kaikkee ennenkirjoitettua.. kertokaa siis hyvät kanssasisaret, kuuluuko oikeisiin myös sairaalloinen (mielestäni) mustasukkaisuus ja itsetunnon meneminen kuralle?
En jaksanut lukea
Ekan kerran vaihtari
8994
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mustasukkaisuudesta en tiedä, mutta itsetunto kylläkin menee. Voihan ne kulkea käsi kädessäkin, kun ei enää kelpaa itsellenkään, niin kuvittelee miehen katselevan ja haluavan muita. Mullakin oli alamäkiä tuon itsetunnon kanssa, kun peilistä alkoi katsomaan ihan joku vieras, vanha, pulska ämmä. Onneksi pystyin ottamaan niskasta itseäni kiinni ja aloin harrastamaan liikuntaa ja syömään oikein (enkä enää ahmi iltaisin itseäni piukkaan) Nyt kelpaan itselleni ja kaikki näyttää valoisammalta:)
Ehkä mustasukkaisuus on rakkautta? Minä olin kovin mustasukkainen kun rupesin noin 45-vuotiaana uudestaan seurustelemaan. Se oli oikein rankkaa meille molemmille. Enää en ole niin mustasukkainen kun ollaan oltu yhdessä jo monta vuotta. Ehkä mustasukkaisuus kuuluu vaihdevuosien voimakkaampaan seksuaalisuuteen? Ainakin mulla nämä tunteet heräsivät uudestaan tosi voimakkaina kun olin täyttänyt 40 ja tullut vaihdevuosiprosessin alkuun. Itsetunnon heikkenemistä en kokenut, päinvastoin halu antoi voimaa. Nykyään on seesteisempää, huomattavasti seesteisempää...
mukana ja paljon. Uusi rakkaus viisikymppisenä, oma vanheneminen.. välillä tuntuu että pää sekoo. Halut on kyllä melkoiset, pitää paikkansa. Mutta tuo mustasukkaisuus häiritsee todella paljon... en mä haluaisi olla tällänen, teen helvetin meille molemmille. Enhän mä ennenkään...
Rakkaudestako tämä kaikki johtuu ja siitä etten enää ihan kelpaa itselleni?
Mutta kiitos teille molemmille vastanneille, mulla ei ole oikein ketään jonka kanssa puhuisin tästä...
todellakin koetellaan vaihdevuosissa. Minäkin kun katson peiliin näen siellä kauniin naisen sijasta vanhan tätini. Kun on nukkunut huonosti vuosikausia, ei näytä kovin hyvältä. Onneksi tilanne vähän korjautuu myöhemmin. Olen eronnut kaksi kertaa, eikä minulla ole kymmeneen vuoteen ollut miestä. Toinen heistä oli sairaalloisen mustasukkainen. Olen siis katsonut tilannetta toiselta puolen pöytää. Mies väitti rakastavansa minua, mutta en usko kenenkään joka rakastaa, haluavan pahaa rakastetulleen. Hänen tapauksessaan oli kysymyksessä kontrollin menettämisen pelko, hän ei uskonut ansaitsevansa rakkautta ja raivoissaan itselleen purki naisiin vihansa.
Jos mustasukkaisuus tulee esiin vasta vaihdevuosissa, niin luulen sen olevan silloin ohimenevä ilmiö. Vaihdevuosissa pelkää muutenkin menettävänsä kaiken, kun ei enää tunne edes itseään. Voi tulla työn menettäminen ja taloudellisia vaikeuksia, jotka eivät todellakaan paranna tilannetta. Totuus lienee monissa tapauksissa se, että jos puoliso jättäisi, niin asiat menisivät vielä huonommin. Huonoiten Suomessa pärjäävät juuri yksinäiset iäkkäät naiset.
Toisaalta vaihdevuosien alkuaikoina, vielä hormonit hyrräävät todella voimakkaasti ja tämä voi olla liikaa puolisolle, joka ei mahdollisesti koe vastaavaa. Onneksi asiat yleensä selviävät puhumalla. Pitäisi uskaltaa olla avoin ja kertoa tunteistaan toiselle hermostumatta ja syyttelemättä. Pitäsi pyrkiä aloittamaan lause sanalla "minä", eikä "sinä".
Toivottavasti et ole saattanut itseäsi vielä kovin pahaan jamaan, siihen viittaa jo se, että tulit keskustelemaan asiasta tänne. Nauti siitä mitä sinulla jo on. Muuta neuvoa en osaa antaa.
Kaikki mitä kerroit vastasi aika täydellisesti omia ajatuksiani.. nyt sain niille "vahvistusta".
En mä vielä ole asioita pahasti sotkenut, jokunen riita on mun "harhojeni" vuoksi ollut. Siinä tuntee itsensäkin niin typeräksi, toinen puoli sanoo että jutuista pitää puhua, toinen puoli tietää että kaikki mitä tulen sanomaan on lapsellista.
No niin, kai me kaikki tästä ehjänä selvitään:) Voimia!
Vähitellen olen alkanut ymmärtää, ettei miesystävälleni ole lainkaan tärkeää se minkälainen markkina-arvo mulla on, vaan hän tarvitsee parisuhteen. Hän tietää sen, että tarvitsee parisuhteen, että parisuhde on hänelle hyväksi. Tietysti siinä on eduksi kun minäkin yritän parhaani. Sillä tavalla tämä suhde antaa mulle eniten. Tän asian raadollinen puoli on se, että jos se en olis minä, niin se olis joku muu. Tätä asiaa vielä sulattelen... Kaikkein tärkeintä on, että kelpaa itselleen, niin kuin joku tuolla edellä sanoi.
olet oivaltanut sen mitä olen usein itsekseni pohtinut. Kyllä se totta on. Ja se taitaa päteä aika moniin meidän ikäluokkamme miehiin. (Nuoremmat lienevät valistuneempia.) Oikeasti; kun miehet golffaavat tai purjelentävät, he samalla käyvät seuraavaa smalltalkia: mitä vaimolle ja lapsille kuuluu, kuinka he voivat? Poikamies on tässä naineiden äijien seurassa surkea rääpäle, joka ei suutaan uskalla avata. "Poikien" parissa ukkomies on ainoa mies. Se on sellainen äijien välinen genre, pitää olla kokenut, perheellinen muiden miesten silmissä, jotta saa sitä pintaliitoarvostusta. On tuo nähty! Miehellä pitää olla vaimo ja perhe saadakseen toisten urosten täydellisen kunnioituksen.
Näin on!