastuuta elämästään koska tietää että lähellä on aina joku kilttis, jolle voi sopivasti sysätä sen ikävän vastuun. Ajattelin, että kun valmistun, niin lähden pitkälle matkalle. Mutta hetkinen, iski taas syyllisyydentunne, milläs oikeudella minä lähden matkalle kun oma isä on rahaa vailla?
Kaltaisiani kilttiksiä on yltiöymmärtäväisinä vaimoina sietämässä hakkaavaa miestään, veronmaksajina, kilttinä tyttärinä jne. Ymmärtäväisyyttä ja kiltteyttä peräänkuulutetaan. Mutta toisaalta kuinka pitkään sitä vastuuta voi lykätä vain toisten niskaan? Pidätte minua varmaan karseana oikeistolaisen propagandan uhrina, mutta olen alkanut olla pikkuhiljaa sitä mieltä, että sellaista ei voi pitää pinnalla, joka on päättänyt olla uimatta. Tarvitseeko minun oikeastaan poteakaan huonoa omaatuntoa, jos joskus en annakaan rahaa isälleni vaan käytänkin sen vaikka matkaan?
Mielestäni ihmisillä voisi olla parempi olla, jos jokainen ottaisi vastuuta OMISTA tekemisistään, eikä aina sormi ojossa syyttelisi ympäristöä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulehan, tässä maailmassa jokainen saa juuri sen mitä jokainen itse haluaa. Jos haluat elämältäsi enemmän kuin sosiaalipummit, ei ole mitään väärää tehdä työtä omien unelmiensa eteen. Kateellisia ihmisiä ja katseita riittää ihan jokapuolella mihin tahansa menetkin. Opettele myöskin itse olemaan itsekäs (kohtalaisuuden nimissä) ja kun jotain olet saavuttanut kovalla työllä ja kateelliset valittavat, sano itsellesi, että olet tämän ansainnut ja nauti saavutuksistasi. :) Tuollaiset sossupummien jutut lasketaan korvasta sisään ja toisesta ulos, jos eivät itse jaksa / viitsi tehdä mitään, jotta jotain saavuttaisi. Isäpappaasihan voit tietysti auttaa hädän hetkellä, mutta kannattaisi yrittää huomauttaa asiasta, että voisi ehkä itsekin jotain tehdä ongelmiensa eteen. Ei ole sinun tehtäväsi huolehtia aikuisesta ihmisestä, vaikka hän onkin aikoinaan sinusta huolehtinut.
Niskasta itseäsi kiinni ja mene ja nauti upeasta matkastasi, olet sen ansainnut!
edelliselle kirjoittajalle...haista kuule pitkä paska! muutaman vuoden olen jotunut sossunrahoilla elelemään sairauksieni takia,
en laiskuuden, älä yleistä että sossunrahoilla elävät olisivat kaikki laiskoja loisia, oletko kultalusikka perseessä
kenties syntynyt? nykypäivänä työnsaanti on helvetin vaikeaa, se on harva sossunrahoilla elävä joka ei halua tehdä työtä, tunnen monta, itsellä alkaa pian työt joihin lähdin vapaaehtoisestin vaikka en saa kunnollista palkkaa edes saa, silti teen jotakin vaikka sossunrahoilla nyt elänkin, et ole mikään arvostelemaan vaikeimmassa
asemassa eläviä, itse en ole kateellinen kenellekkään, kateus on naurettavaa...
Kukaan ei ole väittänytkään että kaikki sosiaaliavustuksia saavat ovat sosiaalipummeja. Tuolla 2 viestin sanalla "sosiaalipummi" tarkoitettiin (näin ainakin luulen) juuri sellaisia, jotka ehdoin tahdoin jättäytyvät tukiverkon varaan ilman kunnon syytä. "Sosiaalipummilla" ei tarkoitettu niitä, keillä on hyvä ja oikea syy saada sosiaalitukia (niin kuin juuri se sairaus).
Olethan näköjään itsekin sitä mieltä, että laiskuus ei ole mikään syy saada sosiaalitukia. Itsekin olen samaa mieltä siinä, että suurin osa sosiaalitukien saajista oikeasti tarvitsee niitä. Mutta aina on sellaisiakin mukana, ketkä käyttävät sosiaalitukia tai toisten empatian tunnetta väärin hyväkseen...
Kysymys kuuluukin, että tarvitseeko kaikkea vain sietää vaan voiko jossain vaiheessa (hyvällä omalla tunnolla) käskeä toista ottamaan itsekin vastuuta omasta elämästään.
viestiäni sinulle, vaan tuolle köyhät kyykkyyn...
Aina on niitäkin jotka käyttää väärin, mutta todellisuudessa hyvin vähän, tarkoitan tällä suomalaisia
pienillä tuilla eläviä, ei ole kiva olla työttömänä vuodesta toiseen, se on aika rikkovaa touhua.
Ymmärsin ettet tarkoittanut minua, siksi puhuinkin 2 viestistä, eli oman kirjoitukseni jälkeisestä viestistä.
Mutta jos nyt pysyttäisiin itse aiheessa...? Eli siis tuossa mitä pohdin ekassa viestissä (aloituksessa). Siihen olisi mukava saada ajatuksia.