Olen koko elämäni kärsinyt ongelmasta, joka häiritsee minua todella, kuulen todella usein omaavani suden silmät. Aivan vieraat ihmiset huomauttelevat asiasta, oudoissa yhteuksissä.
Mulla on vaisto, joka ilmoittaa mulle jos joku tai jokin haluaa mua vahingoittaa mua, tai aikoo muuten pahaa.
Kun olen yksin, tunnen usein, että lähelläni on joku. En kykene hahmottamaan kuka, tai mikä. -vainoharhaa?
Olen muutamia kertoja, saanut vaikutettua toisen ihmisen mieleen, tai toimintaan ajatuksillani.
Tunnen ja koen joidenkin ihmisten kanssa telepaattisa kokemuksia, tai aivan käsittämättömiä yhteensattumia.
Voisiko joku kertoa, mitä tää on?
Mulla on vaisto, joka ilmoittaa mulle jos joku tai jokin haluaa mua vahingoittaa mua, tai aikoo muuten pahaa.
Kun olen yksin, tunnen usein, että lähelläni on joku. En kykene hahmottamaan kuka, tai mikä. -vainoharhaa?
Olen muutamia kertoja, saanut vaikutettua toisen ihmisen mieleen, tai toimintaan ajatuksillani.
Tunnen ja koen joidenkin ihmisten kanssa telepaattisa kokemuksia, tai aivan käsittämättömiä yhteensattumia.
Voisiko joku kertoa, mitä tää on?
Vastaukset 43
Vanhimmat
"Yhtä sutta koko silmäinväli" (vanha pohjalainen sanonta). Tällä tarkoitettiin Etelä-Pohjanmaalla erityistä "näkijänoitaa", "tietäjää", "tulenkatsojaa". Nimiä on monia.
Kyseessä on erityisen herkkävaistoinen noita. Niin herkkävaistoinen, että välillä on vaikea sanoa, onko kyse kokemuksen/ihmistuntemuksen tuomasta luontaisesta psykologisesta "silmästä" vai jonkinsortin telepatiasta. Monet kokevat tuon taidon lähestulkoon yliluonnollisena.
Mielestäni kyse on myös hyvin pitkälle kehittyneestä kyvystä kokea ja tehdä päätelmiä intuitiivisesti. Siis aivot kelaavat erilaisia ratkaisumalleja huomattavsti nopeammin kuin normaalin loogisen päättelykyvyn kautta olisi mahdollista.
Tyypillistä näkijänoidalle on erityinen rakkaus musiikkiin, koska musiikki vaikuttaa jotenkin samoilla alueilla kuin nuo "tuntemuksetkin".
Maagikkona näkijänoita ei ole kovinkaan kiinnostunut mistään rituaaleista, kaavoista tai teorioista, koska näkijä peilaa lakkaamatta tuntemuksiaan toisista elävistä olennoista. Ikäänkuin ui energiakentissä, tunteissa, unissa, ajatuksissa.
Usko minua. Tiedän mistä puhun - tällä kertaa - ja uskon ymmärtäväni miltä sinusta tuntuu. Olen myös huomannut että nuo kyvyvt vain voimistuvat kun ikää karttuu. Tietyllä tavalla pelottaakin mitä on vielä edessä, kun olen seuraillut omia tätejäni ja nähnyt millaisiin juttuihin ovat välillä joutuneet mukaan.
Keskustelisin mielelläni aiheesta lisää, koska lisäkokemukset opettavat ehkä ymmärtämään näitä ilmiöitä. Nämä ilmiöt ovat todellisinta totta. Suvussani ei ole mielisairautta, mutta kylläkin herkkyyttä näille asioille. Vuosisatojen aikana on kehitetty erilaisia metodeja, millä treenata ja pyrkiä tietoisesti hallitsemaan näitä kykyjä.
Tiedätkö, menetkö helposti transsiin?
En tiedä transsiin menemisestä, en ole koskaan kokeillut. Olen yrittänyt elää ajattelematta asiaa kovinkaan paljoa.
Nyt olen kuitenkin pikkuhiljaa kiinnostunut aiheesta, koska näyttää tosiaan siltä, että tilanteita tulee useammin, ja ne todellakin ovat voimistuneet. Olen pian 30 v. Murrosiässä oireet olivat vahvoja, sen jälkeen ne laimenivat, mutta viimeaikoina ovat voimistuneet taas.
Näen myös jonkin verran unia, joista voin päätellä tulevia tapahtumia. Olen aina hieman pelännyt näitä juttuja, suhtautunut niihin varauksella. Nuorenpana osasin myös lukea ihmisiä, kerroin katsovani kädestä, mutta todellisuudessa minä vain tiesin asioita. Jotenkin aistin niitä ihmisestä. Lopetin, kun huomasin niiden pitävän paikkaansa.
Mikäli sinulla on lisää aiheesta tietoa, otan sitä mielelläni vastaan.
>Maagikkona näkijänoita ei ole kovinkaan kiinnostunut mistään rituaaleista, kaavoista tai teorioista, koska näkijä peilaa lakkaamatta tuntemuksiaan toisista elävistä olennoista. Ikäänkuin ui energiakentissä, tunteissa, unissa, ajatuksissa.
TÄMÄ on paras kuvaus tähän mennessä siitä mitä magia on tai voisi olla minulle. Nimenomaan uiskentelua.
En tiedä... Onko vastaanottaminen niin hirvittävän nolo asia verrattuna aktiiviseen vaikuttamiseen? Entäpä jos on luontaiset taipumukset olla sellainen malja, johon kaikki virrat valuvat, enemmän kuin sinnetänne sohiva sauva? Ärsyttää tietysti että tämä menee niin yksiyhteen sukupuolien kanssa, "naiset ovat passiivisia ja plää plää", mutta mutta... Arkielämässä olen ehkä hieman maskuliini, miksen Hengen asioissa voisi sitten olla feminiini?
Tässäpä taas miettimisen aihetta. Kannattaa näemmä kyyläillä toisten ihmisten keskusteluja...
>>TÄMÄ on paras kuvaus tähän mennessä siitä mitä magia on tai voisi olla minulle. Nimenomaan uiskentelua.>>
Kiitos lämmitti mieltäni. Kiitos.
Usein tällaisena ikuisena peilailijana sitä täällä tuleekin tunne että olenkos minä näissä jutuissa nyt ihan pilipali, kun koko ajan tunnen, koen ja näen mielestäni mitä vaan merkittävää, mutta kun en tunne Kabbalaa en LaVeytä en okkultistien salaseuroja en salaisia esoteerisia oppeja, kaavoja, rituaaleja, oikeaoppisesta sanahelinästä puhumattakaan niin tuntuu että höpöttelen väärässä osoitteessa.
"Luontouskonnotkin" on väärä mesta kun en oikein usko mihinkään. Itse asiassa sellainen kirosana kuin se täällä suurten maagikkomestarien palstalla onkin "new age" pitää sisällään ne mielenkiintoisimmat aihealueet...
Pitäisköhän siitä tehdä aloite Ylläpidolle? Mutu-heimolaisille oma palsta? Ei saatana: jalokivi- ja yrittiterapiamenetelmiä ja sitten minä siellä mukana... ;-)
>>Entäpä jos on luontaiset taipumukset olla sellainen malja, johon kaikki virrat valuvat, enemmän kuin sinnetänne sohiva sauva? Ärsyttää tietysti että tämä menee niin yksiyhteen sukupuolien kanssa, "naiset ovat passiivisia ja plää plää", mutta mutta... Arkielämässä olen ehkä hieman maskuliini, miksen Hengen asioissa voisi sitten olla feminiini?>>
Arkielämässä minäkin olen tuollainen malja johon muitten virrat valuvat. Siis välillä henkinen kusipurkki ja paskasanko myös. Liiasta kiltteydestä joku tuolla olikin jo huolissaan ja osui niin asian ytimeen että vedin defenssiksi herneet nenään.
Olen siis tältä osin poikkeus säännöstä mitä sukupuolirooleihin tulee. Opiskeluaikoina muut uroot kateellisina ihmettelivätkin naisystävieni määrää, vaikka yksiselitteisesti sanouduin aina irti kaikesta vähänkään flirttiin viittaavasta. Olin lukenut silloin liikaa Desmond Morrisia ja tarkkailin haukkana omaa käyttäytymistäni... Anyway, muut uroot eivät olleet tietoisia siitä miten olin loputon lohdutuksen malja sydänsuruista kärsiville tyttöröisille. Luotettava olkapää johon itkeä... Ikuinen kuuntelija ja ymmärtäjä. Varsinainen fiilaritutka.
Auta armias kun sitten vielä huomasi että ne fiilarit tunsi ikäänkuin omassa kropassaan ja oppi omien tuntemusten kautta tulkitsemaan... Soitto oli suruista tehty. Kala tarvii vettä elääkseen ja mutu-noita tunteiden aallokkoa.
Minulla on kolme tätiä. Yksi "katsoo" korteista, toinen kädestä ja kolmas väittää "näkevänsä" joskus kuvia ihmisten ajatuksista. Mikään taito näistä ei toimi mekanistisesti siten että "tämä kortti tarkoittaa sitä sun tätä" vaan nimenomaan niin että pyritään kokoajan tutkailemaan kanssaihmisen tunteita ja lopputulos pulpahtaa sitten "varmana tietona" inuitiivisesti. Vaikea selittää.
Kuvaavaa on se, että usein kun yksi tädeistäni soittaa minulle tapaamme tervehtiä toisiamme esimerkiksi "noh, miltäs pinaattiletut maistui" tai "soitappa sille tai tälle, koska sillä on sulle tärkeetä asiaa" yms. Siis mieleen nousee vain hirveän vahvana tieto että täti söi juuri tuhannen kilometrin päässä pinaattilettuja! Milläs näitä osaisit sitten sen paremmin selittää...? En minä tiiä.
Itse menin ensimmäisen kerran transsiin vahingossa nauttiessamme ystävien kanssa sambukaa perinteisin menoin. Alkoholi kaadettiin laakeaan sambukalasiin ja tuikattiin tuleen. Hätkähdin siihen kun ystäväni pörräsivät hädissään ympärilläni kun olin vain jäänyt tuijottamaan liekkiä enkä reagoinut enää mitenkään toisten puheisiin.
Samoihin aikoihin sain selville että noitana tunnettu esi-isäni oli juuri samalla metodilla "katsonut tulevia viinapikarin liekistä" kuten aikalaistarinat kertoivat.
Minullakin oli murrosiän jälkeen pitkä hiljainen kausi. Sitä ikäänkuin tasaantui ja normalisoitui henkisesti, mutta 30:tä lähestyessä jutut alkoivat nousta uudelleen pintaan. Minuakin hieman pelotti silloin, koska sanotaan että tuossa iässä ihmiselle puhkeaa skitsofrenia, jos on puhjetakseen. Mitään "hullua" ei kuitenkaan tapahtunut, palasi vain taito fiilistellä - mutta onneksi ilman murkkuiän ahdistuksia.
Ensiksi: täytyy miettiä itselle nikki.....;)
Mutta asiaan: seuraava kohta tekstistäsi hypähti silmiini:
Selvästi sinulla on omakohtaista kokemusta asiasta; asia on juuri noin ja voisi olla siispä tekstiä itsestäni. Suvussani ei vain tietääkseni ole ketään, joka osaisi kertoa lisää.
Ongelmani on se, että hyvin vahvasti tunnen että minun on haettava tieto itse kokemuksien kautta. Joka kerta kun yritän aloittaa jonkin kirjan/artikkelin lukemisen, tulee vastaan väsymys ja ymmärrän (aivan kuin joku sanoisi tämän minulle...) ettei pidä hakea tietoa näin helpolla, pitää itse kokea. Keskustelu toisen "epänormaalin" kanssa taas tuntuu tälle "ohjaajalleni" sopivan.
Ongelmaksi tämä "itseopiskelu" muodostuu kun yhteys (enkä osaa sanoa mikä yhteys, mutta se tunne että ajatukseni ovat jossain muualla kuin tämä kroppani) niin siis tämä yhteys kun on vaikea hallita, tulen helposti takaisin "tänne" ja sen jälkeen pääsy on vaikeampaa.
Ja kun nyt vauhtiin pääsin: Tämän yhteyden aikana on viimeaikoina tullut tunne, että joku kiusoittelee kanssani. Selkeästi tuntuu kuinka joku "antaa mennä narun päähän" ja kiusoitellen (mutta rakkauden tunne läsnä) kiskaisee kevyesti narusta, jonka päässä yritän mennä eteenpäin...Ja kuitenkin voisin sanoa että tämä kiusoittelija on tästä-elävästä-elämästä....
Noh...tulipa purettua ajatuksiaan tekstiksi, jos pysyt mukana ja voisit valaista kokeneempana itseopiskelija niin hymyni on korvasta korvaan :)
Meditoi. Minusta kovasti vaikuttaa että tuo "lempeä ohjaajasi" on oma mielesi.
Ystäväni kirjoitti kerran samaan aiheeseen liittyen runon, jossa hän puhui "henkisestä napanuorasta". Itsenäistyminen maagiseksi toimijaksi (no siis noidaksi, toisin sanoen) on samanlainen irrottautumisprosessi.
Höpöttävä mieli on pistetty paljon vartijaksi. Kun opit kerran meditoinnin avulla pääsemään siitä eroon, toimii sama prosessi muuallakin.
Tuota irrottautumista voi treenata myös hakemalla ns. flow-tiloja. Esmeks jazz-muusikot hakeutuu improvisoidessaan flow-tilaan, jossa "koko bändi on yhtä". Jokainen soittaja tuntee toisensa mielenliikkeet ja bändi toimii kuin yksi ainoa elävä olento jolla on yksi mieli. Se on hieno tila ja muistuttaa suuresti sitä kun tuntee kropassaan toisen emootiot.
Me kaikki olemme itseopiskelijoita. Noituus on yksilölaji. Sanotaan kuitenkin näin että omaan sikäli ihanteelliset taustat, ettei painolastinani ole koskaan ollut esimerkiksi kirkkouskovaiset vanhemmat tai että olisin joutunut salailemaan mitään. Päinvastoin: aina kun tätejä vaan on ollut koolla, on keskustelu kääntynyt mystisiin kokemuksiin. Mummo kertoi omia tarinoitaan omasta isoisästään ja tämän isästä, ja minä jatkan osaltani perinnettä jälkipolvelleni.
Näin yritti järki-ihminen minussa myös aluksi selittää: oma itseni ohjaajanahan siinä ja kuvittelen vain...Sitten tuli tilanne jota en pystynyt enää itselleni selittämään em. keinolla.
Tämä tapahtuma pisti sitten tarkkailemaan lisää. Huomasin "saavani vastauksia" ja tietysti piti alkaa "testailemaan" kanssaihmisillä: sain todisteet itselleni ja vaihtoehdoiksi jäi a) olen saavuttanut hulluuden rajan b) minussa on jotain erilaista kuin ns. normaalissa ihmisessä.
Tuosta ns. flow-tilasta....aina se ei ole niin hienoa kun tuntee toisen henkilön tuntemukset. Outoa on se, että en pysty määrittelemään yhdellä sanalla milloinkaan mistä on kyse. Joskus vain pystyn mieltämään "jotain hyvää" tai "jotain huonoa".
Olet onnellisessa asemassa sukuusi nähden, melkipä sanoisin että kahdehdin paitsi että niin en saisi tuntea kun menee negatiivisten tunteiden joukkoon...
Kiitos vastauksestasi; lohduttavaa on tietää etten ole ainoa.
Niin, minä jos kuka voisin ihmetellä että mitähän tällä palstalla teen. Voin toki lässytellä että elämä on magiaa, energia on magiaa; kumpaakin on jonkin verran koettu... Mutta mutta. Noh, kuka sen nyt sitten oikeastaan päättää ja säätää.
Mikähän otsake olisi sellainen että todella voisi relata että tännepä pesän teen. Henkinen kehitys? Kuulostaa niin kovin newagelaiselta kuitenkin. Ja siihen yltiöpositiivisuuteen kun en halua lusikkaani sotkea... tai sotken tietysti hieman jossain muualla, mutta täällä on ollut kivaa kun ei tarvitse makeilla. Jotenkin rehdimpi meininki!
Eipä tässä sitten kai muuta kuin että kuppailen täällä edelleen kunnes tulee jotain intresantimpaa, ja fundeeraan että ainakin tässä (maagisesti tai en) opin olemaan häpeämätön ja syyllistymätön, kun kehtaan tässä joikhata vaikka mikäs minä olen edes inahtamaan. Heh.
Sitä syyllisyydentunnetta kun on tosiaan riittänyt, vaikka ei sentään onneksi uskontojen takia. Ihan muuten vaan, kotoa ja korvien välistä, kun ei sitä ikinä koe kelpaavansa siksi, täksi tai tuoksi. Ellei sitten luterilainen työ- ja muu moraali ole kuitenkin ollut siinä jossain mukana, ilman että jumalasta ja Jeesuksesta on kauheasti huudettukaan...
Mitkään rituaalit eivät ole minuakaan koskaan kiinnostaneet syvemmin. Ympäristön-ihmisten aistimisessa on ollut tarpeeksi. Myös joidenkin olkapäänä olen toiminut, omaan olkapäähäni en päätäni käännettyä ole saanut, vaikka olisin joskus nuorempana sitä halunnut.
Olen vasta alkanut tutustua magiaan,joten maagisesta lähestymisestä ei ehkä voi puhua.
Siitä liiallisesta kiltteydestä;olen juuri samanlainen likasanko,kun itseäsi kuvasit.Vaikka olen päässyt pahimmasta kiltteydestä,olen silti tunteiden likasanko.
Minä oikeasti sytyn toisten murheelle ja kärsimykselle,aina.Olipa se salattua tai ei.Sen jotenkin haistaa.Kunnes olen itse aivan poikki,romahtamaisillani.
Henkinen kipu on pahempi "sulattaa" kuin fyysinen.
Mielessä käy,onko se minulle tarve vai todellinen kyky poistaa kärsimystä.
Onko sinulla jotain keinoja (muuta kuin sanat ei käy!)ladata/suojata itseäään?
Liika kiltteys on este omalle kehitykselle. Kuuluisa vertaus musiikkimaailmasta on tämä viulistitytön syndrooma: kiltit tytöt opiskelevat viulunsoittoa, jotta heistä isoina tulisi kilttejä viulunsoiton opettajia, jotka opettavat kilttejä tyttöjä soittamaan viulua...
Liika kiltteys on huonosta itsetunnosta johtuvaa hyvksytyksi tulemisen kerjäämistä. Niinkuin minullakin. Sitten narsistiset ihmiset jotka uskovat että kaikki muut ovat heitä varten, iskevät kyntensä näihin kiltteihin.
Narsistilla on paha olo kun kaikki menee päin helvettiä. Hän ei tajua että ongelmana on hänen oma narsisminsa. Narsisti uskoo että maailma syrjii ja kiusaa häntä. Niinpä hän tilittää kaiken kiltille kaverilleen.
Kiltti saa kerjäämäänsä hyväksyntää ja narsisti paskasangon johon heittää henkiset ulosteensa, että voisi olla taas vähän aikaan kohtaamatta ongelmiaan. Kiltti jää pohtimaan ja ratkomaan narsistin ongelmia sillä aikaa kun narsisti hakee jo uusia...
Symbioosi on valmis.
Narsisti kerää mainetta ja kunniaa ja bailaa kaikkien bileitten kuninkaana/kuningattarena. Kaikki ihailevat häntä. Lähellä peesissä seuraa kiltti, joka nauttii saatuaan hieman kiitosta ja hyväksyntää kuningattaren passaamisesta. Niin se käy.
Kenen asia olisi katkaista tuo kuvio siinä vaiheessa kun kiltti on jo nirhaamassa ranteitaan kun ei jaksa enää...?
Aito kiltteys ja empatia ovat eri asia kuin hyväksytyksi tulemisen kerjääminen paskasangon roolissa. Tykkään olla kiltti, mutta nykyään kiinnitän erityistä huomiota, että pyrin johdattamaan ihmiset ratkomaan itse ongelmansa. Urputus vailla tekoja saa minut voimaan pahoin.
Kun joku kritisoi maailman menoa, on hyvä kysyä miten ko. henkilö tekisi asian itse paremmin. Kun joku valittaa ongelmiaan, on hyvä kysyä mitä ko. henkilö on ajatellut tehdä asioitten eteen. Kun joku tuskailee vaikeita lähimmäisiään, on hyvä kysyä millä tavalla omaa käyttäytymistä pitäisi muuttaa että pattitilanne laukeaisi.
Jotain tämmöstä.
Pidin rauhallisesta tekstistäsi. Yö tuntui riisuneen roolit ja defenssit.
Itse en ole kiltti, mutta tunnistan kiltit ja heidän kiltteytensä saa minut monesti raivon valtaan. Ikään kuin heidän kätketyistä, usein tiedostamattomista agressioistaan tulisi minun agressioitani.
Koska en myöskään ole narsisti, en tarvitse kilttejä oman vajaukseni täyttämiseen. Mutta vastuuni koetan kantaa sillä, että viimeiseen asti pyrin olemaan käyttämättä hyväksi miellyttämisenhaluista kilttiä. Heille sopii aina kaikki, he taipuvat mihin suuntaan vain, joten itsensä kanssa saakin olla tarkkana. Joka kerta erikseen pitää itseltään kysyä, mihin asti itse olisin valmis kulloisessakin tilanteessa, missä oman kuormitukseni raja ylittyisi.
Minä en voi muuttaa kilttiä, mutta voin olla käyttämättä häntä hyväksi. Kiltin suunnasta katsottuna olen varmasti paha, kun en anna hänen olla hyvä. Sen kestän.
En uskalla panna käyttämiäni nimimerkkejä, sillä olen se, johon olet täällä hermostunut.
Kiva tietää kun välillä tulee orpo olo kun elää näiden "normaalien" joukossa. :)
Ihmistä joka tuntee toisen ihmisen tunteet,kutsutaan "empaatiksi". Itse olen sensitiivi (herkkä henkilö,aistija,tuntija) ja jokin sortin telepaatti. Empaatit kärsivät joskus hyvinkin vakavia oireita (jopa fyysisiä) jotka aiheutuvat pelkästään muiden ihmisten tunteista. Näitä voivat olla esim. masentuneisuus,pahoin- vointi,säryt sekä erilaiset "tunnekohtaukset", esim. suru-kohtaus. Nämä kaikki johtuvat pelkästään empaatin oman kapasiteetin yli-kuormituksesta,jonka voi estää erilaisin suojautumis-tekniikoin (joita löytyy englanniksi netistä) jotka perustuvat lähes kaikki oman energiansa kontrollointiin visualisoinnin avulla. Itse olen kehittänyt omat,hlö,koht. suojautumis-tekniikkani vuosia sitten,sillä olen tutustunut visualisointiin okkultismin kautta n.13 vuotiaana (nyt 18v.). Nuoresta iästäni huolimatta minulla on jo paljon kokemusta erilaisista asioista ja ilmiöistä,ja olen tehnyt HELVETISTI töitä vain saavuttaakseni oman rauhan omassa päässäni. Olen joutunut jopa käymään läpi psykologien rimpsun joista yksikään ei löytänyt minusta mitään vikaa. Nykyään voin täydellisesti päättää milloin "luen" ja ketä "luen". Kaksi vuotta sitten "löytämäni" tarot-kortit ovat auttaneet minua huomattavasti (ja niin klishee kuin se onkin,minä en löytänyt taroja,ne löysivät minut). Ne ovat auttaneet minua tulkitsemaan aistimuksiani ja uniani. Tietenkään tämä ei ole ainut tapa toimia.. Tunnen muutaman muun sensitiivin jotka ovat käyttäneet/käyttävät esim. heiluria. Kaikkia metodeja kannattaa kokeilla,sillä vaikka niistä ei olisi sinulle mitään apua,opit kokeilemalla paljon energioitten luonteesta ja opit ymmärtämään niiden luonnetta.
Matka ei ole helppo,mutta apua löytyy AINA.
Luota vain intuitioosi,ja se johdattaa sinut sinne missä sinun on oleva.
Jokainen meistä on vielä matkalainen,ja voimme auttaa toisiamme eteenpäin.
Jaksamista matkallasi eteenpäin..
>>Pidin rauhallisesta tekstistäsi. Yö tuntui riisuneen roolit ja defenssit.>>
Kiitos analyysistäsi. Tunnen taas olevani parempi ja rehellisempi ihminen (= ironiaa, defenssi, muille lukijoille suunnattu demonstraatio, siis roolihahmo).
Olet oikeassa kilttien suhteen. Narsisti on helppo oppia tunnistamaan, mutta kiltti on rasittava tavalla, jota on vaikea ymmärtää. Lienevätkö sitten juuri noita tiedostamattomia agressioita? Joka tapauksessa molemmat ovat energiasieppoja joita nykyisin pyrin itse välttämään.
Ongelma on kai siinä että narsistille voi suuttua mutta kiltille ei. Kiltti vetoaa syyllisyydentunteeseen. Kukapa nyt ystäväänsä itkettäisi.
Selittääkö tämä siis nettiaddiktion? Kilteistä ja narsisteista pääsee kun sammuttaa koneen. Kukaan ei soita kello 4 yöllä perään "kun ei enää jaksa tätä iänikuista paskaa". Keskustelua voi käydä vain niistä aiheista kuin huvittaa ja silti sosiaalisten kontaktien tarve tulee täytettyä. Empä tiedä.
On tullut tavaksi morkata näitä keskustelupalstoja, mutta kyllä nämä tuovat myös helpotusta tilanteessa jolloin tajuaa ystävyyssuhteittensa perustuvan lähinnä henkisen hyväksikäytön itseään ruokkivaan "noidankehään".
>>Heille sopii aina kaikki, he taipuvat mihin suuntaan vain...>>>
Tunnistan kyllä itseni tuosta - tai siitä minua on monasti syytetty. Tosin selitys ei aina ole miellyttämisen halussa vaan siinä ettei toisarvoisilla asioilla ole niin hirveästi merkitystä. Jos pitää omana ohjenuoranaan sitä että elämä on seikkailu ja pikemminkin "ottaa vastaan" kuin "pyrkii jotain kohti", antautuu virran vietäväksi eikä ryhdy tappelemaan joka hemmetin pilkusta.
Nykyisin vaikuttaa siltä että "terveen itsetunnon" käsite on lähinnä sidottu palvelemaan markkinatalouden tarpeita ja ihanteet ovat sen mukaisia. Kenen tarpeisiin tuota käsitettä sitten viljelläänkään?
>>En uskalla panna käyttämiäni nimimerkkejä, sillä olen se, johon olet täällä hermostunut.>>
Aha. Mitä pelkäät? Että sanon pahasti? Lyön tästä ruudun läpi sinua nenään? Nostatan syyllisyydentunteita? Kerrot kuitenkin että pelkäät vaikka olisit voinut jättää kertomattakin.
Yritän ainakin olla suuttumatta nimimerkeille. Toisaalta olen suuttunut täällä jokaiselle vakionikille vuoronperään ja tasapuolisesti. On ilo huomata että parhaat ovat niitä jotka eivät kanna kaunaa. Siihen yritän pyrkiä minäkin.
Se mistä minä hermostun oikeasti on hyväksikäyttö, ja osoitan sen myös. Mielestäni minulla on siihen oikeus. Minulla on oikeus polttaa proppuni, jos minut alennetaan pelkästään laboratoriorotan rooliin analysoitavaksi.
"Keskustelu" on vuoropuhelua, mielipiteiden vaihtoa, saamista ja antamista. Jos etsisin terapiaa, hakeutuisin asiansa osaavalle ammattiauttajalle.
>>Yö tuntui riisuneen roolit ja defenssit.>>
Kiitti vitusti. Uskotko todella että tuo on se ihanne: ilman rooleja ja defenssejä?! Haitilta löytyy asiasta parempaa esoteerista tietoa.
On minut täällä joskus narsistiksikin julistettu, mutta jos sellainen kokonaan olisin, miksi sitten yhä välitän siitä miten minuun suhtaudutaan?
Olen lapsesta asti pelännyt että jos vähänkin keikutan venettä, jos vähänkin asetun poikkiteloin, minua vihataan ja itseasiassa toivotaan että en olisi olemassa. Kuitenkaan en ole kaikista pakottavista tarpeistani huolimatta pystynyt millään ilveellä täysin mukautumaan muiden toiveisiin, aina on ollut jotain mikä on pitänyt minut välimatkan päässä 100 prosenttisesta toisten sätkyukoksi joutumisesta. Yleensä se on ollut kykyni olla yksin, ts. eristäytymällä muista olen päässyt siitä pälkähästä että menettäisin itseni täysin muiden toiveiden täyttämiselle!
Elä nyt sitten tällaista elämää: ihmisten kanssa tuntuu kuin revittäisiin joka suuntaan, kuin olisi tahdotonta nestettä, joka virtaa aina siihen uomaan minkä joku toinen sille kaivaa. Vain yksin ollessa voi pysyä koossa, sellaisena kuin on tai kuvittelee olevansa.
Yhtään ei helpota että jatkuvasti syyllistyy kaikesta mahdollisesta... Tällä Magia-palstallakin olen välillä ollut repiä tukan päästäni, kun vaikuttaa etten ikinä osaa olla toisten mieliksi, sanoa "oikeita" asioita... Mutta kuka näistä lätinöistä nyt niin kamalan vakavissaan jaksaisi pitkään olla piruuntunut, eiväthän nämä merkkaa sitä tai tätä oikean elämän kannalta. (Tai jos merkkaavat, kannattaa tarkistaa latvakonttorin kunto... Been there...)
(Jännä miten tämä kiltteyden pohdinta on lähiaikoina tullut vastaani suunnalta jos toiseltakin. Ajankohtainen asia, miksi sitten lieneekään...)
Hell yes!
Empaatti;se on paremmin kuvaava sana kuin kiltti.(Pitäisi varmaan mennä itseilmaisu/kirjoituskurssille ennenkuin tulee tänne hölisemään ;))
Ongelmani on juuri tuo "tunneimurointi",joka tapahtuu täysin vaistomaisesti.Myötäelämis-kolikon toinen puoli.Ei kyse ole niinkään hyväksikäytöstä,eikä kiltteydestä.(tai sitten en vain myönnä totuutta,klassinen defenssi,kieltäminen)
Kiitos kovasti vinkeistä,pitää tutustua niihin.
Eiköhän siinä ole aikalailla samansukuisesta ilmiöstä kyse. Molemmat hakevat hyväksyntää. Molempien syntyprosessista kerrotaan, että se alkaa jo vauvaiässä kun synnytysmasennuksesta kärsivä äiti ei ota katsekontaktia laspseensa...
Näitä saisi puida lopun ikäänsä jos lähtisi pohjamutia kaivamaan eikä sekään vielä mitään auttaisi.
Kysymys onkin siitä, mistä itse tuntee KÄRSIVÄNSÄ. Viihdyn minäkin yksin: jaksan nykyisellään sietää hyvin harvoja ihmisiä. Nyt sitten toiset yrittävät syyllistää että se on MINULLE pahaksi, kun sulkeudun sosiaalisesti enkä lähde kavereitten kanssa kaljalle (so. hyysäämään loppuillasta juoppoja narsisteja).
Ei toisten odotuksia tarvitse yrittää täyttää. Kunhan pystyisi täyttämään edes ne omansa.
Siis pakkososiaalisuus vituttaa. On eri asia kärsiä paniikkihäiriöstä kuin nauttia yksinäisyydestä. Eläköön Suomi ja suomalaisuus!
"Aha. Mitä pelkäät? Että sanon pahasti? Lyön tästä ruudun läpi sinua nenään? Nostatan syyllisyydentunteita? Kerrot kuitenkin että pelkäät vaikka olisit voinut jättää kertomattakin."
Ota nyt ihmeessä järki käteesi. Esitit komean läjän virhetulkintoja. EN todellakaan PELKÄÄ sinun sanomisiasi ja syyllisyydentunteitten nostattamisestä älä unta nää. Että jotain tuollaista edes päässäsi kehittelet, hämmästyttää minua suunnattomasti.
Minulla on jo kokemusta siitä, että pelkkä nimimerkkini täällä sai sinut tekemään virhetulkintoja, joita olet sitten myöhemmin useammankin kerran selitellyt. Jätin siis nimimerkin pois taatakseni viestilleni siellä päässä suht. neutraalin vastaanoton. Ajattelin siis sinun hyvinvointiasi, eli ettet heti kättelyssä hermostuisi. Kun sitten lopuksi kerroin olevani se "pahis", se oli yritys identifioitua johonkin ja RAKENTAVASSA MIELESSÄ eli let the bygones be bygones. Viestinihän oli asiallinen ja rehellinen.
Olen todella hämmästynyt, ettet tunnista vilpitöntä, vailla ironiaa ja vittuilua kirjoitettua tekstiä. Luulen, ettet edes halua tunnistaa, vaan haet loukatuksi tulemista.
"Se mistä minä hermostun oikeasti on hyväksikäyttö, ja osoitan sen myös."
Olet hermostunut minuun, siitäkö on pääteltävä, että olen hyväksikäyttänyt sinua. Voi helvetti!
">>Yö tuntui riisuneen roolit ja defenssit.>>
Kiitti vitusti. Uskotko todella että tuo on se ihanne: ilman rooleja ja defenssejä?! Haitilta löytyy asiasta parempaa esoteerista tietoa."
Aamulla pidin levollisesta yöllisestä tekstistäsi. Nyt en voi kuin ihmetellä ylämäen ja alamäen vauhtia, väärinymmärtämisen tai ymmärtämättömyyden määrää, tahallista ilkeyttä.
"Jos etsisin terapiaa, hakeutuisin asiansa osaavalle ammattiauttajalle."
Tapa, jolla olet minun tekstejäni tulkinnut, kielii kyllä siitä, että olet käyttänyt niitä angertherapyna itsellesi.
Mitä jos ihan vähän ensinnäkin löysäisit pipoasi ja toisekseen vähentäisit tuota analysoimistasi. Se on vain kaino pyyntö.
Et nyt itse erota ironiaa virhetulkinnoista.
Olen kiinnostunut oikeasti rehellisestä ja aidosta keskustelusta eikä siinä nikeillä ole merkitystä. Teet nyt tulkintojasi ihan itse sen pohjalta miten kuvittelet minun reagoivan. Imartelet itseäsi, sorry. Olet keskustelija muiden joukossa.
Unohdit tässä omassa defenssissäsi sen tärkeimmän sanomani: En tahdo alistua miksikään laboratoriorotaksi! Ja tällä viittasin nimenomaan aikaisempiin kanssasi käymiini keskusteluihin. Tarkoittaen: tästä en halua taas yhtä samanlaista.
Jos sinä sen sijaan rehellisesti pyrkisit edes pikkasen irrottautumaan tuosta omasta roolistasi, se loisi ehkä hedelmällisemmät puitteet rakentavalle keskustelulle.
Vedät nyt herneet nenääsi siitä, miten parissa lyhyessä lauseessa kuvailin mistä MINÄ en pidä. Kirjoitin asiakseni kyllä mielestäni aika paljon muustakin, mutta eipä se näytä sinua tällä kertaa kiinostavan.
>>Aamulla pidin levollisesta yöllisestä tekstistäsi. Nyt en voi kuin ihmetellä ylämäen ja alamäen vauhtia, väärinymmärtämisen tai ymmärtämättömyyden määrää, tahallista ilkeyttä.>>
Mitä jos luopuisit niistä raameista ja tulkinnoista? Mitä jos puhuisit asiasta etkä toisista keskustelijoista? Onko se edes mahdollista?
En minä ole ilkeä. Olen rehellinen ja kerron oikeasti miltä minusta tuntuu. Mutta miten olisi jos ihmisten sijasta joskus keskittyisit itse asiaan.
"Hei kamu! Mitä sulle kuuluu? Ei ole vähään aikaan palstoilla teikäläistä näkynytkään. Kokemuksesi kilteistä oli mielenkiintoinen näkemys. Nyt kun ajattelen niin olen törmännyt ihan samantyyppiseen ilmiöön... jne.jne."
Lue se juttu uudelleen ja kommentoi jos on kommentoitavaa. Keskustelu jatkuu...
Onko jutuissasi jokin pointtikin, vai onko kiva lässyttää vain lässyttämisen vuoksi?
Palstaa jonkin verran seuranneena ihmettelen eniten tuollaisia totaalisen paskan jauhajia. Ei mitään asiaa, mutta jäkätetään jättämästä päästyäänkin, eikä kukaan tiedä että minkä helvetin takia.
Puhu suoraan ja suomea vaan. Onko joku iso paha maagikko saanut säikähtämään ja laskemaan alleen?
Sitä tikulla silmään joka menneitä muistelee.
Niin tai näin, aina väärin päin.
Eikö tämä liene keskustelupalsta? Tässä kaksi ihmistä on väärinymmärtämässä toisiaan. Elämän symboli pienoiskoossa. Toinen defenssi-ja roolipelleilee, " sua ei ookkaan näkynyt pitkään aikaan, mitä sulle kuuluu", toiselle se on ajanhaaskuuta. Toinen pakoilee maailmaa loukossaan ruudun ääressä, toisen perimmäinen viesti on "tule siksi, joka olet", siis defenssien ja roolien riisuminen. Omimman heikon äänensä kuuleminen ja sen seuraaminen on työläs prosessi, rooleilu siinä tuskin on avuksi.
Revi siitä. Turhemmistakin asioista täällä on totta soikoon kirjoiteltu.
Just. Yksi on elämää pakoileva sairas pahis ja toinen pelkkää hyvää tarkoittava valkohattuinen cowboy.
Toiset tuputtaa uskontoa ja toiset sairaskertomuksia. Samasta ilmiöstä lienee kyse.
En ole kiinnostunut henkilööni kohdistuvasta paskanjauhamisesta, kiitos.
SHE, if you please, mrs. Robinson. Thanks to you, too.
Sinulla jotain osoitetta ulkomuistissa,mistä näistä asioista löytää tietoa?
Osuit suoraan ongelmani ytimeen kyllä.
Tarkoitin sanoessani "mieli on pantu paljon vartijaksi" lähinnä sitä (omiin kokemuksiini viitaten) että oma mieli sitoo sinut tähän materialistiseen maailmaan. Vaikka tuntisit vetoa syöksyä suinpäin maagiseen maailmankaikkeuteen, oma mieli toimii liekana. Näitten suitsien hölläämiseen olen huomannut meditoinnin ja flow-tilojen auttavan.
En siis kyseenalaista kokemuksiasi, jotka viittaavat todellisuuteen joka olisi vähemmän materialistinen. Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla, millaisiin kokemuksiin olet törmännyt.
Ahdistutko muuten tavarataloissa?
Pitkään mietin omalta osaltani, onko kyseessä jokin paniikkihäiriöön rinnastettava ongelma. Aloin tarkkailla fiilareitani. Liikun paljon oman alani messuilla, pidän luentoja yliopistoissa, teen työtäni isossa ryhmässä, heitän keikkaa rock-konserteissa. Kaupassakäynti ei ole mikään ongelma. Sen sijaan useinkin tavarataloissa tunnen miten olen jatkuvasti hermostuneitten ja ahdistuneitten "energiakenttien" vaikutuspiirissä. Siis mikään ulkoinen ei selitä tätä.
Voin kävellä Stokkalle arkipäivänä kello 14 ja viettää siellä tuntikausia, mutta auta armias jos menen kaikessa rauhassa ostamaan vaikka hansikkaita samasta paikasta perjantaina kello 16, niin fiilarit ovat ihan erilaiset. Ei minua hämää ihmistungos.
Tietenkin kanssaihmisten ilmeet, eleet ja käyttäytyminen vaikuttavat ja tarttuvat, mutta mielestäni kyse ei ole pelkästään siitä.
Minullahan on latvakonttori jatkuvassa remontissa, mutta en tiedä voiko minullekin kadun tai tavaratalon kuhinassa tulevaa tietynlaista ällö-oloa nimittää paniikkikohtaukseksi. En nimittäin koe klassisia fyysisiä oireita: sydän ei läpätä, henki ei lopu, enkä koe kuolevani siihen paikkaan.
Minusta vaan tuntuu että minua revitään jokaikiseen suuntaan mihin ihmiset ovat menossa, aivan kuin jotenkin tarttuisin heihin kiinni kuin purukumi, ja sitten venyisin joka suuntaan. Tunnen laumojen "läsnäolon" liian vahvasti.
Sosiaalisesti olen pyrkinyt pienestä pitäen eristämään itseni muista ihmisistä mahdollisuuksien mukaan, mutta energeettisellä tasolla en ole onnistunut pätkän vertaa. Jos keskustelenkin jonkun yhden ihmisen kanssa hetken, minusta tuntuu kuin jäisi jokin yhteys häneen päälle. Lopulta alkaa ärsyttää niin että tekee mieli käskeä sen ihmisen painua huitsun kuuseen.
Noh, ehkä tämä on tosiaan vain psykologinen seikka. Ei kaikki aina voi olla maagista. Keinot päästä tästä riesasta eroon voivat sitten tosin kyllä ollakin.
Oikein ymmärsin, en edes huomannut että olisin voinnut tekstin noinkin ymmärtää. :)
Hirveän "tuottava" olen ollut tässä muutamina päivänä ja näitä kokemuksiani sitten löytyy sieltä sun täältä viestiketjuista.
Taidamme olla samanlaisia; itse olen määritellyt tunneihmiseksi itseni. Se, että en suostu käyttämään mitään yleisiä termejä/käsitteitä/oppeja ilmaistessani näitä asioita, johtuu siitä että vahvasti koen (voisin sanoa: kuulen äänen, mutta sittenhän minua jo vietäisiin hoitoon ;))....) siis vahvasti koen, että vastaus on minussa itsessäni eikä ole hyväksi lähteä seuraamaan vain yhtä, pitäen sitä ainoana ja oikeana. Siksipä kyllä imen tietoa kuin kuiva taulusieni, mutta annan keräystuloksen muhia avoissani ja pidän "oikeana" kunnes toisin todistetaan.
Tavarataloissa tai yleensä tälläinen naisiin yhdistettävä ominaisuus: shoppailu, se ei istu minuun. En pidä siitä, tulee hermostunut olotila. En ole sitä koskaan miettinyt sen enempää psyykkeestä vai mistä johtuvaa? Enpä ole miettinyt, mutta voisi noinkin olla. Mutta olisin tuon viimeisen lauseesi kannalla: ei ole kyse ilmeistä tai ihmisten sanomisista. Kyseessä on paremminkin että jotenkin pystyn tuntemaan tunteita: hermostunut/kiukkuinen/masentunut/iloinen/onnellinen, siis toisista ihmisistä.
Mutta olen oppinut "sulkemaan" kanavan (kiitos siitä yhdelle "matkaseuralaiselle", joka totesi ettei aina tarvitse olla valmiina vastaanottamaan kun meitä on muitakin tätä "työtä" tekemään). Niinpä tänäpäivänä naksautan vastaanottimesta virran pois kun tuntuu siltä etten jaksa tälle päivälle enempää; siinä on vain negatiivinen ominaisuuskin (koska en osaa tehdä oikein....vielä) ja se on se, että samalla suljen myös omat tunteeni.
Tuo oma mieli; siitä olen muodostanut itselleni käsitteen järkiminä ja sen sulkemin tai oikeastaan hiljentäminen on vaikeaa. Tuo järkiminä yrittää aina hakea selitystä/perusteluita/näyttöä kun taas tämä tunneminäni antaisi "vain mennä".
Ja taas alkaa ajatusvirtaa tulemaan niin, että on parempi teipata sormet pöytään ;) Ja tämä taisi olla sitten järkiminä joka käskee tehdä töitä välillä.
Äh, nyt juutuin tähän ilmiöön.
Tunnetko (myös keskustelun %-yksilölle) nuo toisten ihmisten tunnetilat kropassasi vai päässäsi? Siis lihaksissa vai aivoissa?
Itsestäni tuntuu kuin vastaan säntäilevillä ihmisillä olisi sellainen lämmin/kylmä aura joka huokuu lävitseni ja jättää tavallaan jälkensä. Kun tarpeeksi "kylmiä auroja" lävistää kroppani, niskalihakset alkavat mennä jumiin ja lopputuloksena on saatanallinen päänsärky.
Kun aikoinaan muutin maalta kaupunkiin, tuntui että olin todellakin riepoteltavana tuolla kadulla. Nyttemmin osaan jo "jäädyttää" itseni, mutta edelleen toiset ympäristöt ovat helvetillisempiä kuin toiset.
Kinestiikasta puhutaan NLP:säkin. Se että intuitiivinen kokeminen ilmenee kropassa. Perustele siinä sitten loogisesti tekemiäsi valintoja, kun perusteluna on että "palleassa tuntui lämpimältä". ;-)
Se on kuulkaas jo korkea aika löytää meikäläisen sopivamman nikin itselleen, mutta ei siitä sen enempää...
Parhaiten tulee esiin positiiviset tunteet kanssaihmisistä ja silloin itselleni tulee lämmin ja rauhallinen olotila, kuin aurinko lämmittäisi kasvoja...hymy nousee kasvoille (haluan tai en) ja tulee ihan hirvittävä tarve halata tälläistä "lähetintä". Ja kun nyt sitten aloin miettimään että missä omassa olemuksessani tunnen: kaikkialla mutten missään tarkalleen ottaen. Kuitenkin välimaastoon pää-napa osuu voimakkain tuntemus enkä pysty sanomaan että pelkästään aivoissa olisi tuntemus.
Jos taas on negatiivisista kysymys; usein tulee samanlainen väristys kuin jos joku vetää kynnellään liitutaulua pitkin. Ja joskus olen huomannut että väistän tälläisen henkilön katseen, enkä myöskään halua olla kosketus-kontaktissa lainkaan. Usein jälkeenpäin minulla on paha olo; itkettää ja olen surkea ilman syytä.
Kuitenkin tunnen olevani niin alkumetreillä tämän asian suhteen, etten pysty vielä käskemään lähetintä päälle. Eli jos joku tulisi tähän eteeni niin en pysty "skannaamaan" häntä lävitse ja kertomaan "löydöksiäni". Poispäältä -kytkimen olen onnistunut löytämään itsestäni ja sekin helpottaa paljon.
Huh, olen ihan kiitollinen siitä etten sentään tunne ihmisten tunteita. Heidän pelkkä olemassaolonsa on välillä liian rasittavaa. (Ajatuksia sitten kyllä, mutta lähinnä tätä telepatiaa tulee lähipiirini kanssa esille.)
Joskus on kyllä tullut 1. tapaamisen tai näkemisen yhteydessä joistakuista sittemmin minulle hankaliksi osoittautuneista ihmisistä fiiliksiä että "tuon kanssa en haluaisi olla tekemisissä". Nämä ihmiset ovat yleensä jotenkin tasapainottomia - kaiketi olen herkin aistimaan semmoisen piirteen. Tai näkemään silmistä.
Se on sitä vaistoa, mitä joillakin on enempi ja joillakin vähempi, ja mitä suurin osa yrittää vähätellä. (Varsinkin amerikkalaisissa kauhuelokuvissa, ja sitten sitä ollaankin kohta psykopaatilla seilaamassa. Heh heh.)
Omituisimpia kokemuksia mitä olen kokenut elämäni varrella oli se kun yläaste-ikäisenä kerran satuin vilkaisemaan poikaan, jonka kanssa minulla oli etäinen, omituinen viha/rakkaus-suhde. Katseidemme kohdatessa oli kuin salama olisi lyönyt päin näköäni. Ei se ollut mitään romanttista kuvittelua tai muuta lääpällään olemisen lööperiä, se oli silkka energeettinen kokemus jossa jotakin - mutta en tähän päivään mennessä tiedä mitä - tapahtui.
Ehkäpä sielut tunnistivat toisensa, mutta mielet eivät.
Sinulla taitaa olla henkiopas joka kuiskaa sinulle asioita. Ja jos luottaisit häneen, hän saattaisi tuoda asiasi paremmin esiin.Toiset kutsuu tätä alitajunnaksi, toiset Itseksi, Ja minä sanon opastani oppaaksi. Tosin Itsekin puhuu. Korkeamman minän kautta saadaan tietoa tasolta, jolla ei fyysisenä liikuta. Kaikki mitä hengessä teemme on tältä tasolta. Itseäni on neuvottu pyytämään vahvaa suojausta sen hengen nimissä mihin eniten uskoo ja siten saa reviirinsä suojattua hälyääniltä, muilta persoonilta. Ainakin alussa tuntuu tulijoita olevan enemmän kuin kestää ja luulee tulevansa hulluksi. Mutta kun käyttää suojausta saa olla niin rauhassa kuin itse haluaa.Porukassa välittää vain yleistä rakkautta kaikille eikä puutu yksityiskohtiin, siten ei tarvitse kuluttaa energiaansa.
päästä tuosta eroon. Pyydä itsellesi suojausta tai opettele suojauksen tekeminen itsesi ympärille, ettet ota toisten energiaa niin täysin itseesi. Tosin säie kaikkien kanssa on aina olemassa. Mutta sitä ei pidä laskea vaikuttamaan omaan energiakenttäänsä.
Eräälle tutulleni oli sanottu että hänen silmänsä ovat kuin kuolleen kalan silmät. (Kyseessä oli klassisen hipin oloinen mies, joka pai tö vei oli astrologiassa nouseva Kala, harvinaisuus Suomessa.)
Niin että tokihan sinulla paremmin menee... En puhuisi kärsimyksestä.
Tsemp.
"Te jotka porteilla hulluuden
kolkuttelette: Astukaa läpi tai,
hautaanne saakka ihmettelette."
Luinpa mielenkiinnolla kirjoitustasi, itselläni on samankaltaisia kokemuksia. Tosin kokemukset eivät ole koskaan kadonneet mihinkään, vaan niitä on ollut aina. En kylläkään usko voivani vaikuttaa toisten ajatuksiin tai toimintaan, mutta usein yksinkertaisesti vain tiedän, millaiset aikomukset heillä on.
Olen yrittänyt pitää asian suhteen matalaa profiilia, enkä tuo sitä kovin voimakkaasti esille. Joidenkin ihmisten kanssa näitä "telepaattisia" juttuja sattuuu enemmän, joidenkin kanssa ei lainkaan. Joistakin ihmisistä aistin selvää kylmyyttä, tai vastaavasti lämpöä. Jos ihminen tuntuu kylmältä, väistän vaistomaisesti. Tuo kädestä ennustaminen oli kuin oma kokemukseni:o) Olen toiminut joskus aivan samoin. En tosin enää alkaisi leikkiä asialla, jollain tavalla pelkään tietää asioita.
Lukisin myös mielelläni lisää tietoa asiasta, mikäli sitä jollakulla olisi?
Tämä ei ole tietoa, mutta tämä on todellisuutta. Itseäni helpotti kun huomasin jossain vaiheessa etten ole yksin tässä maailmankaikkeudessa tai edes täällä maapallolla kuljeskelemassa tämän "ominaisuuden" kanssa.
Siispä sananlaskun mukaisesti päätin jakaa tietoni niin saan samalla positiivisuutta liikkeelle tähän päivään.
Samoin itselleni kohtaamani ihmiset "viestivät" ensireaktiona kylmää/lämmintä; ja kylmät ihmiset jätän rauhaan. Lämpöisten kanssa jatkan; joidenkin kohdalla tulee "suru"/"ilo"/"epäilevä"/"hakeva" ja esim. tuon "suru"-tuntemuksen kohdalla olen jo oppinut mitä pitäisi tehdä: pitäisi olla olkapäänä. Samoin "hakevan"-tuntemuksen kohdalla olen onnistunu ymmärtämään tarkoituksen.
Ennustamaan en ole koskaan lähtenyt, enkä taida lähteäkään; se ei vain taida olla minua varten. Joskus suustani kylläkin lipsahtaa ajatuksenpätkä jonkun ihmisen kohdalla, mutta yleensä pidän suuni kiinni. Tämän kohdalla vain tämä "pidä-tieto-itselläsi" -tunne on niin voimakas; etten ole edes asialla leikkinyt.
Alkuinnostus aikoinaan pisti myös "testailemaan" ja konkreettisesti olen todistanut itselleni (epäilevä ihminen kun kuitenkin olen...) että pystyn vaikuttamaan toisten olentojen (ei vain ihminen vaan myös kissa esim.) ajatuksiin/toimintaan. Nyttemmin en ole tuota mahdollisuuden ovea raottanut, koska en hallitse tätä vielä riittävällä tasolla ja tuntemukset asian suhteen ovat sen suuntaisia että olen ymmärtänyt antaa itseni odottaa tuon asian suhteen.
Piti vielä täsmentää, tunnen myös joidenkin ihmisten vievän itseltäni energiaa. Joiltakin ihmisiltä tunnen saavani sitä.
Yleensä tätä energiaa näyttävät varastavan juuri nämä kylmät ihmiset. Ehkä siksi vältän heitä....
Näiden ihmisten läsnäolo saa mut tuntemaan itseni näkymättömäksi, olemattomaksi, vaikka olen periaatteessa hyvinkin näkyvä ja kuuluva persoona. Vaistoan hyvin herkästi jos ihminen ei pidä minusta, tai hänen aikomuksensa ovat arveluttavat. Yleensä osun vaistoni kanssa vieläpä oikeaan, joitain kertoja olen jättänyt tietoisesti asian huomioimatta, ja olen saanut pettyä ihmiseen todella syvästi.
Muuan tuttavani sanoo ilmiötä "kaislikossa suhisee"-tunteeksi, eli jokin varoittaa tulevasta.
Luen näitä kirjoituksia hyvinkin hämmentyneenä....
Tämä alkaa pian menemään sarjaan "liian hyvää ollakseen totta"....
Samoin olen huomannut; negatiiviset tuntemukset kanssaihmisissä vievät minulta voimia ja myös voimia vie jos unohdan sanonnan: ei voi saada jos ei myös anna, vaikka olisikin kysymys positiivisista tuntemuksista.
Ja nyt järkiminäni todellakin jo huutaa: mene tekemään töitä! ;)
ja ota sieltä sopivaa kirjallisuutta käteesi. Tiedät ottaessasi mikä on hyvä sinulle juuri nyt. Itselleni se ainakin aikoinaan tehosi tosi hyvin. Luin sekä psykologiaa parapsykologiaa etiikkaa ja itämaisia uskontoja. Amerikkalaiset tsemppiskirjallisuudet kahlasin ensimmäisenä läpi. Nekin ovat oivaltavia kunhan ohittaa niiden mainostemppumaisen kirjoituksen sävyn joka ei ihan heti istu suomalaiseen menttaliteettiin.