Sunnuntai LeivontaMix

masja

Olin todella yllättynyt päästessäni mukaan kampanjaan, sillä vain 20 valittiin mukaan, ihanaa kuitenkin että pääsin, kiitos sunnuntain.
Kerronpas ensin jotain itsestäni olen vuonna 78 syntynyt,naimisissa ja 4 ihanaa lasta minulle on syntynyt tytöt 3/97 ja 10/09 ja pojat 5/98 sekä 28/12 ikähaarukka siis 3kk nuorin ja pian 13 vanhin...

Suurpeheellisenä meillä tehdään ruokaa paljon ja joka päivä, mutta myöskin leivotaan ja siitä päästäänkin itse aiheeseen.

Leipominen on aina ollut mielipuuhaani reseptien kokeiluja ja muokkailuja omien sekä perheen mieltymysten mukaan, välillä minulla on oikein kunnollisia leivontakausia ja uusia ohjeita tulee kokeiltua vähintään parikin kertaa viikossa sekä kausia, että ei kerkeä hirveän paljon leipomaan itse alusta asti, minkä takia onkin ihanaa kun olemme saaneet markkinoille näitä erilaisia valmismixejä joihin lisätään vain vesi ja öljy. Nämä ilahduttavat monia perheellisiä ja kiireisiä ja jotka joskus haluavat päästä helpommalla.
Mixejä on mukava pitää kaapissa vierasvarana, koska leipominen on niin helppoa eikä uunissakaan vierähdä älyttömän kauan aikaa on vieraille aina mahdollisuus tarjota tuoretta kakkua,keksiä tai mitä nyt ikinä haluatkin valmistaa helppoa ja hyvää.

Eilen tuli tosiaan paketti ihan koti ovelle asti ja noin tunnin kuluessa olikin jo ensimmäinen pussi uunissa, muutamassa minuutissa olin vatkannut taikinan, leivittänyt vuoan ja uuniin.

Resepti mitä käytin oli seuraava
1 pussi Sunnuntai suklaanmakuinen kakku ja muffinssimix
lisätään van 2 dl vettä sekä 1 dl öljyä
(veden tilalla voisi käyttää myös ananasmehua, sekä seoksen sekaan voisi laittaa ananaspaloja tai vaikkapa rusinoita)
Seoksen paistoin uunissa 175 astetta noin 30 minuuttia
Annnoin valmiin kakun jäähtyä hetken ja sillä välin tein kuorrutuksen

Kuorrutus mitä normaalisti käytän mokkaruuduissa
3 rkl sulaa rasvaa
3 rkl kahvia
1 rkl tummaa kaakaota
1-2 tl vaniliinisokeria
sekä tomusokeria niin paljon kunnes kuorrutus on mukavan notkeaa kakun päälle pantavaksi
päälle ripottelin vielä hedelmäströsseliä

Ja ei muuta, kun kahvin keittoon, siinä vaiheessa jo lapsetkin tulivat koulusta ja tottakai haistoivat äidin leiponeen, voi niitä ilmeitä ja kysymysten tulvaa saako jo maistaa.

Kakkua masiteltiin porukalla, täytyy sanoa etä oli paljon parempaa mitä olin odottanut, koostumus oli todella pehmeä ja suussa sulava, maku ei ollut ollenkaan teollinen tytär myös huomautti että äiti eihän tää ole edes yhtään kuiva.

Lapset myös innoissaan odottavat vuoroa päästä leipomaan omia herkkuja jäljellä olevista pussseista ja tottahan toki tuli luvattua sillä tekemällähän oppii, yhdessä joku päivä tulemme kokeilemaan sekä soveltamaan seuraavaa pussia, ja kerron siitä silloin lisää.

Positiivinen yllätys maku erittäin hyvä ja varmasti tulen ostamaan jatkossa , sillä voiko leipomisen enään helpommaksi tehdä näillä ohjeilla jo lapsikin osaa leipoa ilman äidin avustusta..

laitan vielä linkin blogiini minne kuvasin kakun, jäljellä ei muuten ole enään murustakaan se meni saman tie parempiin suihin ;D

http://masja2.blogspot.com/

4

316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Illalla tulee uutta tietoa eilisistä leipomisista sekä lisää valokuvia ;D sen voi sanoa, että oli HYVÄÄ

      • Ihanan elävästi kirjoitat


      • Seregi kirjoitti:

        Ihanan elävästi kirjoitat

        Kiitos en ole tosin ikinä ollut mitään kirjoittaja tyyppiä, mutta jotenkin sanat tupsahtelevat aina välillä suusta ;D leipomisoppeja saan kiittää omaa äitiä, kun sain olla itse hänen kanssann leipomassa ja oppimassa
        Leipominen ihanaa, mutta kun olen tälläinen herkkupeppu niin tuppaa nuo kilot jäämään vyötärölle ;D

        kiitos sinulle ystäväiseni


      • masja kirjoitti:

        Kiitos en ole tosin ikinä ollut mitään kirjoittaja tyyppiä, mutta jotenkin sanat tupsahtelevat aina välillä suusta ;D leipomisoppeja saan kiittää omaa äitiä, kun sain olla itse hänen kanssann leipomassa ja oppimassa
        Leipominen ihanaa, mutta kun olen tälläinen herkkupeppu niin tuppaa nuo kilot jäämään vyötärölle ;D

        kiitos sinulle ystäväiseni

        oli muuten kiva kuvata siinähän saa sitten muistoja mitä on tullut leivottua ja mitä on koristelussa käyttänyt jne..
        Sunnuntaille ehdotus, että voisi melkein laittaa kuvagallerian minne näitä kokeilukakkujen kuvia voisi lisätä ;D saisi muutkin immeiset itsellensä uusia ideoita ja malleja ( tosin eivät kyllä meikäläisen kakun koristelutaidot ole mahtavia ) mutta ideoita kuitenkin jotka taas toisille voisivat antaa taas ideoita omiin koristeluhin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4306
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2758
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2557
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2445
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2364
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2204
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2151
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      614
      1973
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1945
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      25
      1691
    Aihe