Kirja jota et lukenut loppuun asti???

vain se yksi

Minulla se on Viktor Hugon Kurjat.
Kun ei vaan kerta kaikkiaan jaksanut, vaikka kuinka yritin!

En muista jättäneeni kirjaa kesken ikinä ennen sitä tai sen jälkeen..

34

1334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kum-alaa

      Lukiossa arvottiin välillä niitä sivistäviä "elämää suurempia" teoksia oppilaille luettavaksi ja kahta näistä en saanut loppuun:Danten Jumalainen näytelmä ja Cervantes Don Quiote (kirjoitusasut taisivat mennä pieleen,sori).Siihen aikaan ei ollut nettiä,mistä tempaista referaatti ja jonkin verran sitten sävelsin (en saanut hylkyä)...Waltarin Sinuhe jäi kesken myös,kun nuoren naisen elämä oli paljon mielekkäämpää ;-).Sholohovin Hiljaa virtaa Donin aloitin joskus parikymmentä vuotta sitten myös ja nyt loppiaisen jälkeen sain päätökseen kunnialla =).Kaikkia en voi edes muistaa,kun ne vähemmän mielekkäät jätän suosiolla kesken.

      • eenpojkke.-

        Itse oon sellanen lukija että mulla saattaa jäädä kesken kirja... Mulla saattaa olla parhaimmillaan (tai pahimmillaan) jopa 5 kirjaa kesken, ja luen niitä aina silloin tällöin eteenpäin. Saattaa olla että jotain ihan hyvääkin kirjaa olen lukenut puoleenväliin, ylikin, mutta sitten se jää pölyyntymään hyllyyn nautiskellessani "välipalaksi" helppolukuisia kirjoja. Ja kynnys kirjan jatkamiselle kasvaa koko ajan. Tää on aika harmillista itseasiassa, joten oon yrittänyt ottaa itteeni niskasta kiinni ja lukee vaikka väkisin mahdollisuuksien mukaan kaikki kirjat loppuun.


      • Lukija66
        eenpojkke.- kirjoitti:

        Itse oon sellanen lukija että mulla saattaa jäädä kesken kirja... Mulla saattaa olla parhaimmillaan (tai pahimmillaan) jopa 5 kirjaa kesken, ja luen niitä aina silloin tällöin eteenpäin. Saattaa olla että jotain ihan hyvääkin kirjaa olen lukenut puoleenväliin, ylikin, mutta sitten se jää pölyyntymään hyllyyn nautiskellessani "välipalaksi" helppolukuisia kirjoja. Ja kynnys kirjan jatkamiselle kasvaa koko ajan. Tää on aika harmillista itseasiassa, joten oon yrittänyt ottaa itteeni niskasta kiinni ja lukee vaikka väkisin mahdollisuuksien mukaan kaikki kirjat loppuun.

        Sinuhe, Tuntematon Sotilas, 7 Veljestä.

        Olen lukenut 1500-20000 kirjaa elämäni aikana.


      • Lujkija66
        Lukija66 kirjoitti:

        Sinuhe, Tuntematon Sotilas, 7 Veljestä.

        Olen lukenut 1500-20000 kirjaa elämäni aikana.

        Nolla pois :D


      • Necile
        Lujkija66 kirjoitti:

        Nolla pois :D

        Aloitin eilen illalla Karpin Sateen varjon, muutaman sivun jäkeen alkoi kuvottaa niin, että en pystynyt, en millään. Elämäni ensimmäinen kirja joka jäi siltä istumalta.


      • phineas
        Lukija66 kirjoitti:

        Sinuhe, Tuntematon Sotilas, 7 Veljestä.

        Olen lukenut 1500-20000 kirjaa elämäni aikana.

        lukemasi 1500-2000 kirjaa ovat valitut palat, aku ankan taskukijat, alibin- ja seiskan kootut teokset ja muu stuuba.


      • kai.
        phineas kirjoitti:

        lukemasi 1500-2000 kirjaa ovat valitut palat, aku ankan taskukijat, alibin- ja seiskan kootut teokset ja muu stuuba.

        Eihän tuo osaa edes kirjoittaa teosten nimiä oikein - osanneeko ollenkaan lukea sillä tasolla, mitä kokonaisen kirjan lukemiseen tarvitaan?


      • kunnioitettavaa!
        Lukija66 kirjoitti:

        Sinuhe, Tuntematon Sotilas, 7 Veljestä.

        Olen lukenut 1500-20000 kirjaa elämäni aikana.

        Jos opit lukemaan 4 vuotiaana, niin olet nyt n. 58, jos olet lukenut joka päivä yhten kirjan kannesta kanteen. Jos olet pitänyt vapaapäiviä vaikkapa yhden viikossa niin olet jo reilusti yli 60. Sama juttu jos olet jättänyt muitakin kirjoja kesken kuin nuo mainitsemasi kolme.
        En sano että urakka olisi mahdoton, laskin vain ihan omaksi huvikseni.
        Ai niin, voitko suositella mulle jotain kirjaa. Kiinnostaisi tietää myös mitkä on parhaat kymmenen sun lukemaa kirjaa?
        Hyviä lukuhetkiä sulle.


    • Anxx

      Näin nopeasti tulee mieleen Humiseva harju. Ei yhtään minun tylistäni kirjallisuutta. Tosi tylsä. Harvoin kyllä jätän kirjan kesken niin, etten edes aio yrittää lukea sitä eteen päin "sitten joskus". :D

      • yxäxä

        Viimeisin keskenjäänyt taitaa olla Sofi Oksasen Puhdistus. Olen pari kertaa yrittänyt jatkaa, mutta ei vaan tempaa, on niin pitkäpiimäistä. Jokin luvun olen sieltä täältä lukenut ja ihan mielenkiintoisia ovat olleet, mutta muuten...


    • dekkarifani

      Alooitin lukea Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyttä, sitä kun on kovasti kiitelty. Heti alusta pitäen siinä on sellainen vyörytys ihmisiä ja tapahtumia että jätin kesken kun en jaksanut pitää mielessä kaikkea tuota.

      • xx

        Minulla sama kokemus Sadan vuoden yksinäisyydestä. Muutaman kerran sen aloittanut ja jossain sivulla 50 ikäänkuin putoa kyydistä pois. Samoin Doris Lessingin Kultainen muistikirja hyytyi ja jokunen venäläinen teos.
        Ja rakastan dekkareita, en pelkästään.


      • Tristana
        xx kirjoitti:

        Minulla sama kokemus Sadan vuoden yksinäisyydestä. Muutaman kerran sen aloittanut ja jossain sivulla 50 ikäänkuin putoa kyydistä pois. Samoin Doris Lessingin Kultainen muistikirja hyytyi ja jokunen venäläinen teos.
        Ja rakastan dekkareita, en pelkästään.

        Kiva kuulla että joillain muillakin on jäänyt Sadan vuoden yksinäisyys kesken :) Olen moneen otteeseen yrittänyt aloittaa uudelleen ja aina jää kesken. Hassua kyllä että tämä kirja on nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut ja mainitaan "100 kirjaa jotka on pakko lukea "listoilla . Minä myös rakastan dekkareita, olisiko sitten Garcia Marquez liian "syvällistä " :)


      • Dublinbublin
        Tristana kirjoitti:

        Kiva kuulla että joillain muillakin on jäänyt Sadan vuoden yksinäisyys kesken :) Olen moneen otteeseen yrittänyt aloittaa uudelleen ja aina jää kesken. Hassua kyllä että tämä kirja on nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut ja mainitaan "100 kirjaa jotka on pakko lukea "listoilla . Minä myös rakastan dekkareita, olisiko sitten Garcia Marquez liian "syvällistä " :)

        on vauhdikkaampi kuin dekkarit! Mistäköhän se johtuu että joku kirja suorastaa imaisee lukijan mukaansa ja toinen ei sitten millään?
        Minulla ovat James Joycet jääneet n. sivulle 50. Aion kyllä vielä yrittää.


      • ennennyt

        minäkin pääsin kärryille siinä Sadanvuoden yksinäisyydessä. En kyllä silti lukenut toiseen kertaan. Antikasta sain hyvän hinnan, koska oli Nobel-kirjailija. Itse ostin sen alennusmyynnistä. Jos olisi ollut kirjastosta olisin saattanut jättää kesken, mutta säästäväisenä ihmisenä luin sen loppuun asti.
        Mieleeni siitä jäi kyllä aika kiehtova tunnelma. Ei paljon muuta.


    • ennennyt

      ja n. puoliväliin jäänyt. Alkoi vaan tuntua lässynlässyltä. Tätä kirjaa kehuttu siitä nämä kaksi yritystä.
      Myös kehuttu F.Scott Frizgeraldin Yö on hellä Saarikosken suomennoksena ei jaksanut kiinnostaa.
      Ihminenhän muuttuu iän myötä. Kirjat, joita nuorena luin, eivät enään vanhempana kiinnosta.
      Jaksankin ihmetellä, kuinka monet vanhemmat naiset lukivat muistaakseni romanttisia kertomuksia esim. Sirpale- ja Nyyrikki-lehdistä. Oli niitä vielä muitakin lehtiä, joita minäkin nuorena ahmin. Mutta nyt vanhempana ei vastaavat esim. Harlekiinit ei kyllä yhtään kiinnosta. Tiedän kyllä ikäisiäni naisia, jotka niitä lukevat.

    • ....

      taispa olla se Sinuhe Egyptiläinen.. jäi jonnekin puoliväliin ja molemmilla lukukerroilla :)

      pitäs lukee se joskus kokonaan.

      • :(

        john fowles: jumalten naamiot,vai menikö nimi nyt oikein? olen kuitenkin melko "sitkeä" lukija ja jaksan odottaa,vaikka kirjan alku on tylsähkö,usein se sitten myöhemmässä vaiheessa tempaa mukaansa.tätä sai vaivalla ja työllä rämmittyä puoliväliin ja sitten oli aivan pakko lopettaa,kirja ei antanut minulle yhtään mitään ja oli kaiken lisäksi todella tylsä.voisiko joku kenties tämän kirjan lukenut kertoa, mistä siinä on kysymys,jos en vai ehkä ole tajunnut kirjan "ideaa"?


      • toukka

        Lue ihmeessä. Se on parhaita suomalaisia, mitä ole lukenut.


    • taipeter

      Laila hirvisaaren joku näistä uusimmista. En muista nyt enään edes nimeä, mutta aloitin sen kaksi kertaa ja alun muistan, kun se oli kiinnostavampi, mutta sitten alkoi puuduttaa.
      Siinä vietiin koululaisia vaarallisen virran yli veneellä.
      Olen kyllä lukenut muita vielä hänen Laila Hietamiehen nimellä kirjoitettuja romaaneja esim. Lehmusten kaupunki jne. Pidin niistä ja ovat vielä hyllyssä. Miten ihmiset selvisivät sodan aikana kiinnostaa minua.
      Olen kuunnellut äitini ja muidenkin kertomuksia. Isäni ei juuri sotakokemuksiaan kerrannut. Kuvia on ja nyt kun minulla on sotilaspassi olen nähnyt siinä merkintöjä Tuntemattomasta sotilaasta tutuista paikoista.
      Arvattavasti oli kiltille miehelle kova paikka, kun joutui tykittämään eläviä ihmisiä.

    • suvikan

      Herättelen ketjua henkiin, kun on mielestäni kiinnostava aihe!

      Kesken on jäänyt kymmeniä kirjoja, useimmiten se ei kuitenkaan ole johtunut kirjasta, vaan siitä, että olen nähnyt jonkun muun kirjan hyllyssä tai kaupassa, ja keskittymiskykyni taitaa vastata akvaariokalan pitkäjänteisyyttä.

      Parhaiten muistissa kesken jääneistä on esimerkiksi Sinuhe Egyptiläinen. Innostuin Egyptistä 11-vuotiaana, ja tahdoin lukea ko. kirjan. Ehkä suurempi ihme kuin kirjan kesken jääminen on se, että pääsin kuitenkin noin sivulle 300 asti. Kirja on ehdottomasti luettavien listalla edelleenkin! Myös Anna Karenina on jäänyt kesken. Tein aikoinani sopimuksen isäni kanssa, että luen Anna Kareninan, jos hän lukee Tarun sormusten herrasta. Kirja jäi kesken, kun 70 sivua luettuani tajusin, että isä oli sivulla 5.

      Joskus kannattaa kyllä ehdottomasti antaa myös uusi tilaisuus hyllyyn jääneille kirjoille! Virginia Woolfin Mrs Dalloway oli jäänyt minulta kesken kahdesti noin 50 sivun jälkeen, kunnes vihdoin päätin vaikka pelkällä sisulla lukea sen, koska olin muista hänen kirjoistaan pitänyt kovasti. Istuin alas ja luin kirjan kahdessa päivässä, ja se meni heti kaikkien aikojen lempparit -listalle! Päättelin, että olin edellisillä yrityksillä lukenut liian lyhyen pätkän kerrallaan, ja siksi jäänyt paitsi tajunnanvirtatekniikan tuomasta nautinnosta.

      • qwrwewyt44444

        Minä luin Sinuhen ja Anna Kareninan 11-vuotiaana. Sinuhe kiinnosti kyllä enemmän.
        Kesken on jäänyt Burroughsin Alaston lounas. Ei kai se huonokaan ole, mutta en saanut siitä mitään nautintoa irti.


    • ...zzz

      Kaikki Kingsley Amisin kirjat. Olen yrittänyt lukea niitä myös englanniksi.
      Viimeistään yhden luetun sivun jälkeen huomaan ajattelevani täysin
      muita asioita.

    • ...

      Huonoja kirjoja olen jättänyt kesken vaikka kuinka monta, niiden nimiä en muista. En siis listaa niistä. Ainoa mieleen jäänyt kirja, jonka kesken jääminen itseäni hieman nolottaa, on Charles Dickensin Bleak House. Kyllä sen ehkä vielä joskus luen. Joycen Odysseus oli pitkään kesken jääneiden kirjojen listalla, mutta taannoin sen luin alkukielellä läpi. Hyvä kirja, olin vain liian nuori ja kokematon lukija ensimmäisellä kerralla.

    • Yleensä luen vain kirjan alun tai pätkän sieltä toisen täältä, ehkä selaan läpi ja pysähdyn joihinkin kohtiin. Jos kirja on hyvä tai muuten riittävän mielenkiintoinen se jää hyllyyn (tai johonkin pinoon, laatikkoon - noin 20 000 kirjan joukkoon) ja myöhemmin saatan palata siihen.

      Johtuu kirjallisuuden luonteesta: nykyisin luen pääasiassa hengellistä (kristillistä) opetuskirjallisuutta sekä tietokirjallisuutta.

      Jos mennään kaunokirjallisuuden puolelle... luen melko vähän kaunokirjallisuutta... mitähän niitä nyt on, keskenjääneitä? Ok, viime kesänä aloitin uudelleen Sarten Inhon ja luin muutaman sivun verran. Edellisen kerran luin kirjaa noin 23 vuotta sitten. Kirja ei ole kyllin mielenkiintoinen, enää, vaikka sillä onkin ansionsa... Edellisellä lukukerralla (teininä) se oli kyllin mielenkiintoinen, mutta jäi kesken silloinkin.

      Nyt on poikkeuksellisesti kaksikin romaania lukemisen alla. Jakob Knudsenin Vuorimiehen poika (elämäkertaromaani Lutherista) ei ole kovin sujuvaa tekstiä mutta vanhahtava tyyli sopii teokseen, vanhan elämäntavan ja uskomusten kuvaus on kivaa lukea sekä kuinka tekijän tulkinta kohteestaan etenee. Kirja jäi kesken kun törmäsin kirppiksellä Irvin Shawn romaaniin Nuoret leijonat ja aloin hetken mielijohteesta lukea sitä. Noin 500 sivua on luettuna ja noin 150 sivua jäljellä, joten en voi sanoa jääkö tämäkin kirja kesken. Se on kyllä miellyttävä tyyliltään ja mukava lukea. Sen jälkeen saatan palata Vuorimiehen poikaan tai sitten en.

      Luitkohan viestini loppuun vai jätit kesken? Hmmm. :)

    • H. Lettu

      .. tunnustaa, mutta Linnan "Tuntematon Sotilas" on lukematta ja myös lukematta jää. Pääsin läpi noin 2/3 mutta sitten toppas.
      Vertailun vuoksi, "Pohjantähden" olen lukenut kai 5-6 kertaa ja pidän sitä yhtenä parhaimmista lukemistani kirjoista. (MInulla ei ole sitä yksiselitteisesti parasta, top5 vaihtelee mielialan mukaan).
      - Jopa raamatun olen lukenut läpi, mutta tämä kansallisteos ei mene.

      Olen nykyään itselleni armollinen; kaikkea - kehuttuakaan - ei ole pakko lukea. Jos teksti tökkää, ei tunnu sujuvalta tai tarina ei kiehdo tai alkaa ahdistaa/tuntuu vastenmieliseltä, niin kirjan voi laskea kädestään.

    • as-keetti

      Jari Tervo:Myyrä

      Paljon sitä on kehuttu, mutta...
      Olen pariinkin otteeseen yrittänyt lukea, mutta
      uni on aina yllättänyt muutaman sivun jälkeen.
      Pitkäpiimäisempää juttua ei ole aikoihin sattunut käsiin...

    • neup

      heinrich böllin biljardia puoli kymmeneltä jäi kovan kahlauksen jälkeen kesken. pitäneekin ottaa uusintaottelu, jos tällä kertaa maistuisi.

    • joread

      Mielenkiintoista lukea, mitä kukakin ei ole jaksanut lukea loppuun. Joskus ihan harmittaa, kun ei vaan kykene lukemaan jotain kirjaa, vaikka kuinka haluaisi ja kiinnostaisi, ajatukset vaan lähtevät liiaksi harhailemaan. Minulle on käynyt näin esim. D.H.Lawrencen Lady Chatterleyn kanssa, vaikka se oli mielestäni hyväkin. Laxnessin Salka Valkaa olen useasti aloittanut, enkä koskaan pääse puusta pitkälle (se odottaa kirjahyllyssä, en ole vielä luovuttanut sen suhteen....).Louis Couperuksen Hiljainen voima jäi työmatkalla hotelliin ja kun sain sen takaisin, olin kadottanut tunnelman, enkä tarttunut siihen enään, menetin sen mahdollisuuden ja se harmittaa. Hassua, kun joku mainitsi Humisevan harjun, sen lukemista en taas voinut lopettaa. Viimeksi jäi kesken Ian McEwanin Ikuinen Rakkaus. En käsittänyt!
      Anteeksi, jos tuli kirjoitusvirheitä, oon huomannut, että ne häiritsee joitakin ihan hirveesti.

    • eipystyny

      Sofi Oksasen Puhdistus. Huhhuh mitä kuraa, sanoisin :)

      • Soltseniskyn Denis kudosivin päivä. ei aavistustakaan miten nimet kirjoitetaan. Ensimäinen sivu siinä vaiheessa kun D ottaa saappaanvarresta puisen lusikan alkaa ahdistaa.
        Monesti olen aloittanut Taru sormusten herrasta jäänyt joka kerta sivulle 13.
        Kirja jonka lukemisen aloitin silloin kun ilmestyi suomeksi. Illalla kello 20.00 ja lopetin aamulla kun piti lähtä töihin. Jatkoin ne loput sivut töistä palatessani


      • scarabaeus
        maagikko kirjoitti:

        Soltseniskyn Denis kudosivin päivä. ei aavistustakaan miten nimet kirjoitetaan. Ensimäinen sivu siinä vaiheessa kun D ottaa saappaanvarresta puisen lusikan alkaa ahdistaa.
        Monesti olen aloittanut Taru sormusten herrasta jäänyt joka kerta sivulle 13.
        Kirja jonka lukemisen aloitin silloin kun ilmestyi suomeksi. Illalla kello 20.00 ja lopetin aamulla kun piti lähtä töihin. Jatkoin ne loput sivut töistä palatessani

        No laitan tähän nyt sellaisen jutun... siis luen kaikenlaista laidasta laitaan eli pääasiassa sitten kuitenkin vain harpon tai selailen sillä niin harva kirja nappaa mukaansa että jaksan sivu sivulta... mutta sellainen kiinnostava juttu tapahtui tänä kesänä että:
        alkukesästä lukaisin Paul Austerin Invisible
        ja nyt pari viikkoa sitten lukaisin J.M. Coetzeen Nuoruus (jonka nappasin kirjaston ilmaiskorista kesällä ja ajattelin että olipa onni kun en ole Coetzeen kirjoja lukenut)
        ja sitten siinä tätä Nuoruus lukiessani yht´äkkiä ajattelin että ei helvata täähän on lähes täydelleen osittain samaa stooria (sama sankari tekemässä täsmälleen samoja juttuja) kuin oli siinä Invisible !
        … että siis ihan vieläkin olen sitä mieltä, että Auster olisi saanut erittäin vahvoja vaikutteita tästä Nuoruus kirjasta omaan kirjaansa Invisible.
        No
        eivät sinällään tietenkään huonoja lukukokemuksia kumpainenkaan kirja, mutta alkoi ihan oikeasti ärsyttämään kopionmaku,
        onkos Teillä sattunut samantyyppistä joidenkin kirjojen kohdalla ?


    • Vanhassa_vara

      Decamerone! Voi helevetti kuinka kuivaa, naiivia ja lällyä, ennalta arvattavia keskiaikaisia pikku hupailuja italialaisilla kukkakedoilla. Myös vaikka yritin huomioida kirjoittamisen aikakautta. Vaikka kuinka päätin taplata läpi ei pysty. Paljonkin jännempää ja kiinnostavaa tosimeininkiä mielestäni vaikkapa islantilaisten Edda tai Cretien de Troyes samoilta ajoilta, luulen.

    • Voiko joku vakavalla naamalla sanoa lukeneensa Joycen "Odysseuksen" läpi? Kumpana suomennoksena tahansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      10
      3379
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1858
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      982
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      948
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe