Vaikuttaako hiivatulehdukselta?
Oireina kutinaa, kirvelyä kosketettaessa. Alapää on punainen ja ärtynyt. Emättimestä tulee valkoista paksuhkoa vuotoa, hieman klimppistä muttei kuitenkaan mitään kokkelia. Ulompien ja sisempien häpyhuulien "raja" on haavautunut (siisti, suora, rajaa mukaileva haava). Kyseinen kohta on ennenkin revennyt että alttius haavalle oli jo olemassa. Kävelemään pystyn hyvin, eikä alapää kipuile muutenkaan kuin koskettaessa. Oireet on kestänyt nyt nelisen päivää, kuumotus ja kirvely on lievittynyt alkuun verrattuna mutta kutina voimistunut. Erikoista vuotoa on tullut vasta nyt viime päivinä.
Sukupuolitaudeista voidaan ulos laskea kaikki muut kuin herpes joka mulla on huulessa, mutta en ole sen huomannut siirtyneen alapäähän missään vaiheessa, ei ole ollut rakkuloita, kovia kipuja, kuumeilua tms...
En ole ainakaan ennen huomannut sairastavani hiivatulehdusta, syön e-pillereitä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kirjoituksen perusteella voisin sanoa että on..itse kärsinyt kyseisestä asiasta monta kertaa..soita lääkäriin ja pyydä reseptillä 1 tabletti,on kaikkista tehokkain ja halvin eikä tarvii "rönkkii" jo valmiiksi kipeytynyttä alapäätä...