Olen miettinyt sitä, mitä tarpeita tankkaaminen minussa tyydyttää. Loppujen lopuksi kyse on ihmisen perimmäisistä tarpeista ja halusta kokea alkuvoimaisia tuntemuksia, suoranaista intohimoa ja fyysistä ilon täyttymystä, sanoisin jopa fyysistä tyydyttäytymistä. Kun lopulta tullissa dokumentit on oformloitu ja rajapuomi aukeaa ja pääsee tankille ja saa pistoolin tungettua reikään, letku sykkii ja tärisee puristukseni voimasta nesteiden virratessa vapaasti tyhjään tankkiin, olo on kuin silloin kun pitkään kusta pidäteltyään pääsee lopulta lorottelemaan rakkonsa tyhjäksi. Pitkään kertynyt paine vapautuu iloisesti solisten. Jo kansanhistoriassahan puhutaan Väinämöisestä, joka laski laulellen vesiä, en yhtään epäile, etteikö hänkin olisi tänä päivänä Värtsilän tai Vartiuksen vakikävijöitä matkoillansa Karjalan laulumaille.
Mutta edelleenkin, voi sitä ihanuutta. Tankkaaminen vaan toimii päinvastaisella logiikalla, kuin täyden kusirakon tyhjäksi lorottelu, nimittäin, kun on Suomessa kituuttanut ja kärvistellyt edellisen tankkausreissun jälkeen ajomääristä riippuen päivä- tai viikkotolkulla, joutunut suunnittelemaan jokaisensa ajonsa ja miettimään paljonko siihen kuluu polttoainetta, säästelemään kaasujalkaansa ja laskemaan jokaisen tipan, jonka aikoo kuluttaa, ettei vaan joutuisi kokemaan sitä itsehäpeää, että kokisi olevansa epäonnistunut yksilö joutuessaan alentumaan tankkaamaan Suomessa kallista, kallisverollista bensaa ja kartuttamaan ahneen valtion ja herrojen tiliä, ei ne sentit ja eurot vielä paha, jos muutaman litran joutuisikin Suomessa tankkaamaan, vaan se itsehäpeä, että samantien tekisi mieli pyyhkiä viisumilla perseensä ja polttaa passinsa, mitä sillä tekee, jos ei sitä osaa käyttää ja osaa aikamies suunnitella ajojansa siten, että bensat riittää aina seuraavaan Venäjän reissuun.
Mutta kun pääsee Venäjälle, niin koittaa se sanoinkuvaamattoman ihana vapaus. Voi vaikka painaa talla pohjassa Sortavalaan tai jopa Petroskoihin eikä tunnu missään, voi sitä vapautta, ei haittaa vaikka bensankulutus kasvaa, halpaahan se on, ja tankki täyteen ja piripintaan uudestaan ennen rajanylitystä takaisin. Ja kanisteri myös. Ja jos pitemmälle ajelee, niin voi pysähtyä millä tahansa huoltoasemalla ja tankata ihan niin paljon kuin sielu sietää, sillä sen voi sallia itselleen, enää ei tarvitse kitua itsekurimuksen kahleissa. Vot, se vasta on tankkaajan elämää. Siinä kyllä stressi lähtee.... ja sitten takaisin Suomeen, hyvällä tuurilla täyttyy 20h ja viinatkin voi tuoda, siitäkös ilo vasta irtoaa, ja sitten taas odottamaan, kärvistelemään ja stressi alkaa pikku hiljaa kertyä, noin kuvainnollisesti rakko alkaa täyttyä ja tankki tyhjetä ennen seuraavaa reissua.
Mutta edelleenkin, voi sitä ihanuutta. Tankkaaminen vaan toimii päinvastaisella logiikalla, kuin täyden kusirakon tyhjäksi lorottelu, nimittäin, kun on Suomessa kituuttanut ja kärvistellyt edellisen tankkausreissun jälkeen ajomääristä riippuen päivä- tai viikkotolkulla, joutunut suunnittelemaan jokaisensa ajonsa ja miettimään paljonko siihen kuluu polttoainetta, säästelemään kaasujalkaansa ja laskemaan jokaisen tipan, jonka aikoo kuluttaa, ettei vaan joutuisi kokemaan sitä itsehäpeää, että kokisi olevansa epäonnistunut yksilö joutuessaan alentumaan tankkaamaan Suomessa kallista, kallisverollista bensaa ja kartuttamaan ahneen valtion ja herrojen tiliä, ei ne sentit ja eurot vielä paha, jos muutaman litran joutuisikin Suomessa tankkaamaan, vaan se itsehäpeä, että samantien tekisi mieli pyyhkiä viisumilla perseensä ja polttaa passinsa, mitä sillä tekee, jos ei sitä osaa käyttää ja osaa aikamies suunnitella ajojansa siten, että bensat riittää aina seuraavaan Venäjän reissuun.
Mutta kun pääsee Venäjälle, niin koittaa se sanoinkuvaamattoman ihana vapaus. Voi vaikka painaa talla pohjassa Sortavalaan tai jopa Petroskoihin eikä tunnu missään, voi sitä vapautta, ei haittaa vaikka bensankulutus kasvaa, halpaahan se on, ja tankki täyteen ja piripintaan uudestaan ennen rajanylitystä takaisin. Ja kanisteri myös. Ja jos pitemmälle ajelee, niin voi pysähtyä millä tahansa huoltoasemalla ja tankata ihan niin paljon kuin sielu sietää, sillä sen voi sallia itselleen, enää ei tarvitse kitua itsekurimuksen kahleissa. Vot, se vasta on tankkaajan elämää. Siinä kyllä stressi lähtee.... ja sitten takaisin Suomeen, hyvällä tuurilla täyttyy 20h ja viinatkin voi tuoda, siitäkös ilo vasta irtoaa, ja sitten taas odottamaan, kärvistelemään ja stressi alkaa pikku hiljaa kertyä, noin kuvainnollisesti rakko alkaa täyttyä ja tankki tyhjetä ennen seuraavaa reissua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
missä olet oppinut olemaan noin kateellinen rajanpinnassa asuville, oletko savosta vai pohjanmaalta.
tankkaile sieltä lähi nesteeltä sitä samaa diiseliä tupla hinnalla siihen 500 kuutioiseen mopoautoosi ja unelmoi minun 750 bemarista, jolla ajelen musta teepaita päällä ja kesäkengissä, muista että huopaset ovat huonot ajo jalkineet.
ellille terveisiä ja parannelkaa plunssaa jonka saitte onkimatkalla pieliselle.
samaa mieltä