Vielä ulkoilusta

Olen eronnut, pian 2 vuotta täyttävän pojan äiti ja tällä hetkellä hoitovapaalla. Ja lisäksi työtön.

Päivärytmimme on suunnilleen seuraavanlainen:
- lapsi herää klo n. 7.30 - 8.00 aikaan , jonka jälkeen aamupala
- leikkikentälle meno n. klo 10.00, josta tulemme takaisin kotiin klo 11 jälkeen.

Ruuan olen jo tehnyt valmiiksi edellisiltana, ja syömme sen yhdessä 11.30 - 12.00 välillä. Lapseni syö jo aika hyvin yksin, joten itsekin saan samalla aterian syötyä.

- nukkumaan meno (eli nukutan hänet sänkyymme, kestää n. 10 min ja nauttii siitä kun äiti on vieressä) n. klo 12.30 ja herää siinä klo 14.00 aikoihin.

Sen jälkeen omia askareita ja lapsen kanssa leikkiä, mutta sitten .....
kysynkin teiltä: tuleeko teidän oltua vielä toista kertaa ulkona ? Useasti tuntuu, että lapsi turhautuu pienessä asunnossa oloomme, kun viihtyy niin hyvin ulkona.

Itse olen kyllä laiska sitten toista kertaa tuonne pimeään lähtemään pulkkaa vetämään, vaikka leikkikenttä lähellä meitä sijaitseekin. Asumme kerrostalossa.

Eli kysynkin suunnilleen kuinka paljon yhteensä päivässä käytätte aikaa lapsenne kanssa ulkoiluun ja oletteko vielä toisen, jopa kolmannen kerran ulkona lapsenne kanssa. Autoa en omista.

Olen hieman ujo äiti kulkemaan missään äiti-lapsi kerhossa tai muskarissa ja muutenkin yksinäinen ja hieman välillä turhautunut kotona olemiseen, vaikka lapseni minulle rakas onkin. Sen koen mukavana, kun leikkikentällä jokin äiti aina välillä sanoo jotain minulle, ujo kun tosiaan olen.
3247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

..että juuri kaksi kertaa ulkoillaan. mitäpä jos tekisit jonain päivänä niin, että menette vasta iltapäivällä sinne pihalle? näkisi muksu vähän eri näköisiä maisemia, varsinkin jos sattuu olemaan pimeää. meidän poika on aina ihan innoissaan, kun on pimeetä ja kaikki lamppujen valot näkyy :)))

en tiedä miten itse toimisin jos asuisin kerrostalossa. meillä on tässä rivarissa oma piha ja leikkikenttä ihan vieressä, niin tulee ulkoiltua kyllä aika paljon. kesällä ollaankin pihalla melkein jatkuvasti.

Äänestä

nyt kuitenkin rohkeesti menemään äiti-lapsikerhoihin, ihan oikeesti! Siellä voi olla muitakin ujonpuoleisia kaipaamassa seuraa! Toki ensimmäinen kerta hirvittää ja yleensä kaikki pölisee vanhoissa porukoissa-mutta ei kannata ensimmäisestä kerrasta lannistua. Porukat vaihtuu ja ohjaajat saattavat olla aivan ihania. lapsista keksii juttua: Mukaan vaan!

Äänestä

Minulla siis vuosi ja kahdeksan kuukautta vanha tyttö ja ulkoilemme poikkeuksetta kaksi kertaa päivässä.

Kerralla ollaan ulkona 1-2 h, ulkoiltua tulee keskimäärin 3 tuntia päivässä. Kesällä paljon enemmänkin. Tähän ollaan totuttu ja rutinoiduttu ja meillä kävisi aika kyllä pitkäksi jos ei kahta kertaa ulkoiltaisi.

Niin ja ulkoilemme usein niin että aamupäivällä vaikka leikkipuistoon ja iltapäivällä pulkkamäkeen tai metsään tai vaikka vaan kävelylenkille lähiympäristöön. Eli harvemmin käydään kahta kertaa saman päivän aikana samassa puistossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei papupata kirjoitti:

Olen eronnut, pian 2 vuotta täyttävän pojan äiti ja tällä hetkellä hoitovapaalla. Ja lisäksi työtön.

Päivärytmimme on suunnilleen seuraavanlainen:
- lapsi herää klo n. 7.30 - 8.00 aikaan , jonka jälkeen aamupala
- leikkikentälle meno n. klo 10.00, josta tulemme takaisin kotiin klo 11 jälkeen.

Ruuan olen jo tehnyt valmiiksi edellisiltana, ja syömme sen yhdessä 11.30 - 12.00 välillä. Lapseni syö jo aika hyvin yksin, joten itsekin saan samalla aterian syötyä.

- nukkumaan meno (eli nukutan hänet sänkyymme, kestää n. 10 min ja nauttii siitä kun äiti on vieressä) n. klo 12.30 ja herää siinä klo 14.00 aikoihin.

Sen jälkeen omia askareita ja lapsen kanssa leikkiä, mutta sitten .....
kysynkin teiltä: tuleeko teidän oltua vielä toista kertaa ulkona ? Useasti tuntuu, että lapsi turhautuu pienessä asunnossa oloomme, kun viihtyy niin hyvin ulkona.

Itse olen kyllä laiska sitten toista kertaa tuonne pimeään lähtemään pulkkaa vetämään, vaikka leikkikenttä lähellä meitä sijaitseekin. Asumme kerrostalossa.

Eli kysynkin suunnilleen kuinka paljon yhteensä päivässä käytätte aikaa lapsenne kanssa ulkoiluun ja oletteko vielä toisen, jopa kolmannen kerran ulkona lapsenne kanssa. Autoa en omista.

Olen hieman ujo äiti kulkemaan missään äiti-lapsi kerhossa tai muskarissa ja muutenkin yksinäinen ja hieman välillä turhautunut kotona olemiseen, vaikka lapseni minulle rakas onkin. Sen koen mukavana, kun leikkikentällä jokin äiti aina välillä sanoo jotain minulle, ujo kun tosiaan olen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu