Kysymys sheriffille

Voitko sanoa mitä Suomi24:n sääntöä runoni Loinen rikkoi?
17662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

1.
Keskusteluissa ei saa "esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia".
Runomuotoon kirjoitettu mielipiteenilmauksesi ei ollut laiton mutta loukkaava.

2.
Runot-palsta ei ole tarkoitettu julistukselle:
"Valitse oikea palsta aiheellesi. Jos haluat kirjoittaa esim. uskonnosta, käytä uskontoon liittyviä palstoja. Viestit jotka eivät mitenkään liity palstan aiheeseen poistetaan tai siirretään oikeaan paikkaan."

Suhtaudun runoihin avarakatseisesti ja pyrin hyväksymään kaikenlaisen runouden, laidasta laitaan, kunhan sisältö pysyy sääntöjen rajoissa. Runoissa saa käsitellä vaikeita tunteita ja henkilökohtaisia näkemyksiä, siksi niihin saa sisältyä myös julistukselliseksi tulkittavaa ainesta.

Olen hyväksynyt uskonnollisen julistuksellisuuden (myös ateistisen julistuksellisuuden sekä kirkkoon ja uskontoon kohdistuvan kritiikin) kunhan se pysyy jossain rajoissa eikä mene liiallisuuksiin. Liiallisuuksiin mennään mm. jos useissa samalla sivulla olevissa runoissa, vaikka olisivat eri tekijöidenkin, on samansisältöistä hyökkäävyyttä ihmisryhmää kohtaan (esim. uskonnollisen ihmisen pilkallisuus ateisteja kohtaan tai ateistien pilkallisuus uskovia kohtaan) tai tietyn aiheen käsittelyä räikeällä, sääntöjen rajamailla olevalla tavalla (seksuaalisuuden kuvaus hyvää makua loukkaavasti yms.).

Sefuna joudun tekemään tulkintoja ja linjauksia milloin runo on liian julistava, jolloin sen paikka olisi toisella palstalla, esim. Yleistä uskonnosta tai Ateismi. Jossain runossa hyväksyin poikkeuksellisesti linkityksen sivustolle mihin poistetussa runossasi oli linkki. Linkki lisäsi runon julistuksellista luonnetta. On syytä muistuttaa että palsta ei ole henkilökohtaisen ideologian julistuksen väline.

Sefun velvollisuus on "auttaa ylläpitoa sääntöjen vastaisen sisällön siivoamisessa palstoilta" sekä "valvoa keskustelupalstan toimintaa ja siellä keskustelevien ihmisten käyttäytymistä."

Sääntöjen puitteissa seriffi siis tekee palstaa koskevia linjauksia harkintansa mukaan (esim. keskustelua kiistanalaisista ja riitaa synnyttävistä aiheista voidaan väliaikaisesti rajoittaa, vaikka viestit sinänsä eivät olisi sääntöjen vastaisia) ja käytäntö eri palstoilla voi vaihdella:

"Sheriffit saavat käyttää harkintavaltaansa poistaessaan viestejä. Joillakin keskustelupalstoilla voi olla tiukempi linja kuin toisilla palstoilla ja tämä keskustelijoiden on hyväksyttävä."

Mielestäni poistettu runo oli paatoksellinen, hyökkäävään tyyliin kirjoitettu runomuotoinen mielipidekirjoitus jonka tarkoitus oli ajaa esittäjänsä henkilökohtaista näkemystä. Lisäksi runo osoitti pilkallisuutta yksittäistä ammattikuntaa (kirkon työntekijät) ja heidän työtään kohtaan.

3.
Keskusteluissa ei saa "massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen useampaan kertaan tai jo kertaalleen poistetun viestin uudelleen postittaminen palstoille on kielletty."

Tätä kohtaa rikoit lähettämällä runosi uudelleen poiston jälkeen. Mielestäni rikkomus on lievä eikä aiheuta puoleltani jatkotoimenpiteitä.

Jos poisto oli mielestäsi aiheeton voit ottaa yhteyttä ylläpitoon:

"Emme velvoita sheriffejä kommentoimaan toimiaan tai viestien poistoa palstalla. Yksittäisiä sheriffejä koskevat keskustelut voidaan poistaa keskustelupalstoilta. Epäasiallisesti käyttäytyvistä sheriffeistä voi ilmoittaa palautteen kautta."

Äänestä
  • "Keskusteluissa ei saa 'esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia' "

    Jokaiselle viestillä löytyy joku, jota viesti loukkaa. Sensurointikin loukkaa taiteellista nautinnonhaluani.

    "Valitse oikea palsta aiheellesi. Jos haluat kirjoittaa esim. uskonnosta, käytä uskontoon liittyviä palstoja. Viestit jotka eivät mitenkään liity palstan aiheeseen poistetaan tai siirretään oikeaan paikkaan."

    Joo, ja veneilyrunot pitää siirtää veneily-palstalle.

    Se, että sinä sanot suhtautuvasi runoihin avarakatseisesti, ei tarkoita sitä että sinä ihan aikuisten oikeasti suhtautuisit niihin avarakatseisesti. Eräskin herra mainosti aikoinaan olevansa "ajatusten Tonava", liekö ollut kuitenkaan totta?

    "useissa samalla sivulla olevissa runoissa..."

    Mitä ihmettä se tämä on? Vaikuttaako määrä siihen, onko viesti sääntöjenmukainen?

    "jolloin sen paikka olisi toisella palstalla"

    Jos jokin runo rupeaa polttelemaan näppejä, niin tyrkkäätkö sinä sen jonkun muun harteille? Vastuullista. Toisella palstalla taas sanotaan, "Kaveri hei, kyllähän tuo sinun runosi käsittelee palstan aihetta, mutta ei se tänne sovi. Mene runopalstalle runoilemaan."

    "On syytä muistuttaa että palsta ei ole henkilökohtaisen ideologian julistuksen väline."

    Mitä ympäripyöreämmät jutut niin sen parempi. Säästäkö täällä pitäisi ruveta runoilemaan?

    "esim. keskustelua kiistanalaisista ja riitaa synnyttävistä aiheista voidaan väliaikaisesti rajoittaa, vaikka viestit sinänsä eivät olisi sääntöjen vastaisia"

    Anteeksi? Kuulinkohan oikein. Jos kirjoitan täysin asiallisen viestin, niin sananvapauteni saatetaan ryöstää sen takia, että aihe on hiukan kuuma? Kyllä on merkillistä.

    "paatoksellinen, hyökkäävään tyyliin kirjoitettu runomuotoinen mielipidekirjoitus jonka tarkoitus oli ajaa esittäjänsä henkilökohtaista näkemystä"

    Eikö taide saakaan olla paatoksellista? Tämmöisestä en ole kuullutkaan.
    Hyökkäävyys? Sanat ovat vain sanoja, ja niillä voidaan kikkailla. Oma tekstisikin vaikuttaa kovin hyökkäävältä.
    Miksi ihmiset kommunikoivat? . . . Koska he pyrkivät vaikuttamaan ympäristöönsä!
    Sinullakin on henkilökohtaisia motiiveja kirjoittelullesi, minullakin on ja kaikilla ihmisillä on!

    "osoitti pilkallisuutta yksittäistä ammattikuntaa..."

    Mitä ihmettä? Eivätkö runot saa olla pilkallisia? Tai viestit? Varsinkaan yksittäistä ammattikuntaa kohtaan, mutta muuten kyllä? Ei edes jos se olisi totta? Huom. en väitä, että näin olisi.

    "Mielestäni rikkomus on lievä eikä aiheuta puoleltani jatkotoimenpiteitä."

    Vai vielä uhkaillaan. Totta kai jokainen järkevä ihminen ymmärtää, ettei tuollaisesta mitään 'jatkotoimenpiteitä' tule. Hölmöiksikö ihmisiä luulet? Joku lähettää samanlaisen viestin pari kertaa, niin ihan varmasti on IP bannattuna ja postiluukusta kopsahtaa haaste käräjille. Kyllä varmaan. Turha yrittää pelotella ihmisiä, eivät ihmiset niin typeriä ole kuin luulet.

    "Jos poisto oli mielestäsi aiheeton voit ottaa yhteyttä ylläpitoon"

    Tämä se on hauska fraasi.
    Voit voit! ja ylläpito lupaa lukea kaikki viestit, mutta ei ehkä "ehdi" vastata kaikkiin kysymyksiin.
    Jos tähän ralliin lähtee, niin se on varma, että se ei auta yhtään mitään. Ylläpito ei vastaa edes suoriin ja tärkeimpiinkään kysymyksiin eikä sheriffeillä ole velvoitetta keskustella palstalaisten kanssa. Kaunista.
    Näin on homma hoidettu siististi. Pettynyt käyttäjä on ylläpidon ja sheriffin välillä, mutta kumpikaan ei ole vastuullinen.
    Pelkäävätkö sheriffit joutuvansa kiusalliseen valoon, jos keskustelu palstalaisen kanssa alkaa käydä hankalaksi?

    Tämmöistä sensurointia voisin odottaa joltain uskontopalstalta, mutta että ihan taidepalstalta. Törkeää sananvapauden riistämistä. Taiteenvapauden pitäisi käsittääkseni olla viimeinen asia johon puututaan.
    Pidit julistuksellisuutta eräänä raskauttavana tekijänä tässä seikassa. Hmm-m. Mitä jos joku tekee oikein räikeän julistuksellisen runon Suomen hienoudesta kansakuntana, niin onko se sääntöjen vastaista? Jos ei, niin miksei?

    Ainoa keskusteluohjeissa ollut pykälä, jolla voit perustella runon poistamisen, on tämä sisältää "loukkaavaa" materiaalia -pykälä. Se on ainoa, merkityksellisin ja ratkaiseva asia tässä tapauksessa. Muu on turhaa jaarittelua. Onko tämä "älä loukkaa ketään -pykälä" niin pyhä, että sen varjolla voidaan poistaa mitä vain? Tämmöisten "korkeiden arvojen" nojalla on historiassa tehty vaikka ja mitä.
    Sen voisin tässä tapauksessa ymmärtää jotenkin, jos runo olisi tehty toisesta kirjoittajasta.

    Loppukysymys: pitäisikö sinun poistaa oma viestisi siksi, koska se loukkaa syvästi minun tärkeintä perusarvoani, eli sananvapautta? Sinä käyt tätä arvoani vastaan hyökkäävän paatoksellisessa sävyssä.

    Äänestä

  • San.vap. rakastaja kirjoitti:

    "Keskusteluissa ei saa 'esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia' "

    Haluan tässä yhteydessä mainita, että edellinen viesti ei ole minun kirjoittamani. Tarkoituksenani oli kyllä jossakin vaiheessa kirjoittaa vastine sheriffille ja saatan vielä tehdäkin sen. Aika paljon samoja asioita olin miettinyt kuin San.vap. rakastaja. On mukavaa, että joku on herännyt puolustamaan minua tässä asiassa. Olisikohan San.vap. rakastaja joskus kokenut samankohtalon kuin minäkin? Epäilen vain, että ei tämä taida vaikuttaa sheriffin toimintaan. Kiitos kuitenkin San.vap. rakastajalle.

    Ps. Itsekin puolustan sananvapautta ja lukisin mielelläni myös omista ajatuksistani jyrkästikin poikkeavia runoja. Sheriffi paheksuu paatosta. Minä kaipaan sitä tälle palstalle, jossa kiinnostavat/kantaaottavat runot ovat harvassa. Nykyinen painettu runous on maassamme melko laimeaa. On harmi, jos särmikkäämpää runoutta ei näe edes verkossa.

    Äänestä

  • Usko J. Maaninen kirjoitti:

    Luettuani sefun ja puolustajani kommentit mieleeni jäi kaikumaan sanat: ateismi-ja uskontopalstat.
    Mielestäni paino on jäänyt turhaan sanalle: kirkko.
    Hyökkäsitkö sinä ammattiryhmää vastaan?

    Äänestä

  • San.vap. rakastaja kirjoitti:

    "Keskusteluissa ei saa 'esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia' "

    Jokaiselle viestillä löytyy joku, jota viesti loukkaa. Sensurointikin loukkaa taiteellista nautinnonhaluani.

    "Valitse oikea palsta aiheellesi. Jos haluat kirjoittaa esim. uskonnosta, käytä uskontoon liittyviä palstoja. Viestit jotka eivät mitenkään liity palstan aiheeseen poistetaan tai siirretään oikeaan paikkaan."

    Joo, ja veneilyrunot pitää siirtää veneily-palstalle.

    Se, että sinä sanot suhtautuvasi runoihin avarakatseisesti, ei tarkoita sitä että sinä ihan aikuisten oikeasti suhtautuisit niihin avarakatseisesti. Eräskin herra mainosti aikoinaan olevansa "ajatusten Tonava", liekö ollut kuitenkaan totta?

    "useissa samalla sivulla olevissa runoissa..."

    Mitä ihmettä se tämä on? Vaikuttaako määrä siihen, onko viesti sääntöjenmukainen?

    "jolloin sen paikka olisi toisella palstalla"

    Jos jokin runo rupeaa polttelemaan näppejä, niin tyrkkäätkö sinä sen jonkun muun harteille? Vastuullista. Toisella palstalla taas sanotaan, "Kaveri hei, kyllähän tuo sinun runosi käsittelee palstan aihetta, mutta ei se tänne sovi. Mene runopalstalle runoilemaan."

    "On syytä muistuttaa että palsta ei ole henkilökohtaisen ideologian julistuksen väline."

    Mitä ympäripyöreämmät jutut niin sen parempi. Säästäkö täällä pitäisi ruveta runoilemaan?

    "esim. keskustelua kiistanalaisista ja riitaa synnyttävistä aiheista voidaan väliaikaisesti rajoittaa, vaikka viestit sinänsä eivät olisi sääntöjen vastaisia"

    Anteeksi? Kuulinkohan oikein. Jos kirjoitan täysin asiallisen viestin, niin sananvapauteni saatetaan ryöstää sen takia, että aihe on hiukan kuuma? Kyllä on merkillistä.

    "paatoksellinen, hyökkäävään tyyliin kirjoitettu runomuotoinen mielipidekirjoitus jonka tarkoitus oli ajaa esittäjänsä henkilökohtaista näkemystä"

    Eikö taide saakaan olla paatoksellista? Tämmöisestä en ole kuullutkaan.
    Hyökkäävyys? Sanat ovat vain sanoja, ja niillä voidaan kikkailla. Oma tekstisikin vaikuttaa kovin hyökkäävältä.
    Miksi ihmiset kommunikoivat? . . . Koska he pyrkivät vaikuttamaan ympäristöönsä!
    Sinullakin on henkilökohtaisia motiiveja kirjoittelullesi, minullakin on ja kaikilla ihmisillä on!

    "osoitti pilkallisuutta yksittäistä ammattikuntaa..."

    Mitä ihmettä? Eivätkö runot saa olla pilkallisia? Tai viestit? Varsinkaan yksittäistä ammattikuntaa kohtaan, mutta muuten kyllä? Ei edes jos se olisi totta? Huom. en väitä, että näin olisi.

    "Mielestäni rikkomus on lievä eikä aiheuta puoleltani jatkotoimenpiteitä."

    Vai vielä uhkaillaan. Totta kai jokainen järkevä ihminen ymmärtää, ettei tuollaisesta mitään 'jatkotoimenpiteitä' tule. Hölmöiksikö ihmisiä luulet? Joku lähettää samanlaisen viestin pari kertaa, niin ihan varmasti on IP bannattuna ja postiluukusta kopsahtaa haaste käräjille. Kyllä varmaan. Turha yrittää pelotella ihmisiä, eivät ihmiset niin typeriä ole kuin luulet.

    "Jos poisto oli mielestäsi aiheeton voit ottaa yhteyttä ylläpitoon"

    Tämä se on hauska fraasi.
    Voit voit! ja ylläpito lupaa lukea kaikki viestit, mutta ei ehkä "ehdi" vastata kaikkiin kysymyksiin.
    Jos tähän ralliin lähtee, niin se on varma, että se ei auta yhtään mitään. Ylläpito ei vastaa edes suoriin ja tärkeimpiinkään kysymyksiin eikä sheriffeillä ole velvoitetta keskustella palstalaisten kanssa. Kaunista.
    Näin on homma hoidettu siististi. Pettynyt käyttäjä on ylläpidon ja sheriffin välillä, mutta kumpikaan ei ole vastuullinen.
    Pelkäävätkö sheriffit joutuvansa kiusalliseen valoon, jos keskustelu palstalaisen kanssa alkaa käydä hankalaksi?

    Tämmöistä sensurointia voisin odottaa joltain uskontopalstalta, mutta että ihan taidepalstalta. Törkeää sananvapauden riistämistä. Taiteenvapauden pitäisi käsittääkseni olla viimeinen asia johon puututaan.
    Pidit julistuksellisuutta eräänä raskauttavana tekijänä tässä seikassa. Hmm-m. Mitä jos joku tekee oikein räikeän julistuksellisen runon Suomen hienoudesta kansakuntana, niin onko se sääntöjen vastaista? Jos ei, niin miksei?

    Ainoa keskusteluohjeissa ollut pykälä, jolla voit perustella runon poistamisen, on tämä sisältää "loukkaavaa" materiaalia -pykälä. Se on ainoa, merkityksellisin ja ratkaiseva asia tässä tapauksessa. Muu on turhaa jaarittelua. Onko tämä "älä loukkaa ketään -pykälä" niin pyhä, että sen varjolla voidaan poistaa mitä vain? Tämmöisten "korkeiden arvojen" nojalla on historiassa tehty vaikka ja mitä.
    Sen voisin tässä tapauksessa ymmärtää jotenkin, jos runo olisi tehty toisesta kirjoittajasta.

    Loppukysymys: pitäisikö sinun poistaa oma viestisi siksi, koska se loukkaa syvästi minun tärkeintä perusarvoani, eli sananvapautta? Sinä käyt tätä arvoani vastaan hyökkäävän paatoksellisessa sävyssä.

    Kyseenalaistit älykkäästi "sananvapauden merkitystä ". Mielenkiinnolla minäkin odottelen sefun vastausta .

    Äänestä

  • maallista kirjoitti:

    Luettuani sefun ja puolustajani kommentit mieleeni jäi kaikumaan sanat: ateismi-ja uskontopalstat.
    Mielestäni paino on jäänyt turhaan sanalle: kirkko.
    Hyökkäsitkö sinä ammattiryhmää vastaan?

    Sensuroitu runo löytyy toiselta palstalta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8785351

    Äänestä

  • Usko J. Maaninen kirjoitti:

    Sensuroitu runo löytyy toiselta palstalta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8785351

    Typerä profokaatioruno

    eroa kirkosta/liity kirkkoon :O
    Typeriä juttuja ! Jokaisen oma asia !

    Äänestä

  • eräs lukija kirjoitti:

    Kyseenalaistit älykkäästi "sananvapauden merkitystä ". Mielenkiinnolla minäkin odottelen sefun vastausta .

    mautonta, eikä mainostaa saa.
    On jokaisen oma asia kuuluuko kirkkoon vai eroaako,
    mutta mainostaminen on säännöissä kielletty.

    Ja koska on vain yksi paavi,
    herja henkilöityy.

    Ihan oikein Sefu teki kun poisti.

    Äänestä

  • yks runoilija. kirjoitti:

    serivvi ihan oekeesti kun pullautti poes
    tuommosen rovokaatio runon....

    Äänestä

  • Usko J. Maaninen kirjoitti:

    Sensuroitu runo löytyy toiselta palstalta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8785351

    rakkausrunopalstalla?
    Arvot ja etiikkapalsta ei ollut kyllä oikea paikka runolle, missään nimessä.
    Minua nyt ihan suututtaa tuommonen.
    Ja siksi suututtaa koska olen lukenut seriffin olevan seurakunta-ihmisiä.
    Joten hän tässä nyt julistaa paatoksellisesti.

    - Eikä ymmärrä huumoria! Siinä se ongelma on...

    ps. pöh... vai vielä arvot ja etiikkapalsta...

    Äänestä

  • Kummitus* kirjoitti:

    Typerä profokaatioruno

    eroa kirkosta/liity kirkkoon :O
    Typeriä juttuja ! Jokaisen oma asia !

    Se että runo on typerä tai provosoiva ei riitä perusteeksi sensuurille.

    Äänestä

  • Usko J. Maaninen kirjoitti:

    Se että runo on typerä tai provosoiva ei riitä perusteeksi sensuurille.

    riitä perusteeksi sensuurille se, että runo on typerä tai provosoiva! Siis Sefun korvissa, koska enpä usko että kukaan runopalstalle kirjoittava näin sisimmässään des ajattelee. Tai viitsii runojaan tässä mielessä edes esiintuoda?

    Enempi, ainakin minua tällä palstalla häiritsee ja samalla tätä itsesensuuria lisää, tiettyjen hahmojen 'ylivoimaisuus'. Eikö tätä puolta voisi edes hiven rajoittaa? Toki ymmärrän jos ei itse Sefu, niin nämä ylivoimaiset runoilijat keskenään, kuitenkin?

    Äänestä

  • Tähtis 98 kirjoitti:

    taas yksi kateellinen suomalainen, näitä runosivuilla näyttää riittävän,ketä nyt takoitat ja kenekä elämää nyt haluat hallita?

    Äänestä

  • 17+14 kirjoitti:

    taas yksi kateellinen suomalainen, näitä runosivuilla näyttää riittävän,ketä nyt takoitat ja kenekä elämää nyt haluat hallita?

    kenenkään elämistä halua hallita. Riittää kun tämä oma eläminen on jonkinmoisessa hallinnassa, edes!

    Enkä minä suinkaan ole kateellinen kenellekään, en missään suhteessa. Mutta nyt kun tässä on ollut sellainen vajaa kuukausi aikaa vain olla niin sanotusti seurailija, niin tietty kaavamaisuus vai toistuu ja toistuu. Näkyyhän tämä kommentointien tai vaikkapa noiden sormien väreissäkin.

    Mutta antaa olla. Runojahan kirjoitellaan vain ja ainoastaan omaksi iloksi, pelkästä inspiraatiosta tai vain mielensä 'tyhjentämiseksi'! Joten tällä kaavalla minä, itsekkäästi vain minä, aion jatkaakin.

    Äänestä

  • yks runoilija. kirjoitti:

    mautonta, eikä mainostaa saa.
    On jokaisen oma asia kuuluuko kirkkoon vai eroaako,
    mutta mainostaminen on säännöissä kielletty.

    Ja koska on vain yksi paavi,
    herja henkilöityy.

    Ihan oikein Sefu teki kun poisti.

    että sheriffi ei pitänyt tuota linkkiä runon poistamisperusteluissa mainostamisena vaan julistavuutta lisäävänä tekijänä. Julistamista ei ole muuten kielletty säännöissä.

    Eroa kirkosta sivuston ja kirkkoon liittymistä vahvistavien sivustojen - eritoten liity kirkkoon sivuston - välillä on yksi tärkeä ero. Kirkkoon liittymistä vahvistavat palvelut hyötyvät näkyvyydestä suoraan taloudellisesti kirkollisverojen muodossa, kun taas eroa kirkosta sivusto ei siinä mielessä saa taloudellista hyötyä.

    Minä ymmärtäisin tämän mainostamissäännön koskevan lähinnä tuotteiden ja palveluiden suoraa mainostamista. Tämän pykälän taustalla lienee ennemminkin Suomi24:n taloudelliset intressit kuin sivustojen siisteys, johon mainostaminenkin toki vaikuttaa.

    Miten mauttomuus riittää mielestäsi perusteeksi sensuroinnille, etenkin kun on kyse taiteesta?
    Mielestäni runo ei ollut edes mauton, vaan lähinnä hauska ja kielikuvallisesti oivaltava. Jos jonkun mielestä kielikuva 'loinen' kuvaa hyvin kyseistä ammattia, niin kyllä hänellä on oikeus mielipiteeseensä ja jos vaihtoehtoisesti kielikuva 'loinen' ei kuvaa mielestäsi kyseistä ammattia hyvin, niin sano se vain suoraan. Teillä molemmilla on oikeus mielipiteeseenne.
    Taiteessa(kin) arvostellaan monesti varsin suorasukaisesti poliitikkoja vallanhimoisiksi ja pörssivaikuttajia rahanpersoiksi, joten pitäisikö tällainenkin "mauttomuus" kieltää?
    Kaiken kaikkiaan kyseessä on samasta asiasta kuin "provokaatiossa" ja "typeryydessä", jotka eivät riitä perusteiksi viestin sensuroimiselle.

    Runossa puhutaan piispasta, ei Rooman piispasta eli paavista, joten herja ei henkilöidy.

    PS: Joo, en sitten ole itse tämä runoilija, kuten hänkin yllä mainitsee. Anteeksi jos aiheutin sekaannusta. Minun olisi pitänyt alun perin mainita asiasta, mutta en huomannut.
    Kyllä, arvasit aivan oikein Usko J. Maaninen, minunkin sananvapauteni on joskus yritetty viedä Suomi24:n palveluissa, joten ymmärrän hyvin tarpeesi tällaisille avauksille.
    Sheriffin eduksi on tosin mainittava se, että hän sentään suvaitsee tällaisen keskusteluaiheen olemassaolon, monet sheriffit eivät tällaista ajatustenvaihtoa suvaitse alkuunkaan.

    Äänestä

  • maallista kirjoitti:

    rakkausrunopalstalla?
    Arvot ja etiikkapalsta ei ollut kyllä oikea paikka runolle, missään nimessä.
    Minua nyt ihan suututtaa tuommonen.
    Ja siksi suututtaa koska olen lukenut seriffin olevan seurakunta-ihmisiä.
    Joten hän tässä nyt julistaa paatoksellisesti.

    - Eikä ymmärrä huumoria! Siinä se ongelma on...

    ps. pöh... vai vielä arvot ja etiikkapalsta...

    tietää, kuka ymmärtää huumoria, kuka ei, ja millaista huumoria, sitäkin on monenlaista, mutta ... !

    Olen toisinaan huomannut, että jokin runo, vaikka se olisi fiktiota, voidaan ottaa aivan todesta !
    Se on harmillista, mutta totta ja ehdottaisinkin, että jokainen laittaa vaikkapa sulkuihin, onko
    hengentuotteensa fiktiota, faktaa tai molempia .

    Jos itse ottaisin kaiken todesta, voisin sitten jo uskoa satavarmasti, että Aku ja Ines soittavat ovikelloa
    jonakin päivänä ja keitän heille kahveeta, en tosin tiedä, juovatko ankat kahvia.

    Sheriffi on vastauksensa antanut ja tuskin enää ottaa kantaa tähän keskusteluun, mene ja tiedä !?

    minä henk.koht.en aio fiktiorunojani alkaa merkkailemaan.

    "Sheriffi on vastauksensa antanut ja tuskin enää ottaa kantaa tähän keskusteluun"

    Niin, en usko...

    ps. ankat eivät juo kahvia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Usko J. Maaninen kirjoitti:

Voitko sanoa mitä Suomi24:n sääntöä runoni Loinen rikkoi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu