Limingan "kunnanisät" ovat sitten valinneet kunnan uudeksi hallintojohtajaksi reilut kaksi vuotta sihteerin hommia tehneen henkilön, sopivasti tuosta miltei naapurista. Vähän ihmetyttää, eikö 33:n hakijan joukosta tosiaankaan löytynyt yhtään ansioituneempaa hakijaa? Jos ei, niin eikö haun olisi voinut uusia? Kyseessä on kuitenkin kunnan toiseksi korkein virka! Olisi se jo kuntalaistenkin etu, että virkaan saadaan sellainen henkilö, jolla olisi aikaisempia vahvoja näyttöjä vaikkapa esimiestoiminnasta tai budjettivastuusta. Kuinkahan suuri on Kiimingin kunnassa ollut budjettivastuuu projektisihteerillä? Parempi koulutus tässä valinnassa ei voi olla perusteena, koska kaikki hakijat (joita siis 33!) olivat vähintäänkin maistereita. Ei ole tämä tehtävä sopiva paikka harjoiteluun, kunnalla on edessään mittavat investoinnit ja muutenkin haastavat ajat. Osaako kukaan palstalaisista kertoa, miksi näin on tässä menetelty?
Vastaukset 1
- Anonyymi
Liminka on tuulinen paikka, kohta on paikka taas auki. Tarja oli ihan OK, harmi että lähti hänkin. Kumma että vain kolmea haastateltiin, vaikka oli paljon hakijoita.
Onnea vaan valitulle, valittiin syystä mistä tahansa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091320
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 5438
- 52403
- 42400