Nyt se sitten alkoi. Tämä on ikuisuusaihe, tiedän: Äidit kehuvat vauvojensa "erikoisilla" taidoilla ja esittävät alentuvia neuvoja toisille äideille, jotka tietysti hoitavat lastaan huonommin kuin he itse. Pitihän se arvata, että vauvaharrastusten parissa tähän törmää!
Olen alusta saakka sanonut, että minua ei juurikaan kiinnosta olla tekemisissä toisten samassa elämäntilanteessa olevien naisten kanssa, vaikka tätä aina hehkutetaan ihanaksi ja voimaannuttavaksi kanssakäymiseksi, koska kaikki menee näköjään aina kilpailuksi ja kehumiseksi. Mieluiten poistun paikalta tällaisten keskustelujen alkaessa. Se, että useamman kuukauden ikäinen vauva esim. kääntyilee lattialla on käsittääkseni hyvinkin yleistä, huomaahan sen jo näitä palstoja lukiessa! Vielä raivostuttavampaa on kuitenkin kovaan ääneen "ohimennen" vieruskaverille vinkatut neuvot tyyliin "mä en kyllä koskaan pitelisi lastani niin ja niin", kun näkee jonkun toisella puolella huonetta tekevän juuri näin. Ja varmasti niin että kaikki kuulevat. Ovatko äidit todellakin näin lapsellisia ja epävarmoja itsestään/taidoistaan ja lapsistaan?? Itse en saa mitään tyydytystä siitä että kehuisin lapseni osaamisella. Rakastaisin häntä eniten maailmassa vaikka hän kehittyisi huonosti, olisi liikkumaton, vammainen, vaikka makaisi vain loppuelämänsä. Ja voisin myös kertoa tämän ääneen. Minusta on mukavaa kehua toisten vauvoja esimerkiksi iloisesta hymystä, ja on myös mukavaa kuulla toisilta vaikkapa miten söpöt hiukset vauvallani onkaan. Äidit/vanhemmat eivät hirveästi voi vaikuttaa pikkuistensa taitoihin ja niiden oppimisaikaan, joten miksi näistä edes pitää kättä vääntää?
Älkää käsittäkö väärin. Tietenkin on erikseen ystävällismielinen keskustelu siitä, mitä suunnilleen samankokoiset/ikäiset vauvelit osaavat, harrastan tätä itsekin läheisempien tuttavien kanssa, mutta kyllä sen selkeästi huomaa milloin kyseessä on epäystävällinen "meidän vauva on parempi" -vertailu. Ja sitten katsotaan alentuvasti hymyillen sitä lattialla makaavaa pikkuista, joka ei vielä nosta päätään ihanan terhakasti kuten meidän Rami. Mistä sitä tietää, mitä toinen kuitenkin osaa vaikka jo parin kuukauden päästä? Ja mikä tärkeintä, mitä IHMETTÄ kertoo lapsen onnellisuudesta ja tulevaisuuden kyvyistä se, miten aikaisin osaa ryömiä? Eikö kuitenkin tärkeintä olisi että kaikista kasvaisi niin sanotusti hyviä ja tyytyväisiä ihmisiä?
Oma vajaa nelikuiseni on "normaalisti" kehittynyt, joillakin alueilla oikeinkin hyvässä jamassa, jos joku sitä miettii. Ja tämä on neuvolan kertomaa, itse en voi varmaksi tietää kun kyseessä on esikoinen ja vauvoja en juurikaan tätä ennen tunne. Hän on sen takia/ihan kaikesta huolimatta niin rakas että ihan itkettää!
Olen alusta saakka sanonut, että minua ei juurikaan kiinnosta olla tekemisissä toisten samassa elämäntilanteessa olevien naisten kanssa, vaikka tätä aina hehkutetaan ihanaksi ja voimaannuttavaksi kanssakäymiseksi, koska kaikki menee näköjään aina kilpailuksi ja kehumiseksi. Mieluiten poistun paikalta tällaisten keskustelujen alkaessa. Se, että useamman kuukauden ikäinen vauva esim. kääntyilee lattialla on käsittääkseni hyvinkin yleistä, huomaahan sen jo näitä palstoja lukiessa! Vielä raivostuttavampaa on kuitenkin kovaan ääneen "ohimennen" vieruskaverille vinkatut neuvot tyyliin "mä en kyllä koskaan pitelisi lastani niin ja niin", kun näkee jonkun toisella puolella huonetta tekevän juuri näin. Ja varmasti niin että kaikki kuulevat. Ovatko äidit todellakin näin lapsellisia ja epävarmoja itsestään/taidoistaan ja lapsistaan?? Itse en saa mitään tyydytystä siitä että kehuisin lapseni osaamisella. Rakastaisin häntä eniten maailmassa vaikka hän kehittyisi huonosti, olisi liikkumaton, vammainen, vaikka makaisi vain loppuelämänsä. Ja voisin myös kertoa tämän ääneen. Minusta on mukavaa kehua toisten vauvoja esimerkiksi iloisesta hymystä, ja on myös mukavaa kuulla toisilta vaikkapa miten söpöt hiukset vauvallani onkaan. Äidit/vanhemmat eivät hirveästi voi vaikuttaa pikkuistensa taitoihin ja niiden oppimisaikaan, joten miksi näistä edes pitää kättä vääntää?
Älkää käsittäkö väärin. Tietenkin on erikseen ystävällismielinen keskustelu siitä, mitä suunnilleen samankokoiset/ikäiset vauvelit osaavat, harrastan tätä itsekin läheisempien tuttavien kanssa, mutta kyllä sen selkeästi huomaa milloin kyseessä on epäystävällinen "meidän vauva on parempi" -vertailu. Ja sitten katsotaan alentuvasti hymyillen sitä lattialla makaavaa pikkuista, joka ei vielä nosta päätään ihanan terhakasti kuten meidän Rami. Mistä sitä tietää, mitä toinen kuitenkin osaa vaikka jo parin kuukauden päästä? Ja mikä tärkeintä, mitä IHMETTÄ kertoo lapsen onnellisuudesta ja tulevaisuuden kyvyistä se, miten aikaisin osaa ryömiä? Eikö kuitenkin tärkeintä olisi että kaikista kasvaisi niin sanotusti hyviä ja tyytyväisiä ihmisiä?
Oma vajaa nelikuiseni on "normaalisti" kehittynyt, joillakin alueilla oikeinkin hyvässä jamassa, jos joku sitä miettii. Ja tämä on neuvolan kertomaa, itse en voi varmaksi tietää kun kyseessä on esikoinen ja vauvoja en juurikaan tätä ennen tunne. Hän on sen takia/ihan kaikesta huolimatta niin rakas että ihan itkettää!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mä en tykkää olla muiden äitien kanssa, koska ovat niin tyhmiä. Kaikenlaisille sitä lapsia suodaankin. Ja sitten kyseenalaistavat omat tekemiseni. Ja puhuvat jostain v*tun maalaisjärjestä. Eli esim. sanon jollekulle että olen antanut lapselleni maitohappobakteereja allergiaa estämään. Toinen sanoo että ei ne mitäään estä. SElitän että joo-o, kyllä ne estää koska asiasta tehty suomalainen tutkimus ja 50% pienempi allergiariski. Sitten tulee kolmas joka sanoo että joo, niinhän ne väittää että imetyskin vähentäisi allergioita mutta mun kummin kaiman lapsi söi tissiä vuoden ja sillä on kaikki allergiat. No äly hoi, oisko asia nyt niin että tilastollisesti katsottuna kaikilla rintaruokituilla nyt sattuu olemaan vähemmän allergioita. Ja jotkut pulloruokitut eivät saa allergiaa ja joillekin imetetyille tulee silti niin pahat allergiat ettei pysty juurikaan mitään syömään. Tällaisia vastaavanlaisia juttuja tulee aina vastaan. JOku alkaa väittää jotain ihan pöljää.
Sitten niitä lapsia putkautellaan minkä ehditään ja parisuhde on perseellään. Ja valitellaan väsymystä ja ukon tekemisiä.
en minäkään jaksa ymmärtää näitä vertailuja ja kehumisia siitä, jos vauva jonkin taidon oppii aiemmin. Nimenomaan se, että asia kerrotaan retostellen ja kehuskellen ja toisia aliarvioiden, ärsyttää. Jos sen kertoo ns. arkipäiväisesti, niin sitten ei ärsytä.
Toki äitiyteen kuuluu rakkaus ja tietty ylpeys jälkikasvusta, mutta silloin kun vauvoista tulee vertailu tai kilpailukohteita, mennään metsään ja pahasti. Ja usein tuo vertailu vain jatkuu ja lapsistakin siinä sivussa kasvaa kilpailuhenkisiä tai lapsi kokee, että pitää olla parempi kuin muut, jotta tulee hyväksytyksi:(
Ja ihme homaa sekin että arvostellaan toisien tapaa kasvattaa ja hoitaa lapsiaan, jos se ei ole sama kuin itsellä. Eli arvostellaan ja haukutaan vaikka oikeasti ei olisi mitään moitittavaa. Jokainen hoitaa tavallaan ja kuka on sanomaan, mikä on oikea tapa... Joskus se oma napa voisi kaivata nöyhtän siivousta:D
Usein arvostelijat ovatkin epäkypsiä tai omavat huonon itsetunnon tai uskon omaan vanhemmuuteen ja toisia arvostelemalla koettavat omaa kilpeään kiillottaa tai oloaan pönkittää.
Oma vauva kehittyy tietyissä asioissa keskivertoa nopeampaan ja joissain asioissa vähän hitaampaa. Se on vain osoitus siitä, että vauvani on oma yksilönsä ja persoonansa:)
Olen törmännyt vain yhteen seikkaan vertailuissa, useamman kerran. Vauvamme on aina ollut normaalipainoinen, mutta hento. Ystäväpiirissä on samanikäisiä lapsia ja mitä enemmän painoa, sitä ihailtavampaa se on (!?). Tämä on ollut yleistä 0-6kk iässä, jolloin kehutaan, miten meidän lapsi on aloittanut syömään hyvin tms. Tulee tunne, että he olettavat ettei pieni vauva saa tarpeeksi ruokaa. Kuitenkin käyrien mukaan (mitä niitä nyt suuntaa-antavasti olettaa) näitten tuttujen vauvat olivat reilusti käyrien yläpuolella (2kg).
Nyt kun vauvat ovat jo 9kk, ovat kommentit kääntyneet toisinpäin. Näiden isokokoisia vauvoja pidetään 'pulleroina' ja 'hyvin syöneinä' jne. Itse tähän kommentoimiseen en viitsi lähteä heidän kuullensa, tiedänhän miltä se tuntuu.. Mutta pitihän se tänne kirjoittaa.
tyypillinen kehumisen aihe. Meillä on normaalikokoinen vauva ja syö monen mielestä tosi vähän. Siis vauvojen energian tarve on yksilöllinen ja meillä ei aleta ruokaa tuputtaan puoliväkisin, kun paino on normaalikäyrillä.
En ymmärrä vanhempia, jotka tuputtaa sitä ruokaa koko ajan ja enempi kuin vauva vaatii tai haluaa. Ja sitten kehutaan kuin hyvä ruokahalu vauvalla on. Ja usein sitä painoa sitten kertyy enempi kuin tarvis.
Joo, tällaista se on. Tai hieman riippuu tapauksestakin mikä asia on hienoa, suuruus vai pienuus... Meillä on iso vauva (lähinnä pitkä) ja moni tuumannut omastaan "niin, meillä on ihan normaalikasvuinen vauva". Jaa meilläkö epänormaali..?
itse en ole tällaista huomannut, vaikka paljon olenkin muiden vauvaperheiden kanssa tekemisissä. Toki lasten taidoista keskustellaan, mutten ole kokenut sitä epämiellyttäväksi vertailuksi. Ja mainittakoon vielä, että minun tyttöni on motorisesti aika hitaasti kehittynyt, joten itse en ainakaan ole voinut olla missään "kehujan" roolissa. No, ehkä yksi äiti välillä hieman rasittaa, kun jaksaa aina mainostaa kuinka kauhean hyvin vauva nukkuu, mutta en ole siitä herneitä nenään vetänyt kuitenkaan.:)
Minä kehun vauvaani aina ystävilleni koska hän on minun elämäni riemunaihe, yksinäinen kun olen. Kaikki tietävät hänen luihun isänsä eikä siinä perimässä ole kehumista mutta vauvan kehumisella ehkä tuon esiin sitä että hän ei ole isänsä vaan ihana ja taitava ja rakastettava vauva. Ystäväni eivät ole koskaan tuoneet minulle esiin sitä, etteivät halua kuulla vauvan taidoista vaan päinvastoin, ihastelevat ja ihmettelevät ja haluavat tutustua vauvaan, koska hän herättää isänsä vuoksi varmaankin sääliä ystävissäni ja he iloitsevat yhdessä kanssani vauvani puolesta hänen ihastuttavasta ja persoonallisesta persoonastaan. Myös uskon ystävieni osaavan iloita kanssani, koska vauvalla oli kova alku elämälle. Syntymässä hänen terveytensä oli uhattuna ja aivan pienenä hänellä epäiltiin kehitysviivästymää (CP-vamma-uhka). Mutta hän voitti vaikeudet ja kiri kehitysaikatauluissa muita "edelle". Siksi iloitsen niin suuresti hänen taidoistaan. Jokainen uusi taito kertoo minulle, että hän on terve.
Itse pelkään tuoreena äitinä tuota vertailua ja huomaan vertailevani sitten itse. Olen opetellut hyväksymään että jokaisella on omat mielipiteensä lastenhoidosta ja jotkut oikein kilpailevat lapsillaan. Päästän nämä jutut jo korvien läpi. Myönnän kyllä etten pidä siitä että olen tekemisissä muiden samanikäisten lasten äitien kanssa. Mutta jokainen äiti on ylpeä siitä oli lapsi *normaali* tai ei, lapsensa kehityksestä. Sitä ei kenties edes huomaa kerskuvansa kovaan ääneen.
Omilla ystävilläni muilla ei ole lapsia joten huomaan aina nauravani lopuksi että anteeksi että taas ajauduin puhumaan kakarasta. He vain nyökkäävät ja sanovat että eiköhän tuo ole aika normaalia hommaa, puhu vaan. Tietysti jos tiedän että joku ei voi sietää lapsia tai ei vain kestä kuunnella niin pyrin pitämään suuni kiinni. Mutta silloin olisi kiva jos joku sanoisi ettei halua kuunnella eikä mutista selän takana että taas se lällyttää lapsestaan muttei kohtieliaana voi sanoa mitään. Mutta ei kuuntelusta kärsiminenkään nyt hauskaa ole ja voi pilata hyvän ystävyyden.
samasta syystä en itsekään ole lähtenyt mihinkään mamma-vauva kerhoihin.
Voisin harkita jos minulla olisi mamma-kerholaisten kanssa muutakin yhteistä kuin se että minulla on alle vuoden ikäinen lapsi. En kertakaikkiaan jaksa,että kun kerrankin pääsee aikuisten ihmisten seuraan (vaikkakin lapsen kanssa) niin ainoa asia mistä puhutaan on lapset ja mitä he sitten niiiiin hyvin osaavat - tai pikemminkin mitä he osaavat paremmin kuin kukaan muu.
samaa mieltä edellisen kanssa. Ihan ku ite oisin kirjoittanut! Jotenkin tuntuu et ku lapsen on saannu ni ei sit muusta voi puhua..ärsyttää!
ei kai nyt kovin monet fiksut ihmiset vertailuun sorru, tai jos sortuvat, ni sitte ovat hölmöjä ja tietämättömiä. Vauvojen motorisessa kehityksessä ilmenee kullakin lapsella herkkyyskautensa, toiset lähtee kävelemään 9 kk iässä toiset 1 1/2 vuoden iässä ja tämä kaikki on normaalin rajoissa. Motorinen kehitys EI KORRELOI tulevan älykkyyden kanssa mitenkään millään tavalla...
Tosin puhumaan oppimisessa olen huomannut, että sellasten vanhempien lapset puhuu nopeampaa, jotka itsekin jaksavat puhua ja leikitellä lasten kanssa. Myös kontaktit toisiin lapsiin auttaa. On olemassa kyllä semmosia laiskoja vanhempia, jotka antaa vauvan möllöttää jossain pöydän alla, ku ite juodaan kahvia ja luetaan lehiä perusteellisesti. Ikinä ei ilta satuja lueta eikä mitään..