POLIISIKORRUPTIO VAIKUTTAA

IHMISIÄ HEKIN

TALOUSRIKOSTUTKINTOIHIN. POLIISIT TEKEVÄT SAMALLA TAVALLA TALOUSPETOKSIA KUIN MUUTKIN AMMATIRIKOLLISET.

Mikko Paateron poika, oikeustieteiden kandidaatti Sami Paatero, on entinen Anne Holmlundin erityisavustaja, viestintäministeri Suvi Lindenin erikoisavustaja ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteeri. Paateron perheen poika Sami Paatero nimitettiin sisäasiainministeri Anne Holmlundin ainoaksi erityisavustajaksi 1.12.2007 lukien. Vuonna 2008 valtioneuvosto taas nimitti Samin isän Mikko Paateron sisäministeriön poliisiosaston päälliköksi eli poliisiylijohtajaksi.
Poliisiylijohtaja Mikko toimii sisäministerin alaisuudessa ja hänen poikansa Sami taas oli samaan aikaan sisäministerin erityisavustaja. Jollekin saattaisi herätä kysymys siitä, mikä on erityisavustajan mielipiteiden painoarvo sisäministerin päätöksenteossa.

Vaikka ei olekaan käynyt poliisikoulua Mikko tykkää pukeutua poliisin virkapukua muistuttavaan fantasia-univormuun.

Länsi-Suomen lääninpoliisijohtajana toimiessaan Paatero ajoi 78 km/h tietyömaa-alueella, jossa nopeusrajoitus oli 30 km/h. Paatero ei saanut poliisilta tien päällä sakkoja, mutta myöhemmin syyttäjä määräsi hänelle 30 päiväsakkoa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

16

309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ne on

      Gauheita ne rigollispolliisit, mäki sain kerran sakot ku ajoin muka liian lujaa, siitä on jo aikaa tovi. mut vieläki oon sitä mieltä että seleviä rigollisia, tai ties vaikka olisivat humalapäissään sakottanu, ne oli. Onneks nykyään jo vähän helpottaa ku voi iltaisin laulaa: "Meidän eeookoo, meidän weeseesee,,,jne"

    • 3 + 21 + 33

      Voi voi

    • 20. VUOTTA !

      Plontzot vastuuseen WinCapita rikoksesta. Rikosilmoituksen tekoon Hopi, HOPI !


      Kirjoitelkoot Plontzot noita paskajuttujaan vaikka kuinka paljon kauhusta kankeina, todellisuudessa he tietävät että ovat omalla ahneudellaan saattaneet itseensä kuseen seuraavaksi 20. vuodeksi.

      Nyt on viimeinen epätoivoinen yritys saada ihmiset perumaan rikosilmoituyksiaan ja jarruttaa uusien tekemistä koska jokainen rikosilmoitus lisää Plontzojen maksettavaksi tulevaa summaa.

      Kun tietää, että Suomen ulosottolain perusteella Plonzoilla on edessä ainakin vuoteen 2032 asti jatkuva ulosottokierre, mikäli Plontzo ei aikaisemmin vapaaehtoisesti palauta kusettamiaan rahoja viivöästyskorkoineen, niin ymmärtää Plontzojen epätoivoisen kauhun.


      Plontzot ovat saattaneet itsensä Handen kanssa puuhastellessaan keskelle haisunäätien kusimyrskyä. Siellä ei ole kiva olla.

      • kylll

        sinä paskaläjä mene sinne kusimyrskyyn.ps.en ole sponssi,mutta katotaan nyt tää homma ensin,kuka on syyllinen.


      • VASTAAN
        kylll kirjoitti:

        sinä paskaläjä mene sinne kusimyrskyyn.ps.en ole sponssi,mutta katotaan nyt tää homma ensin,kuka on syyllinen.

        Miksi sinä otat noin kovasti kierroksia siitä jos joku pyyteettömästi neuvoo kusetettuja, kuinka he voivat saada heiltä kusetetut rahat takaisin.

        Esitutkintapyynnön voi tehdä lähimmälle poliisiasemalle, eikä siinä tarvitse mainita ketään henkilöä.

        Esitutkintapyynnössä voi pyyttä poliisia tutkimaan, onko asaianomainen henkilö mahdollisesti joutunut WinCapitassa JONKUN TAI JOIDENKIN HENKILÖDEN TOIMESTA RIKOKSEN KOHTEEKSI.

        Poliisi suorittaa tutkinnan viranpuolesta ja esitutkintapyynnön tehneelle täysin ilmaiseksi.


        Ps
        Mitä mieltä muuten olet? Jos Plontzot tuomitaan syyllisiksi petoksiin ja muihinkin rikoksiin WinCapitassa, kuuluuko heidän joutua 20. vuiodeksi ylosoton kohteeksi, eli vähän niinkuin haisunäätien kusimyrskyn keskelle.

        Ps
        Onko Haanukas Kaalisjärvi sinustakin WinCapitan ja koko Plontxolauman PÄÄSKUNKKI, eli SUURI HAISUNÄÄTÄ.


    • Wincapita keskustelua hienoon suuntaan.
      Selvästi olisi oikeudenmukaista että Wincapita saisi jatkaa "siotuksineen".

      • LUUBBISTA ?

        Voidaanko jatkaa LUUBBIN toimintaa, vaikka poliisirikolliset (38 kpl) ovat mukana, vai pitääkö ne ensin erottaa?

        Täytyy kysyä Handelta mitä mieltä VALUUTTAMESTARI ja PÄÄSKUNKKI on asiasta.


    • erittäin ihmettelevä

      Minkä talosrikoksen hän on tehnyt? Kerro, oi 'Ihmisiä hekin'

      • ei mukana

        mutta sukulaiset nimittävät poliisijohdossa toinen toisiaan virkaan.
        Se ainakin on rikos.


    • aivan varmasti

      kaikkeen

      • ei ikinä

        mihinkään


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      421
      6015
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      113
      3388
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      64
      2339
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1869
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      108
      1023
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      61
      1005
    7. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      94
      993
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      60
      990
    9. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      42
      892
    10. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      77
      889
    Aihe