ÄlyI/tunneäly

On kartoitettu tuo pääkoppammekin melko hyvin, vaikkakaan sen salija tuskin koskaan onneksi pystytään täysin kartoittamaan. Lieneekö edes tarpeellistakaan, pois tietenkin lääketieteen tarvitsemaan tietoa.

Jokainenhan meistä on tavannut ystävissään ihmisiä, jotka käyttävät sanontaa:" Minusta vaan tuntuu siltä," ainoana motiivina ettei esim. ota kantaa asioihin, tai perustele näkemystään.

Nämä " mutu " ihmiset eivät sillä hetkellä käytä varsinaista älyään, vaan juuri tunneälyä. Jokin herättää joko sympaattisen tunteen/tai päinvastaisen. Siihen jäädessään he ei minusta tee valintaa loppuun asti.

Minua ärsytti ( nuorempana varsinkin ) ihmiset, jotka käyttivät paljon tuota ilmaisua. Olisiko se tyypillista naisen tunneperäistä epävarmuutta, mitä puen ylleni, lähdenkö mukaan, pidänkö siitä en....ehkä. ÄCH ottaa päähän jo muistellessa.

On ehkä niin, että nopea päättelykyky on synnynäinen tempperamenttikysymys, tapa nopeasti käydä läpi, käykö tuo asia nyt, haluanko---- ja hetihän sen tietää. Keksityt verukkeet ovat jo toinen asia.

En kiellä naiseksi syntyneenä, etteikö ollut päiviä, varsinkin kuukauden eri jaksoissa, jolloin stressialttius oli lisääntynyt, tunnesyyt saivat ylivallan hetkittäin, mutta liittyen hormonitoimintaan kuuluivat ne osana aikuiselämään. Samoin lisääntymiseen liittyvät herkkyystilat( jotka uskon luonnon viisaudessaan)luoneen, saavat
suhtautumaan pieneen lapseen herkän tunneperäisesti:)

Myös tunneäly, täydentäessään loogista älykkyyttä on tarpeen myös miesukupuolen edustajilla.
Mutta varsinkin silloin kun nainen on pelkästään tunneälynsä varassa, on helpottavaa, kun mies pystyy pitämään rationaalisen ajattelukykynsä toimivana:D

PS. laita ovea kiinni ja painu kaljalle :D
23270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Jokaisella ihmisellä on äly sekä tunteet. Ne eivät ole toisiaan pois sulkevia asioita, mutta täällä maailmassa taitavat olla kohtalaisen hyvässä balanssissa. Muutoinhan eläisimme kuin maanpäällisessä helvetissä, jos kukaan ei koskaan antaisi hyville tunteilleen tilaa.
Tunteita ovat myöskin pahat kielteiset tunteet, ja julmempaa yhdistelmää ei voi löytyä kuin erittäin älykäs ja erittäin julma ihminen. Hänen kaltaistaan sanotaan tunteettomaksi, mitä hän onkin hyvien tunteitten osalta.
Olen katsonut joskus sellaista TV-sarjaa kuin Sopraanos. Siinä julmasti lähimmäisiään kohteleva mafiapomo on melkoinen pehmo omien lastensa ja sukunsa suhteen. Hitlerinkin sanotaan rakastaneen koiraansa, komeaa Saksanpaimenkoiraa, kuten myöskin olleen kiintynyt rakastajattareensa Eva Brauniin.
Kuitenkin hän antoi tuhoamiskäskyn miljoonien ihmisten murhaamiseksi.

Jotkut pitävät empatiaa heikkoutena ja yliherkkyytenä. Itse tahtoisin olla sillä tavalla "heikko" elämäni loppuun asti.

Äänestä

Kuuntelin kahta läheistä mieshenkilöä, jotka keskustelivat sodasta. Pohtivat sotaan liittyvää toisen ihmisen, vihollisen tappamista.

Se logiikka, minkä silloin totesivat on vasta nyt selvinnyt minulle. Määrittelivät se näin: Kun on ampunut ensimmäisen, ei enään merkitse mitään ammutko 10.000 senjälkeen kun pää on auki. Kuunnellessani protestoin kiivaasti ja sanoinkin, yksi vaan on sentään vähemmän kuin kymmenentuhatta ihmishenkeä.

Nyt tajuan, että kun on sen kynnyksen on jo joutunut sotilas ylittämään, se ei muutu sitten enään.

Siinä oli kuin pienessä mittakaavassa, ristiriita tunteen ja järjen välillä minulla.

Äänestä
  • on joskus pohdittuttanut myöskin. Olen vakuuttunut, että älyköt, erikoistuessaan jollekin alalle, menettävät käytännön tasolla kokemuksia, jotka tavalliselle tallaajalle on itsestään selviä.

    Muista elävästi vielä, tullessani leikkauksen jälkeen sairaalasta kotiin, rakas puolisoni pyysi minua vain istumaan rauhassa, hänen hoidellessa keittiöaskareet:D No, minähän istuin, kun heikotti niin, että hyvä kun senkin jaksoin( veriarvot olivat alhaalla selvisi myöhemmin)

    Paistaminen sujui hyvin neuvojeni mukaan, mutta tiskikoneen täyttö herätti jo epätoivon aallon uupuneessa mielessäni.

    :D Eihän tuo armas älykköni kestänyt, kun tuskastuneena neuvoin, että lasit ja kupit tulee olla alassuin ritilällä, että vesi valuu pois. Ei tainut painovoima olla tuttu maalarilleni sillä hetkellä, ei pesukoneen käynnistys,mitään näistä hän ei ollut hoidellut elämässään:D Mutta sanottava on, oman ammattinsa hän hallitsi
    suvereenisesti. Enkä tarkoita taidemaalarin uraa.

    Onneksi pääsin Jorvin sairaalaan vielä viikoksi ja sain 4 pussia verta, joten alkoi taas ikiliikkuja pyörimään:D

    Tuo ei ole ainoa matkan varrella tapaamani henkilö, jolla on tumput suorina käytännön toteuttamisessa.
    Ihailen miehiä, joilla on käytännönkin järkeä.Onneksi nykynuoriso ei tee eroa miesten ja naisten tehtävien välillä:D Pojista polvi paranee!

    Äänestä

  • pilvi* kirjoitti:

    on joskus pohdittuttanut myöskin. Olen vakuuttunut, että älyköt, erikoistuessaan jollekin alalle, menettävät käytännön tasolla kokemuksia, jotka tavalliselle tallaajalle on itsestään selviä.

    Muista elävästi vielä, tullessani leikkauksen jälkeen sairaalasta kotiin, rakas puolisoni pyysi minua vain istumaan rauhassa, hänen hoidellessa keittiöaskareet:D No, minähän istuin, kun heikotti niin, että hyvä kun senkin jaksoin( veriarvot olivat alhaalla selvisi myöhemmin)

    Paistaminen sujui hyvin neuvojeni mukaan, mutta tiskikoneen täyttö herätti jo epätoivon aallon uupuneessa mielessäni.

    :D Eihän tuo armas älykköni kestänyt, kun tuskastuneena neuvoin, että lasit ja kupit tulee olla alassuin ritilällä, että vesi valuu pois. Ei tainut painovoima olla tuttu maalarilleni sillä hetkellä, ei pesukoneen käynnistys,mitään näistä hän ei ollut hoidellut elämässään:D Mutta sanottava on, oman ammattinsa hän hallitsi
    suvereenisesti. Enkä tarkoita taidemaalarin uraa.

    Onneksi pääsin Jorvin sairaalaan vielä viikoksi ja sain 4 pussia verta, joten alkoi taas ikiliikkuja pyörimään:D

    Tuo ei ole ainoa matkan varrella tapaamani henkilö, jolla on tumput suorina käytännön toteuttamisessa.
    Ihailen miehiä, joilla on käytännönkin järkeä.Onneksi nykynuoriso ei tee eroa miesten ja naisten tehtävien välillä:D Pojista polvi paranee!

    Älykkö voi kirjoittaa kirjan suhteellisuusteoriasta, teorisoida miten tahansa vaikeita asioita, mutta ei osaa hakea saman parin sukkia jalkaansa, ei valmistaa ruokaansa, eikä onnistua ihmissuhteissaan. Jos Albert Einstenin olisi pitänyt ommella nappi takkiinsa, hän ei olisi osannut sitä tehdä. Kuitenkin hänellä oli älyä ja päättelykykyä niin paljoen, että tuskin vertaistaan löytyy. Einstenin aivot olivat normaalia suuremmat, ja se aivolohko, mihin olivat taltioituneet normaali-ihmiselle käsittämättömät matemaattiset kaavat toimi hämmästyttävän terävästi ja johdonmukaisesti. Einsteinillä oli tiettävästi myöskin tunneälyä, vaikka hän ei pystynyt muodostamaan pysyviä, pitkäaikaisia ihmissuhteita. Nero ei voinut tehdä kärpäsellekään pahaa....mutta. Niinpä, ihmisen oma älykkyys tuhoaa eräänä päivänä koko sivilisaatiomme.

    Äänestä

  • Seku kirjoitti:

    Valtavan laaja-alainen onkin tämä Pilvin aloitus. Vanha totuus on , että naiset ovat Venukselta, miehet Marsista.

    Tunneäly liittyy Pilvin mainitsemiin temperamenttipiirteisiin, jotka ovat synnynnäisiä . Niitä ei voi muuttaa, mutta niitä voi oppia muokkaamaan ja hallitsemaan. Yksi näistä on sensitiivisyys eli aistiherkkyys.
    Jos on korkea sensitiivisyys eli reagoi ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin vahvasti, huomaa esim. pienimmätkin äänet, kivut, lämpötilaerot, makuvivahteet. Tähän liittyy tavallisesti myös herkkyys aistia nopeasti toisten tunnetilat . Tällainen ihminen on usein sosiaalisesti lahjakas, hyvin empaattinen, mutta toisalta tulkitsee muita turhankin herkästi. Vaarana voi olla, että perhe ja työyhteisö käyttää ylikorostunutta empaattisuutta hyväkseen.

    Myös politiikassa tämän lajin lahjakkuudella olisi kysyntää. Naiskiintiöitä perustellaan usein sillä, että naisilla tämä puoli on luontaisesti kehittyneempi kuin miehillä.

    Äänestä

  • Ramoona* kirjoitti:

    Ramoona ajatuksiesi ilmaisua. Olet varmasti aika pitkällä "itsesi tuntemisessa"....tekemättä siitä kuitenkaan sen suurempaa hälyä.Eipä tarvitse minun tähän sen kummempia kirjoitellakaan.
    Taas vaan korostan intuition merkitystä, sitähän voi totisesti myös oppia lisää, samoin sensitiivisyys.Itseensä luottamista..tunteissa ja teoissa. Miksi analysoida ihmisiä perin pohjin....kyllä herkkänä ihmisenä "tuntee",onko tämä tai tämä ihminen antavana ja ottavana osapuolena, tärkeä ihmissuhde.
    Edelleen olen originelli,miksikäs siitä muuttuisi, mutta ne harvat hyvät ihmissuhteet säilytän,jotka tuottavat mielihyvää molemmille Kammoan takertumista, teeskentelyä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Oikea ihminen on sopiva kun sen tuntee....taustoja ei tarvitse tietääkään.

    Äänestä

  • UPDATE_7759675 kirjoitti:

    Yllättävältä tuntuu lukea, että täällä kirjoitteluni antanut Sinulle Susmorsian kuvan melko pitkällä olevasta itsetuntemuksesta. Se on elinikäinen läksy, ja tunnollisena tyttönä olen kyllä aina läksyni tehnyt. Intuitioihmiseksi minäkin lukeudun, herkkyyden säilyttäminen on minullekin elinehto. Enää en haluakaan niin voimakkaita tunnetiloja ja reaktioita kuin ennen, nuorten kohdalla ne kertovat elämännälästä ja oikeudenmukaisuuden palosta. Velvollisuudentunto on hyvä asia tiettyyn rajaan, hedelmättömästä murehtimisesta olen kasvattamassa itseäni pois. Oikeastaan olen aina viihtynyt omassa olemuksessani, se on hyvä lähtökohta muittenkin ymmärtämiselle. Ajoittain on itse niin vahvoilla, että on energiaa muillekin antaa, mutta on hyvä tunnistaa myös heikkous itsessään ja tunnustaa tarvitsevansa tukea.

    Nuoruuden ehdoton lempirunoni oli Jevtusenkon tämä runo. Vieläkin se saa väreet kropassa kulkemaan, varsinkin Kaj Chydeniuksen sävellyksenä.

    Ei puolikasta

    Ei, minä en tarvitse puolikasta,
    anna minulle koonainen maa ja taivas
    Meret ja joet ja vuorten harjanteet-
    minun, en suostu jakamaan

    Ei, minua et puolikkaalla helli, elämä
    Kaikki kokonaan, minä jaksan!
    En minä halua onnen puolikasta
    enkä myöskään murheen puolikasta tahdo

    Haluan vain puolet tyynystä ,
    jolla hellävaroen poskeasi vasten
    avuttomana tähtenä, putoavana tähtenä
    kädessäsi hohtaa sormus

    Äänestä

Yritin luke pilven avausta, mutta heikolla menestyksellä.
Johtopäätöksenä oli, että joko pilvellä tai meikällä on äly ja/tai tunne pahasti hukassa.
Sattaapi olla, että hukassa on tunneäly, mitä se sitten lieneekään?
Tunneälystä puhuttiin paljon julkisuudessa muutamia vuosia sitten, kun joku kallonkutistaja keksi lanseerata termin. Meikä luulee mutu-tuntumalta, että termi lanseerattiin ihan piruuttaan.
Viime aikoina ei tunneälystä ole puhuttu mitään, ei ainakaan ole tarttunut meikän kuuloelimiin.
Mitä nyt pilvi asiasta puhuu. Mutta se onkin kokonaan toinen juttu, kuten Kipling sanoi.
Pilvillä kun riittää sekä tunnetta, että älyä jakaa, jos vain on joku joka huolii.
Meikä painuu nyt korttelibubiin kaljalle. Se on hyvä paikka, sillä siellä sitä on vasta tunnetta ja älyä, jos on joskus aika älytöntäkin.
Niin on muuten kyllä täälläkin.

Äänestä
  • Hieno avaus ja hienoja vastauksia luettaviksi. Minusta tuntuu, että "minusta vaan tuntuu" on nykyään fraasinomaisessa käytössä. Kuukeloin tuolla lauseella ja löysin hyviä esimerkkejä, joissa sitä käytetään ja missä ei ole lainkaan kysymys päättämättömyydestä tai kannan otosta asioihin. On vaan muotia sitä käyttää. Nykyään siihen on tottunut, ehkä se oli silloin pilven* (vai pilvi*n vai pilvin*) nuoruudessa uusi ilmaisu.
    Minusta tunneäly ei kuulu joukkoon, mutta kuuluu ihan luontevasti tähän pilven* aloitukseen.

    Esimerkkejä nykykäytöstä:

    "Minusta vaan tuntuu siltä", että sen minkä salli itselle, on myös sallittava muille ja sen minkä ajattelee, että muiden olisi kestettävä, on itse kestettävä. ...

    Olenkohan nyt oikeassa, vai miten minusta vaan tuntuu siltä, että kaikki nämä oriflamen yms. SUORAMARKKINOINNIN vihaajat, ovat kateellisia ...

    Minusta vaan tuntuu siltä että meillä ei ole enää omaa ulkopolitiikkaa vaan se hoidellaan Brysselistä käsin

    Minusta vaan tuntuu siltä. Kaikki tuntuvat ajateltuina, sanottuna ja sanoina nähtynä todellisilta latteuksilta. Se on totinen tosi, että minä haluan ...

    Minusta vaan tuntuu siltä että jos jämähtää paikalleen ni niitä tuloksia on turha sitten enää odotella ihan hetkessä...

    Äänestä

  • Katleija yksi kirjoitti:

    Hieno avaus ja hienoja vastauksia luettaviksi. Minusta tuntuu, että "minusta vaan tuntuu" on nykyään fraasinomaisessa käytössä. Kuukeloin tuolla lauseella ja löysin hyviä esimerkkejä, joissa sitä käytetään ja missä ei ole lainkaan kysymys päättämättömyydestä tai kannan otosta asioihin. On vaan muotia sitä käyttää. Nykyään siihen on tottunut, ehkä se oli silloin pilven* (vai pilvi*n vai pilvin*) nuoruudessa uusi ilmaisu.

    sitähän on paljon, jokin sanoo, antaa aavistuksen. Siinä suhteessa voin yhtyä jonkun sanomaan täällä, ettei kaikkea pidäkään analysoida, vaan luottaa tuohon " sisäiseen ääneen" Se on erittäin usein oikeassa.

    Sitten on valitettavasti tehtävä työtäkin asian kanssa, jota ei omatunto anna sivuuttaa, ymmärtääkseen ja nähdäkseen juuri taustan, mikä onkaan aikaansaanut sen ja sen. Silloin vapautuu itse, ja myös kohde:D

    Mutta, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle...

    Äänestä

  • Katleija yksi kirjoitti:

    Hieno avaus ja hienoja vastauksia luettaviksi. Minusta tuntuu, että "minusta vaan tuntuu" on nykyään fraasinomaisessa käytössä. Kuukeloin tuolla lauseella ja löysin hyviä esimerkkejä, joissa sitä käytetään ja missä ei ole lainkaan kysymys päättämättömyydestä tai kannan otosta asioihin. On vaan muotia sitä käyttää. Nykyään siihen on tottunut, ehkä se oli silloin pilven* (vai pilvi*n vai pilvin*) nuoruudessa uusi ilmaisu.
    Minusta tunneäly ei kuulu joukkoon, mutta kuuluu ihan luontevasti tähän pilven* aloitukseen.

    Esimerkkejä nykykäytöstä:

    "Minusta vaan tuntuu siltä", että sen minkä salli itselle, on myös sallittava muille ja sen minkä ajattelee, että muiden olisi kestettävä, on itse kestettävä. ...

    Olenkohan nyt oikeassa, vai miten minusta vaan tuntuu siltä, että kaikki nämä oriflamen yms. SUORAMARKKINOINNIN vihaajat, ovat kateellisia ...

    Minusta vaan tuntuu siltä että meillä ei ole enää omaa ulkopolitiikkaa vaan se hoidellaan Brysselistä käsin

    Minusta vaan tuntuu siltä. Kaikki tuntuvat ajateltuina, sanottuna ja sanoina nähtynä todellisilta latteuksilta. Se on totinen tosi, että minä haluan ...

    Minusta vaan tuntuu siltä että jos jämähtää paikalleen ni niitä tuloksia on turha sitten enää odotella ihan hetkessä...

    Tuntevalla henkilöllä on myös tunneälyä, on sellaisia ammatteja, joita kutsumusammateiksi sanotaan, papit, sairaanhoitajat, lääkärit...ym.

    Jos näillä on 'kylmä' ote työhönsä, tunneäly puuttuu, työ on silloin kuin tehdastyötä liukuhihnalta, ei välitetä vastapuolesta, kuunnellaan vaan ei kuulla.

    Olen elämässäni joutunut monien lääkäreiden ja muidenkin ammattilaisten 'kynsiin', joilta tämä taito kuuntelu/kannanotto=tunneäly tässä ja nyt puuttuu, asiat vain hoituu jotenkin ja jää vain miettimään miten tässä näin kävi.

    Empaattisuus on yksi ominaisuus joka on tunneihmisillä, tiedostettava hieno ominaisuus josta usein joku tuiki tuntematonkin jää hyvänä ihmisenä mieleen.

    Äidin ja lapsen välinen rakkaus on tunneälyä.

    Nyt alkaa rönsyilemään ja asiaa on jo liikaa mielessä, parempi jäädä miettimään!

    Äänestä

  • lauloi aikanaan Irwing tarttuvalla rytmillään, koeta ymmärtää... Naurattaa vieläkin tuo "pubiin" lähtö. Joko ne tähän aikaan muka ovat auki----

    Äänestä

  • aloittaja* kirjoitti:

    lauloi aikanaan Irwing tarttuvalla rytmillään, koeta ymmärtää... Naurattaa vieläkin tuo "pubiin" lähtö. Joko ne tähän aikaan muka ovat auki----

    Siis mitä?

    En niin kirjoittanut..

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Siis mitä?

    En niin kirjoittanut..

    terveisin :D Ei 'Kukka*hamoselle, lue niin tajuut!

    Äänestä

  • pilvi* kirjoitti:

    terveisin :D Ei 'Kukka*hamoselle, lue niin tajuut!

    ok. en lue näitä kaikkia ketjuja, niissä se varmaan se 'juju on! ;-DDDD, iloa päivään.

    Se kirjoituksesi hyppäsi samaan aikaan kun siirsin sivulle oman tekeleeni. ;-)))

    Äänestä

  • pilvi* kirjoitti:

    terveisin :D Ei 'Kukka*hamoselle, lue niin tajuut!

    Päällikkö pilvi* on otsikko muuttunut, kuka hiivatti virus nyt leikkii? Tääkö nyt on muutos suomi 24:ssä?

    Ja minä kun en piälysmies haluu olla, ainakaan tuolla tittelillä:D Seurataanpa tilannetta.....

    Äänestä

  • pölvi* kirjoitti:

    Minun koneelleni ilmaantuu muunnettua tekstiä, joten en nyt jatka kirjoittamista! Valitan....

    Äänestä

  • Hän on se joka valitsee,----- huoliiko hän.

    Äänestä

voidaan tunteellisia, isänä tiedän että reagoidaan lapsen tunteisiin kuin muka ymmärrettäisiin mitä lapsi tuntee ja ajattelee, vasta nyt 40v lapseni alkavat paljastamaan mitä he todella tunsivat.
Kiitollinen olen siitä ymmärryksestä mitä olen heidän taholtaan saanut enkä kohtuuttomasti itseänikään syytä, kun ajattelen minkä kurimuksen yksinhuoltajana kävin läpi tulematta tämän hullummaksi.

Äänestä
  • olleeseen mainintaan, että äidin ja lapsen välillä olisi tunneäly. Itse olen joutunut käyttämään lapsilleni jo pienestä koko kapasiteettiäni, eikä aina ole riittänytkään. Tätä nykyään kylläkin jo aikuisten jälkipolvien kanssa:D

    Kyllä muksut osaavat olla juoniakin, luvallanne!

    Äänestä

  • pilvi! kirjoitti:

    olleeseen mainintaan, että äidin ja lapsen välillä olisi tunneäly. Itse olen joutunut käyttämään lapsilleni jo pienestä koko kapasiteettiäni, eikä aina ole riittänytkään. Tätä nykyään kylläkin jo aikuisten jälkipolvien kanssa:D

    Kyllä muksut osaavat olla juoniakin, luvallanne!

    tunteellisuudessaan ja herkkyydessään voi viedä vanhan ukkelin harkitsemattomiin tekoihin, kukkaron-nyörejäkin vanhus voi availla.
    Nyt on tunnustettava että ilman tätä jälkikasvua ukkeli olisi jälkijättöinen,
    he ovat kuitenkin niitä jotka osoittavat kiinnostuksensa aidosti, iloiset silmät loistavat, siitä sen huomaa.

    Äänestä

  • Woar kirjoitti:

    Eikö olekin mukavaa ajatella kaikkia niitä tekosia joita lastenlasten kanssa voi huoletta tehdä, yksin et tekisi mistään hinnasta,juuri näistä ihanista hassuista tuokioista saamme hymyn omissa oloissa.
    Kuka voi kieltäytyä, kun 6v komentaa istumaan tiiliskiven päälle ja sanoo että istu kiltisti, minä olen opettaja ja sinä oppilas.
    Ylösnoususta tältä 'pulpetilta' ei oikein mielellään sitten kerro muuta kuin monesti sattuu moneen paikkaan tekee kipeetä, mutta mukavaa se on..!

    Äänestä

  • Woar kirjoitti:

    tunteellisuudessaan ja herkkyydessään voi viedä vanhan ukkelin harkitsemattomiin tekoihin, kukkaron-nyörejäkin vanhus voi availla.
    Nyt on tunnustettava että ilman tätä jälkikasvua ukkeli olisi jälkijättöinen,
    he ovat kuitenkin niitä jotka osoittavat kiinnostuksensa aidosti, iloiset silmät loistavat, siitä sen huomaa.

    Näinhän se on, se ilo minkä me isovanhemmat saamme kokea lasten luottamuksessa, että haluamme heille hyvää, palkitsee meitä, kun he tulevat mielellään!

    Vanhemmat kuitenkin hoitavat suurimmat kasvatustehtävät, mikä on helpotus, mutta säännöt olen jotunut luomaan kuinka meillä käyttäydytään. Hyvin ovat oppineet, paitsi tempprementikas, vanhin jo täysi-ikäinen saattaa käyttää voimasanan , mihin kyllä reagoin, ettei tule tavaksi:D

    Elämän rikkautta parhaimmillaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pilvi* kirjoitti:

On kartoitettu tuo pääkoppammekin melko hyvin, vaikkakaan sen salija tuskin koskaan onneksi pystytään täysin kartoittamaan. Lieneekö edes tarpeellistakaan, pois tietenkin lääketieteen tarvitsemaan tietoa.

Jokainenhan meistä on tavannut ystävissään ihmisiä, jotka käyttävät sanontaa:" Minusta vaan tuntuu siltä," ainoana motiivina ettei esim. ota kantaa asioihin, tai perustele näkemystään.

Nämä " mutu " ihmiset eivät sillä hetkellä käytä varsinaista älyään, vaan juuri tunneälyä. Jokin herättää joko sympaattisen tunteen/tai päinvastaisen. Siihen jäädessään he ei minusta tee valintaa loppuun asti.

Minua ärsytti ( nuorempana varsinkin ) ihmiset, jotka käyttivät paljon tuota ilmaisua. Olisiko se tyypillista naisen tunneperäistä epävarmuutta, mitä puen ylleni, lähdenkö mukaan, pidänkö siitä en....ehkä. ÄCH ottaa päähän jo muistellessa.

On ehkä niin, että nopea päättelykyky on synnynäinen tempperamenttikysymys, tapa nopeasti käydä läpi, käykö tuo asia nyt, haluanko---- ja hetihän sen tietää. Keksityt verukkeet ovat jo toinen asia.

En kiellä naiseksi syntyneenä, etteikö ollut päiviä, varsinkin kuukauden eri jaksoissa, jolloin stressialttius oli lisääntynyt, tunnesyyt saivat ylivallan hetkittäin, mutta liittyen hormonitoimintaan kuuluivat ne osana aikuiselämään. Samoin lisääntymiseen liittyvät herkkyystilat( jotka uskon luonnon viisaudessaan)luoneen, saavat
suhtautumaan pieneen lapseen herkän tunneperäisesti:)

Myös tunneäly, täydentäessään loogista älykkyyttä on tarpeen myös miesukupuolen edustajilla.
Mutta varsinkin silloin kun nainen on pelkästään tunneälynsä varassa, on helpottavaa, kun mies pystyy pitämään rationaalisen ajattelukykynsä toimivana:D

PS. laita ovea kiinni ja painu kaljalle :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu