Istuskelin Helsinki-Vantaan lentoasemalla, odottelin pääsyä viimeiseen koneeseen Ouluun. Lennot olivat kauttaaltaan joko myöhässä tai peruutettu, joten tilanteen tuntien odottelin peruuntumisen tapahtuvan varsin todennäköisesti. Istuin yksinäni hiljentyneen käytävän penkillä lukien kirjaa, kun viereeni istahti nuorehko nainen. Kysyin oliko hän myös menossa Ouluun, johon hän antoi myöntävän vastauksen ja jatkoi sitten kertomalla että on ensimmäistä kertaa lentämässä ja hiukan peloissaan sään vuoksi.
Jonna oli naisen nimi ja hän oli tullut Helsinkiin bussilla jostain lähistöltä. Hän oli kaunis ja hyvin pukeutunut nainen, joka herätti mielenkiintoni häntä kohtaan. Juttumme jatkuivat kunnes kuulimme lentomme peruuntuneen, muuttaen suunnitelmamme. Jonossa Jonna pysyi vierelläni ja vaikutti hiukan huolestuneelta jatkosta, jonka lupasin selvittää.
Saimme lennot siirretyksi seuraavalle aamulle, jolloin aikaa jäi yli 8 tuntia koneen lähtöön. Jonna kysyi hiukan pettyneenä joutuisimmeko odottamaan kentällä koko yön, vastasin vaihtoehtojen olevan joko se tai yöpyminen lentokentän hotellissa. Hän mietti hiukan ja sanoi että on väsynyt, mutta hänellä ei ole rahaa mukana hotelli huoneeseen. Ehdotin että ottaisimme yhteisen huoneen sillä olihan huoneissa yleensä erilliset sängyt. Lupasin maksaa hotellin sillä saisin sen joka tapauksessa firmalta takaisin. Jonna suostui ja niin lähdimme hotelille.
Huoneen saatuamme ja sisälle päästyämme huomasin sängyn olevan parisänky. Ehdotin että nukkuisin sohvalla, mutta Jonna ilmoitti että saisin kyllä nukkua samalla sängyllä hänen kanssaan pienen viettelevän hymyn kera. Jonna oli kasvoiltaan lähinnä naapurintyttömäinen, mutta hänen vartalonsa sulous paljastui vasta kun hän riisui takkinsa. Jonnan vartalo lähenteli täydellisyyttä jota korosti blondit pitkät hiukset, terhakkaat rinnat ja muodokas takapuoli.
Yleensä nukuin alasti sängyssä, mutta tällä kertaa jätin kalsarit ja t-paidan päälle. Jonna joka ei ollut varautunut yöpymiseen riisuutui alushousuille ja jätti myös paidan päälleen. Hän kävi vessassa riisumassa rintaliivinsä ja tullessaan sieltä olin jo sängyssä peiton alla. Hän laittoi rintaliivit laukkuunsa ja seisoi edessäni hämärässä valossa, kunnes meni oman peittonsa alle viereeni. Juttelimme hetken kunnes sammutin valot ja päätimme nukkua.
Hiljaisuus laskeutui ja mielessäni aloin fantasioda Jonnan vartalosta joka oli piirtynyt mieleeni. Pian tunsin Jonnan tulevan lähemmäksi ja hän kysyi lupaa tulla peittoni alle. Kaluni oli herännyt kuvitelmista johtuen seisokkiin joten itsekseni ajattelin Jonnan reaktiota asiaan, mutta avasin peiton reunaa ja tunsin hänen painautuvan kiinni minuun. Vereni alkoi kiertämään samassa kuumuus peiton alla nousi. Jonna makoili sylissäni pää haiuksella ja piti silmiään kiinni. Kätensä hän oli kietonut ympärille ja tunsin kuinka hänen sormensa piirteli ympyrää selässäni.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitään sanomatta suutelin Jonnan huulia, joka vastasi suudelmiini kosteilla mansikalta maistuvilta huulillaan. Siirsin käteni hänen uomalle ja vedin hänen lanteita itseäni vasten. Suudelmien lomasta kuului huokaus samassa kun seisova kaluni kosketti Jonnan häpykumpua vaatteiden päältä. Työnsin käteni hänen paidan helman alta vartalolle joka tuntui silkin pehmeältä ja kiinteältä. Paita nousi käden liikkeen mukana ylöspäin, samalla kun tunsin Jonnan käden kiipeävän kylkeäni pitkin paidan alla.
Jonna pyörähti päälleni ja riisui paitansa istuessaan päälläni. Hän kurottautui napsasemaan yöpöydän lampun päälle ja sanoi haluavansa nähdä minut kunnolla nyt. Hän riisui paitani noustuani myös istumaan. Käteni koskettivat hänen rintojaan hellästi puristellen, samalla kun Jonna aloitti suutelemaan minua. Hän liikutteli alapäätään kevyesti kalun vartta pitkin, saaden kaluni pullistumaan täyteen mittaansa. Hän painoi minut makuulle ja veti sitten alushousuni pois ja sen jälkeen riisuen omansa myös. Hänen karvoituksensa oli tarkkaan rajattu pieneksi kolmioksi häpykummulle, jonka alla kiilteli hiukan ulkonevat häpyhuulet, jotka kiiltelivät hämärässä valossa.
Hän asettui hitaasti päälleni ohjaten kaluni hänen sisäänsä. Jonna sanoi samalla haluavansa ratsastaa kalullani orgasmiin asti. Hän ummisti silmänsä hetkeksi ja nautti silminnähden kalustani sisällään. Nautin saada koskettaa hänen vartaloaan ja rintojaan joiden koskettelusta ja imemisestä Jonna näytti pitävän erityisesti. Huomasin ja tunsin että Jonna tuntui erityisen märältä ja se yllätti hänetkin.
Jonnan rytmikäs ratsastus ja huohotus sekä litinä kiihtyivät hänen lähestyessä orgasmiaan. Hänen selkänsä kaartui yhä enemmän, hänen päänsä oli jo lähes rintakehällä, saaden orgasmin joka siivitti hänet huutoon. Jonna makasi päälläni hengittäen raskaasti, hänen vartaloansa kuumotti ja puna oli noussut poskille.
Pyöräytin Jonnan alleni ja suutelin häntä korvan alapuolelle ja kaulaan. Alaspäin edeten jatkoin suutelua, rintojen kohdalla ja jäin imemään hänen nännejään. Puristelin kevyesti hänen rintoja, näykkien vuorotellen molempia nännejä. Jonna sanoi nauttivansa rintojensa hyväilystä ja nännien puremisesta. Jatkoin hetken kunnes jatkoin suudellen matkaa alaspäin kohti hänen klitoristaan ja kosteita häpyhuuliaan. Jonnan ääntely vaihteli riippuen oliko kieleni klitoriksella vai iminkö hänen turvonneita häpyhuuliaan.
Jonna painoi päätään sivulle tyynyyn vaimentaakseen ääntelyään, jatkaessani klitoriksen härnäämistä kielelläni ja sormella hyväillen hänen g-pistettään. Hän lähes vääntelehti kielen liikkeiden mukaan ja välillä lopetin hyväilyn härnätäkseni häntä. Katselin tuota näyttävää ja kaunista hedelmää edessäni ja vilkaisu Jonnaan paljasti anovan katseen jolloin jatkoin hyväilyä. Kieleni pyöri klitoriksen ympärillä koskettaen ohimennen sitä, sormeni liukui hitaasti häpyhuulien välissä aina klitorikselta välilihaan asti.
Jonnan kiimainen huuto alkoi kaikua yhä kovemmin huoneessa ja taukosi hetkeksi noustessani polville hänen levitettyjen haarojen eteen. Otin kaluni käteen ja leikittelin sillä tovin Jonnan häpyhuulilla ja työnsin sitä ajoittain aina vähän syvemmälle. Lopulta painauduin tyveen asti sisään ja nappasin hänen siroista nilkoista kiinni. Katselin hänen vartalonsa liikkeitä työntöjen lomassa ja kuinka hänen rintansa hyppivät liikkeiden tahdissa. Imaisin Jonnan yllätykseksi hänen varpaansa suuhun joka sai hänet huutamaan kovemmin ja samalla tunsin kuinka itsellä lähti orgasmin "aalto" liikkeelle varpaistani. Samaan aikaan kun spermani purskahti kalustani, niin Jonna huudahti orgasmin saadessaan.
Jonna kertoi nauttineensa seksistä maattuamme hikisinä ja alasomina pitkän aikaa vierekkäin ja suudeltuamme useasti. Jonna oli erittäin kiimainen koko yön ja meinasimmekin myöhästyä aamun lennolta pikaisen aamupanon vuoksi. Onneksi sentään sain hänen puhelinnumeronsa…
tän tarinan jälkeen melkeen toivois olevansa lentokentällä "jumissa" ;)
Kyll niiden nyt kelpaa.... saavat olla lentokentällä jumissa päiväkaudet.