Kuulkaahan siskot hyvät. Olen aviossa, mutta vissiin erilaisten stressien takia on suhde ollut melko tylyä.
Tänään kuitenkin, muuton keskellä, tuli mies luokseni, piti kädessään ruskeata rikkinäistä paperia. Nyt yritän kuvata tilanteen: Tulit viereeni, kun olin hoitamassa asioita tietokoneella. Pidit risaista lappua kourassasi. Ihmettelin, miksi jäit siihen seisomaan, vilkaisin ylös.Siinä seisoit ja suuret siniset silmäsi hakivat katsettani. Silmäsi näyttivät samanlaisilta kuin mummini silmät 90-vuotiaana, pussit silmien alla, yläluomi roikkuvana sivuilta. -Sinähän itket! - Katsoin sitä vanhaa lappua. "Standesamt. Bitte erscheinen Sie 20 Minuten früher" isolla kirjoitettuna. (Standesamt=paikka, jossa mennään ei-kirkollisesti naimisiin. Olkaa hyvä ja ilmaantukaa paikalle 20 minuuttia aikaisemmin.)-Yhtäkkiä oli kaikki taas palautunut muistiin: Vaikeudet päästä eronneena naimisiin, ei riittänyt, että ex-siippa oli jo uusissa naimisissa, anopin vastustus (minä ulkomaalainen!). Miehelleni taitaa sittenkin olla yhteiselomme tärkeää! Tartuin hänen käteensä, korjasin teipillä sen 20 vuotta vanhan lapun. Vietiin sitten silkkimatto pesulaan ja sen jälkeen mentiin syömään hänen mieliravintolaansa.-Tuleekohan vielä yhteinen onni takaisin? -Jokainen on toki itse vastuussa tekemisistään. Mutta onneakaan ei voi pakottaa takaisin. Kyllä minä häntä rakastan, vaikka erottaisiinkin. Ja jos erotaan, toivon hänen löytävän pian uuden vaimon, koska yksinäisyys ajaa hänet luultavasti juomaan.
Tänään kuitenkin, muuton keskellä, tuli mies luokseni, piti kädessään ruskeata rikkinäistä paperia. Nyt yritän kuvata tilanteen: Tulit viereeni, kun olin hoitamassa asioita tietokoneella. Pidit risaista lappua kourassasi. Ihmettelin, miksi jäit siihen seisomaan, vilkaisin ylös.Siinä seisoit ja suuret siniset silmäsi hakivat katsettani. Silmäsi näyttivät samanlaisilta kuin mummini silmät 90-vuotiaana, pussit silmien alla, yläluomi roikkuvana sivuilta. -Sinähän itket! - Katsoin sitä vanhaa lappua. "Standesamt. Bitte erscheinen Sie 20 Minuten früher" isolla kirjoitettuna. (Standesamt=paikka, jossa mennään ei-kirkollisesti naimisiin. Olkaa hyvä ja ilmaantukaa paikalle 20 minuuttia aikaisemmin.)-Yhtäkkiä oli kaikki taas palautunut muistiin: Vaikeudet päästä eronneena naimisiin, ei riittänyt, että ex-siippa oli jo uusissa naimisissa, anopin vastustus (minä ulkomaalainen!). Miehelleni taitaa sittenkin olla yhteiselomme tärkeää! Tartuin hänen käteensä, korjasin teipillä sen 20 vuotta vanhan lapun. Vietiin sitten silkkimatto pesulaan ja sen jälkeen mentiin syömään hänen mieliravintolaansa.-Tuleekohan vielä yhteinen onni takaisin? -Jokainen on toki itse vastuussa tekemisistään. Mutta onneakaan ei voi pakottaa takaisin. Kyllä minä häntä rakastan, vaikka erottaisiinkin. Ja jos erotaan, toivon hänen löytävän pian uuden vaimon, koska yksinäisyys ajaa hänet luultavasti juomaan.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Noll ist noll...
Taas trolli vedätystä. Päätä ihan itse tykönäsi, ei apuja!
Monet menevät avioliittoneuvoloihin, johon nyt e i ole aikaa. Täällä on muutamia, joilla on hyviä mielipiteitä, heitä olisin kyllä kuunnellut. On yksinkertaisempaa päättää niillä, joita aviomies on hakannut, tai ollut jatkuvasti uskoton, mutta moni ei eroa sittenkään. Minulla on asiat sen suhteen paremmin ja tiedän hyvin ns. naisystävistäni, että mieheni kelpaisi kyllä toisille, mitä minä tietysti toivonkin, jos eroamme.
Ainoa syy eroon on se, että rakkaus kuolee. Kaikki muut ovat tekosyitä.
varmaan kummallakaan. Silti ei ole viime aikoina osattu tehdä yhteiselämästä miellyttävää. Kouluaineista on paljon puhuttu, mutta hyvä aihe olisi ongelmien selvittely, ettei tarvitsisi elää vatsakipujen kanssa. Vai onko minulla liian suuret vaatimukset? Oma vastaus:ei ole!
Kun kerran molemmilla rakkautta on, mikään ei ole mahdotonta. Varmaan kannattaisi aloittaa keskustelu kummankin toiveista ensin keskenään ja jatkossa tarvittaessa ammattiauttajan kanssa. Ei pidä jäädä tuleen makaamaan.
Olet oikeassa siinä, että ennen naimisiin menoa olisi saatava pätevää ohjausta naimisissa olosta, vaikkapa sitten koulun viimeisillä luokilla. Auton ajamiseenkin tarvitaan kortti, vaikka auton käsittely on paljon vaikeampaa kuin naisen!
erosin ensimmäisestä puolisostani 30 vuotta sitten, koska "rakkaus oli kuollut". Tänään täsmennän sitä: ei rakkaus ollut kuollut, yhdessä elämisestä vain ei tullut mitään. Ehkä juuri noista syistä, joihin aloittajakin viittasi. Ensimmäinen puolisoni on edelleen mukana elämässäni yhteisten lasten vuoksi, eikä meillä ole mitään kaunaa keskenämme. Sama pätee toiseen puolisooni, yhteisiä lapsia tosin ei ollut. Vasta viisikymppisenä olin valmis näkemään, että rakkaus ei ole tunteen vaan tahdon asia. Tunteet tulevat ja menevät, eikä toista ihmistä voi koko ajan rakastaa. Ainakaan minä en voi, kun itseäänkin on v'älillä vaikea sietää. Sinulle aloittaja: jos vielä koet puolisosi kanssa tuollaisia aidon kohtaamisen hetkiä, joita kuvasit, täytyyhän Teillä olla toivoa. Voimia ja luottamusta.
mitä sitä tunteekaan, kun eromuuttoa tehdään. Miltä tuntuu istua yksin telkkarin kanssa iltaisin, mistä sitä saa apua, kun käy kauempana suurostoksilla. Nyt pakkaa mies tavaroitaan tullakseen samalle paikkakunnalle.. Kaikki on solmussa. Ja olenhan minä huolissani hänenkin hyvinvoinnistaan. Pitäisi vissiin etsiä hänelle seuraajana, niin olisin itse vapaa. Katsotaan nyt, miten meidän käy.
Auton käsittely on tietysti helpompaa kuin naisen.
on kokemusta tuosta, että rakkaus ei ole kuollut, mutta yhdessäolo ei suju. Olisikohan väliaikainen erilleen muutto mahdollisuus. Kumpikin tykönänsä miettisi tilannetta.Itse olen kokenut onnellisen etäavioliiton. Ei sovi kaikille, meille sopi.
taitaa käydä, koska mies tulee samalle paikkakunnalle. Sittenhän se selviää molemmille.
hyvä ystävä. Sellaista se on. On huoli omasta pärjäämisestä ja myös toisesta. Minusta 1943:n neuvo on hyvä: olkaa hetki erillänne ja katsokaa miten käy. Lopullista päätöstä mihinkään suuntaan ei tarvitse tehdä, eihän?
Monen mielestä olen väärä henkilö Raamattua siteeraamaan, kun minulta puuttuu usko, mutta minusta siinä paljon viisaita jakeita. Kauneimpia kohtia on vihkikaavaan otettu rakkauden kuvaus: Kaiken se kestää, kaiken uskoo, kaiken toivoo ja kaiken kärsii, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei etsi omaa etuaan.
Jos tällainen rakkaus on jäljellä, kaikki muut asiat on mahdollista keskenään keskustella, antaa anteeksi ja sopia.
Näin minä ajattelen.
mutta kuka sinne yltää? Väitän myös, että vähemmälläkin pärjää...Ja silläkin, että on joskus kokenut edes välähdyksen noista. Onni voi kestää hetken, mutta tuntuu aina (Aleksis Kivi)
En kestä kaikkea, en usko kaikkea, toivomukset ovat vähissä, en ota päälleni kaikenmaailman kärsimyksiä, olen joskus katkerakin, mutta puran sitä kiroilemalla, pahoja en muistele, koska vaadin korjaukset sillä silmänräpäyksellä, no harvemmin etsin omaa etuani.
Saksal. mieheni sanoo riidellessämme: Du sollst nicht immer PITTU sagen. Kiroilen nimittäin suomeksi, ettei kukaan ymmärtäisi.
Vihkikaavassakin sanotaan "tahdon", ei "lupaan".
Älä aliarvioi itseäsi jocus! Kaikki saavat siteerata Raamattua, se ei ole koskaan pahasta.
On niin mukavaa, kun täällä on aikuisten keskustelua erilaisista näkemyksistä huolimatta.
Juuri noin neuvon minäkin. Yhdessä eläminen ei ole aina auvoa, vaikka hyväkin liitto olisi. Anteeksi antaminen edes omassa mielessä aukoo uutta suuntaa. Monta henkistä taistelua olen käynyt ja ajoittain musta pilvi palaa. Itselleni rukous on väline,millä taltutan pahan.
Nyt on hyvä, kun olemme yhdessä toisiamme tukemassa.
Toisen syliin en kehoittaisi menemään. Katsokaa rauhassa, mihin kaikki kehittyy. Pienistä asioista ei kannata sanoa mitään.
Raamatun mukaan ainoa eron peruste on aviorikos, pettäminen. Elävään puolisoon ollaan elämän ajan sidottuja erosta huolimatta. Aika kovaa tekstiä, mutta niin se on, jos tutkii asian.
Vielä voi tyyni yhteys löytyä. Hyvää jatkoa teille!
Jos kyseistä asiaa mielessään pyörittelee niin silloin matot halki heti!
Pelkkä pohdinta paljastaa tilanteen vakavuuden.
Päätösiä!!!
Muutoksen pelko jarruttaa ratkaisua ja aika kuluu koko ajan.
tuo Laiska-Lasse! Mikäli olen oikein tulkinnut tekstejäsi, elät itse harvinaisen onnellisessa liitossa. Näin ei ole meillä kaikilla ja kai asioiden pohtiminen on yritys saada suhde toimimaan paremmin. Ja onhan se merkki siitäkin, että paljon luottamusta ja välittämistä on vielä jäljellä, kun näkee pohdinnan vaivan.
Omien vanhempieni riitaisa liitto on ehkä painanut jälkensä minuun?
Ennen häipymistäni sieltä, en koko muistinalaisen lapsuuteni ja nuoruuteni ajalta muista riidatonta päivää.
Molempien kannalta ja minun mielenrauhani vuoksi, olisi ollut parasta tehdä pesäero siinä vaiheessa kun kummallakin alkoi olemaan kurjaa.
En todellakaan muista sopuisaa aikaa.
Itsemurhauhkaukset.
Sukulaisten haukkumiset.
Henkilökohtaiset solvaukset.
Fyysinen väkivalta.
Osa oli jokapäiväistä leipää.
Osa harvemmin esiintyvää "takuutavaraa"!
Kipeät ratkaisut tehtävä ajoissa kuten pörssissä. Tappiot nopeasti, voitot hitaasti, maltilla.
Harvinaisuudesta en, vertailupohjan puuttumisen vuoksi, tiedä.
Olen itsekkäästi sitä mieltä että elämämme on liian lyhyt kokeilujen tekemiseen toivossa ja hyvässä uskossa.
Onnen suhteen on mielestäni syytä tarttua parhaaseen käsillä olevaan vaihtoehtoon heti.
Ehkä näkemykseni on suppeahko ja itsekeskeinen?
Suosittelen "harkinta aikaa" , asukaa erillään noin 1/2 vuotta, siinä ajassa varmaan ajatukset on ehtineet selkiintyä suuntaan tai toiseen, sen jälkeen voi tehdä lopullisen päätöksen,
MUTTA erillään asuminen on välttämätön.
mielipiteitä. Muuten yritän olla ajattelematta asiaa. On ne henkiset paineet tosi väsyttäviä.
Muuten tietysti, onhan monella paljon huonommin. Yritämpä saada sen erillään asumisen toteutettu, ehkäpä
asiat järjestyy itsestään.
Yli kolme vuotta. Rakkautta riittää välillä, mutta välillä on ilmi riitoja "niistä entisistä". Yhteen en muuttaisi enää koskaan, sillä tämän ikäisellekkin kuuluu oma rauhansa, ei siis Rauhaa missään muodossa.
Jos joskus satun unohtamaan meidän entiset riidat, niin luen päiväkirjani ja muistot palaavat. Vihaa, halveksuntaa, alistamista nöyryytystä, epäilyjä olemattomista. Jatkuvaa pelkoa ja ystäville/naapureille mukamas sopuisaa avioelämää.
Minun kohdallani se ei onnistunut, mutta nyt olen tyytyväinen elämääni.
Toteuttaminen on todella vaikeaa, jos suorastaan mahdoton.
Aikoinaan lähdin salaa , pakkasin tarpeelisen ja lähdin, muuten en elävänä olis päässyt lähtemään. Hän tuli hakemaan takaisin en avannut ovea, vaadin hänen poistumista.
Ero on aina kasvattava taphtuma, liian usein hengenvaarallinen.
Niin kauan kun on rakkautta on myös toivoa!!!
http://netti.nic.fi/~riti11/aforrak.htm
Kaunista......
Ei ole kadonnut rakkaus , vaikka on vain hautakivi ja metrin syvyydessä kasa tuhkaa.
Mainittiin edellä, että uskonnon mukaan ainut eron peruste on liitossa pettäminen.
Jos tätä syytä käytettäisiin hyväksi aina, kun se on mahdollista, tässä ikäluokassa olisi varmaan neljä viidesosaa ainakin kerran eronneita.
sentään usko, että uskottomuus olisi noin yleistä. Itse kuulun yhteen viidesosaan. Muiden touhut ovat oma asiansa, mutta näin olen ollut ja olen onnellinen.
Kyl se on vaan monen avioliitto pelkkää kulissia. On ollut jo vuosikaudet, vuosikymmenet. Siihen on totuttu, että olkoon näin. Rakkaudesta ei ole tietoakaan, onko sitä edes koskaan ollut. Jossain ihastuksen, rakastumisen huumassa lyöty hynttyyt yhteen ja jo hetken kuluttua herätty, että kuka on tuo vieras ihminen, jonka kanssa asutaan yhdessä. Valitettavasti näin se menee, olen kuullut niin lukemattomia stooreja. Ihmisen elämä, se ainutkertainen, menee vapaaehtoisesti kulisseja pidellessä. Oikea elämä jää kokematta. Harmillinen juttu.
näitä stooreja kulissiavioliitoista, paljon. Mikä sitten pitää ihmiset niissä? Raha, tottumus, tuntemattonan pelko? Eivät kai he itseään tai toista kiusatakseen niissä pysy? Täytyy kai niiden jotenkin palvella omaa
"hyvinvointia". Yhteiset lapset, yhteinen pitkä historia, onhan niillä arvonsa, vaikka sitä ei aina pysty
näkemään.
nitä stooreja, joissa ensitapaamisesta lähtien tuntuu kuin aina oltaisi oltu yhdessä. Mutta ei lyödä hynttyitä yhteen ja lumo säilyy.
Itselläni vain taitaa olla senverran vahva hoivavietti (vai onko se pakkoneuroosi?), etten osaa oikein asettua aloilleni, kun en tiedä, miten puolisoni voi. Hänellä on tietysti jo sairauksiakin. Tuollainen
etäliitto edellyttää varmasti suurta itsenäisyyttä molemmilta.
Tuskin "1943" liitosta puhuu.....
oli loppuun asti tulinen etäliitto, nykyinen etäseurustelu ei niin tulista, mutta suloista. Edellyttää isenäisiä, osittaista vapautta kaipaavia henkilöitä.
Höpön höpö, avioliitto on sopimus, ei mikään kestä kymmeniä vuosia jos ei jotain sympatiaa ja tunteita ole toista ihmistä kohtaan , alussa aina rakkaus, joka muuttuu ja kehittyy ajanmyötä ihmisyydeksi , ihmisestä tulee ihminen toisilleen pitkässä liitossa!?
Ihmettelen edellistä "kulissit" mielipidettä !?
Suuri epäilykseni onkin ettei kyseisellä henkilöllä ole oikeaa kokemusta piiiiiiiiiiiitkästä liitosta, joten kirjoittelee mielikuvituksestaan .
Vai olisko aina ollut se kolmas osapuoli " roikkumassa" ihmisten vaivoina!?
Jotensakin noin minäkin ajattelen. Epäusko pitkien liittojen onnistumismahdollisuuksiin (vrt. kulissiavioliitot) on nykyaikaa. Tällä palstalla, kun lähes kaikki ovat eronneita, on tapana nähdä ero patenttiratkaisuna. Avioero on minusta aina epäonnistuminen, ja sekin tulisi rehellisyyden nimissä myöntää. Onko joku mennyt naimisiin "toistaiseksi, kunnes parempi löytyy"?
Joskus on mahdollista onnistua löytämään uusi, entistä parempi suhde, mutta sekin voi johtua siitä, että toisella yrittämällä osataan varoa ensimmäisen liiton virheitä. Ts. saman olisi voinut saavuttaa edellisessä suhteessa, jos kumppaneilla olisi ollut siihen halua - ja jos rakkaus ei olisi loppunut.
joka sanasi..