mihin kannattaisi "sijaishakea"?

Eli minun olisi päästävä helposti johonkin opiskelemaan, mieluiten amkkiin. Olen käynyt lukion, keskiarvo joku 8. yo- tutkintoa suoritan, sillä haluan yliopistoon, jonne minun on suoritettava matematiikka. Tässä välissä pitäisi kuitenkin mennä tukienkin vuoksi jo opiskelemaan, joten kysymys on yksinkertainen; minne amkkiin/mitä alaa pääsee ns. helposti opiskelemaan?
3252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tiedäthän, että mikäli joskus lähdet opiskelemaan yliopistoon, AMK:ssa nostamasi opintotuet vähennetään niistä, jotka sinulle myönnetään yliopisto-opintojasi varten? Tämän vuoksi en suosittelisi lähtemään opiskelemaan ihan vain tukien vuoksi, sillä silloin kun niitä oikeasti tarvitsisit, et niitä enää saa. Jos tiedostat tämän, niin hyvä.

Yleisesti ottaen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle on ns. "helpompi päästä". Kannattaa ehkä valita sellainen ala joka kiinnostaa, sillä niiden opintotukien eteen täytyy myös opiskella; se ei todella riitä, että on vain oppilaitoksessa kirjoilla. Ainakin omat opintoni AMK:ssa ovat vaatineet hirveän työmäärän, niin tehtävineen kuin tentteihin lukuineen, että ne muutama KELAn maksama satanen kuussa on kyllä todella ansaitut. Korkeakouluopinnot ovat vaatimustasoltaan pikkaisen eri luokkaa kuin lukiossa, tämäkin kannattaa suunnitelmissasi ottaa huomioon, jo pelkästään tenttikirjallisuus on omien opintojeni kohdalla 200 sivusta ylöspäin/kurssi. Sinuna valitsisin alan, joka on lähellä sitä, mitä haluat yliopistossa opiskella. Tällöin saavuttaisit "sijaisopinnoistasi" edes jotain mahdollista hyötyä, ja omaisit jonkinlaisen motivaation tahkota niitä tenttikirjoja läpi. Muista, että myös AMK:den pääsykokeissa on niitä, jotka oikeasti haluavat ko. alaa opiskelmaan, mihinkään ei nykyään enää vain kävellä sisään.

Äänestä

MENE TÖIHIN!!!!

Äänestä

suosittelen että otat jonkun työn, ehkä osa-aikaisesti, ja opiskelet avoimessa yliopistossa samalla. siitä on sinun tilanteessasi eniten hyötyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedähäntämihkä kirjoitti:

Eli minun olisi päästävä helposti johonkin opiskelemaan, mieluiten amkkiin. Olen käynyt lukion, keskiarvo joku 8. yo- tutkintoa suoritan, sillä haluan yliopistoon, jonne minun on suoritettava matematiikka. Tässä välissä pitäisi kuitenkin mennä tukienkin vuoksi jo opiskelemaan, joten kysymys on yksinkertainen; minne amkkiin/mitä alaa pääsee ns. helposti opiskelemaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu