olis kiva tietää miten te muut hoidatte yhteydenpidon lasten biologisiin vanhempiin sekä sukulaisiin.
Meillä on niin pieni lapsi sijoitettuna ettei hän voi itse vielä pitää yhteyksiä.
Sossu on sanonut meille että sukulaiset päättää itse kuinka usein soittavat tai tulevat käymään(asuvat kaukana meistä joten tapaamiset ovat harvinaisia).
Sukulaiset haluaisivat että myös me soittelemme ja kerromme kuulumisia ettei yhteydenotto ole yksipuolista. Sossun mielestä meidän ei sitä pidä tehdä .Mitä mieltä te olette?
Meillä on niin pieni lapsi sijoitettuna ettei hän voi itse vielä pitää yhteyksiä.
Sossu on sanonut meille että sukulaiset päättää itse kuinka usein soittavat tai tulevat käymään(asuvat kaukana meistä joten tapaamiset ovat harvinaisia).
Sukulaiset haluaisivat että myös me soittelemme ja kerromme kuulumisia ettei yhteydenotto ole yksipuolista. Sossun mielestä meidän ei sitä pidä tehdä .Mitä mieltä te olette?
Vastaukset 10
Vanhimmat
vaatia tapaamisten kirjaamista toimeksiantosopimukseen.
Meillä lapset tapaavat biovanhempaansa joka neljäs viikko, viettäen päivän hänen kanssaan.
Toinen vanhempi ei ole missään yhteydessä, eivätkä sukulaisetkaan sieltä puolen.
Tapaava vanhempi hoitaa vierailut sukulaisiin tapaamisten yhteydessä, ei silloin kun itse huvittaa.
Soitella sukulaiset saisivat, mutta lapset olivat kovin pieniä sijoitettaessa, joten ovat jääneet etäisiksi.
Muutaman kerran vuodessa sovimme sitten "ylimääräisiä" tapaamisia, juhlapyhinä tms, mutta hyvissä ajoin etukäteen.
Meillä on onneksi helppoa sikäli, että tulemme hyvin toimeen biovanhemman kanssa ja tapaamiset sujuvat hyvin.
Kysymyksessä on sijoitus, joka jatkuu täysi-ikäisyyteen asti.
Eli lapsia ei tulla koskaan palauttamaan biovanhemmille.
Taitaa olla aika yksilöllistä tuo yhteydenpito. Meillä on niin hyvät välit biovanhempaan, että soitto puolin ja toisin menee useasti viikossa. Mielestäni se on hyvä niin, tässä tapauksessa. Mutta on otettava aina tilanne huomioon. Olisin iloinen jos vaikka lapsi tapaisi biovanheempaansa päivittäin, mutta olemme sopineet, että joka toinen viikonloppu on se virallinen tapaaminen. Silloin ainakin olemme varanneet sen ajan, ettei muuta suunnitellla siksi päiväksi. Bio voi tulla meille tai lapsi hänen luokseen. Ihanan hyvin kaikki mennyt. Biovanhempi on hyväksynyt tilanteensa, ettei hän enää koskaan voi lastaan itse hoitaa, vaan nauttii hänestä nyt sen mitä voi.
Me yritämme kotona puhua vain hyvää biosta, että heillä aina olisi hyvät välit. Muuhun sukuun meillä ei ole mitään yhteyttä. Se on surullista, mutta kun ei heistä mitään tiedä, ei mitään osaa kaivatakkaan!
pystytte ylläpitämään noin tiheää kontaktia biovanhempaan. Tosi mahtavaa lapselle kun voitte noin hyvin vaalia suhdetta biovanhempaan.
Olen iloinen teidän puolesta.
Miten sinun ja miehesi sukulaiset/mummot-vaarit suhtautuu teidän sijaislapseen,ovatko he aidosti kiinnostuneita hänestä ja muistavat myös häntä merkkipäivinä jne.?
Meidän sukulaiset pitävät sijaislasta saman vertaisena kun meidän biolapsia,löytyy lämpöä mummon sylistä ja aitoa välittämistä "serkuilta",lahjoja saa samalla lailla kun muutkin.
Olen itse kasvanut biolapsena kasvattiperheessä joten minulle se on jotenki luonnolista että tuntee yhteenkuuluvuutta vaikkei olla "oikeita" sisaruksia/sukulaisia.
Olen miettinyt näitä "bio" yms.. geeni juttuja.
Eli meillä ihmisillä on valtava sisäinen tarve olla biologisesti osa jotain, sukua, perhettä jne.
Sitten kun oikein ajattelee vaikkapa,lähipiiriä, kuinka sisarukset ovat perustaneet perheen kuka kenenkin kanssa ympäri Suomen.Siis täysin vieraan ihmisen kanssa, täysin vieraiden "geenien" kanssa.
Ja lapset jotka näistä liitoista syntyvät ovat sattumanvaraisesti enempi tai vähempi jompaakumpaa sukugeenistöä, polveutuen ehkä kauaskin esi isiin ja äiteihin.
Sitä omaa tai puolison "kloonia" ei todellakaan välttämättä suoraan periydy edes omiin biolapsiin.
Tätä pohjaa ajatellen ja suomalaista luonnetta yleensä, olemme oikeastaan aika samanlaisia, ei millään pahalla mutta niin vain mielestäni on.
Samannäköisiä ihmisiä on Suomi pullollaan, enempi ja vähempi vaaleita tai ruskeatukkaisia. Kasvonpiirteet pystynenästä suoraan.Jne.
Luonteetkin niin...luonteista puhumattakaan.
Silti meillä on niin voimakas tarve kuulua siihen tiettyyn sukuun,perheeseen, oli se suku sitten mitä tahansa. Kuitenkin samaan aikaan lähiympäristö on täynnä samantyyppisiä perheitä, suomalaisia perheitä samoine piirteineen, iloineen suruineen.
että pointtini oli se, että ns. verisukulaisissakin voi olla hyvinkin "vieraita" sukulaisia, jos ihan geeniperimiä ajatellaan.
Meillä sijoitettu lapsi on aivan samalla viivalla kaikkien muidenkin lasten ja lastenlasten kanssa. Itseasiassa siinä on tainnut käydä niin, että tämä lapsukainen on vienyt kaikkien sydämen ja siitä on tullut kaikkien silmäterä! Varsinkin isovanhemmat ovat aivan rakastuneet ja kiintyneet tähän lapseen. On aivan kuin osa perhettä. Hänkin puhuu mummista ja papasta ja serkuista ja tädeistä ym...
Monia sijaisvanhempia ja heidän kokemuksiaan biovanhemmista ja -suvusta kuunnellessa, olen vaan miettinyt miten helpolla päästäänkään. En tiedä jaksaisinko kaikkea sitä mitä sijoitusten kautta voisikaan tulla. Vaikka toista sijoitusta ollaankin harkittu, en tiedä uskalletaanko lähteä siihen enää. Toista yhtä "helppoa tapausta" tuskin tulisi vastaan ja että kaikki sujuisi niin hyvin kuin nyt. Mutta katsellaan...
sossusi sanoo väärin, kun väittää, että biot päättävät. älä alistu siihen. vaadi selkeät tapaamis ja soittoajat. muuten voit pahimmassa tapauksessa viettää puolet ajastasi vastaamassa sossun kyselyihin siitä, miksi ei lapset olleet kotona puhelimen ääressä kun soitettiin ja kun olet vienyt lapsen biotapaamisiin aina pyydettäessä, niin seuraavaksi kuulet, että bio on valittanut sossulle sinun hoidattavan lapsen hänellä.
puhuu kokemuksen ääni: vaikeaksi tapaukseksi tiedetty bio vaikutti tosi mukavalle ja minusta meillä oli mennyt tosi kivasti. kaksi viikkoa sitten en olisi muuta kirjoittanutkaan. mutta sitten repesi. bio iski kuin haukka, mikään ei ollutkaan ollut hyvin. hänestä.
eli jutun opetus on. usko sijaisisän tekstejä. kirjauta kaikki paperille ja vaadi sossua ottamaan selkeä kanta tapaamisiin. parempi tiukka paperi ja sitten jousto tilanteen ja ihmisten mukaan, kuin kaikki kaatumassa niskaasi
siten että isosisko (ainut joka pitää kunnolla yhteyttä)oli tosi mukava ollessaan meillä,meillä oli tosi kivaa kun yhdessä hoidettiin lasta. Sitten sain kuulla sossulta että hän oli valehdellut että hän saa tehdä meillä mitä haluaa ja saa mennä lapsen kanssa yksin minne haluaa(hän ei saa olla yksin lapsen kanssa). Olin tosi pettynyt koska olin tosissaan niin mielissäni että kaikki synkkaa niin hyvin ja nyt onki tullut selville että hän valehtelee vähä joka suuntaan kaikesta joten nyt tilanne on se ettei enää voi olla vapautuneesti vaan täytyy koko ajan miettiä että mitä sanoo ja mitä tekee.
Harmittaa tosi kovaa.
Meillä, kun lapset tulivat yrittivät sukulaiset meitä myös painostaa kaikenlaisiin juttuihin. Olisi pitänyt olla kirjeenvaihdossa puolisuvun kanssa ja askarrella heille, lähetellä kuvia jne.
Sanoimme heti alussa stop! Lapsilla ei itsellä ollut halua, niin emme alkaneet siihen. Tapaamme biovanhempia joka toinen kuukausi. Lapset saavat, nyt kun ovat jo kasvaneet kirjoitella haluttaessa (eivät ole koskaan tehneet sitä).
Lähetän noin kaksi kertaa vuodessa kirjeen ja kuvia vanhemmpille sekä isovanhemmille ja kummeille. Lapsien yleiset kuulumiset ja koulukuvan.
Ei kannata alkaa liiallisiin yhteydenpitoihin, pääasiahan on ne biovanhemmat.
Hei!
Alkuperäinen merkintä siksi, että ei sekoitu asiat, kun kaksi samalla kirjoittaa menee, asiat ristiin...ei millään pahalla.
Meillä myös on otettu linja jota aiomme noudattaa, meillä tapaus jossa biot rupesivat siirtään itselleen valtaa ja aika pitkään siinä onnistuivatkin, kunnes uhkasin huostaanoton purulla, sossut antoivat tehdä biologisten sukulaisten ihan mitä mieli lystää, minulla paloi pinna ja nyt sitten luvattiin, että kaikki muuttuu.
Sanoin, jollei niin sitten...vaadin uutta hoitosopimusta ja nyt pidetään kiinni siitä.
Voi olla muuten törkeitä sossujakin, olen mielestäni muuttunut ihmisenä paljon vahvemmaksi, kuin olin aloittaessani tätä työtä, silloin olin hiljainen "hiiri" mutta nyt naarastiikeri" joka on joskus vihainenkin, jokaisella myös sijaisäidillä on tasavertainen sananvapaus, kun lapsista on kyse ja etuja ajetaan, ei niitä voi vieras sossu tulla ja ratkaista.
Taistellaan vaan lapsiemme etujen puolesta, sukulaisten pitää hoitaa ongelmansa muuta tietä, kuin sijaiskotia vahingoittamalla ja mielipahaa tuottamalla.
Jos yhteinen sävel ei löydy on lapsen etu, että kaikki on valvottua tapaamiset ja muutkin asiat.
Mukavaa kevään jatkoa ja pidetään sijaisvanhemmat yhtä, voimaa me tarvitsemme toisiltamme ja tukea sitä vertaistukea!!