Lapseni eivät kiroile

Yhden asian olen saanut opetettuna lapsilleni.
Minä en käytä voimasnoja ikinä, etenkään kotota, mielessäni kyllä

Nursekin käyttää verhottuja sanoja.

Minusta kiroilu osoittaa henkistä alamittaa.
16181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

"ikinä, etenkään kotota". Tossahan oli jo kirjoitusvirhekin. Ja ajatusvirhe ja mitä tekemistä jollain amishoitsulla on minkään kanssa?

Selittämätöntä.

=DW=

Äänestä

Lapsukaiseni kirosi pienenä,se harmitti kovasti,mutta tilanne oli sellainen että annoin anteeksi,hän näet yritti koota isoa leego palikkaa yli puoli tuntia yhteen menoon,hän painoi kaikin voimin tiukkaa palikkaa paikalleen eikä siinä onnistunut,silloin tuli oikein raastavalla äänellä voi perkele,minä purin huulesta kappaleen,etten nauraisi ja antaisi väärää kuvaa siitä miten tulee toimia silloin kun vastustaa:)

Äänestä
  • Itse on ajattelen, on typerää kiroilla.

    Täytyy pystyä ilmaisemaan sanansa muuten kuin käytämällä perinteisiä voimasanoja.
    Maisteri kiivauksissaan kiroilee,kuiten edesmennyt.

    Nurse hallitsee sanansa, kuten miensäkin.

    Äänestä

  • handek kirjoitti:

    Itse on ajattelen, on typerää kiroilla.

    Täytyy pystyä ilmaisemaan sanansa muuten kuin käytämällä perinteisiä voimasanoja.
    Maisteri kiivauksissaan kiroilee,kuiten edesmennyt.

    Nurse hallitsee sanansa, kuten miensäkin.

    Helppo sitä on neuvoa;)) Vitsi...meikäläinen kun koko nuoruutensa vietti järjestö-elämässä nuorten tovereiden kanssa jotka pääosin olivat raavaita ja isokokoisia metallimiehiä ja muita raskaan työn raatajia...ja Friiduna ainut nainen siinä koko porukasta olin kun heidän pj. toimin..;)) Joo...tuli siinä kyllä kuultua näiden miesten suusta yks-sun toinenkin muukin sana kuin pelkkä kirosana kuinka kertoivat naisjutuistaan toisilleen unohtivat että, minäkin olin ainoana naisena mukana;)) Kerran muistan kun mentiin porukkalla johonkin seminaariin ja sellaisella pikkubussilla koko porukka...Aikani sitä juttua kuuntelin...Kunnes mitta tuli jostain kumman syystä täyteen...Yleensä en silloin ääntäni korottanut ei tarvinut kun olin poikkeus porukasta. Enkä näiden tovereiden puheista piitanut kun heihin tottunut ja tosi hyviä kavereita oltiin.. Ainoa nainen vain...Nooh, silloin kyllä annoin tulla KAIKKI oppimani sanat yhteen ja samaan pötköön aloitin tuon lauseen jotenkin näin: Jos, se hitsin turpa ei nyt pysy......blääh...blääh...etc...En tähän nyt kaikkea sanoja voi mitenkään kirjoittaa.... Tämän vuodatuksen jälkeen katsoivat minua hölmistyynenä ja sitten toisiaan...Vähän aikaa oli hiiren hiljaista...jostain syystä;)))

    Paha tapani on väliin vieläkin näitä voimasanoja..yritän toki hillitä itseni...mutta, joskus vaan lipsahtaa...kotiväkeni tässä tottunut eivät reagoi enää mitenkään...tietävät että, vuodatuksen jälkeen itku kurkussa olen sitten halaamassa pyytelemäässä kuitenkin anteeksi....;)) Joo, joo....mutsi...saat anteeksi.

    tsau:Friidu

    Äänestä

  • Monta näkökulmaa kirjoitti:

    Ikäs suurempaa...
    Aatetta,kontra isoja miehiä.
    Meijän ois pitäny tavata jo silloin Hakaniemen torilla- 72 teininä.Kun mie Joensuusta olin Suutarilassa, Kasolla kaappia paklaamassa...

    Kuin minullakin. Miksiköhän näin?

    Ei tuota tiedä:)) Voihan me ollaki...En minä koskaan kyllä ole mitään ihan oikeesti elämältä hakenut, elänyt vaan aina täysillä...en ole edes pysähtynyt ajattelemaan niin. Nyt vasta tässä iässä jotenkin tulee väkisin mietittyä mitä oikeasti haluan vielä vai haluanko enää mitään?...vitsi...alankohan ihan oikeesti seestymään. Mies minulle tuosta seestymis-iästä jo puhui kun tavattiin....hänkö minua viisaampi ja kypsyneempi...nooh, kyllä vanhempikin;)) jotenkin muutenkin sellainen järkevämpi ja rauhallisempi kuin minä;))Kova elämänkoulu hänellä kun takana.

    tsau:Friidu

    Äänestä

  • handek kirjoitti:

    Kuin minullakin. Miksiköhän näin?

    Itse uskon tähän että, minua jotenkin opetetaan nyt. Liekö tämä ajatus syntynyt tässä vasta nyt...kun jotenkin tajuaa elämän rajallisuuden...siis aavistaa mutta, ei välttämättä ymmärrä. Siis täällä maanpäällä;)) Ehkä tarvitsen jonkin tätä kaikkea kokemusta sitten joskus...Olen sellainen hyvin optimistinen luonne. Yritän kääntää tämänkin jotenkin voitoksi;))) En mitenkään että, se jotain menetystä pois päin minusta...vaan kokemusta...sitäkö itsekin olen hämmentynyt tästä kaikesta elämästään elämästä...minäkö en koskaan ole tietoisesti etsinyt mitään tiettyä tai tietyn tapaista Rakkautta toivonut vain....

    tsau:Friidu

    Äänestä

Osaa jo henkistä minää, latinaa opetelessaan. O Sampiticum, o mores.
Jokaisen sivistyneen ihmisen pitää osata Latinaa.
Oli koulu mita oli.

Äänestä
  • opetettiin ranskaa, latinan sijasta. Latinaa opin työssäni.

    Äänestä

  • ;)))liikkuttavaa..eikö kyseleekö hän sinulta näitä sanoja nyt innoisssaan.....mutta, oikeesti kyllä ihminen voi ilmoittaa siis ihan tavallinen ihminen joka ei näitä latinakielensanoja tarvitse opinnoissaan tai työssään myös: vaikka näin minun verenpaineeni on nyt vaikka esim. 136/90. Ei tarvitse sanoa lääkärille ainakaan toistaiseksi minun Riva-Roccini on.....tai minun RR on..;)) tai jotain vastaavaa selitellä lääkärille niin kuin Friidu että, minulla on fraktura bimalleolaris tässä ja näyttää kaunista oikeaan nilkkaansa lääkärille .....jonka vuoksi en voi juosta...niinkuin tahtoisin samalla katsoen sitten hölmönä lääkäriä silmiin kysyvästi....;)))

    tsau:Friidu

    Äänestä

Täälä touhuilen koneella sitä sun tätä. Palstalle tulin nyt lueskelemaan, enkä voi mieltäni malttaa sekaantumasta ketjuun. Jos suot?
Meillä, muinoin ei tuo lasten kiroilu onnistunut. Mieheni oli täydellisen ehdoton siinä, että meidän kodissa ei lapset kiroile. Kun ensimmäinen kirosana ilmoille kiiri, mieheni otti lapsen kädestä kiinni ja kiikutti tontin rajan ulkopuolelle ja sanoi: Tässä on raja. Katso, näiden rajojen sisäpuolella ei kiroilla. Ole niin kauan aikaa rajojen ulkopuolella ja kiroile, mutta lakkaa kiroilemasta, kun tulet rajan sisään.
Lapset eivät kiroilleet kotona, ikinä.

Äänestä
  • Ja käytöstavat. Sairaanhotajakokelaskin aina varoo sanojaa, itse kun olen huono ihminen, ja raukka.
    En ole koskaan kironnut kotona. En ikänä-

    Äänestä

  • handek kirjoitti:

    Ja käytöstavat. Sairaanhotajakokelaskin aina varoo sanojaa, itse kun olen huono ihminen, ja raukka.
    En ole koskaan kironnut kotona. En ikänä-

    Kyllä ja joo, rajat on oltava. Se lähtöö siitä. Se elämän koulu.
    Mulla kyllä on muutaman kerran päässy ruma sana, oliko ny vuonna 68 ja sitte 76 kans aika ruma, että pisti vihaksi ja hävetti.

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    Kyllä ja joo, rajat on oltava. Se lähtöö siitä. Se elämän koulu.
    Mulla kyllä on muutaman kerran päässy ruma sana, oliko ny vuonna 68 ja sitte 76 kans aika ruma, että pisti vihaksi ja hävetti.

    Minäkään en ole kiroillut koskaan ja olen opettanut lapsilleni pienestä pitäen,ettei kiroilu ole kaunista kuultavaa.Nyt kun he jo aikuisia,eivät ainakaan kuulteni ole kiroilleet.Joskus olen lasteni kanssa ottanut tuon kiroilun puheenaiheeksi.Lapset ovat sitä mieltä,että kirosanoilla ei asiat muutu.Oikeassa ovat.Hyvin on oppi pysynyt vielä aikuisenakin "päässä".

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    ei ole mikään luonnetesti. Itseltäni tulee saatapeetä ja naurua päälle. Keskimmäinen lapseni on omaksunut tavan. Muut eivät. Minulle nauravat kyllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

handek kirjoitti:

Yhden asian olen saanut opetettuna lapsilleni.
Minä en käytä voimasnoja ikinä, etenkään kotota, mielessäni kyllä

Nursekin käyttää verhottuja sanoja.

Minusta kiroilu osoittaa henkistä alamittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu